Jeesus on totuus ja tosi-asia!

Kun lähdemme tutkimaan evankeliumin tekstejä sekä Uuden testamentin kirjeitä, niin on niiden keskeisin hahmo ilman muuta Jeesus. Hänen elämästään täällä maan päällä kertovat varsinkin neljä evankeliumia, kun taas kirjeet selostavat enemmänkin hänen kuolemansa ja ylösnousemuksensa merkitystä meidän ihmisten kannalta. Voidaan itseasiassa sanoa, että jos hän ei olisi elänyt maan päällä, ei mitään näistä teksteistä olisi kirjoitettu, vaan ne olisivat jääneet syntymättä.

Kun sitten lähdemme tutkimaan Jeesuksen historiallisuutta, niin voimme kyllä siitä löytää jonkin verran todisteita. Niitä on säilynyt sekä hänen seuraajiltaan, kuten varhaisilta kirkkoisiltä, että myös hänen vastustajiltaan. Molemmissa niistä viitataan joihinkin hänen elämänsä puoliin.

Aiommekin seuraavassa lähteä tutkimaan hänen historiallisuuteensa viittaavia lähteitä. Ne näyttäisivät selvästi osoittavan meille yhden asian, eli sen, että Jeesus on todella elänyt maan päällä:

http://koti.phnet.fi/elohim/Raamattujahistoria6
8402
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat
  • En avannut kanttas kaivoosi,
    Silti on helppoo uskoo,et oot
    se tonttu..
    (Saunatonttu).

    Onneksi oon uskis .

    Äänestä

  • Herra, Herra on viimeisenä seisova multien päällä.
    Ymmärtämätön, ota selvää, onko Jumala, Jeesus ja Pyhä Henki olemassa.

    Pilkkaajille Hänkin on pilkallinen. Nöyrry Herran edessä, joka voi kaiken ja pyydä anteeksi, kun vielä kerkiät.

    Jumala rakastaa ihmistä, mutta vihaa syntiä

    Äänestä

  • Isän_prinsessa kirjoitti:

    Herra, Herra on viimeisenä seisova multien päällä.
    Ymmärtämätön, ota selvää, onko Jumala, Jeesus ja Pyhä Henki olemassa.

    Pilkkaajille Hänkin on pilkallinen. Nöyrry Herran edessä, joka voi kaiken ja pyydä anteeksi, kun vielä kerkiät.

    Jumala rakastaa ihmistä, mutta vihaa syntiä

    Soitatko hyvin ilmakitaraa?

    Siltä ainakin vaikuttaa.

    Äänestä

  • M@k3 kirjoitti:

    Soitatko hyvin ilmakitaraa?

    Siltä ainakin vaikuttaa.

    Sulla taasen on ilmarinta kun noin muohhhhkaaat!

    Äänestä

Herran pelko on kuri viisauteen ja kunnian edellä käy nöyryys san 15:33

Äänestä

Kun lähdemme tutkimaan Stephen Kingin Musta Tornin tekstejä on niiden keskeisin hahmo ilman muuta Gileadin Roland Eldistä. Tämän salaperäisen revolverimiehen elämästä maan päällä useissa maailmoissa ja ajoissa todistavat mm. New Yorkin Eddie Dean, Susannah Walker (alter egoja Detta, Odetta sekä Mia), Jake Chambers ja hänen mäyriäisensä Oi, sekä pastorina Jerusalem Slotissa ja myöhemmin Säteen Tiellä Calla Sturgisissa vaikuttanut isä Callahan.

Rolandin elämästä kertovat varsinkin seitsemän romaania: Musta Torni, Kolme korttia pakasta, Joutomaa, Velho, Callan Sudet, Susannahin laulut sekä Musta Torni. Eluria pikku sisaret -novelli kertoo enemmänkin Rolandin aiemmista vaiheista hänen etsiessään Mustiin pukeutunutta miestä, paholaisvelhoa, joka myös Walter -nimellä tunnetaan.

Voidaan itse asiassa sanoa, että jos Stephen King ei olisi elänyt maan päällä keskuudessamme, ei mitään näistä teksteistä olisi kirjoitettu, vaan ne olisivat jääneet syntymättä. Stephen King siis on Tie, Totuus ja Elämä! Eläköön suuri Ka ja Ka-tet!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ettäs tiedätte! kirjoitti:

Kun lähdemme tutkimaan evankeliumin tekstejä sekä Uuden testamentin kirjeitä, niin on niiden keskeisin hahmo ilman muuta Jeesus. Hänen elämästään täällä maan päällä kertovat varsinkin neljä evankeliumia, kun taas kirjeet selostavat enemmänkin hänen kuolemansa ja ylösnousemuksensa merkitystä meidän ihmisten kannalta. Voidaan itseasiassa sanoa, että jos hän ei olisi elänyt maan päällä, ei mitään näistä teksteistä olisi kirjoitettu, vaan ne olisivat jääneet syntymättä.

Kun sitten lähdemme tutkimaan Jeesuksen historiallisuutta, niin voimme kyllä siitä löytää jonkin verran todisteita. Niitä on säilynyt sekä hänen seuraajiltaan, kuten varhaisilta kirkkoisiltä, että myös hänen vastustajiltaan. Molemmissa niistä viitataan joihinkin hänen elämänsä puoliin.

Aiommekin seuraavassa lähteä tutkimaan hänen historiallisuuteensa viittaavia lähteitä. Ne näyttäisivät selvästi osoittavan meille yhden asian, eli sen, että Jeesus on todella elänyt maan päällä:

http://koti.phnet.fi/elohim/Raamattujahistoria6

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu