Takana iänikuisen pitkä liitto.
Mies ei halua erota vaikka mikä olisi.
Lapset jo täysi-ikäisiä vaikka osa asuu kotona.
Luin alempaa miehestä, joka sanoi, että jos ero tulee, niin hän lakkaa pitämästä yhteyttä lapsiin.
Ihan samalla tavalla on mieheni puhunut meidän lapsillemme. He ovat surullisia ja järkyttyneitä. Kysyvät minulta tarkottaako isä todella sitä mitä sanoo.
Mikä idea siinä on sanoa omille lapsilleen noin? Ajatteleeko mies sillä tavoin kiristävänsä minua pysymään liitossa.
Hän ei ole kuitenkaan kertonut minulle uhanneensa lapsia asialla. Lapsilta itseltään kuulin. Luottiko mies siihen, että asia kantautuu korviini lasten kertomana.
Eikö tuo ole aivan järkyttävää. Asuuko talossamme hirviöisä? Ovatko sodassa ja rakkaudessa tosiaan kaikki keinot sallittuja? Jopa omien lastensa hyväksikäyttö.
Nyt ei ainakaan paha omatunto soimaa, jos/kun pistän äijän pihalle. Tappakoon sitten itsensä niinkuin uhkaa. Ei lapsetkaan paljon menetä tollasessa isässä.
Mies ei halua erota vaikka mikä olisi.
Lapset jo täysi-ikäisiä vaikka osa asuu kotona.
Luin alempaa miehestä, joka sanoi, että jos ero tulee, niin hän lakkaa pitämästä yhteyttä lapsiin.
Ihan samalla tavalla on mieheni puhunut meidän lapsillemme. He ovat surullisia ja järkyttyneitä. Kysyvät minulta tarkottaako isä todella sitä mitä sanoo.
Mikä idea siinä on sanoa omille lapsilleen noin? Ajatteleeko mies sillä tavoin kiristävänsä minua pysymään liitossa.
Hän ei ole kuitenkaan kertonut minulle uhanneensa lapsia asialla. Lapsilta itseltään kuulin. Luottiko mies siihen, että asia kantautuu korviini lasten kertomana.
Eikö tuo ole aivan järkyttävää. Asuuko talossamme hirviöisä? Ovatko sodassa ja rakkaudessa tosiaan kaikki keinot sallittuja? Jopa omien lastensa hyväksikäyttö.
Nyt ei ainakaan paha omatunto soimaa, jos/kun pistän äijän pihalle. Tappakoon sitten itsensä niinkuin uhkaa. Ei lapsetkaan paljon menetä tollasessa isässä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Minä pistin eron vireille vajaa kuukausi sitten. Ehdimme olla naimisissa vuosikymmenen. Olen jo muuttanut pois yhteisestä kodista. Olen kuunnellut mieheni suusta jos jonkinlaisia juttuja. "Ei tapaa lapsia, muuttaa Hevonkuuseen, tappaa itsensä" jne. Toisena päivänä sanoo kaipaavansa ihan helkutisti ja rakastavansa ikuisesti. Bullshit!
Ekan kerran ero otettiin puheeksi reilu vuosi sitten. Ongelmia on ollut rahan ja alkoholin kanssa sekä tietysti arkisten kotitöiden hoitamisessa. Nyt kun minä en ole pitämässä kämppää pystyssä, miehestä ei ole mihinkään. Ymmärrän, että hänelle oli suuri shokki se, että OIKEASTI pystyin tekemään eropäätöksen.
Mutta, miksi pitäisi jatkaa suhdetta, josta ei itse saa irti mitään muuta kuin satunnaisesti hyvää se..iä? Henkisellä puolella autiota kuin napajäätiköllä. Keskustelua lähinnä mustan laatikon sisällöstä (vrt. töllötin). Jippii...
Totuus on, että jokainen on vastuussa omasta elämästään. Jos aikuinen ihminen ei selviä itsenään, hän on elänyt vain toisen kautta ja/tai toisen avulla. Parisuhteessa ollaan omasta halusta.Täytyy olla halua jakaa elämänsä toisen kanssa. Itseään voi pettää vuosia (kokemusta on), mutta lopulta tulee hetki, jolloin on kirjaimellisesti selkä seinää vasten. Jos minä en olisi ottanut ratkaisevaa askelta ja lähtenyt, olisin luultavasti hukannut itseni lopullisesti. Aika pohjalla tuli jo käytyä...
On se hyvä että edes toinen teistä menneessä suhteessa oli täydellinen.
Vittu mä en tajua tuollaista itsekästä ajattelua, että toisen elämän perustan tuhoaminen tehdään noin rinta kaarella minä, minä, minä ja vielä kerran minä!
Mieti seuraavan kerran kun lähdet suhteeseen - onko sinusta siihen!
ihan tosiaan miettinyt, mihin kaikkeen avioliitossa ihminen joutuu? Luepa näitä tarinoita. Ihan hämmästyttää, kummastuttaa, miten jotkut on venyny ja venyny aina vaan oman liittonsa eteen.
Kun kaikkensa yrittää 8sen, mitä osaa), eikä siinä onnistu, niin onko sitten paha, jos yrittää edes selvitä siitä touhusta ehjin nahoin?
Meillä on vain yksi elämä. Vaikka olen periaatteessa sitä mieltä, etten eroja hyväksy, niin joskus se on vaan ainut mahdollisuus. Ei sille voi mitään.
Kaikkia ei voi miellyttää. Toinen onnistuu paremmin kuin toinen. Kaksi toisilleen sopimatonta ihmistä voi tulla onnellisiksi jonkun toisen kanssa. Näin vaan on. Se pitää hyväksyä.
Ja jonkun se päätös on jsokus tehtävä. Eikö silloin ole kyse siitä "minä"-muodosta, oli asialla kumpi osapuoli tahansa?
ukkosi on tosi pentu!!että kehtaa.Onneksi sie olet aikuinen.Keskustele lasten kanssa ja käske myös lasten puhua isälleen!!Voimia sulle elämässä!!