Monesko kerta?

Painonvartijoihin menijä:

Monettako kertaa aloitat Painonvartijoissa?

Entä monettako kertaa aloitat laihduttamisen?
3346
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Aloitin jo viime huhtikuussa pisteiden laskun, toista kertaa. Nyt tulos on -27kg. Ensimmäisellä kerralla pudotin noin yhdeksän kiloa vuosia sitten, ja ne hankin kyllä ainakin kaksinkertaisena takaisin.

En siis ole mennyt / mene ryhmään, vaan olen laskenut pisteitä kotikonstein.

Monettako kertaa aloitin laihduttamien? Ehkä ainakin sadatta. Mutta kyllä tässä -27 kilon kohdalla uskaltaisin jo sanoa, että tämä on ensimmäinen oikeasti onnistunut yritys =)

Äänestä

Aloitin painonvartijoissa vajaa kolme vuotta sitten. En ole käynyt siellä aktiivisesti kolmea parin kuukauden pätkää lukuunottamatta. Väliajat olen keskittynyt siihen, ettei paino nouse. Yhteensä olen pudottanut 25 kg ja vielä pitäisi sellainen 20 kg pudottaa jos taulukkopainoon haluaa. Aloitin 110 kg luvuista ja painan nyt 85.

Olen tyytyväinen, koska muutos on ollut pysyvä, vaikkakin hitaanlainen. Myös minun urakkani olisi ollut liian rankka laihduttaa yhteen soittoon.

Äänestä

En mene painonvartijoihin, osaan kyllä laskea kalorit ja katsoa ravintoympyrät muutenkin.

Tämä on viides ja (taas) se viimeinen kerta.
Tavoitteeni on 69 kiloa, laskeskelin että tavoitteeni on saavutettavissa huhtikuun alkuun.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ramppu kirjoitti:

Painonvartijoihin menijä:

Monettako kertaa aloitat Painonvartijoissa?

Entä monettako kertaa aloitat laihduttamisen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu