Työ ei sovi minulle

siis mikään työ!

Vihaan työtä, siis jo pelkästään sanaa työtä. Mitä järkeä on tehdä työtä kun se on sitä samaa paskaa päivästä toiseen riistopalkalla epämukavuuksineen ja inhottavat työkaverit mukaan laskien.

Vihaan työn hajua, makua ja työpaikkaa. Miksi minun pitää ravata päivästä toiseen kotoa jonnekin muiden ihmisten ilmoille, raataa kuin hullu eläkeikään asti ja palkaksi saada viimeisiksi elinvuosiksi mitätön korvaus vuosien raadannasta jonkun toisen hyväksi?

Selasin tänään työvoimatoimiston sivuja ja melkein oksensin:
yksikään työnkuvaus ei kiinnostanut minua. En saanut minkäänlaista inspiraatiota raadantaan. Masennuin. Eikö minulle löydy sopivaa työpaikkaa, jotakin josta nauttisin tehdessäni?
Hirveää, meitä sumutetaan. Ensin pitää osata vaikka mitä, olla sosiaalinen vaikka ei huvittaisi, tehdä se vieraiden seurassa, vahtia kelloa koska on tauko, varoa pomoa joka tarkkailee jokaista liikettäsi, vaanii työsuoritustesi tasoa ja hallitsee elämääsi totaalisesti, ja vain siksi että saisit tehdä hänelle töitä, kärsiä kivuista ja tuntea syyllisyyttä jos olet kipeänä. Kaikki katsovat sinua, minuutesi on myyty. Olet orja. Miksi?

Minä en syntynyt työläiseksi, minulla on työttömän geenit, tai ehkäpä rikkaan. Satuin vaan syntymään väärään perheeseen. Ehkä olisi pitänyt syntyä suomenruotsalaiseksi, poltella tupakkaa, kirjoitella kirjoja ja matkakertomuksia kännissä ja huorata persettään ilmaiseksi. Toisinsanoen nauttia elämästä. Nyt ymmärrän miksi kondoomi on keksitty.

34

9875

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • annukka

      mulla on ihan samat fiilikset, tällä hetkellä...enkä osaa eritellä johtuuko tunne työuupumuksesta vaiko etten todellakaan pidä työstä, mistään työstä. tällä hetkellä kun en pysty kuvittelemaan itseäni mihinkään työhön. olen raatanut 6 vuotta melkein putkeen, ilman lomia (sijainen). olen tehnyt vanhusten elämästä kunniallista heidän viimeisinä päivinä, orjaillut pomoa, tehnyt tuplavuoroja, tehnyt toisten töitä koska en osaa sanoa ei, ottanut vastaan henkistä ja fyysistä väkivaltaa, loukannut selkäni, reväyttänyt lihakseni......ja paljon paljon muuta ja paskalla palkalla. nyt riitti. toivon saavani lääkäriltä lausunnon että olen täysyn sopimaton työhöni. en enää jaksa. itse en kykene irtisanoutumaan koska olen liian nynny. mutta jos töistä pääsen pois, tiedän että nautin kotona olemisesta täysillä. lepään, hoidan itseäni, kerään voimia, hellin miestäni....teen mitä itse haluan ja sitten joskus voin muistella myös eläneeni elämää enkä vain raatanut niin kuin yhteiskunta olettaa. ja kenties sitten joskus taas voisin kokeille työtä, mutta jotain ihan muuta!

      • Nimetön

        Ei sillä niin väliä tykkäätkö - sitä on vaan tehtävä. Piruko kaikesta on nykyisin tykättävä? Kaiken pitäis olla hauskaa ja omien kykyjen mukaista! Saatana tässä pitää maksaa oma olemisensa ja parin muun. Hanki vaikka "liukuhihnahomma" et kerkee koko ajan miettiä tykkäätkö vai etkö - se on vaan tehtävä.

        Jos sun on jotain kivaa saatava elämääs, hanki joku harrastus josta tykkäät - hitonko väliä sillä on ootko sosiaalinen. Tee se työ mikä pitää.

      • sunkin
        Nimetön kirjoitti:

        ihan vaan hommata elämä ettet kuulostas niin katkeralta. täällä sentään joku uskaltaa tehdä jotain vasten normi odotuksia! tsemppiä kaikille jotka uskaltavat elämässään kerrankin repäistä!

    • nautiskelija

      Kun kuuntelee ihmisiä niin monet nykyään arvostavat omaa vapaata aikaa aina enemmän ja enemmän.
      Itse en tällä hetkellä ole töissä ja nautin tästä.

      • Bubu

        Melkeinpä kuin minun suustani.
        Itse otin loparit kun alko vituttaa ainainen rehkiminen huonolla palkalla, että pomo saisi pelailla golffia. Elämä meni töissä josta en edes pitänyt.
        Nyt elelen ansiosidonnaisella.En leveästi tosiaankaan mutta ilman stressiä.
        Nautin perkele joka päivästä vapaudestani.

    • Nimetön

      Miten voit ajatella näin!Olen sinunlaisesi aikuisen nuoren äiti ja olen väsynyt jatkuvaan valittamiseen rahan vähyydestä ja maailman huonoudesta.Hänen laskunsa pitäisi minun maksaa ja sossun luukulle ei saa itse tilattua aikaa...
      Mitä tästä yhteiskunnasta tulee, jos teitä on liikaa?!Tuntuu aika sairaalta.

    • ..ei kai voi kauhalla vaati...

      ...ai että sylettää tollanen ajatusmaailma..ei oteta tai kyetä kantamaan vastuuta edes itsestään..syleksi vaan kattoon ja käännä kylkeä,mie makselen laskut..ei minullekkaan tekemättömistä töistä makseta joten miksi sinullekkaan pitäisi..?sie käyt sossunluukulla kerjäämässä rahasi..tai minun rahani..voi kun saisi valita mihin maksetut verorahat käytetään...:-> spurgut ja kaltaisesi laiskat *sensuroitu*eivät saisi senttiäkään...

      • mielipiteeni

        Useimilla työpaikoilla ei voi harrastaa filosofista pohdiskelua (liikaa häiriötekijöitä). Myös tyhmät työntekijät, työnarkomaanit yms. roskaväki pilaavat henkistä ilmapiiriä läsnäolollaan. Siksi itse olen ajat sitten valaistuneena lopettanut säännöllisen työn teon, koska en siitä mitään hyödy.Teen vain sen verran että toimeen tulen. Aina riittää työhulluja ja materian peräässä juoksevia jotka työn tekee.

      • toisesta maailmasta

        Tuo väite että sossulaiset tms. elelevät leveästi veronmaksajien rahoilla ei pidä ollenkaan paikkansa, yleinen klisee johon kaikki kompastuvat kun eivät omilla aivoillaan vaivaudu ajattelemaan. Esim. työmarkkinatuesta menee verot, niinkuin opintotuestakin ja sossun rahat tulevat valtiolta niinkuin työssä käyvien palkatkin - ei ole mitään "kunnon ihmisten" ja "huonojen ihmisten" rahasampoa erikseen! Eihän se raha kasva puussa ei, mutta ruoka tulee luonnosta sinne kaupan hyllyillekin! Joten nälkään ei kuole jos muistaa mistä on lähdetty alunperin...
        Verot sinänsä pitäisi olla kaikkien hyväksi, mutta näkyykö se käytännössä missään? Ei. Suosittelenkin omavaraistaloutta, ja yhteiskunnan orjuudesta irrottautumista. Ei elämä ole tarkoitettu yksilön vaan yhteisön hyväksi.

        Mutta äänestäkää vaan tarjaa niin saatte halosta edelleen ja sama meno jatkuu, näyttää olevan raha nykyajan uskonto... Ennen sentään ajateltiin vaikkei ehkä tietoa niin paljon ollutkaan, nyt kaikki elää laput silmillä massahysteerisinä ilman omaa tahtoa. Karmeaa katsottavaa, mutta onneksi jotkut sentään ovat jo heränneet.

        Tsemppiä sinulle keskustelun aloittaja, pidä oma pääsi ja elä elämääsi omilla ehdoilla jatkossakin!! Et ole yksin, vaikka kohtalotovereita onkin vaikea erottaa joukosta. Vielä tulee meidänkin aikamme...

        Valaisevaa uutta vuotta kaikille.

      • i hate you!
        toisesta maailmasta kirjoitti:

        Vain laiskat kommunistit vaatii muita tekemään työtä ja puhuvat, että "sun pitää tehdä töitä vaikka mysiit perkele elämäsi työlle". Vittu niillä on vain oma lehmä ojassa, koska itse ovat laiskoja ja haluavat elää kolhoosissa ja sovhoosissa toisten siivellä, vittu!

        Minä teen töitä ja elätän itseni, maksan lainani, kasvatan lapseni, mutta teen sitä mikä minua kiinnostaa.

        Sossun luukulla ruinaamista en hyväksy, skoka se on toisten siivellä elämistä. Ja sitä nämä kommunistit laiskat "työn sankarit" käyttäisivät hyväski (sossun luukku), mikäli he eivät saisi muutamia ääliöitä manipuloituatekemään töitä heidän eteensä. Myöskin eläkeläisillä on vain oma lehmä ojassa, koska painostavat nuoria töihin, vaikka nykyisin työ on niin sairasta.

        Elämäänhän tänne ollaan tultu, eikä elättämään laiskoja kommunisteja ja eläkeläisiä!!

      • mikki
        i hate you! kirjoitti:

        Etkö itse aio jäädä eläkkeelle koskaan???

      • Mieköl

        eiköhän eläkeläiset ole eläkkeensä ansainnut. Ehkäpä sinäkin sen joskus ymmärrät kun kasvat potkuhousuista pois. Tarkoitushakuisesti sossun rahoilla eläjistä olen samaa mieltä eli työttömistä jotka eivät edes yritä löytää työpaikkaa. Heiltä saisi ottaa työttömyysrahan pois mikäli on näytettävissä toteen että ei edes yritetä.

      • Työttömyyseläkeläinen
        i hate you! kirjoitti:

        Vain laiskat kommunistit vaatii muita tekemään työtä ja puhuvat, että "sun pitää tehdä töitä vaikka mysiit perkele elämäsi työlle". Vittu niillä on vain oma lehmä ojassa, koska itse ovat laiskoja ja haluavat elää kolhoosissa ja sovhoosissa toisten siivellä, vittu!

        Minä teen töitä ja elätän itseni, maksan lainani, kasvatan lapseni, mutta teen sitä mikä minua kiinnostaa.

        Sossun luukulla ruinaamista en hyväksy, skoka se on toisten siivellä elämistä. Ja sitä nämä kommunistit laiskat "työn sankarit" käyttäisivät hyväski (sossun luukku), mikäli he eivät saisi muutamia ääliöitä manipuloituatekemään töitä heidän eteensä. Myöskin eläkeläisillä on vain oma lehmä ojassa, koska painostavat nuoria töihin, vaikka nykyisin työ on niin sairasta.

        Elämäänhän tänne ollaan tultu, eikä elättämään laiskoja kommunisteja ja eläkeläisiä!!

        Tunne tuntuu ohittavan järjen kirjoituksessasi.
        Töissä ollessani maksoin pahimmoillaan veroa 47,5%.
        Nyt, työttömyyseläkekertymäni on noin 40% 60:n asemesta.
        Kun vielä maksan siitä veroa 9,5% enemmän kuin vastaavasta palkkatulosta, ei pitäisi olla aihetta kateuteen, saatikka vihamielisyyteen.

        Ajatteleppa myös sitä, että syrjäytymällä työelämästä pienelle työttömyyseläkkeelle, tein samalla tilaa jollekin työtä tarvitsevalle.
        Jalo teko!!??
        Ps. Minäkin tein töitä, maksoin velkani, kasvatin lapseni ja siinä sivussa vuosikausia elätin vaimoni kotiin hänen saamatta mistään penniäkään.
        Sossun luukku on meille tuntematon.

        Otas vihaaja järki käteen tolkuttoman tunteilun asemesta!!

    • työtä_pelkäämätön

      Se on kyllä kiva maksaa joka kuukausi veroja 1700 euroa jotta sinäkin voit maata sängyssä ja syljeskellä kattoon.

      Mutta opit kyllä vielä rakastamaan työtäsi, mitä se sitten onkaan. Ai miksi?

      5-10 vuoden sisällä Suomessa jää eläkkeelle ns. suuret ikäluokat ja eläkeläisten/työskentelevien suhden muuttuu dramaattisesti. Valtion varat hupenee ja jostain on tingittävä. Voit käydä äänestämässä edelleen Vasemmistoliittoa mutta jos rahaa ei ole niin ei sitä mistään synny.

      Nuorten ammattilaisten muuttoliike muihin EU-maihin on jo käynnistynyt. Itsekin etsin työpaikkaa ulkomailta koska Suomessa on yksi europaan voimakkaimmista vero-progressioista - täällä ei yksinkertaisesti ole varaa saada palkankorotusta!

      Yhdistetään nämä kaksi asiaa ja lopputuloksena on valtio jossa sosiaalituista ja julkisista palveluista joudutaan karsimaan ja rankalla kädellä.

      Siksi sinäkin tulet rakastamaan työtäsi koska viimeistään nälkä ajaa sinut vaikkapa katuja lakaisemaan tai ojia kaivamaan.

      • Nimetön

        Mitä pahaa siinä on jos ei pidä työn tekemsestä? En mäkään tykkää kuluttaa aika ja energiaa työpaikalla ja kärsiä univelasta varsinkaan jos työpaikalla on huono ilmapiiri, yhteistyö ei suju ja esimies kiusaa. Kuka sellaisesta voisikaan nauttia?
        Älkää huolestuko -mäkin oon veronmaksaja ja lisäksi opiskelen ilman tukia enkä oo aikeissa lopettaa työntekoa, mutta ei siitä silti nauttia tarvi.
        Olen joskus tykännyt tehdä töitä ja mennyt iloisin mielin töihin ja ylitöihin, mutta työnantaja piti vuosien ajan huolen siitä ettei kyseisiä fiiliksiä enää noussut pintaan.
        Uskon että joku päivä löydän työpaikan, jossa viihdyn niin kuin ennen viihdyin työssäni tai ehkä jopa paremmin. En aio luovuttaa, koska fakta on että suurimman osan on pakko tehdä töitä -tykkäsi tai ei. Sitä on vaan itse etsittävä mieluisa työpaikka tai edes siedettävä, mutta jos liian pitkään venytetään ihmistä niin lopulta hajoaa sisältäpäin eikä silloin ole työkykyinen vuosiin.
        Ehkä osa on laiskoja eikä viitsi tehdä paskahommia, mutta toiset eivät ole henkisesti valmiita kohtaamaan arvostelevia työkavereita ja asiakkaita tässä alati kiihtyvässä työn hullussa maailmassa.

        asiallinen ja totuudenmukainen kommentti.

      • jemina77

        Mä olen kahlannut kaikenlaiset paikat läpi tehden eripituisia sijaisuuksia, vanhainkodeissa, vuodeosastoilla, vammaisten parissa yms. yms. Syksyllä löysin vihdoin ihanan työpaikan; saman koulun, jossa olen käynyt ala-asteen. Työyhteisö on mukava, ilmapiiri iloinen ja lapset ihania. (Avustan siis ekaluokkalaisia) Olen vihdoin löytänyt sen, mitä olen etsinyt 6 vuotta. Ihanaa :) Kyllä elämä hymyilee vielä teille muillekin, jotka ette ole löytäneet "sitä oikeaa paikkaanne" työmaailmassa. Tsemppii, sitkeys palkitaan :)

      • Nimetön

        Minäpä tulen sinulle varkaisiin!

      • niin miksei

        meitä kutsuta linnanjuhliin, miksei meille myönnetä mitaleja, miksemmemme saa optiomiljoonia, miksemme löydä elämämme rakkautta, miksi asumme 20 neliön vuokrakämpässä?

        Koska olemme karjaa jota lypsetään ja meitä lypsetään niin kauan kunnes heräämme huomaamaan totuuden.

    • Nimetön

      Te jotka kuvittelette elättävänne "loiset" luulette varmaan olevanne kovinkinkin fiksuja? Ette ymmärrä että teitä kusetetaan! Jatkakaa samaan malliin. t:LOINEN

      • työallergikko

        Työt voi jakaa mielestäni neljään kategoriaan:

        1. Mielenkiintoiset ja hyväpalkkaiset (unelma).

        2. Mielenkiintoiset ja huonopalkkaiset (kutsumus).

        3. Tylsät ja hyväpalkkaiset (leipätyö).

        4. Tylsät ja huonopalkkaiset (paskahommat).

        Parissa viimeksimainitussa vaihtoehdossa työkavereiden joukossa on erilaisia "työnsankareita" ja "suorittajia". Se on varmaan tapa selviytyä, että pistää omat aivot narikkaan. Onni sinulle nimetön, että et kuulu niihin.

        Itse lopettaisin nykyiset työni heti jos se olisi taloudellisesti mahdollista. Täytyy nyt ensin maksaa opintolainat pois. Se kestää vielä ensi kesään ;) Katsotaan sitten tilanne uudelleen...

    • ihmisiä...

      On ne jotka tekevät työt toisten puolesta. Ja sitten on ne jotka antavat muiden tehdä työnsä itsensä puolesta. Itse ole huomannut, että jos jättää työn hetkeksi, joku on heti tulossa tekemään ne. Olenkin useasti laittanut vain kädet taskuun ja joku on tehnyt työn puolestani. Välillä tuntuu, että vähän liian helposti käy.
      Ei ole mitenkään häpeä inhota työtä. Suomessa riittää työlle tekijöitä. Meillä on työttömiä, työllisiä valmiina ottamaan toisen työn ja ulkomaillakin kärkytään täkäläisiä töitä. Kädet vain reippaasti taskuihin tai tumput suoriksi. Joku tulee nopeammin kuin arvaatkaan tekemään työn puolestasi. Ihmiset ovat uskomattoman ahneita tässäkin suhteessa.

      • Ulla K

        Maailmassa on tosiaan kaksi ihmisryhmää: tyhmät ja viisaat. Nämä jaetaan edelleen kahteen alalajiin, laiskat ja ahkerat.
        Viisaat laiskat tietävät mitä pitää tehdä mutta eivät itse viitsi. Heistä tulee hyviä johtajia.
        Viisaat ja ahkeratkin tietävät mitä pitäisi tehdä, mutta he tekevät sen itse. Heistä tulee menestyviä pienyrittäjiä.
        Tyhmät ja laiskat, heitä on suurin osa. Toiset kertovat heille mitä pitää tehdä ja he saavat sen juuri ja juuri tehtyä kun joku vahtii ja yllyttää.
        Tyhmät ja ahkerat, he ovat vaarallisin ryhmä. He touhuavat koko ajan ja pistävät nenänsä joka paikkaan, mutta mistään ei tule oikein mitään. Heistä tulee ammattiyhdistysaktiiveja.

      • Robin Hood
        Ulla K kirjoitti:

        Ammattiyhdistykset kunniaan. Rantarosvojohtajat tilittämään työläisille se mikä heille kuuluu.

    • Taivassinivalkoinen

      Kummallista että olet vielä olemassa!!!!!!!!!!!!!!!!

    • palkollinen

      Sun fiilikset vastaa niin mun omia. Mietin tänä aamuna jälleen kerran, että minkä ihmeen takia tää kaikki pyörii. Aivan järjetöntä olla olemassa sitä varten, että aamulla raahautuu ylös, hinkuttaa ittensä töihin ja sit taas illalla kärttyisänä ja väsyneenä kotiin. Mikä hyöty? Mä vihaan tätä orjuutta. Me ollaan rahan orjia. Ilman rahaa on vaikea elää ja sen rahan takia sit kiusaa itseään työnteolla, josta hyötyy työnantaja joka sit pelailee golfia tai makaa toimistonsa sohvalla.
      Yksi vastaaja jakoi työt hyvin neljään ryhmään. Itse teen ns. leipätyötä. Ihan jees liksa ja edut, mutta työnsisältö (tai sen puute) syö naista. Päivästä päivään tylsiä duuneja, ei mitään vastuuta, ei haastetta. Ei uuden oppimista, ei mitään mielenkiintoista. Mä vihaan tätä pakkoa.
      Kun ei huvittais olla sit mikään elämäntapaintiaanikaan, joka elää teltassa juuria syöden.
      Tässä on siis kaksi vaihtoehtoa. Joko jatkan tällä linjalla ja laitan aivot narikkaan tai sitten jatkan sen unelmaduunin etsintää.

      Mut joka tapauksessa tää on niin syvältä. Meidät luotiin paratiisiin hillumaan eläinten kanssa ja syömään suoraan puusta hedelmiä ja vain OLEMAAN eikä todellakaan tekemään työtä muiden hyödyksi.

      SÄ OOT NIIN OIKEESSA! MEIDÄN KUULUISI VAIN NAUTTIA ELÄMÄSTÄ EIKÄ PILATA SITÄ RAATAMALLA!!!

      • haasteellista

        Kaikista töistä löytyy haastetta ja tyydytystä pitää saada osaamisesta, joka ainakin kohdallani korvaa useinkin työstä saamani rahallisen korvauksen. Olen tehnyt useita eri töitä raskaista maa- ja metsätilan töistä suuren yhtiön johtavassa asemassa oleviin hommiin sekä myös yrittäjyyteen. Ei se aina olllut herkkua, mutta jälkeenpäin ajateltuna kaikki on ollut kuitenkin kehittävää tavalla tai toisella.
        Jos työntekijä on kelpo ihminen ei häntä tarvitse vahtia tai orjuuttaa. Se on enemmänkin kiinni itsestään, haluaako onnistua työssään ja osata sitä kunnolla kehittämällä itseään koko ajan. Lantaakin pystyy levittämään pellolle huonosti tai hyvin, samoin tiskaamaan astiat, itselle tai vieraalle. Se on työmoraalista kiinni.
        Siivelläeläjät: lopettakaa turha napina ja alkakaa nauttia osaamisestanne niin kauan kuin sitä on, älkääkä suggeroiko itseänne luusereiksi!

      • siivelläeläjä
        haasteellista kirjoitti:

        minä kyllä olen kelpo työntekijä, ei ole koskaan sanottu toista. varmasti hoitanut työni tunnollisesti ja vähän enemmänkin. silti olen ollut useassa työpaikassa missä on orjuutettu ja vahdittu, jopa jouduttu kirjaamaan omat tekemiset yms. että niitä paikkoja tosiaan on!
        ja sitten...miksi en saisi pitää ns.taukoa työstä ja miettiä mille alkaisin ja saada siitä ajasta liiton pvärahaa kun olen niitä jäsenmaksujakin maksellut hyvin tunnollisesti vuosi kaudet? miksi täällä jaetaan ihmiset vaan ruikuttaviin siivelläeläjiin ja mahtaviin työn tekijöihin. siksi koska yhteiskunta olettaa ja jakaa ihmiset luokkiin ja sillä sipuli.

      • herätit juuri uskoni

        ihmisyyteen:)

      • Mauno Voutilainen

        Meille työttömille olisi muka kunnia-asia osallistua johonkin typerään risusavottaan herjauksenomaisella 8:n euron päiväkorvauksella, ei kiitos! Kyllä rahanpuutteessa voin niitä nälän aiheuttamia pakkoliikkeitä eli ns. työtä suorittaa, jos löytyy, ei kuitenkaan esimerkiksi valimolle rautaa sisäänsä hengittämään tai rakennuksille selkäänsä ja muita jäseniään särkemään.
        Kevyttä kohtalaisesti palkattua sisäjobia jossa saisi matkustaa niin voitaisiin keskustella, ikää kun on jo kohta 47 niin vaatii jo jotain tasoa.
        Mauno Voutilainen
        Jyväskylä

    • Nimetön

      Olen itse kova tekemään töitä ja nautin siitä kun voin palkallani ostaa ja suunnitella tulevaisuutta. Suhteellisen pienelläkin palkalla se on mahdollista ja sitä paitsi palkka kyllä paranee ammattitaidon kehittyessä.
      Rakastan teitä työninhoajat, koska mahdollistatte minulle paremman palkan, kun kilpailua ei ammattitaitoisesta työvoimasta ole. Joudutte kuitenkin lopulta tekemään matalapalkkaiset paskahommat. YES!!!

      KIITOS!!!!

    • monni

      ootkos ajaatellu kirjaalijan uraa,aineesta näköjähän oliis?

    • Anonyymi

      Ohhoh en olisi uskonut löytävi näin montaa saman mielistä vuosien takaa kun minä vasta menin ekalle luokalle. Mutta kyllä vaan töitä orjana liikaa paiskineena ja pahassa työ uupumuksessa ollessani. Samalla nähdessäni maailman palavan. Ei minua enää kiinnosta tämän luhistuvan yhteiskunnan eteen mitään tehdä. Jos tuhoatte planeettani! kyllä juuri sinäkin, aijon itse etsiä hyvän elämän merkityksen muualta kun töistä!!

    • Anonyymi

      Aloittaja on vaarallinen esimerkki siitä, kun hallitus jättää kansan kuin lampaat elopellolle.
      Ihmisen pitäisi ottaa selvää omasta luonteestaan. Se kertoo mikä työ ja puoliso sopii. Johan siitä puhuu raamattukin.
      Mikä syy hallituksella on olla opettamatta astrologian perusteita?

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      163
      1483
    2. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      26
      1348
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1298
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      216
      1170
    5. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      1096
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      320
      1031
    7. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      227
      1027
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      959
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      281
      942
    10. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      306
      934
    Aihe