...yhteen ja millä menestyksellä? Siis 2.vaiheen jälkeen, kun ero on ollut jo lopullinen?
Luulen, että monesta muustakin tuntuu, että ero on tapahtunut hätiköiden.
Itselläni on sellainen mielikuva, kun 2 ihmistä, jotka molemmat ovat jääräpäisiä ja riitaisia eivät voi kumpikaan antaa periksi, vaikka rakastaisivat toisiaan niin tulee turhia eroja paljon.
Itsestäni tuntuu välillä, että luovutin kuitenkin liian helposti myös omasta jääräpäisyydestäni. Olisi helpompaa, jos ei olisi lapsia mukana kuvioissa. Tunteet heittelee edelleen, vaikka erosta on aikaa jo kuukausia.
Kertokaapa kokemuksianne.
Luulen, että monesta muustakin tuntuu, että ero on tapahtunut hätiköiden.
Itselläni on sellainen mielikuva, kun 2 ihmistä, jotka molemmat ovat jääräpäisiä ja riitaisia eivät voi kumpikaan antaa periksi, vaikka rakastaisivat toisiaan niin tulee turhia eroja paljon.
Itsestäni tuntuu välillä, että luovutin kuitenkin liian helposti myös omasta jääräpäisyydestäni. Olisi helpompaa, jos ei olisi lapsia mukana kuvioissa. Tunteet heittelee edelleen, vaikka erosta on aikaa jo kuukausia.
Kertokaapa kokemuksianne.
Vastaukset 6
Vanhimmat
puolentoista vuoden jälkeen erosta palattiin yhteen, tai kaksi vuotta sen jälkeen kun tehtiin eropäätös. Nyt oltu puolitoista vuotta uudestaan yhdessä ja hyvin menee.
Miten olette saaneet luottamuksen takaisin? Seurustelitteko välissä, jonkun muun henkilön kanssa? Onko teillä lapsia?
useampikin.:)
Kokeilimme molemmat jotain uuden aloittamistakin eron aikana.
Luottamus on tullut takaisin, ehkä erilaisena kuin aikaisemmin.Puhumalla, puhumalla ja taas kerran puhumalla. Tahtomalla, elämällä ja rakastamalla.Ja kyllä meillä alkuun riideltiinkin asioita ja tunteita selvitellessä.Ei yhteen palaaminen helppoa ole ja monenlaisia tunteita tuli käytyä läpi.. luottamus parani pikkuhiljaa ja riidat vähenivät. Ajankanssa tilanne rauhoittui vajaan vuoden kuluttua uudestaan aloituksesta huomasin usein ajattelevansa miten hyvä nyt on olla.
10 vuoden avioiitto päätettiin eroon, ei ehkä kovin äkkipikaisesti mutta reipaalla aikataululla sen jälkeen kun oltiin todettu ettei siitä enää mitään tule. Kumpikin oli jo käynyt vieraissa jne. Jonkinlaista riitaa aiheutui kaikesta.
Erossa ja riidoissa menetimme kuitenkin jotain, mitä emme saaneet takaisin. Pääsimme kyllä toistemme lähelle. Fyysisesti. Olimme toisillemme ystävällisiä ja huomaavaisia. Pelkäsimme riidellä, sillä se olisi saattanut johtaa uudelleen eroon. Vaikka rakastelimme siitä puuttui jotain. En enää kyennyt sellaiseen avoimuuteen kuin aikaisemmin. Meistä tuli teatterinäytöksen päätähdet. Saimme reilun vuoden lisäaikaa, mutta sitten riita pääsi irti... ja se purkautui kaikkien mahdollisten syytösten muodossa. Kaikki kasaantuneet paineet ja peitellyt mielipiteet räjähtivät käsiin. Emme sitten kuitenkaan luottaneet toisiimme enää. En tarkoita pettämismielessä luottamusta, vaan ihan sitä itteään kun arkiasioista ja syvällisemmistä tunteista puhuu mielummin kavereiden kuin puolison kanssa. Toisen asenteeseen, suhtautumiseen ja tukeen ei voi enää luottaa. Mutta kai meidän oli se uudelleenyritys koettava, sillä kun sitten erosimme lopullisesti niin mitään ei jäänyt kaivelemaan. Pöytä puhdistui kerralla.
Yksi lapsi jäi yhteishuoltoon, nyt jo aikuinen ja maailmalla. kolme vuotta erosta rakastuin, uskalsin antaa itseni toiselle myös eronneelle, menimme naimisiin ja olemme onnellisia. Kumpikin on ottanut edellisestä avioliitosta ja erosta opiksi ja ojennukseksi. Olemme ikään kuin aikuisempia, kypsempiä. Ensimmäiseen avioliittoon suhtaudun nyt hieman lasten puuhastulna. Rakkaudesta siinä ei kai ollut kyse niinkään kuin toveruudesta ja läheisyyden tarpeesta. Tämän terapian olen vasta viime aikoina miettinyt. Ex-mieheni on avoliitossa ja heillä on yhteinen lapsi. En tiedä heidän onneaan, mutta ainakaan mitään ikävää ei ole kantautunut korviini.
juuri eilen. Meillä erosta on puhuttu, ei vielä haettu.
Mietin, miten jaksaisin taas luottaa täysillä, kun pettymyksiä on vastaan tullut. Jos kuitenkin aiomme edelleen jatkaa tätä liittoamme, niin mistä saan sen varmuuden, että kaikki on ok. Ettei tarvitse miettiä, onko se nyt niin kuin sanotaan, vai pitääkö tarkistaa.
Ja, kuten sanoit: kaikki purkautui kerralla isommassas riidassa. Käykö lopulta niin, että salaamme aikamme, ja sitten POKS! kaikki lentää taivaan tuuliin???
Siinäpä mietittävää seuraaviksi viikoiksi...
yhteen, nyt olemme olleet yli kolme vuotta eronneena, ja koko ajan ollaan oltu kavereita niinkuin sisko ja veli nääs,, mutta nyt kun ikää on tullut lisää, olemme alkaneet miettimään yhdessä jos vaikka menisimmekin vielä saman katon alle,ja elettäis vanhuus yhdessä..