nutrilett ja vastaavat

Heips! Onko kokemusta VLCD:stä ja paljonko olette onnistunut pudottamaan painoa kahden viikon aikana? Minulla painoindeksi 31 ja toivoisin saavan kunnon pikastartin.

Onnistuukohan ja suositteletteko?
3596
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

BMI:ni oli myös 31 ja aloitin Nutriletteillä. Ekä viikolla (heti joulumässäilyjen jälkeen) tippui kolme kiloa, toisella vajaa kaksi. Viisi kiloa 2 viikossa on tuolla indeksillä ihan mahdollinen. Toisaalta kilot tulevat salamavauhdilla takaisin, jos syöt kuten ennenkin kuurin jälkeen.

Suosittelen nutrien syömistä ateriankorvikkeina myöhemminkin - joko pitempää kuuria alunperin tai ns osanutrausta. Pidempi kuuri on sikälikin hyvä, että painonlasku tasoittuu, eikä pompsahda heti lopetettua entisiin lukemiin. Tosin viikkojen omatoimisia kuureja ei suositella. Perusterveellä ihmisellä VLCD:stä ei varmaankaan ole sen isompaa haittaa kuin muistakaan yksipuolisista kuureista.

Itse sain viime keväänä nutrien plus kevyen syömisen sekä kävelylenkkien avulla 10 kg painostani toivottavasti pysyvästi pois. Loppujen 10 kg:n kanssa on nyt sitten jojottelua. Niskasta sietäisi kiinni ottaa, mutta loppiaisena sitten!

Alkuun VLCD on outoa, paleltaa, tulee mielihaluja, mautkin tökkivät (makuasia mitä valitsee, itse pitää kokeilla), paha maku suussa, tekemisen puute ym. Parissa päivässä olo kohenee, ja motivaatio kasvaa sitä mukaa kun vaakalukemat alenevat.

Äänestä

sinulle on mahdollista saada myös laihdutuslääkkeitä, koska BMI:si on yli 30.. ajattelin vain kertoa! Mutta tsemmpiä ja hyvä että haluat pitää itsestäsi huolta!!

Äänestä
  • Kiitos molemmille komenteistanne, nutrilett kuuri alkaa perjantaina ja kuurin jälkeen aloitan uudet ruokailu ja liikuntatavat.

    En ollut tietoinen, että saisin lääkkeitä mutta käsittääkseni lääkkeillä on ikävä sivuvaikutus (ripuli) joten ei kiitos.

    Tai nyt esitänkin uuden kysymyksen, että minkälaisia kokemuksia on lääkkeistä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


nina_ kirjoitti:

Heips! Onko kokemusta VLCD:stä ja paljonko olette onnistunut pudottamaan painoa kahden viikon aikana? Minulla painoindeksi 31 ja toivoisin saavan kunnon pikastartin.

Onnistuukohan ja suositteletteko?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu