”Löysin” tämän keskustelupalstan joitakin aikoja sitten ja olen suorastaan suu ympyriäisenä lukenut näitä viestejä ja toisaalta myös aika surullisena. Vaikka on niin, että ei ole isoja eikä pieniä murheita vaan jokaiselle oma murhe on aina suuri, niin vähän peräänkuuluttaisin suhteellisuudentajua.
Tuntuu siltä, että monet kuvittelevat, että parisuhde on jatkuvaa elämysmatkailua, jossa kaikin puolin (ainakin ulkoisesti) täydelliset ihmiset kokevat hurjaa huumaa aamusta iltaa ja illasta aamuun ja kun niin ei sitten olekaan ollaan pettyneitä joko itseensä tai kumppaniin tai sitten molempiin.
Todellisuudessahan elämä joko kumppanin kanssa tai ilman on suurelta osin arkipäiväistä, tavallista, joskus jopa väsyttävää ja harmaata taapertamista.
Anteeksi vaan, mutta tuntuu siltä, että murheita pitää kehitellä, jos ei todellisia sellaisia ole. Miettikään mikä on olennaista ja mikä ei.
Tuntuu siltä, että monet kuvittelevat, että parisuhde on jatkuvaa elämysmatkailua, jossa kaikin puolin (ainakin ulkoisesti) täydelliset ihmiset kokevat hurjaa huumaa aamusta iltaa ja illasta aamuun ja kun niin ei sitten olekaan ollaan pettyneitä joko itseensä tai kumppaniin tai sitten molempiin.
Todellisuudessahan elämä joko kumppanin kanssa tai ilman on suurelta osin arkipäiväistä, tavallista, joskus jopa väsyttävää ja harmaata taapertamista.
Anteeksi vaan, mutta tuntuu siltä, että murheita pitää kehitellä, jos ei todellisia sellaisia ole. Miettikään mikä on olennaista ja mikä ei.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Parisuhde arkistuu, uutuuden viehätys väistyy, MUTTA tällöin tilalle ei saa tulla HARMAUS JA TYLSÄ ARKI! EI!
Hyvän parisuhteen arki ei ole harmaata ja ankeaa, tottakai sellasiakin hetkiä on, mutta silloin pitää ottaa aikalisä ja viettää vaikka romanttinen ilta.
Arkea pitää oppia rakastamaan! Pitää osata nauttia siitä että tuntee rakkaansa niin hyvin,että jo pienestä kulmankohotuksesta tietää toisen mietteet. Katsomattakin aistii haluaako toinen tulla viereen kyöhnäämään vai olla rauhasssa. Mun mielestä ainakin noi pienet asiat on ihania ja saa onnelliseksi, eli ARKI.
En ole olleenkaan kanssari eri mieltä. Kritisoin sitä, että elämästä tuntuu monilta puuttuvan suhteellisuudentaju siitä, mikä on suuri ja mikä pieni murhe. Tuntuu puuttuvan taju myös siitä, että murheet ovat osa elämää. Jos ainoa huoli on pienet rinnat tai jokin muu ulkoinen ja toispäiväinen kosmeettinen seikka niin huh huh......
No niin, eli me ollaankin samoilla linjoilla! olen samaa mieltä, että järkeäkin saa käyttää jos sitä löytyy :D
On kyllä helpottava kuulla että edes sä olet samaa mieltä, kiitos siitä, ettet pilaa omaa eläämääsi miettimällä jotain turhanpäivästä "ongelmaa". Kiitos siitä! :)
RELATKAA IHMISET VÄLILLÄ!
Olen edellisten kanssa samaa mieltä. Jatkaisin kuitenkin vielä että anoppini voisi olla kirjoittanut tuon arjen ylistyksen. Olen sen verran eri mieltä, että kyllä elämässä täytyy hyväksyä sekin, että arki voi olla tylsää, raskasta ja vaikeaa. Kunhan vain on sitä hyvääkin arkea.
Me ihmiset ollaan niin erilaisia. Minun täytyy nähdä ongelmat voidakseni hahmottaa elämäni. Jonkun (vaikkapa anoppini) täytyy nähdä elämä hyvänä jaksaakseen elää sitä. Mikä saattaa tarkoittaa jonkun ongelman kieltämistä. Paha vain että joskus on vaikea hyväksyä toisen tyyliä yhtä hyväksi.
Omat ongelmani hahmotan verraten pieniksi, mutta kyllähän ne aina aktivoituessaan tuntuvat suurilta. Kuka voi määritellä toisen tunteiden suuruuden ja pienuuden? Ainoastaan ihminen itse voi suhteuttaa ongelmansa. Ehkäpä moni näistä,jotka ovat tohkeissaan anopin joululahjan pienuudesta, näkeekin oikeasti että kyse on melko pienestä ongelmasta, mutta tapana on vain pitää niin suurta melua??
Minusta todellinen ongelma on sitoutumattomuus. Että pidetään eroa tai uuden ihastuksen löytymistä mahdollisena. Jos sitä mahdollisuutta ei ole - kuten vaikkapa eräisiin uskonnollisiin vakaumuksiin liittyen - pärjätään yllättävän hyvin. Ja ehkä sitten harkitaan tarkemmin jo yhteen mennessä.