Näin siinä sitten pääsi käymäään. Ja minä luulin jo olevani tarpeekseni saanut tästä kaikesta säätämis-soopasta..
Olen seurustellut puolisen vuotta turvallisen, luotettavan, ihanan miehen kanssa, jonka kanssa luulin olevani valmis perheen perustamaan. Nyt ajatukseni ovat ihan sekaisin, sillä viikko sitten kävin eksäni kanssa keskustelun, joka pisti pääni puorälle.
Eksäni kanssa emme koskaan vakavasti seurustelleet, jonkinlaista on-off-tapailua kesti kuitenkin parisen vuotta ja se päättyi lopulta siihen, kun nykyisen mieheni tapasin. Eksäni on kuitenkin halunnut olla kaverini, joten aina silloin tällöin olemme kuulumisia vaihtaneet. Hän ei koskaan "yhdessäolomme" aikana hellitellyt minua lempinimillä tms, eikä halunnut sitoutua, kun ei ollut siihen vielä valmis.. Itse olisin halunnut seurustella tuolloin.
Kävimme eksäni kanssa kahvilla ja hän kertoi tunteistaan avoimesti ensimmäistä kertaa, totesi minun olevansa elämänsä nainen, haluavansa sitoutua minuun jne...
Nyt tämä tyttö miettii, mitä tehdä:
Unohtaako eksä (jonka kanssa en koskaan ole oikeasti seurustellut) lopullisesti, nopeat syövät hitaat -periaatteella vai antaa hänelle mahdollisuus... en tiedä!
-aamun ajattelija-

Vastaukset 9
Vanhimmat
Liiankin tutulta. Katson vielä kerran ja laitan miehen koville. Sen jälkeen lähden eteenpäin ja pysyvästi.
Eli oli se taas mukavaa, kun itselle tärkeä ihminen onnistuu yhä uudelleen ja uudelleen vedättämään. Tämä oli hänen viimeinen tilaisuutensa. Joskus vain mietin, nauttivatko toiset miehet toisen satuttamisesta? Sitäkin mietin, miten pääsen tästä yli. Ainakaan pitkään aikaan en halua tutustua uusiin ihmisiin.
se ei kestäkään sitten? Meetkö itkien takasin miehen luo jonka jätit sen exän (ehkä) katteettomien lupausten takia? Otatko sen riskin?
Mun eksä on juuri tuollainen tuuliviiri, sillon kuin olin saatavilla se "ei kyennyt sitoutumaan ja halusi olla vapaa" ja nyt kun olen seurustellut jo pidemmän aikaa, se pentu kehtaa ilmoittaa että minä olen sen elämän nainen ja haluaa minut takasin.
Ai jaa, salamako iski? *nauraa*
Totesin sille että sori vaan, tää valssi meni jo.
Minun kanssa sen voi tanssia vaan kerran ;-)
Koska totuus on se, että halutahan saa ja mieli voi muuttua, mutta kun en kelvannut silloin sille en todennäkösesti kelpaa nytkään. Se vain haluaa mut takasin siksi että haluaa omistaa. Se ei kestä että mulla menee nyt paremmin kuin silloin sen kanssa, ja haluaa vain särkeä tämän meneillään olevan suhteen kostaakseen.
Joten mieti mistä kaikesta olisit luopumassa ja kenen takia?
Se yleensä kirkastaa ajatukset.
minäkin olen,ei exien kannata antaa pompotella,sitähän se on omistamista.tiedän kokemuksella että siitä ei hyvää jälkeä seuraa.enemmin jatkaa eteenpäin ajatellen kyllä kaloja meressä riittää :)
Sitä soppaa syöt, mitä keität.
Parikymppisenä luulin seurustelevani vakavasti kunnes exäni löysi uuden naisen ja jätti mut kuin salama kirkkaalta taivaalta. Noin viisi vuotta sen jälkeen exä rupesi vonkaamaan minua takaisin. Jossain määrin hiveli itsetuntoa, mutta onneksi olin vahva enkä lähtenyt uudestaan siihen hullun myllyyn.
Olin myös toisen kundin kanssa pari vuotta samanlaisessa on-off -suhteessa kuin sinä. Kundi ei osannut/halunnut sitoutua, mutta minä halusin. Kyllästyin ainaiseen epävarmuuteen, tapasin nykyiseni enkä päivääkään ole katunut vaikka tämäkin onoff-kundi ruusupuskien kera kävi oven takana ruikuttamassa ja lupailemassa, että nyt hän haluaa sitoutua.
Luulen, että useimmiten näissä tapauksissa kyse on ihan vaan "metsästyksestä", ei mistään muusta. Naisesta tulee kiinnostava ja vaikeesti tavoiteltava "saalis" kun ei enää ookaan sormia napsauttamalla saatavilla. Sitten kun kundi on saanut valloitettua naisen takaisin niin kuviot ei varmaan hirveesti entisestä poikkea.. Tottakai tässäkin poikkeuksia löytyy, mutta ainakin omalla kohdalla elo on ollut paljon onnellisempaa kun oon pystynyt jättämään menneisyyden taakseni.
se on/off suhteesi kun on saanut sinut erotettua tästä (turvallisesta). vaihtoehdosta. niin johan taas alkaa on / off suhde. sikäli et ole huomannut miehillä on kilpailu vietti.
eli tämä tyyppi jättää sinut kumminkin vaikka "olisit elämänsä nainen" ja luultavasti tulevaisuudessatulee pettämäänkin sinut.
kyllä noista hepuista on kokemusta. (mutta onneksi olen osannut välttää tapaamista enempää).
Mieti, kumman kanssa pidemmän päälle sujuisi hyvin, on-off exäsi kanssa, joka ei halunnut olla kanssasi vakavammin, vai nykyisesi jonka kanssa olet perheen perustamistakin miettinyt.
Vai onko exälläsi tunteiden heräämisenä syynä, että hän on tajunnut menettäneensä sinut?
Nykyinen miehesi ainakin tuntuu olevan tosissaan kanssasi, kun tilanne on seurusteluun johtanut. :)
Kun menitte kahville niin oliko hänellä sattumalta krapula silloin? Tai ainakin hän oli ollut viihteellä edellisenä iltana?
Mullakin tulee krapulassa kaikenlaisia perheenperustamisideoita mieleen mutta ne menee ohi yleensä keskiviikon tienoilla...