Äitini kuoli noin kuukausi sitten keuhkosyöpään.
Hän oli sairastanut sitä jo 15vuotta, eli minun elin ikäni. Hänen kuolinpäivänään sain vasta tietää että äitini oli saannut tietää sen että hänellä on syöpä minun syntymäpäivänäni.
Joka ilta kun mennen nukkumaan tulevat muistot mieleen, se saa minut itkemään ja itkenään.
Yksi parhaimmista muistoistani on hänen kuolinpäivältään, kun olin äitini kanssa kahden sairaalassa ja hän ei ollut puhunut moneen aikaan koska hän oli niin uninen ja väsynyt,äiti avasi silmänsä ja katsoi minua ja aloin kertoa mitä tekisin tulevaisuudessa lapsieni kanssa samalla annoin hänelle suudelman otsalle ja sanoin ''minä rakastan sinua'' ja äiti vastasi viimeisillä voimillaan ''niin minäkin sinua'' siinä vaiheessa itkin niin kauheasti.
Oli yö ja olimme isäni kanssa äidin vierellä.
Menin nukkumaam vähäksi aikaa ja ehdin nukkua noin 2 tuntia jonka jälkeen isä herätti minut ja sanoi että äiti on hereillä.
Menimme isän kanssa äidin lähelle ja hän katsoi meitä vähän aikaa ja sen jälkeen sulki silmänsä ja hengitti 3 kertaa jonka jälkeen hän nukkui pois.
Kaikista vaikeinta olise että olimme muuttamassa äitini lapsuudenkotiin asumaa vuoden remontoimisen jälkeen, eikä hän päässyt edes nukkumaan yhtä yötä
tulevassa asunnossamme. Se oli kiinni yhdestä yöstä!!!
Elämme nyt isäni kanssa omakotitalossa jossa näkyy
äidin kädenjälki lähes joka paikassa, kaapeissa,tapeteissa,kaikessa.
Ikävä on kova!!!!
Hän oli sairastanut sitä jo 15vuotta, eli minun elin ikäni. Hänen kuolinpäivänään sain vasta tietää että äitini oli saannut tietää sen että hänellä on syöpä minun syntymäpäivänäni.
Joka ilta kun mennen nukkumaan tulevat muistot mieleen, se saa minut itkemään ja itkenään.
Yksi parhaimmista muistoistani on hänen kuolinpäivältään, kun olin äitini kanssa kahden sairaalassa ja hän ei ollut puhunut moneen aikaan koska hän oli niin uninen ja väsynyt,äiti avasi silmänsä ja katsoi minua ja aloin kertoa mitä tekisin tulevaisuudessa lapsieni kanssa samalla annoin hänelle suudelman otsalle ja sanoin ''minä rakastan sinua'' ja äiti vastasi viimeisillä voimillaan ''niin minäkin sinua'' siinä vaiheessa itkin niin kauheasti.
Oli yö ja olimme isäni kanssa äidin vierellä.
Menin nukkumaam vähäksi aikaa ja ehdin nukkua noin 2 tuntia jonka jälkeen isä herätti minut ja sanoi että äiti on hereillä.
Menimme isän kanssa äidin lähelle ja hän katsoi meitä vähän aikaa ja sen jälkeen sulki silmänsä ja hengitti 3 kertaa jonka jälkeen hän nukkui pois.
Kaikista vaikeinta olise että olimme muuttamassa äitini lapsuudenkotiin asumaa vuoden remontoimisen jälkeen, eikä hän päässyt edes nukkumaan yhtä yötä
tulevassa asunnossamme. Se oli kiinni yhdestä yöstä!!!
Elämme nyt isäni kanssa omakotitalossa jossa näkyy
äidin kädenjälki lähes joka paikassa, kaapeissa,tapeteissa,kaikessa.
Ikävä on kova!!!!
Vastaukset 17
Vanhimmat
Olen äiti ja kirjoituksesi herätti ajatuksia mahdollisesta omasta lähtöhetkestä.Lapsen onni ja tulevaisuus ovat kuolevalle äidille kuitenkin siinäkin tilanteessa se suurin huoli.Teit varmasti äitisi lähdön kauniilla tavalla mahdollisimman hyväksi ja lohdulliseksi.Olet kokenut jotain sellaista, mikä jää sydämeesi ikuisiksi ajoiksi ja muuttuu ajan myötä rikkaudeksi. En sanoisi näin ellen olisi itse kokenut lapseni kuolemaa omille käsivarsilleni.
Ikävöi ja kaipaa äitiäsi, uskon että suurimman tuskan hetket tulevat pikkuhiljaa harvemmin ja harvemmin, elämä kantaa. Sitten kun tulee ilon hetkiä jostain,iloitse ilman huonoa omaatuntoa.Äitisikin varmasti haluaisi sinun elämästäsi onnellista.
Voimahali sinulle!!!
Toivon sinulle hyvää ja rauhallista elämää isäsi kanssa. Kukaan ei voi viedä äitisi paikkaa, mutta usko pois että vielä tulee se aika kun ikävä hellittää. Kun voit muistella ilman tuskaa. Olen itsekin menettänyt äidin nuorena ja siitä toipuminen vei aikaa, kauan. Eihän ikävään muuta lääkettä olekaan kuin aika. Ja läheiset. Voisinpa itse ottaa sinut syliini ja puhaltaa ikäväsi pois. Rakas lapsi, koita jaksaa. Usko siihen että elämä kyllä kantaa.
Tuhat lämmintä halausta sinulle.
Hei. Voimia sinulle. Oman äitini menetin viime jouluna. Äiti oli jo iäkäs, mutta lähtö tuli yllättäen. Kova ikävä. En ennättänyt hyvästellä. Kaikkea hyvää sinulle ja isällesi. Äitisi on ylpeä sinusta.
Iso ISO halaus sinulle! Omakin suruni on valtava, mutta nyt itken Sinun suruasi. Tiedän ikäväsi, se on valtava. Oma isäni kuoli kaksi kuukautta sitten keuhkosyövän murtamana keuhkokuumeeseen. Ihanaa että sait sanottua äidillesi tunteistasi ja äitisi pystyi vastaamaan niihin. Vaali sitä muistoa sydämessäsi! Jollain lailla se helpottaa. Itselläni oli tilaisuus kertoa isälle, kuinka tärkeä ja rakas hän minulle on ja joskus se tieto todellakin lohduttaa.
Koita jaksaa, olet ajatuksissani *voimahalaus*
Viestisi sai kyyneleet virtaamaamaan koska olen pian (tai oikeastaan jo nyt) samassa tilanteessa... Äidilläni todettiin n. kuukausi sitten laajalle levinnyt haimasyöpä ja nyt hän on muuttunut joko kipulääkkeiden vaikutuksesta tai muutenkin niin, ettei häntä enää tunnista samaksi eloisaksi ja touhukkaaksi ihmiseksi kuin millainen hän oli vielä lyhyen aikaa sitten. Äitini saa sytostaattihoitoa, mutta pelkään, että hänellä ei ole paljoa aikaa jäljellä... Joulukuu oli elämäni hirvein kuukausi ja ja sama tunne jatkuu edelleen. Tuntuu, että olen itkenyt itseni kuiviin, mutta äidin vuoksi pitäisi silti jaksaa ja olla olevinaan vahva. Tämä kaikki tapahtuu liian nopeasti... En tiedä, olisiko asia ollut helpompi kohdata, jos edessä on ollut pitkä valmistautumisaika ja ajatukseen olisi ehtinyt tottua. Nyt tuntuu, että minä en voi tehdä mitään muuta kuin katsella kun elämäni tärkein ihminen kuihtuu pois... Olen todella pahoillani sinun äitisi puolesta. Kunpa mitään tällaista ei tapahtuisi koskaan kenellekään vaan voisimme kaikki olla onnellisia...
Haluaisin saman kokeneena, tosin vähän erillailla sanoa osan ottoni.
En väitä tietäväni miltä sinusta tuntuu, mutta voin sanoa että ymmärrän sinua hyvin hyvin paljon.
Minun äitini kuoli 2 vuoden taistelun jälkeen, viime uuden vuoden aikoihin mahassa olevaan kasvaimeen. Koskaan en saanut tietää äitini sairaudesta. Ehkä vain hän yritti suojella minua viimeiseen asti.
Niinkuin sinäkin, olin myös minä äitini kuolin vuoteella, hän katsoi minuun ja sanoin kuinka ylpeä on minusta ja että usko unelmiisi, toteuta ne ja pidä huoli veljistäsi.
Jäin yksin, isäni ja 4 veljeni kanssa.
Äitimme on nyt hyvä olla. Hän lähti, mutta muistot elää ikuisesti.
Kaipaan häntä ihan liikaa, olisin tarvinnut hänen neuvojaan, tukeaan ja lämmintä halausta. Joskus tulevaisuudessa jopa mummoa lapsilleni..
Mutta nyt voin vain kertoa miten hieno persoona minun äitini oli, miten hienosti hän taisteli viimeiseen asti.
Hyvää uutta vuotta kaikille ja voimia!
Minä äitinä tiedän myös, että olisi todella raskasta joutua lähtemään taivaaseen ja jättää oma lapsensa tänne..ajatuskin siitä saa palan kurkkuun.
Mutta toivon, että joskus kun aikani on, niin minun lapsellani olisi rohkeutta jatkaa elämäänsä. Parhaani mukaan olen vahvistanut häntä, näyttänyt elämän iloja ja mahdollisuuksia...pitänyt kädestä kiinni. Äitinä voin vannoa sen, että parasta mitä voit tehdä on jatkaa elämääsi. Elä omana itsenäsi, jona äitisi sinua on rakastanut. Sinun ei tarvitse olla muuta. Sinä saat surra ja kaivata se kuuluu elämän jatkamiseen...kipu ja kaipaus myös.Äitisi elää sinun muistoissasi ja on olemassa siellä aina yhtä elävänä. Niitä muistoja kukaan ei vie sinulta. Joku joskus mietti, että onko muistot vahvuutemme vai jotain, joka muistuttaa meitä siitä, mitä meillä ei enää ole. Aluksi ne ovat muistutus siitä, mitä ei enää ole...ajan päästä ne ovat vahvuus. Ja loppuen lopuksi suurin aarteemme.
Minä otan osaa suureen suruusi.
No niin nyt nukkui vaarinikin pois.
Samana päivänä kuin äitini haudattiin.
Hän kuoli aivoinfarktiin.
Tuntuu kuin kaikki läheiset lähtisivät pois keskudestamme.
No nyt isä ja tytär viettävät laatu aikaa ylä ilmoissa!!!
Muistolle!!! jarkko
Jarkko kulta, koita jaksaa ja jaksathan sinä, sillä vain päivän kerrallaan tarvitsee taapertaa.
Olet vielä nuori ja elämäsi on edessäpäin. Joskus elämässä tulee tälläisia aikoja, jolloin vastoinkäymiset sattuvat suht yhtaikaa. Ei niitä asioita voi ymmärtää hetkessä eikä toisessakaan. Vie aikaa ehkä vuosia, jotta ymmärtää mitä oikein on tapahtunut.
Mutta muista, että tummien pilvien takaa tulee aurinko ja se lämmittää:)
Pieniä valonpilkahduksia on jokaisena päivänä, kunhan vain osaamme huomata ne. Etsi niin löydät hyviä asioita, jotka kantavat eteenpäin. Ikävä kulkee elämässä mukana ja niin tuleekin olla, mutta aikaa myöten se muuttaa muotoaan. Päivä päivältä elämä jatkuu paremmin ja paremmin.
Isot halit sinulle ja voimaa elämässäsi eteenpäin.
...
Niin se on että muistot on parhaita, ja samalla raastavia juuri sentuoman ikävän ja kaipauksentakia.
Jäljestäpäin monesti miettii mitä olisi pitänyt tehdä ja sanoa sittenkin, aikanaan kun kaikki oli kunnossa, mutta sanomatta jäi. Jos saisi ajan paaamaan, jokahetki muistaisi että se on tosiaan ainutlaatuinen, ja osaisikertoa enemmän kunka välittää... Oma äitini joutuilähtemään 5 vuottasitten , haimasyöpä,ja kaikki kävi nopeasti,mitäänhoitoja ei kannattanut enää aloittaa,ainoastaan palliatiivinen kivunhoito.3 viimeistä vrk valvomme sisarenikanssa sairalassa ja tiesimme mihin ajankulkujohtaa.Viimeinenilta juuri ennen äidin nukahtamista, halasimme ja äiti pyysianteeksi jos hän nyt yöllä nukkuupois... sitä suruntäyttämää pakahduttavaatunnetta eivoi unohtaa, samalla kaunishetki jollaintapaa, ja hetki mitä eihalua kohdalleen,samalla hetki mistä eihalua olla poiskaan mistäänhinnasta- ristieiidat valtavia.. Muistot, satuttaa ja niitärakastaa..
Läheisenmenetys , senymmärtää vain ken on sen kokenut- silloin kannattaa hakeutua sinne tai tehdä mikä itselletuntuu helpotusta tuovan ja jaksaaelää kaikestahuolimatta vielä, joskus ne muistot tuovat hymynhuulille vielä-vaikka aikaa se ottaa. Voimia.
Nyt kun taas aikaa on mennyt, selasin näitä asioita netistä . Löysin oman viestini, ja palaan siihen.
Kerroin äiini hoitamisesta sisareni kanssa. Nyt sisareni on poissa. Munasarjasyöpä otti voiton, eli tuota edellistäviestiä kirjoittaessa oli jo varmaan pitkällä sairaus.
Leikkauksista ei ollut apua, palliatiivista kai se lähinnä oli.
Lohhtuna ainoastaan että juteltiin vielä illalla, seuravana aamupäivänä ei enää voinut, ja lähtöaika tuli.
Aika-ajoin mieleen asiat tulee, muistot. Elämä ei ole reilua , ei sitten millään. Kaikkien on joskus kuoltava , miksi niiden jotka haluaisivat elää . Minä en ole enää varma siitä haluanko.
Noniin nyt on taas vuosi kulunut ja muistot edelleen pinnassa.Tässä vuoden aikana on ollut sellainen odottava olo, ihan kuin odottaisin näkeväni äitini kun hän palaa pitkältä matkalta... sitten taas herään todellisuuteen ja tajuan ettei näin tapahdu, hiljaseksi vetää kyllä. Muuten olen toipunut ihan hyvin,ainakin luulen niin.
Poika90
ikäväsi kulkee läpi koko elämäsi.. se ei hellitä. katkeruus ja epätoivo vain katoavat ja tilalle tulee suru ja kaipaus..
kerkesit kuitenkin olla äitisi rinnalla viime hetkinä ja kuulla sen mitä eniten haluat, että hän rakastaa sinua. se sinun pitää muistaa. et saa unohtaa sitä edes silloin kuin luulet hänen sinut jättäneen.. ei rakkaus katoa.eikä kaipaus.
jos haluat kirjoittaa,osoite on
[email protected]
voimia!
Ihan oikeasti alkoin itkemään kun luin kirjoituksen :(
Alkaa tuntumaan että jos omakin äitini tulisi syöpään ja kuolisi:( En edes osaa tässä selittää miten paljon tuo
tuntuu sydämmessäni. Otan Osaa!! :*(
Omankin äitiki mennettäminen olisi maailman pahin asia.
Niin ja minusta tuntuu niin pahalta että kyyneleet tulee silmistä, sillä pelottaa nyt kun äiti on kaukana reissussa että jos tulee Äitin Menettäminen. :*(
Kävin meedioistunnossa yleisötilaisuudessa, meedio kuvaili ensin äitini ja tiesi hänen olevan minun äitini. Sitten äiti alkoi puhua meedion kautta. Hän sanoi mm että silloin eläessään hän ei ymmärtänyt erilaista uskoani, mutta vasta toisella puolen hän on tajunnut että meillä on sama Jumala. Äiti sanoi myös, että hän näkee minut usein rukoilemassa säteillen valoa.
Meediot tuovat usein yleisötilaisuuksissa läheisiäni tuomaan viestejään, joten käykääpä kokeilemassa jos on ikävä. Tosin ei kaikki ehkä ole niin hyviä siinä, mutta oman kokemukseni mukaan useimmat on olleet tosi hyviä.