Kosmetologien

Tuossa jossain kirjoituksessa kosmetologi ilmoitti,että he teettävät kaikkein vähiten kasvoleikkauksia. Itse olen kyllä toista mieltä nehän niitä juuri tekevät, koska pitää näyttää hyvältä, että saa myytyä aineita ja hoitoja.
3279
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

niillä laadukkailla ainella tarpeeksi pitkälle päästään,ettei ihan leikkauksin tarvitse mennä.

Kauneusleikkauksien pääasialliset asiakkaat koostuvat niiden hyvin toimeen tulevien miesten puolisoista.


Ei kakki kosmetologitkaan nyt niin paljoa ansaitse,että leikkauksiin ennättäisi silloin kuin huvittaa.

Kosmetologithan on ihonhoidon expertti ja hoitavatkin sen mukaan sitä ja tehokkaiilla tuottella.


kannattaa lukea tilastotiedot ennenkuin rupeaa pätemään.

Äänestä

muutaman vuoden yli 50 v enkä ole koskaan käynyt plastiikkakirurgilla enkä edes kosmetologilla, käyttänyt tarjousihontoitotuoteita eli päässyt todella halvalla (ainakin tähän asti). Tansseissa 35 vuotiaat hakevat tanssimaan kun luulevat huomatavasti ikäistäni nuoremmaksi. Eli ei ole rahasta kiinni jos haluaa olla freesi. Jos olette vielä nuoria niin numero 1 on suojautua auringolta. Tietysti tupakka ja alkoholi ovat myös niitä ihon vanhentajia, varsinkin tupakka. Säännöllinen ihonhoito, varsinkin puhdistus ja kosteutus miedoilla tuotteilla ovat tärkeitä. Kun vain jaksaa vuodesta vuoteen niin vaiva palkitaan myöhemmin ruhtinaallisesti:)))

Äänestä
  • Jos on luonnostaan vähän rasvainen iho, niin sitä ei näytä yhtä vanhalta kuin kuivaihoiset, jotka ovat aikaisemmin ryppyisiä. Perinnöllisyys on yllättävän tärkeä asia ihossa. Toisilla perheillä on kaikilla kauniit ihot eli se näyttää olevan selkeästi perinnöllinen asia. Tietenkin hoitaminen on toinen tärkeä asia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kasvoleikkaukset. kirjoitti:

Tuossa jossain kirjoituksessa kosmetologi ilmoitti,että he teettävät kaikkein vähiten kasvoleikkauksia. Itse olen kyllä toista mieltä nehän niitä juuri tekevät, koska pitää näyttää hyvältä, että saa myytyä aineita ja hoitoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu