Lesbottelu kiihtyy...

FemmeLikeMe

...kun epätoivo ottaa vallan?

Halosen hienosta toiminnasta ihmisoikeuksien puolesta, Seta:n puheenjohtajana väännetään vitsiä ja spekuloidaan makuuhuonekäyttäytymisellä, mutta FAKTAA on se, Tarjalla on tytär ja puoliso. Vaati rohkeutta ottaa tuo tarjottu pesti vastaan ja Tarjakin mietti sitä vuoden verran ennen suostumistaan. Oli monia epäkohtia, joihin puuttua...esim. kuolemantapauksen sattuessa homo-ja lesbopareja kohdeltiin perimysasioissa ennen kuin ventovieraita, vaikka yhteistä kotia olisi rakennettu 20 vuotta. Myös yleismaailmallinen kehitys ja vaatimus homo-ja lesboliitoista saavuttivat Suomen 90-luvun vaihteessa ja muutaman vuoden päästä laki sitten hyväksyttiin. Vaadittiin ROHKEUTTA toimia uskomansa asian puolesta aikana, jolloin se ollut ihan tavanomaista. Tarja on ollut myös komiteassa, joka mietti romaanien oloja, mutta ei se kai sukunimeä Hagertiksi muuta?

Paitsi LESBOTTELU, myös yli 30-vuoden takaisilla Stasi-listoilla spekulointi on suosittua. Onkohan noita listoja enää olemassakaan? Kokoomuksen Neittaanmäkikin vaiennettiin omiensa(!) puolelta hiljaiseksi, kun vaati listoja julkaistavaksi. DDR:ssä kun juoksi 70-luvulla poliitikkoja ihan jokaisesta puolueesta, myös muuan Ilkka Kanerva, joka silloin vielä mietti, mitä hevosta veikata? Eivätkä nuo nuoret mitään valtiosalaisuuksia tienneet tai kenellekään vakoilleet.

DDR-komitea taas oli eri juttu. DDR-komitean tarkoituksenahan oli saada MOLEMMAT Saksat tunnustetuksi ja siihen kuului eri nuorisojärjestöjen ja ammattiliittojen kautta 1,5 MILJOONAA suomalaista! Halosen määräsi komiteaan hänen silloinen SAK:n pomonsa, lähinnä siksi, että Tarja oli uusi ja vieläpä nainen...siis "joutilas" ylimääräiseen hommaan eikä nuorella, vasta taloon tulleella tytöllä ollut varaa kieltäytyä. Paljon melua tyhjästä siis tälläkin palstalla...tässä linkki TS:n juttuun:http://turunsanomat.fi/verkkolehti/?ts=1,4:12:0:0,4:12:1:1:2005-07-24,4:316133,1:0:0:0:0:

Tarja Halosen syyksi on kasattu tuloerojen kasvua, työttömyyttä, naisten asemaa, huonoja suhteita naapureihin, maailman murheiden kantamista, heikkoutta vienninedistämiseen, maahanmuuttajien määrää sekä Jokerien ja TPS:n alkukauden ongelmia. Ihan ensiksi kannattaa käydä katsomassa, mitkä ovat presidentin tehtävät ja toimivaltaan kuuluvat asiat: http://www.om.fi/3326.htm Eikä pahitteeksi ole tutustua myös eduskuntaan: http://www.om.fi/3325.htm

Ja kun ensin on valitettu, ettei presidentti ota kantaa, sekään ei sitten kelpaa kun presidentti pitää uudenvuodenpuheeen ja ottaa kantaa? Globalisaatiokritiikkiin on hyvä vastata Halosen sanoin: " EI SE OLE SUOMELTA POIS, JOS MAAILMA OLISI HIUKAN OIKEUDENMUKAISEMPI PAIKKA."

Oikeudenmukaisuuden lisääminen ja eriarvoisuuden vähentäminen ovat ykköstavoitteita myös terrorisminvastaisessa taistelussa. Vatsa täynnä ja hiukan onnellisempana ei ehkä kiinnosta räjäytellä paikkoja eivätkä ääriliikkeet onnistu jäsenhankinnasssaan?

Halosen ulkopolitiikan hoito on ollut mallikasta niin itään kuin länteenkin ja hyvät suhteet naapureihin ja diplomatia ovat jatkossakin maamiinoja tärkeämpää Suomen turvallisuuden kannalta. Maamiinat ovat vanhaa tekniikkaa ja kielletyt lähes kaikissa Euroopan maissa siviiliuhrien vuoksi...ja sitäpaitsi: kuka muistaa, että vaikkapa Irakin sodassa amerikkalaiset olisivat juoksumarssia tai kävellen liikkuneet? Eiköhän moderniin sodankäyntiin kuulu myös uudenaikaisemmat tavat liikkua paikasta toiseen? Sodanuhkaa ei ole näköpiirissä ja Suomen puolustuskyky ja -halu, ovat tunnetusti korkeaa luokkaa. Yritetään vaan edelleenkin elää sovussa eikä sotkeuduta asioihin, joihin ei...anteeksi vain...kannata sotkeutua.

Niinistön joukot ovat shokissa kahdesta asiasta: Halosen kannatus ei laskekaan odotetusti ja Vanhanen näyttää kirivän loppumetreillä ohi Saulin. "Huomiotalouteen" perustuva kampanja ja "työväen presidentillä" ärsyttäminen ei konkretisoidu ääniksi ja jopa osa Kokoomuksen omista jäsenistä vierastavat tätä. Sauli änkytti tv-tentissä idean puolesta, mutta joutui sitten tunnustamaan, ettei se hänen ideansa ollut; malli oli otettu Ruotsista ja toinen slogan Vasemmistoliiton Outi Ojalalta.

Kovin vähän on Saulillakaan oikeita ehdotuksia minkään asian suhteen. Unilukkariutta hän on luvannut, mutta miten se poikkeaa vaikka siitä kun Halonen ottaa kantaa vaikka verotukseen tai tasa-arvokysymyksiin? Koko sivun mainoksessa Sauli lupaa Suomeen investointeja vaikka "saunottamalla"...aika laihalla pohjalla liikutaan? Kun palstalla pyydettiin Saulin kannattajia listaamaan herran saavutuksia, yksi kovimmista "faneista", Loimaan Matti keksi ainoastaan sen, "että Sauli piti Ile Kanervan kurissa"! Nyt Matti on jo löytänyt Saulin cv:n Niinistön sivuilta...

Voitto ensimmäisellä kierroksella on mahdollinen ja siksi siihen tähdätään. Sekä Keskustan että Kokoomuksen kannatuksesta lipuu toisella kierroksella puolet Haloselle, jos oma ehdokas ei ole mukana. Se siitä porvariyhteistyöstä...keskustalaiset ovat pelloillaan, navetoissaan ja sikaloissaan tavallista työtä tekevää kansaa eikä suurin osa taida luottaa kokoomukseen tipan tippaa? Vanhasen ja Halosen yhteistyö toimii ja välit ovat silmäänpistävän lämpimät, se vaikuttaa äänestäjiinkin. Niinistö ei saa pidettyä edes oman puolueen naisia takanaan ja on hyytynyt 18-20%:n kannatukseen. Ja jos Halosen kannatus hipoo jo ensimmäisellä kierroksella 50%:ia, niin mitä se onkaan toisella? Jos tässä mielestänne on syytä paniikkiin Halosen leirissä, niin perustelkaa toki miksi?

Vielä en ehtinyt äänestää, mutta vaalipäivänä piirrän nron 9. Olen jo pitkään sitä treenannut.

37

1070

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • äänestämässä!

      Hyvältä tuntuu ja sydän on kevyt. Kansalaisvelvollisuus on suoritettu!

      • mie ite

        Halonen on kannatuslukujen suosiollisuudesta ilahtuneena ilmoittanut tavoitteekseen tulla valituksi ensimmäiseltä kierrokselta.

        Lisää ääniä, ei se mahdoton tavoite ole.

      • kolmosta

        Taistellaan oikean asian puolesta loppuun saakka!

    • lukea

      puolueenne julistusta.
      Soini, Niinistö tai Vanhanen valitaan.

      • sinähän...

        ...olet muutenkin jo valintasi tehnyt? Luulenpa, että sen salaa lukaisit alusta loppuun ja pari asiaa painoit mieleesikin? kiitos

        ps. jos luit viimeisen kappaleen, tiedät kenet valitaan...Soini? hah...

      • Erkki

        Presidentti Tarja Halonen epäili Madetojasalin ulkopuolella, että mahtuuko hän miehensä Pentti Arajärven kanssa juhlasaliin, niin täyttä Oulun vaalijuhlassa tiistai-iltana oli. Saliin mahtuu yli 800 henkeä. Vahtimestarit joutuivat katkaisemaan tulvan. Lopulta vielä yli 300 ihmistä jäi seuraamaan juhlan ohjelmaa kahvion screeniltä.

        - Kierrän maata minkä ikinä ehdin. Ei ole mitään syytä hiljentää vauhtia nyt, kun näyttää hyvältä, Tarja Halonen kuvasi kiertuetunnelmaa.

        Tarja Halonen näkee Oulun ja sen lähiseudun seudun it-alan työpaikkojen siirtymisen ulkomaille olevan hyvä esimerkki globalisaatiosta pähkinänkuoressa. Hän peräsikin it-yrityksiltä yhteiskuntavastuuta.

        Tänään Tarja Halonen vierailee Rovaniemellä, huomenna vuorossa ovat Uusikaupunki ja Turku. Viikonloppuna matka vie Valkeakoskelle, Tampereelle, Mikkeliin ja Jyväskylään.

      • Erkki
        Erkki kirjoitti:

        Tuo oli Halosen vaalisivuilla ja Oulun alueen lehdet uutisoivat samalla tavalla tänään.

      • Vaalikoneisto
        Erkki kirjoitti:

        Presidentti Tarja Halonen epäili Madetojasalin ulkopuolella, että mahtuuko hän miehensä Pentti Arajärven kanssa juhlasaliin, niin täyttä Oulun vaalijuhlassa tiistai-iltana oli. Saliin mahtuu yli 800 henkeä. Vahtimestarit joutuivat katkaisemaan tulvan. Lopulta vielä yli 300 ihmistä jäi seuraamaan juhlan ohjelmaa kahvion screeniltä.

        - Kierrän maata minkä ikinä ehdin. Ei ole mitään syytä hiljentää vauhtia nyt, kun näyttää hyvältä, Tarja Halonen kuvasi kiertuetunnelmaa.

        Tarja Halonen näkee Oulun ja sen lähiseudun seudun it-alan työpaikkojen siirtymisen ulkomaille olevan hyvä esimerkki globalisaatiosta pähkinänkuoressa. Hän peräsikin it-yrityksiltä yhteiskuntavastuuta.

        Tänään Tarja Halonen vierailee Rovaniemellä, huomenna vuorossa ovat Uusikaupunki ja Turku. Viikonloppuna matka vie Valkeakoskelle, Tampereelle, Mikkeliin ja Jyväskylään.

        On löytänyt suomi24:n, teillä taitaa olla kuitenkin
        jo löysät pöksyissä. Montako teitä on siellä seuraamassa tilannetta? Toinen kierros tulee, ei voi mitään..

      • kappale...
        Vaalikoneisto kirjoitti:

        On löytänyt suomi24:n, teillä taitaa olla kuitenkin
        jo löysät pöksyissä. Montako teitä on siellä seuraamassa tilannetta? Toinen kierros tulee, ei voi mitään..

        ..ja perustele paremmin MIKSI olisi löysät pöksyissä? Eihän toisessa kierroksessa ole mitään pelkäämistä...suora voitto olisi vain bonus.

      • kysymykseen?
        kappale... kirjoitti:

        ..ja perustele paremmin MIKSI olisi löysät pöksyissä? Eihän toisessa kierroksessa ole mitään pelkäämistä...suora voitto olisi vain bonus.

        montako konetta teillä on siellä vierekkäin seuraamassa tilannetta? Toistan: Soini, Niinistö tai Vanhanen, siinä valinnat

      • Erkki
        Vaalikoneisto kirjoitti:

        On löytänyt suomi24:n, teillä taitaa olla kuitenkin
        jo löysät pöksyissä. Montako teitä on siellä seuraamassa tilannetta? Toinen kierros tulee, ei voi mitään..

        Minä ainakaan en mihinkään vaalikoneistoon kuulu.
        Muista en osaa sanoa.

        Enkä ymmärrä tuollaista löysäpöksypuhetta lainkaan.
        Ensinnäkin siksi, ettei se ole asiallista ja toiseksi siksi, etten ymmärrä, miksi pitäisi olla löysät pöksyissä, jos kannattaa Halosta?

        Jos Halonen ei tule valituksi suoraan, so what?
        Sitten mennään toiselle kierrokselle ja siellähän Halonen minun ymmärrykseni mukaan on käytännössä täysin varma voittaja.
        Mutta ehkä sitä ei kannata vakuutella henkilölle, joka arvelee Soinin nousevan noin korkealle?

        Soini itse sentään tyytyi arvioimaan mahdollisuutensa kahdeksan prosentin äänisaaliiseen.
        Galluplukemat heiluu siellä prosentin kahta puolta.

      • heh

        Nyt kiristää sun nahkahousut niin, ettet osaa setaa lausua

      • houkutellut...
        heh kirjoitti:

        Nyt kiristää sun nahkahousut niin, ettet osaa setaa lausua

        ...Teuvo Lomanilla kaikkia nahkahousuhomoja joukkoihinsa? Saulin oma kanta homomiesten kohdunvuokraukseen oli kuitenkin myönteinen, vaikka kenttä vaatikin lausunnon muuttamista, menestyksellä.

    • jokapaikkaan??
      • paikkaan...

        ...on sama loanheittokin kopioitu? Kai se vastauskin kuuluu joka palstalle? Vai syökö miestä?

    • vähissä?

      Stasi/Seta/DDR/mummottelu/-roska lisääntyy aina kun keinot ovat loppu. Hupaisaa, mutta inhimillistä. Voittaja on tiedossa, vain kierros on auki ja kakkossijan kaappaajan nimi.

    • suora linja SDP:n

      toimistoon löytyy tämän alta, varokaa tai kommentoikaa

      • vaan ....

        ....suora linja Turkuun, yksityisen ihmisen kotikoneelle. Kiitos, jos oikein "ammattilaiseksi" luulit. pus

    • asseri p

      perustellusti sanottu ja paha väitää vastaan

    • Näitä viestejä

      Niin ollaan varmasti toisella kierroksella.
      Halosen kannatus oli v.2000 40%. On ja laskee teidän hyvien kirjoitusten jälkeen

      • hyvä huomio

        Varmasti laitetaan...jatka sinäkin epätoivon hallintaa lesbottelemalla ja näkemällä agentteja joka nurkassa? Silläkin on vaikutuksensa...heh heh.

      • Osui ja Uppos
        hyvä huomio kirjoitti:

        Varmasti laitetaan...jatka sinäkin epätoivon hallintaa lesbottelemalla ja näkemällä agentteja joka nurkassa? Silläkin on vaikutuksensa...heh heh.

        taas.

      • sen
        Osui ja Uppos kirjoitti:

        taas.

        Anna ajan kulua...ehkä ajan kanssa vielä nouset ja elämä taas maistuu? pus

    • tahtoa?

      Pelko on sydämessä ja järki kannustaa paniikkiin!

      • hyvä huomio

        Halosen kannatus on vastoin kaikkia odotuksia säilynyt korkeana ja kello käy!

      • vaalikauden lopussa
        hyvä huomio kirjoitti:

        Halosen kannatus on vastoin kaikkia odotuksia säilynyt korkeana ja kello käy!

        kello käy..

      • hyvä huomio kirjoitti:

        Halosen kannatus on vastoin kaikkia odotuksia säilynyt korkeana ja kello käy!

        Että porvaririntaman kaatuminen jo ensi kierroksella, mutta vähintään toisella,
        heijastuisi seuraavien eduskuntavaalien tuloksiin.

        Että olisi jo "kassakaappisopimus" seuraavan hallituksen salkkujaosta.

        Meneekö salaliittoteorioiden mappiin? Noh...jos hätä on suuri Surffilla kyllä lähtee!

      • syö
        hyvä huomio kirjoitti:

        Halosen kannatus on vastoin kaikkia odotuksia säilynyt korkeana ja kello käy!

        Vaikka Halonen on ehdokaista huonoin näyttävät gallupit hänen pääsevän läpi. Jos niin käy ei se ainakaan minun vikani ole, joten käyn kyllä äänestämässä Saulia tai Mattia (en ole kommunisti enkä lesbo, nainen kyllä. Minusta joka ääni, joka ei mene Haloselle on kuitenkin voitto ja näyttää, ettei "koko kansan presidentti" -puheille ole katetta.

      • 70%:ia
        syö kirjoitti:

        ...on sellainen kannatuslukema, että "koko kansan presidentti" on ihan asiaa. Siinä mielessä ratkaisu vasta toisella kierroksella olisi hyvä juttu, ettei tarvitsisi jossittella Halosen jakavan kansaa kahtia. Niinistön prosentit ei riitä mihinkään... ei edes toiselle kierrokselle.

      • unohtavat

        argumentoida ehdokkaansa kykyjä, vaan kaikki tarmo menee Halosen mustamaalamiseen. Selvää onkin, että ellei vaali ratkea ensimmäisellä kierroksella, Vanhanen on toinen finalisti. Toisaalta, väliäkö hällä, kuka tulee kakkoseksi.

    • ..,

      Olemme porvarikammosi tienneet jo kauan.
      Joko nuketus-CD on valmis?

    • sitten!

      Ei vastusta loppupelissä edes Vanhaselle. Matti ja Tarja ovat eri sarjan poliitikkoja. Sauli sopii Soinin kanssa väittelemään.

      • teesit?

      • Usko silmiäsi ja korviasi

        Eihän se Sauli Niinistö muutu yhtään huonommaksi ehdokkaaksi vaikka mitä kirjoittaisit. Jokainen näki esim. eilisessä FST:n vaalitentissä miten Niinistöllä oli asiat hanskassa. Vanhanen vaikutti kyllä avuttomalta ja Halonen mokaili useamman kerran, rankimmin siinä kun rupesi miettimään miten keskustelua ei ole käyty viime vuosisadan alun tapahtumista, kun oleellisempaa nyt eläville ihmisille on 70-luvun asenteiden ja tapahtumien keskustelu. Siihen keskusteluun Halosella luulisi olevan omakohtaistakin tilittämistä. Nyt eläytyy johonkin isoisoisän aikaan kuin se edelleen olisi tärkein keskusteltava kysymys. Elää historiassa eikä tätä päivää.

    • Kansa päättää

      on kohta historiaa.

      SDP leiri sortuu omaan ylimielisyyteen, epärehellisyyteen, pimittämiseen, uhkailuun, painostukseen, kiristykseen, tyhjiin, onttoihin fraaseihin ja Halosen retusointiin.

      Sanalla sanonen koko Halonen ja Halosen vaalikampanja on ollut yhtä valhetta ja kansan kusettamista ja aliarviointia

      Luuletteko tosiaan kansan todella sulattavan kaiken sen, mitä olette kansalle tehneet. Huom. sosialistit ja äärisosialistit EI OLE YHTÄ KUIN SUOMEN KANSA, vaikka te vähemmistösosialistit luulette niin ja olette kaapanneet itsellenne kaiken vallan.

      • demaria.....

        ....kommariksi, punikiksi tai desantiksi, jos vielä haluaisit sen äänestävän "työväen pressaa"?

        Eikö salen teesi mene jakeluun?

      • aika...

        onkin juuri NYT?

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      87
      5946
    2. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      24
      3547
    3. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      160
      2079
    4. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      231
      2002
    5. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      174
      1751
    6. Martinan bisnekset rajusti tappiolla

      Seiska 28.7: nousukiito katkesi, yritykset C-luokkaa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      284
      1513
    7. Voiko olla, onko se tosiaan niin että

      Kumpikin rakastetaan toisiamme. Nyt pitää sukeltaa pakastimeen ❤️🥵
      Ikävä
      57
      1031
    8. Tiedätkö mitä kaivattusi harrastaa?

      Minä en tiedä.
      Ikävä
      67
      1021
    9. Metsa Man Extra kanava toimii hyvin

      ja sieltä voipi kahta vanhoja vitejoita pahimpaan puutteeseen. Peukalot ylös.
      Tuusniemi
      21
      1000
    10. Mitkä yleiset huonot tavat ihmisillä ärsyttävät sinua ?

      Aloitukseen saa vapaasti purkaa tuntojaan. Itseäni hiukan kiusaa, kun saman talon asukkaat eivät vastaa tervehdykseen.
      80 plus
      110
      946
    Aihe