Voi paska, että voi taas olla surullinen olo ja itku puristaa tuolla jossain. Erosta 4 kk ja elämä näytti jo valoisampiakin puolia. Ei ainakaan itkettänyt joka ilta ja meni jopa päiviä, etten ajatellut kyseistä miestä lainkaan. Päällimmäisenä ajatuksina alkoi olemaan, että kyllä tästä selvitään. Eikä siihen sitten muuta tarvinnut, kuin että hullu menin suostumaan tapaamiseen tämän miehen kanssa. Itkuksihan se tapaaminen meni vaikka olin päättänyt, että sitä en ainakaan tee. Siellä sitten paruin ja menin jopa niin pitkälle, että vieläkin tiedustelin, että jos sittenkin vielä yritetään....Voi helvetti miten tyhmä sitä voi ihminen olla. Ja miten heikko. Ei tarvittu kuin muutama ystävällinen sana ja kaikki hyvä palasi mieliin. Vaikka kuinka olin päättänyt, että nyt jo pystyn miehen tapaamaan ja olemaan hänen edessään pystypäin. Noh...ehkä tämä taas tästä. Kun vain pystyisi olemaan ajattelematta ja päivä kerrallaa...
Voi helvetti...
Ansku
31107
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
minäkin olen sortunut kyselemään eksää vielä takaisin vaikka selvä peli oli että se on ohi. kyllä se siitä. olet tehnyt päätöksen että jatkat elämääsi, ja tehty päätös on jo homma puoliksi hoidettu :)
Itsellä 12 vuoden suhde ja erosta 3kk. Tosin on ollut kaksi kohtaamista ja kantti on pitänyt... mutta jälkeen päin on niin helv...in vaikeaa... ettei sitä oikein tajuakaan. Sitten vielä se yhteinen koira joka nyt täyttää kymmenen vuotta ja odoteltiin että tulis perheen lisäystä eikä tullut... sain päälle aika tylyn kirjeen. Asiallinen mutta kylmä, jonka pohjalta sitten keskusteltiin. Ymmärrän tunteesi ja toivon että löydät oman elämäsi takaisin, jonka ehkä silloin joskus menetit toiselle 100% rakkauden muodossa. Nyt kun kaikki 100% on poissa niin sitä on varmaan aikas hajalla.
Toivon sinulle parempaa huomista.
Kiitos vastauksista! Tänä aamuna tuntuukin jo hivenen paremmalta...vaikka takapakkia tuo tapaaminen tiesikin tässä eroprosessissa. Huomasi vain sen, että tunteet ovat edelleen vahvat. Ja vaikeaksi tämän tekee se, että toinenkin edelleen rakastaa. Tai noh, niin hän väittää. Ei vain näe suhteellamme tulevaisuutta. On edelleen ystävällinen ja mukava minulle. Sehän tästä varmaan vaikean tekeekin, olisi edes kylmä ja ilkeä tai jotain...tai ehkä ei sentään. Hyvähän se on muistaa ihminen sellaisena kuin tämä oikeasti on. Pakko se on vaan mennä eteenpäin. Onneksi on harrastuksia, ystäviä...mutta tapaamisiin en uskalla enää suostua. Jaksamista kaikille sydänsuruisille!