Huh... välillä on aika vaikiaa, sillä mulla ja miehelläni on monessa asiassa täysin vastakkaiset näkemykset. Esimerkiksi näin pressanvaalien alla on tullut "sanaharkkaa" poliittisistakin asioista.
Meidän maailmankuvat poikkeavat aikalailla toisistaan. Mies arvostaa taloudellista hyvinvointia, uraa ja menestystä, mutta onneksi myös tasapainoista perhe-elämää. Minä taas olen miehen mielestä maailmanparantaja ja idealisti, ja olen kuulemma joidenkin mielipiteitteni takia myös tekopyhä, niin kuin valtaosa "viherpipertäjistä". Hehe, no toi äskeinen oli miehen hiukan kärjistettyä juttua yhestä keskustelusta, jossa meni lopulta sukset ristiin.
Rakastan miestäni, mutta välillä tuntuu vaikealta elää hänen kanssaan. Väkisinkin alkaa ajatella, että mitä ihmettä näen tässä ihmisessä, joka on mielestäni joissain asioissa äärettömän kypsymätön ja kapeakatseinen, laajasta yleissivistyksestä ja elämänkokemuksesta huolimatta. Varmasti minussakin on "vikaa" miehen silmissä, jos nyt mielipide-eroja voidaan vioiksi sanoa...
Pohdin tässä nyt kuitenkin että, onko liika erilaisuus lopulta haitaksi. Ollaan nyt oltu yhdessä vuosi, eikä lapsia ole vielä. Ehkä minusta on tullut liian varovainen.. haluaisin tämän miehen olevan se lopullinen, mutta näiden erilaisten näkemysten takia (joita siis on paljon) olen joskus hieman epävarma. Pystyykö sitä rakastamaan ja kunnioittamaan toista ihmistä, vaikka hän ajattelisi tietyistä suurista asioista täysin eri tavalla? Kai tässäkin on kysymys toisen hyväksymisestä sellaisena kuin hän on... Muut joilla on sama tilanne, jotka elätte parisuhteessa jossa on kaksi täysin erilaista ihmistä, miten teillä asiat ovat lutviutuneet, vai ovatko ne? Mukavaa tammikuuta :)
Meidän maailmankuvat poikkeavat aikalailla toisistaan. Mies arvostaa taloudellista hyvinvointia, uraa ja menestystä, mutta onneksi myös tasapainoista perhe-elämää. Minä taas olen miehen mielestä maailmanparantaja ja idealisti, ja olen kuulemma joidenkin mielipiteitteni takia myös tekopyhä, niin kuin valtaosa "viherpipertäjistä". Hehe, no toi äskeinen oli miehen hiukan kärjistettyä juttua yhestä keskustelusta, jossa meni lopulta sukset ristiin.
Rakastan miestäni, mutta välillä tuntuu vaikealta elää hänen kanssaan. Väkisinkin alkaa ajatella, että mitä ihmettä näen tässä ihmisessä, joka on mielestäni joissain asioissa äärettömän kypsymätön ja kapeakatseinen, laajasta yleissivistyksestä ja elämänkokemuksesta huolimatta. Varmasti minussakin on "vikaa" miehen silmissä, jos nyt mielipide-eroja voidaan vioiksi sanoa...
Pohdin tässä nyt kuitenkin että, onko liika erilaisuus lopulta haitaksi. Ollaan nyt oltu yhdessä vuosi, eikä lapsia ole vielä. Ehkä minusta on tullut liian varovainen.. haluaisin tämän miehen olevan se lopullinen, mutta näiden erilaisten näkemysten takia (joita siis on paljon) olen joskus hieman epävarma. Pystyykö sitä rakastamaan ja kunnioittamaan toista ihmistä, vaikka hän ajattelisi tietyistä suurista asioista täysin eri tavalla? Kai tässäkin on kysymys toisen hyväksymisestä sellaisena kuin hän on... Muut joilla on sama tilanne, jotka elätte parisuhteessa jossa on kaksi täysin erilaista ihmistä, miten teillä asiat ovat lutviutuneet, vai ovatko ne? Mukavaa tammikuuta :)
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olin yhdessä yli 5 vuotta sellaisen ihmisen kanssa, jolla oli täysin erilaiset elämänarvot kuin minulla. Aluksi ajattelin, että siitä ei olisi haittaa. Itse asiassa meistä oli ihan hauskaa väitellä näkemyksistämme. Mutta poliittiset ja uskonnolliset käsitykset eivät ole irrallaan muusta elämästä, vaan heijastuvat useimmiten myös siihen, mitä ihmiset odottavat perhe-elämältä, millaisia lastenkasvatuksellisia tavoitteita heillä on, kuinka he suhtautuvat työntekoon jne. Eli paljon merkityksellisempiä ja käytännöllisempiä asioita kuin kahvipöytäkinastelu jostain Linkolan teesistä.
Minulta kesti siis yli 5 vuotta huomata tuo. Toivottavasti sinä osaat tehdä ratkaisusi nopeammin.
Parisuhteen kehittyminen noudattaa tutkimusten mukaan yllättävän samankaltaista kaavaa. Te olette olleet juuri sopivan aikaa yhdessä, kun se "ihastus" vaihe on mennyt ohi. Nyt on testin paikka. Kaikki eronne korostuu, jopa väkisin haette niitä lisää. Muistan kuinka meilläkin joskus tapeltiin siitä monta päivää, että ovatko nyyttikestit hyvä vai huono asia... Siis ero mikä ero, sitä korostaa väkisinkin. Pidätte viimeiseen asti kiinni omista näkemyksistänne, ja siitä tulee yhteentörmäyksiä.
Moni pari päätyykin eroon tämän vaiheen aikana. Erot tuntuvat ylitsepääsemättömiltä. Mutta jos rauhoitutte hetkeksi, ettekä mene riidoissa nukkumaan. Mietitte järjellä, ja OIKEISSA MITTASUHTEISSA asioita, niin voitte päästä asioiden yli. Ei se loppuelämä ole sitten sitä yhteentörmäilyä, se on vain hetkellinen ohimenevä vaihe, jos sitä haluatte.
Ja miten oikeastin nämäkin teidän mielipide-eronne vaikuttaa elämäänne yhdessä?? Tuntuuko se kainalo vähemmän turvallisemmalta? Onko romanttinen leffa vähemmän mukava? Onko vähemmän hauskaa kokata yhdessä? Mieti sitä mikä on tärkeää suhteen toimivuuden takia. Ja kyllä ne särmät pehmenee, usko pois. Teillä molemmilla! Ehkäpä sinäkin opit joustamaan ja arvostamaan hänen näkemyksiään... Toivotan teille onnea. Muistakaa siis, tämä on vain tuttu vaihe monelle sen läpi käyneelle parille. :)
T: Jo useita vuosia yhdessä, ja ilman jatkuvaa tappelua typeristä asioista.
on vahvuus, ei haitta! Tietysti riitelyssä suhteellisuudentaju ei ole pahitteeksi. Pitää myös muistaa riidellä oikein: Ei iskuja vyön alle, ei pidä mennä henkilökohtaisuuksiin.
Miten niin erilaisuus on vahvuus? Jos ihmisillä on täysin erilaiset arvot ja erilainen suhtautuminen maailman menoon, ei yhdessä eläminen oikein onnistu. Sen takia suurin osa kaksikulttuurisista suhteistakin menee myttyyn.
Vastaan vaikka minulta ei kysytty. Erilaisuus on vahvuus, kun siihen suhtautuu joustavasti ja OPPIVASTI sekä kunnioittavasti. Mitä voi oppia sellaiselta ihmiseltä, jonka arvomaailma on täysin sama kuin omakin???? Vain erilaiselta ihmiseltä, kokonaisuudelta joka on erilainen kuin sinä, mutta silti toimii hyvin, voi oppia suuriakin asioita elämästä. Se on vahvuus! Tietysti moni ihminen ei ole valmis oppimaan -siitä johtuu liian voimakkaat törmäykset ja erot. Mutta aina näin ei onneksi käy, ja lopputuloksena on 1 1=paljon enemmän kuin 2. :)
Minulla ja miehelläni on menossa seitsemän yhteinen vuosi. Myös meidän maailmankuvamme ja luonteemme eroavat toisistaan melko paljon. Meillä on näkemyseroja esim. lasten hankkimisen ja avioliiton suhteen. Mieheni on välillä samaa mieltä kanssani, mutta välillä hyvin jyrkästi eri mieltä. Hän on myös luonteeltaan enemmän sisäänpäin suuntautunut toisin kuin minä. Olen pohtinut kohta viisi vuotta, että kannattaako tämä vai ei... Pitäisi varmaan kohta päättää suuntaan tai toiseen.
Minkä ikäisenä mies tietää mitä hän todella elämältään haluaa?? Minä olen suuret linjat tiennyt pikkutytöstä lähtien.