kirjoitin sinulle useaan kertaan suoraan niistä toimenpiteistä joissa köyhyys päästettiin pesimään ja tein sen todella ahkerasti niin etpäs korvaasi lotkauttanut tai vastannut tai missään noin puhunut.
Sinulla on sama taktiikka kuin Tuomiojalla: vain Tuomioja voi samalla kannattaa ja samalla laulaa kieltämistä vaikkapa optioista tai varallisuusveroista.
Tämän olette tehnyt kansalle jo tarpeeksi monta kertaa: emme usko enää kumpaakaan teistä. teidän on aika mennä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
asioitasi et omaa kansaasi kuunnellut.mutta että vielä jätit sen heitteille ylipäällikkönä Tuomiojan kanssa tsunamihädässä oli jo anteeksiantamatonta. Yrittäjämme ei kelvannut porvarijoukoista sinulle edes suomalaisiamme pelastamaan ja lohduttamaan edes. Häpeä!
Villasukkia kutomaan ja lapikkaita tekemään,siinä meillä työsarkaa tulevaisuudessa kun punakone häätää ja suorastaan provosoi ylimielisyydessään yrityksemme ulkomaille.
Luuleeko joku täysjärkinen todellakin että joku Miamissa tai New Yorkissä asusteleva eläkeläinen vähätkään välittää missä jonkun yrityksen konttorit tai tehtaat sijaitsee tai mitä jollakin vanhalla 62v mummolla tai sen entisellä poikakaverilla(Tuomioja) on sanomista?
Punakoneen tarut on ohi yhtälailla kun entisen Neuvostoliiton tähtiketjujen aika loppui jo 90-luvulla täällä tullaan aina jälkijunassa.