kerroimme vastikään lapsille (9 ja 5 v) että olemme eroamassa. Painotimme, että ero on meidän aikuisten välinen asia, eikä johdu lapsista. Heitä rakastetaan edelleen kuten ennenkin, toinen vanhemmista vain muuttaa toiseen asuntoon. Lapset jäävät omaan kotiin, samaan kouluun ja päiväkotiin. Jatkossakin heitä huolletaan yhdessä, arki näyttää miten sitä selvitään.
Tällä hetkellä, vaikka katkeruutta ja vihaa onkin ilmassa, uskon että lapsiin liittyvissä asioissa yhteinen sävel löytyy. He ovat kuitenkin molemmille tärkeimpiä.
Lasten kuullen ei ole myöskään mitään isoja riitoja ollut.
Onko teillä kokemuksia siitä, miten lapset erosta selviävät? Meillä on tullut joitakin kysymyksiä, mutta tuntuu etteivät oikein vielä sisäistä asiaa, ennenkuin toinen vanhempi konkreettisesti lähtee. Vinkkejä ja neuvoja otetaan vastaan...
Kaikkeni olen yrittänyt perheen kasassa pysymiseksi, mutta minun yrittämiseni ei riitä, siihen tarvittaisiin kaksi.
Tällä hetkellä, vaikka katkeruutta ja vihaa onkin ilmassa, uskon että lapsiin liittyvissä asioissa yhteinen sävel löytyy. He ovat kuitenkin molemmille tärkeimpiä.
Lasten kuullen ei ole myöskään mitään isoja riitoja ollut.
Onko teillä kokemuksia siitä, miten lapset erosta selviävät? Meillä on tullut joitakin kysymyksiä, mutta tuntuu etteivät oikein vielä sisäistä asiaa, ennenkuin toinen vanhempi konkreettisesti lähtee. Vinkkejä ja neuvoja otetaan vastaan...
Kaikkeni olen yrittänyt perheen kasassa pysymiseksi, mutta minun yrittämiseni ei riitä, siihen tarvittaisiin kaksi.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Minäkin yritin monta vuotta tehdä kaikkeni avioliiton eteen,käytiin monta vuotta eri perheterapioissa ym...aina liittoa ei vain pysty pelastamaan ja kaikkien kannalta on silloin paras erota.Meidän lapset ovat 13,11 ja 5v.Heille kerrottiin eroaikeista jo hyvissä ajoin,selitettiin miksi ja kerrotiin että lapset molemmille tärkeitä ja rakkaita.Lapset eivät kuitenkaan ymmärrä sanoista mitä se konkreettisesti tarkoittaa kun toinen vanhemmista muuttaa pois kotoa.Arki tuli vastaan kun ei enää asuttu kaikki saman katon alla.Kyllä lapset erosta selviävät,he tarvitsevat extrapaljon huomiota,puhumista,kuuntelemista ja rakkautta.Eivät he aina ole edes kuuntelevinaan,mutta kuuntelevat kuitenkin.Osoittavat mieltään monin tavoin,purkavat pahaa oloaan,mutta se täytyy heille sallia.He koettelevat vanhempiensa rakkautta...Lopulta he huomaavat ettei äidin ja isän rakkaus ole minnekkään kadonnut vaan että heillä on kaksi onnellista vanhempaa.
Onnellista vanhempaa? Ei yllättäen pari viikkoa sitten jätettynä jaksa eikä täydykään onnellista esittää.
No ymmärrän, että tarkoitit varmaan ettei vanhemmuus eron myötä onneksi minnekään katoa.
Hmmmm...tarkoitin pidemmällä tähtäimellä onnellisempia vanhempia:(Ei sitä juuri jätettynä jaksa onnellista edes teeskennellä!!..mutta vähemmän onnellisenakin kertoa lapsille että he ovat rakkaita vaikka ero tuleekin.Vaikka ero kuinka kismittäisi,on ollut riitoja,katkeruutta...älkää ikinä ottako lapsia riidan välikappaleiksi!!!
Ei lapset jaksa ymmärtää asioita pidemmällä tähtäimellä.
Huomaa kuule jonna että ero on vasta edessäsi. Käsittäisit muuten, että menee joskus hyvinkin pitkään, ettei lapset näe onnellista vanhempaa, vaan heikon, kipuilevan ja kärsivän. Lapsille aika joka menee vanhempien selvitessä ja parantuessa erosta on lapsuutta, tuota niin ihanaksi ja auvoiseksi tituleerattua aikaa.
Ihan omalta kohdalta, vanhimmaiseni kuusitoistavuotias on vasta nyt alkanut nähdä seesteisen ja onnellisen vanhemman,eikä tähän mennytkään kuin lapsen peruskouluikä. Kaiken aikaa hänelle on vakuutettu rakkautta ja välittämistä, mutta kaiken tämän ajan hän on pienessä mielessään pohtinut omaa osuuttaan eroon. Ei lapselle auta, vaikka kuinka vakuuttelisi ettei ero johdu hänestä. Lapsi vain maagisesti miettii asioita omalta kantiltaan kunnes näkökulmat kasvamisen myötä pikkuhiljaa laajenee.
Omien virheitten myöntäminen auttaa hieman lasta ymmärtämään, mutta siihenkään ei ihan pieni kykene.
Joten.. hyvin pitkällä tähtäimellä ajattelit lasten osaavan ajatella. Kääntäen.Ei lapsilla ole käsitystä kuin tästä päivästä, eilinen on mennyt, eikä huomista ole.
oma lapseni on reagoinut nyt kun syyskuussa 05 mies muutti pois. On ongelmia. Hän tarvitsee minua ja vaikka oma tilanne onkin samasta syystä huono, tarjoan syliä ja rakkautta hänen pahaan oloonsa.
Aikaisempien keskustelujen perusteella voi tulla uusia ongelmia siinä vaiheessa jos uusi nainen/mies perheineen ilmestyy lapsenkin kotiin...