Tuolla alempana oli juttu otsikolla "voi mummu". Mun on pakko sitä matkia, kun on ihan sama lause mielessä pyörinyt jo jonkin aikaa...
Että voi mummu: miksi sinun pitää niin hirveästi korostaa sitä asemaasi? Pelkäätkö, etteivät lapsemme tykkää sinusta, jos et koko ajan esitä ja hössötä ja ole pelle ja hanki kotiisi kaikkia leluja, laitteita ja vempeleitä, joita lapsi vain voi ajatella? Huomaatko, että teet sen meidän, sinun lapsen lapsiesi vanhempien, kustannuksella?
Me emme halua, että lapsemme saavat kaiken mitä ikinä toivovat: se ehkä onnistuu mummujen elämässä, mutta ei oikeassa elämässä. Me emme halua, että jos me kiellämme jotain, tulee iiiiihana mummu ja antaa piupaut meidän kielloille ja antaa sen kielletyn.
Me toivoisimme, että olisit vain normaali isoäiti: hiukan lepsuilua, hiukan lellimistä, mutta päasiassa vanhempien mallin mukaan menemistä. Mutta sehän ei sinulle passaa. Voi mummu sinua!
Jouluaatto meni yllättävän hienosti! Olin aivan otettu siitä, miten kerrankin olit tyrkyttämättä taaperoillemme karkkia etkä ekaa kertaa ollut liioitellut lahjojen määrässä ja arvossa. Mutta voi että, silti onnistuit viimeisellä minuutilla pahoittamaan mieleni, saamaan minut kerta kaikkiaan raivoihini... Joulupäivän aamuna oli aika lähteä minun vanhempieni luo, olimmehan olleet aaton sinun luonasi. Mitä sinä teet???? Kuiskuttelet lapsillemme: "Mummulla on vielä vaikka mitä hyvää ja hienoa täällä. Sanokaa isälle ja äidille heihei ja käskekää niiden mennä kahdestaan kyläilemään kyläilynsä, jos kerran täytyy." ANTEEKSI? Kyläilemään kyläilynsä? eli sinun luonasi on, kuten haluat aina korostaa, lastemme koti ja meidän perheen oma koti saati sitten toinen mummola on KYLÄ??? Miksi sinun piti tuo sanoa? Miksi sinun piti pilata pikkuhiljaa ehkä paranemassa olevat suhteemme?
Olisin kyllä halunnut nähdä ilmeesi, kun kuulin lasteni sanovan sinulle hei hei mummu ja vähät välittävän höpinöistäsi. Kiukkuni piilottaakseni pysyttelin eteisessä enkä siksi sitä nähnyt...
Ja niille, jotka sanovat tuon olevan normaalia isovanhemmille: jaa. Kun minun vanhempieni luona sanotaan, että me lähdemme nyt, niin minun äitini käskee lasten hakea vaatteet ja auttaa heitä pukeutumaan. Hän ei kuiskuttele ja supattele ja yritä saada lapsia jäämään jonkun karkin tai tavaran varjolla luokseen...

Vastaukset 13
Vanhimmat
huomiota. Kylässä ollaan joka paikassa muualla kuin kotona. Mummu taitaa olla yksinäinen ja rakkaudennälkäinen... anna höösätä. Kun lapset kasvavat he näkevät ja huomaavat itse, mikä on teatteria ja mikä totta.
edellisen kirjottajan kanssa, kyllä ne lapset ovat viksuja enemmän kun luulemmekaan..aikanaan ne itse huomaa, kun mummu hössöttää ja jäähän niille mukavat muistot mummulasta, kun aikuistuvat.
Tässä taas näki, miten tunkeilevia ja hallitsevia ovat miesten äidit.
Johtuu hormooneista ja että heidän elimistön happo-emästasapaino on toisenlainen.
Tyttöjen äidit ovat paljon kiltimpiä ja lempeitä ja ottavat muut huomioon.
Sulla on joku ihme pakkomielle vihata poikien äitejä.Mulla on esikoinen tyttö ja kaksi seuraavaa poikia.Mikäs tasapaino mun v....sa sitten oikein vallitsee?!
Olet tainnut ennenkin kirjoitella noita kommentteja.
Mites sellaiset äidit joilla on sekä poika että tytär?
Mulla on. Sinun logiikan mukaan olen VAIN tyttären perheen kanssa "kilttinä ja lempeänä"?
Pojan perheen kanssa sen sijaan "hallitsen ja tunkeilen"?
Miten se nyt menikään.."johtuu hormooneista ja happoepätasapainosta".
Mieheni äidillä, anopillani, on sekä poika (mieheni) että tytär. Meidän perheeseen, siis poikansa perheeseen anoppi tunkee täysillä. Tämä johtuu siitä, että minä kilttinä miniänä pidän suuni kiinni ja yritän kestää, kun taas äidinnössykkämieheni ei tee yhtikäs mitään. Mieheni sisaren perheeseen anoppi ei pääse tunkeilemaan, koska siellä asuu mies.
No jos on fifty-fifty molempaa sukupuolta, on aika neutraali, ei lempeä eikä hallitseva.
Naisilla, jotka synnyttävät vain poikia, on erilaiset hormoonitasapainot, siis heidän elimistönsä emäksisyys tuhoaa tyttösiittiöt jo alkumetreillä. ( tämä on todettu)
He ovat luonteeltaan miesmäisempiä. (= tämä on oma havainto)
Ottakaa selvää, on totta, vaikka hullulta kuulostaa.
En ole sekaisin, uskallan olla itseni.
ja lahjat vielä jotenkin ymmärrän, vaikka ymmärrän senkin, että et itse siitä pidä, mutta tuo oli minusta tosi paha, kun mummo alkoi kuiskutella ja maanitella lapsia jäämään ja että toinen mummola on vaan joku kyläilypaikka. Se oli tosi paksua! Uh! Ällöttää, että lapsille syötetään tuollaista puppua ja yritetään vielä lahjoa.
Olen siis tuon ensimmäisen voi mummu! -jutun kirjoittaja. Itse lähdin anoppilasta aiemmin takaisin omaan kotiini. Mieheni jäi sinne vielä uudeksivuodeksi poikansa kanssa. Soitellessamme uudenvuden aattona, kuulin miten anoppi taustalla huusi, että "tule YYY jo, kun XXX menee yksin ulos räjäyttelemään raketteja!" "Tule tule jo, nyt se jo räjäytti yhden yksin!"
Mietin siinä vaan, että miten 9 vuotias on itse laittanut vaatteet päälle, ottanut raketit ja sytyttimet ja mennyt vain ulos -eikö missään vaiheessa ole mummulle tullut mieleen kieltää moista!?
Joten todella, meilläkin tämä mummun toiminta alkaa pikkuhiljaa aiheuttaa pojan oman turvallisuuden vaarantumisen. Mitä isommaksi hän tulee, sitä hurjempia leikkejä hän keksii.
Mieheni tultua kotiin en edes pystynyt kysymään miten loppu vierailu anoppilassa meni. En edes halua tietää.
...että eikö myös miehesi olisi täytynyt vahtia lastanne? Eihän ole pelkästään anopin vastuulla, jos lapsenne häipyi yksin ulos... Miksi isikin laski hänet menemään??
Itse olisin pitänyt "pienen" puhuttelun miehelleni(kin!)
(*Mietiskelen.....*)
Olen huomannut, että isä muuttuu pojaksi kun olemme edellisen sukupolven kodeissa. Minulla meinaa mennä hermot, kun ei pääse mihinkään (esim. ulkoilemaan) passuuttamatta mummoja. Vaikka kuinka sanon miehelle, että lapset on nyt sinun vastuulla, on mummot hoitaneet aina kun tulen takaisin. Johtuu siitä, että mies on liian hidas ottamaan. Kai ne mummot tykkääkin, mutta jotenkin tuntuu että tilanne on kyselemättä luisunut... minusta kun mummolassa vanhemmat hoitaa ja mummot hellii.
Arvasin tämän kommentin tulevan, ja pitikin lisäys tehdä -teen sen nyt siis.
Mieheni oli siis sillä hetkellä toisessa huoneessa puhelimessa (minun kanssani). Huuto alko saman tien, kun aloimme puhua; emme varmaan neljää minuuttia kauempaa ehtineet puhelimessa olla. Mutta joka tapauksessa poika oli juuri sillä hetkellä mummon ja papan kanssa ihan toisessa huoneessa.
Mutta kysymyksessäsi piilee ihan oikea ydinkin :) Kuten alempana kirjoitin -tai ainakin viittasin- vetää anoppi kasvatuksellisesti mattoa poikansa, siis lapsen isän, jalkojen alta. Hän toistuvasti toimii mieheni kehoituksia ja sopimuksia vastaan. Mieheni tuntuu olevan suhteellisen kyvytön ottamaan tilannetta haltuunsa; ts. hän on kuin sivustakatsojana mummon ja oman poikansa elämässä. Hän tuntuu olevan kyvytön sanoman vastaan äidilleen ja kyvytön komentamaan lasta huonosta käytöksestä (= "valta ja vastuu" siirtyy automaattisesti jollakin muulle).
...vaikka aiemmin kysyinkin, niin kuulostaa tutulle!
Näinhän se toimii meilläkin: mies taantuu ja mamma höösää...ällöttävää!!!
:-(