Tälläkin palstalla usein sanotaan, että myös ns. hyvissä parisuhteissa petetään. Tähän en jaksa uskoa. Tietysti onhan siinä eroa, mitä itsekukin pitää "hyvänä" parisuhteena.
Itselläni on ikää yli 40 v, takana ero ja pitkä parisuhde. En siis ole naivi parikymppinen. Olen vaan sitä mieltä, että ne jotka pitävät parisuhdetta hyvänä, vaikka toinen osapuoli pettää, eivät halua katsoa totuutta silmiin. Jossain täytyy olla jotain vikaa, jos toisella on tarvetta toiseen sänkyyn!!!
Itselläni on ikää yli 40 v, takana ero ja pitkä parisuhde. En siis ole naivi parikymppinen. Olen vaan sitä mieltä, että ne jotka pitävät parisuhdetta hyvänä, vaikka toinen osapuoli pettää, eivät halua katsoa totuutta silmiin. Jossain täytyy olla jotain vikaa, jos toisella on tarvetta toiseen sänkyyn!!!
Vastaukset 35
Vanhimmat
Miksi hakea aina vikaa itse suhteesta, kun useinmiten se löytyy sen pettäjän omista ongelmista. Voihan suhde tuntua toisesta hyvältä, eikä tiedä mitään pettäjän kaksoiselämästä. Löytyy paljon ihmisiä jotka elää elämäänsä epärehelliseltä pohjalta. Puolisoa kohtaan osaa pitää "kasvonsa" käytöksestä ei pysty päättelemään sellaisen kroonisen pettäjän elintavoista mitään.
Tiedän tapauksen, äijä kävi vieraissa häiden aattona, seuraavana päivänä kirkossa oli niin rakastuneen oloista. Sama meno jatkunut siitä lähtien, ja vaimo kuvittelee olevansa kunnon miehen kanssa naimisissa. Äijä huomio kukkia tuomalla ym. pikku osoituksilla, että vaimokulta on hänen elämänsä suuri rakkaus. Näinkin voi olla, mutta kyseiselle tyypille se ei riitä. Sivussa on naitu kaikki naapurin muijaa myöten.
siihen, että vaimo ei huomaisi pettämistä. Kyllä naisen vaisto sanoo.( miksei toisinkin päin, miehen vaisto, en tiedä?) Itse, naisena huomasin miehen ärsyyntyneisyyden kotona. Syy oli tietenkin perheessä, joka ei mmiehen mielestä antanut olla rauhassa. Itse tiesin kuitenkin oman käytökseni ja jopa harjoittelin todella mallikasta, ärsyttämätöntä käytöstä, mutta mies saattoi hermostua jo pyydättäessä ruokapöytään.Kaikesta sivusuhteen ihanuudesta huolimatta jokin tuntui häntä ahdistavan ehkä se salailu, kun pyörittää kahta suhdetta. Itse en olisi ikinä siihen pystynyt ja olenkin ihmetetellyt miten mies (miehet yleensä? )pystyvät tällaiseen niin että eivät sanallisesti paljasta mitään. Se miesten maailma.... en ymmärrä.
Niin, varmaan on jossain jotain vikaa, mutta ongelma on siinä, ettei petetty tiedä sitä. Itse luulin eläväni onnellista perhe-elämää. Alakouluikäiset lapset, keskinäinäinen huolenpito ja kunnioitus toimi, myös seksielämä. Kuin pommina paljastui, että miehelläni oli menossa suhde. Hän oli katuvainen ja lopetti sen, mutta noin puolen vuoden kuluttua paljastui, että tämä suhde oli tullut tilalle, kun jo muutamia vuosia kestänyt suhde oli tauolla (nainen sai miehelleen toisen lapsen). Tämä pitempi suhde paljastui, kun sitä oltiin lämmittelemässä uudestaan.
Ilmeisesti miehellä on ollut tyydyttämättömiä tarpeita, kun hän on näin toiminut. Pahinta on se, että itse luulin eläväni onnellista perhe-elämää, mutta kaikki olikin valhetta usean vuoden ajan. Joudun jälkeenpäin kokoamaan sen ajan todellisuuden uudestaan.
Eikö siis yksi parisuhteen ongelma eli ns. vika ole juuri se ettei petetty "tiedä"? Toisin sanoen kommunikointi ja yhteys puolisoiden välillä ei ole toiminut niin kuin pitäisi.
Parisuhteen ongelma siis petetyn tietämättömyys.
Ja että kommunikointi ongelmia parilla..? Mutta sinun logiikalla sekin vain petetyn ongelma; ei varmaan kuule..
Mutta osaako pettäjä puhua? Vai onko kaikki uskottomat kumppanit dysfaatikkoja?
Ketäs syytetään siitä, että kommunikointi ja yhteys ei puolisoiden välillä toimi? Tärkeää siksi, että tiedetään se, kummalla on oikeus käyttää uskottomuudelleen parisuhteen ongelmaa perusteena.
kommunikointiongelmia on sekä petetyllä että pettäjällä. On ollut ennen uskottomuutta ja on jatkossakin kun uskottomuus jatkuu. Parisuhteen hoitaminen on molempien osapuolten asia.
on, että eikö toisen petollisuutta huomaa jo ajankäytöstä. Eikö ihmetytä, jos puoliso viettää aikaa paljon pois kotoa?
Meillä ainakin ihmetyttäisi, jos toinen rupeaisi käymään useammin "salilla" tai olemaan "ylitöissä" tai jotain muuta vastaavaa.
Kysymykseni kuuluu siis: millä ajalla se puoliso pettää?
Kaikilla ei ole niinkuin yhdellä. Tarkoittaen että jos teillä ajankäytössä tulisi muutoksia, niin sitä ihmetellään. Muilla on erilainen elämä kuin teillä. Kuka on missäkin töissä, on sellaisiakin jotka näkevät matkatöiden takia hyvinkin epäsäännöllisesti. Muiden elämää ei voi normittaa oman mukaan.
Onhan sitä ihmisillä ns. omaa aikaa vaikka juuri teidän parisuhteessa sitä ei taida sitten olla.
Esim. on harrastanut salilla käyntiä vaikka viiden vuoden ajan, kolme kertaa viikossa. Mutta puolisko ei tiedä että alkaen kaksi vuotta sitten salilla käydäänkin vain kaksi kertaa viikossa ja kerran viikossa jossain ihan muualla, josta tullaan kotiin yhtä suihkunraikkaana kuin aina saliltakin.
Ei ole kovin vaikea kuvitella.
aika hemmetin monet pettävät muuten päivällä. Tuskin sinäkään tiedät missä puolisosi työpäivän viettää.
on todella helppoa "vaihdella" vuoroja jonkun työkaverin kanssa. niitä vuoroja kun vaihdellaan muutenkin paljon erilaisten menojen takia.
eihän sitä tartte kun kotona sanoa et tekee muutaman tunnin pidemmän vuoron.
jos oikein haluaa pettää, niin kyllä siihen ajan ja paikan jostain keksii.
Kyllähän minä sen uskon, että se aika ja paikka kyllä löytyy, jos pettää haluaa. Ei ollut teitä rakkaat kanssaihmiset tarkoitus hermostuttaa.
Minua on kerran petetty oikein huolella, ukolla oli monen kuukauden suhde. Jälkeen päin sen vasta tajusin, että kuukausia mies oli ruvennut olemaan ylitöissä ja aloitti harrastuksenkin, johon en häntä koskaan voinut kuskata, vaikka olisinkin autoa tarvinnut. Nyt sitä on helppo jälkiviisaana sanoa, että enää en menisi samaan lankaan, mutta ehkäpä sittenkin menisin.
Ihan omakohtaisesti tässä vaan ajattelin, että itse olisi harvinaisen vaikea löytää aikaa salarakkaalle, jota mies ei sitten epäilisi. Niin, ellen sitten tosiaan luopuisi siitä omasta ajastani (uskokaa pois, sitäkin meillä on), jonka olen tähän asti käyttänyt ystävien tapaamiseen ja harrastuksiin.
No, ehkä esitin asiani vähän turhan ykskantaan, kun siitä saatiin kovin vääriäkin käsityksiä. Suokaa anteeksi, toverit.
Mistä on oppi ihmiseen tullut siitä, että omaa negatiivista käytöstä ja/tai toimintaa perustellaan jollakin itsen ulkopuolisella asialla, tilanteella, tai jopa ihmisellä? Onko siinä syynä se, että velvoittaminen kunkin ottamaan vastuun valinnoista ja niiden seurauksista joutuisimme itse kukin toimimaan niin? Onko ajatus, että negatiivisen toiminnan takana on kausaliteetti tekijän ulkopuolisen seikan/ihmisen "viallisuudesta", ja että aktiivisen toimijan sijaan ollaankin passiivisia olosuhteiden uhreja?
On kummallinen ajatus se, että uskottomuutta olisi vain huonoissa parisuhteissa, tai jos kumppani on "huono". Eikö kukaan muista, että parisuhde on vuorovaikutuksen tulos kahden ihmisen välillä? Perustellessaan huonolla suhteella uskottomuuttaan pettäjä tuo julki sen, että toisena vuorovaikutuksen osapuolena hän on ollut tekemässä huonoa suhdetta jo ennen pettämistä. Mutta jostain kumman syystä emme halua tätä kuulla, vain sen, että pettäjällä on huono suhde.
Kukaan ei todellakaan pidä suhdetta hyvänä enää pettämisen jälkeen. Silloin on ainakin yksi konkreettinen ongelma parisuhteessa: uskottomuus. Silloin katsotaan kyllä totuutta silmiin. Mutta uskottomuus valitaan kuten muutkin asiat elämässä. Se on vapaaehtoista. Totuuden välttelemistä on se, että hyväksymme mitään selityksiä negatiivisille toimille.
Vikoja epätäydellisessä maailmassa on aina. Mutta jokainen valitsee sen, kuinka "vikoja" kohtelee. Onko ne oikeutuksia minkälaisille valinnoille tahansa? Vai onko "vikojen" käsittely oman henkisen kasvun ja keskustelun paikka? Väitetään, että kriisitilanteissa todellinen luonteemme tulee esiin. Mitä siis kertoo ihmisestä, joka uskottomuutaan perustelee parisuhteen kriiseillä?
Uskottomuuteen päätyneessä parisuhteessa on aina kaksi osapuolta, jotka yhdessä ovat olleet tekemässä sitä "huonoa" suhdetta. Toinen saattaa kuvitella että kaikki on hyvin ja hienosti, vaikka niin ei todellisuudessa ole.
Jos parisuhteessa on ongelmia, ne tulee selvittää yhdessä. Jos toisella on ongelmia (ei välttämättä edes parisuhteesta johtuvia), joista toinen ei edes tiedä, eikä siten tietenkään pysty niihin reagoimaan, on jokin silloinkin pielessä. Uskottomuus on tietysti väärä tapa yrittää ratkaista mitä tahansa ongelmia.
Totta mooses pitäisi kommunikoida, mutta kun kuka käsittää mitäkin kommunikoinniksi. Joku laskee paskaa suustaan alusta asti, toinen sen sitten uskoo, ja on mielestään hyvässä suhteessa. Myös luikurin laskija on omasta mielestään hyvässä suhteessa. Joten vaikka suhteessa kommunikoidaan, ei se aina ole rehellistä. Kaikki eivät halua tai pysty avoimeen itsensä paljastavaan kommunikointiin, vaikka sitä uskottelevatkin. Onko se kuitenkin mielestäsi myös sen toisen syy?
"minun logiikalla" kumosit aloituksesi.
Parisuhde on sen tekijöiden yhteinen tuotos. Parisuhteessa on sekä yksilöiden henkilökohtaiset ominaisuudet, kyvyt ja taidot, että suhteen oma ilmapiiri.
Aloituksessasi olit sitä mieltä, että vikaa täytyy olla ja nimenomaan suhteessa, jos/kun petetään. Ja että petetty kieltäytyy näkemästä totuuden, jos ei sitä ymmärrä. Nyt huomioit sen, että yksilötason ongelmat voivat olla toisen osapuolen tiedostamattomia, koska toinen ei niistä puhu. Uskottomuus on henkilökohtainen valittu tapa suhtautua ongelmiin. Siitä ei voi syyttää ketään muuta kuin uskotonta osapuolta. Ja olettaen, että uskottomalla on omia ongelmia joista ei ole puhunut, saattaa hän kokea parisuhteensa hyväksi. Omaa olotilaansa ehkä ei. Uskoton pakenee pikemminkin omaa pahaa oloaan. Joku ottaa suklaalevyn murheissa ja lihoo, mutta siitä ei kukaan ole vielä huonoa suhdetta syyttänyt. Oma valinta. Toiselle se on pullo. Edelleen oma valinta.
Niin, omista valinnoista voi vain ja ainoastaan osoittaa itsensä syylliseksi. Huono suhde ei ole syy uskottomuudelle sen enempää kuin kumppanikaan. Eikä seuraus. Se kertoo edelleen vain ja ainoastaan tekijän tavasta kkohdata ongelmia. Ja yritystä saada oma syyllisyys sekä suhteen tilaan että uskottomuuteen näyttämään "lievemmältä".
Ihmettelen myös niitä, jotka hyväksyvät selitykset. Ihminen ei tunnetusti selittele yhtäkään hyvää tekoaan. Ja kun tiedossa on sanonta "selityksen makua". Siis edelleen ajattelen niin, että sekä selittely että sen hyväksyminen on pakoa omien valintojen tuomasta vastuusta. Se jos mikä on heikkoutta. Ja valhetta.
on kaksi ihmissuhdetta: minun suhde sinuun ja sinun suhde minuun. Ne voivat molemmat olla täysin ok, mutta silti toisella on suhde kolmanteen. Ei rinnakkaissuhde tarkoita useinkaan sitä, että olisi tyytymätön kumppaniinsa tai olisi jotain erityisiä ongelmia. Suomalaisethan vain ovat kautta aikain arvostaneet kumppanissaan uskollisuutta ylitse kaiken. Uskottomuuteen suhtaudutaan toisella tavalla etenkin Keski-Euroopassa. Kumppani ei välittömästi ole kaikinpuolin huono, jos on uskoton.
Kun otit puheeksi suklaan, lihomisen jne. niin sanonpa tässä, että monelle olisi puolison uskottomuus todella paljon helpompi kestää, ainakin yksittäisenä tapahtumana/ajanjaksona kuin jokin muu "epämieluisa" toiminto. Kuka väittää, että alkoholisti kumppanina tai vuosi toisensa jälkeen sohvalla telkkaria katsova ja 30-40kg ylipainoinen mies/vaimo olisi mukavampi tapaus? Ihminen voi muuttaa vain itseään ja pyrkiä jollain tavalla saamaan aikaan muutosta kumppanissaan, mutta toisen puolesta ei voi lopettaa juomista tai laihtua. On sanomattakin selvää, että alkoholin, huumeiden ja läskin lisäksi kaikki kumppanin ominaisuudet vaikuttavat omiin toimiin, jopa alitajunnassa :O. Parisuhteessa jokainen tekee päätöksen uskottomuudesta itse, mutta kumppanin tekemät päätökset (lihoa kaksinkertaiseksi...) vaikuttavat niihin. Se on ilmiselvää. "Suhteen tila" ei ole pelkästään toisen vaalittavissa. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Kaikki selitykset voidaan hyväksyä.
Filosohvi, olet sitä mieltä että uskottomuus ilmiönä on jotain parisuhteen ulkopuolista, ikään kuin siitä riippumatonta, pelkästään pettäjän pään sisällä alkunsa saavaa toimintaa. Ja tästä olemme edelleen eri mieltä.
mielipiteet. Suhteita kun on monenlaisia. Minun lähtökohta on että on suhteita jossa toisen tekemisillä tai tekemättä jättämisillä ei ole merkitystä, mikäli toinen pettää omien ongelmiensa takia. Ja tällaisia tapauksia löytyy paljon. Löytyy myös tapauksia, joissa pettämiseen ajaudutaan vuorovaikutus ongelmien takia, ja näiden ääripäiden väliltä varmaan ties paljonko erilaisia variaatioita.
Filosohviin viittaus oli kohteliaisuus mielestäni!
Luetun ymmärtäminen on sinulla nyt pahasti pielessä. Lisäksi löysit viestistäni sellaisia sanoja ja johtopäätelmiä, joita en sinne ollut edes laittanut.
Näet siis asioita mitä ei ole edes olemassa..? Hmm.. Mitäköhän kertoo sinusta..
Eikä tarvitse vastatat.
loppujen lopuksi etsimässä OIKEUTUKSIA?
Mikä suhteessa on "riittävän" pahaa oikeuttaakseen uskottomuuteen? Tai vastaavasti kumppnissa?
Mitä jossain tuntemattomassa pitää MIELESTÄNI olla huonosti, että voin kohdela häntä huonosti, epäinhimillisesti?
Pitäisi saada ne kriteerit hyvälle ja huonolle?
Täällä puhutaan sellaisista "parisuhteista" jotka eivät täytä parisuhteen edellytyksiä laisinkaan, silti kirjoitellaan parisuheesta.
Joten pitäisi saada tietää mikä parisuhde kenellekin oikein on, ennenkuin siitä voisi saada keskiarvon, josta voisi laskea hyvän ja huonon.
Kovin herkästi ollaan määrittelemässä toisten puolesta sitä, mikä on mahdollista ja mikä ei. Niinkuin esim. se, onko mahdollista että parisuhde olisi hyvä pettämisen jälkeen. Ongelma se varmasti on, mutta onko ongelmattomia parisuhteita? Täydellisiä?
Parisuhde on kahden itsenäisen ihmisen muodostama "liittymä", jonka olomuoto vaihtelee jopa viikoittain ja varmasti kenenkään parisuhde ei ole samanlainen kahtakymmentä vuotta. Toisen uskottomuus voi siis aivan hyvin tulla puolisolle yllätyksenä, koska suhteissa on varmasti huonompia ja parempia ajanjaksoja. Jokaisen huonomman hetken aikana normaali ihminen ei ala huolestumaan puolisonsa käytöksestä. Oma mieheni perusteli pettämisensä nimen omaan oman henkilökohtaisen kriisinsä seurauksena. Mieheni on myös kohtuullisen aktiivinen seksuaalisesti, joten en todellakaan elänyt kotona puutteessa, vaikka hän kävikin salarakkaansa luona silloin tällöin. Vietimme aivan normaalia elämää sen vuoden ajan, jonka suhde kesti. Luultavasti miehelle on myös helpompi sulkea rakastajattaren ovi ja myös olla miettimättä asiaa kotona vaimon ja lasten luona, joten arkikäytöskään ei suhdetta paljasta. (Ja tietysti myös päin vastoin)
Pettämistä ei myöskään huomaa ajankäytöstä, jos kyseessä on suhde, jossa joka tapauksessa molemmilla on harrastuksensa kodin ulkopuolella. Meillä mieheni pettäminen oli mahdollista molempien epäsäännöllisen työajan takia. On helpompi soitella ja tavata, jos elämä ei ole niin säännöllistä, että kotona ollaan joka päivä klo 16.30 ja kaikki vapaa-aika vietetään yhdessä. Ihmiset kuvittelevat, että salasuhde olisi aina kokonaisvaltainen ihastuminen, jossa osapuolet eivät unohda toisiaan hetkeksikään. Minä taas uskon, että monet salasuhteet ovat erittäin hetkellisiä ja sen osapuolet elävät suurimman osan ajastaan perheensä ja työnsä parissa ja salasuhde on arkipäivän piristys niin kauan, kun se paljastuu. Suhde voi pettäjän mielestä piristää omaa suhdetta ja pettäjä elää jopa omasta mielestään hyvää aikaa vakisuhteessaan salasuhteen paljastumiseen saakka. Kyse on tietysti valheellisuudesta petetyn kannalta, muttei välttämättä pettäjän.
Asiaa voisi myös miettiä päin vastoin. Onko uskolliset parisuhteet automaattisesti onnellisempia kuin uskolliset? Vai onko niin, että jokaisessa parisuhteessa on ongelmansa ja ne joko ratkaistaan tai sitten erotaan? Miksi uskottomuus tai pettäminen koetaan niin vaikeaksi, että kerrasta lyödään hanskat tiskiin? Mieheni pettäminen on ollut tähän astisen elämäni suurin kriisi ja on täysin mahdollista, että eroamme osittain sen takia. En silti tiedä, johtuuko pettämisestä ylipääseminen vaikealta juuri siksi, että sitä on todella vaikea käsitellä. Ihmisillä on niin stereotyyppiset käsitykset pettämisestä, petetyistä ja pettäjistä, että on välillä vaikea itsekin muistaa, mikä on oma mielipide ja mikä toisten.
Todellakin: mikä on toisten mielipide, mikä oma.
Joku rakastaa äyriäisiä. Toinen inhoaa niitä yli kaiken. Ja kumpikin käyttäytyy omien tuntemusten mukaan.
Niin pitää olla myös ihmissuhteiden kohdalla. Tällä palstalla on ikävää juuri luokittelu. Erityisesti petetyt, jotka eivät heti olekaaan eroamassa, saavat tyhmän leiman. Ja tietysti se pettäjä leimataan pettäjäksi ikuisiksi ajoiksi. Joskus miettinyt, onko kaikki muut tällä palstalla kuin minä "virheettömiä"? Että kukaan ei ole koskaan mitään väärin tehnyt, mutta että olisi virheistä oppinut? Tai sitten se, että älykkyyttä on osata katsoa ihmisiä ja tilannetta teoista riippumatta? Onko kumppani paha, jos riitelee kanssasni? Onko lapsi paha, jos uhmaa vanhempaansa?
Ystäviä yleensä tuetaan vaikeissa elämäntilanteissa ja heitä ei hylätä virheiden takia. Puolisoko on siis jotain "huonompaa" kuin ystävä?
Jäitä hattuun kaikille, jotka ovat tulleet petetyiksi. Pettäminen on aina subjektiivinen valinta. Perustelut sille ovat sitä selittelyn makua, jonka niin helposti muualla kyllä huomaamme. Ja kun uskottomuus selviää, ei kannata mitään ratkaisuja tehdä tunnekuohujen vallassa. On syytä muistaa myös se, että petettykin saa sillä omalla ainoalla elämällään tehdä mitä haluaa.
Kuka ja missä on se joka vain alkaa elää hyvää parisuhdetta? Kuka on niin valveutunut ja elämänkokemuksensa imenyt äidinmaidosta?
Minulla/meillä on hyvä parisuhde, elämme sitä nyt. Jaamme tätä meidän elämää, vaan aina ei ole ollut näin. 26 vuotta olemme yrittäneet, ja matkalla tähän kasvaneet. Vasta viimeiset 6 vuotta on ollut tätä hyvää suhdetta. Sitä ennen se oli joskus "hyvää" mutta ei koskaa täysin avointa, kummankin taholta on ollut pettämistä, monenlaisia kriisejä, jota on kahlattu läpi aina paranevalla taidolla.
Koska oppi hyvään on jouduttu hakemaan aina vaikeimman tien kautta, ollaanko sitten tavallista tyhmempiä, vai mikä siinä onkaan ollut? Uskoisin että olemme vain keskiverto ihmisiä, joilla hyvin puutteelliset taidot yhteiselämästä. Niitä on opiskeltu tämän liiton ajan, ja nykyään voin sanoa että meillä jo aika syvällinen suhde keskenämme. Papin aamenesta alkoi tämä opiskelu, luulen että olemme nyt saaneet koulun käytyä, monesti ollaan luokalle jääty, vaan onneksi on sisua riittänyt molemmilla.
Kaiken piti olla kunnossa, avioliittoa takana yli 30 v. Nettailusta alkanut suhde alkoi miehellä juuri kun saimme kannettua tavarat uuteen vastavalmistuneeseen kotiimme. Miehen selityksinä myöhemmin oli uupuminen ( jopa itsemurha-ajatukset ), kiimainen,vapaamielinen, seksinpuutteessa ollut leski, sai olla rauhassa, kukaan ei vaatinut mitään, passasi ja antoi vaan.Kotona kun on kuitenkin jotain tehtävää. Silti ei haluaisi erota, asiaa puitu monella tapaa. Salasuhde ei kovin paljon nuorempi, kauniimpi, parempi.Vaimo ja perhe tärkeitä, kuulemma. Kyseessä varmaan suuri harha, mielenhäiriö, rakastuminen rakastumisen tunteeseen ja että pystyy vielä vanhoilla päivillään miehisiin temppuihin. Ihmeellinen on miesten maailma.
Juuri sisulla sitä liittoa eteenpäin viedäänkin eikä siten, että jätetään kaikki virheet tekemättä.
ja itsekkyyttä. Kaikki mulle heti. Kusipäät toistavat uskottomuutta parisuhteessa koko elämänsä. Tämä on nähty.
sama kuin avioliitto tai perhe.
Minulla on ihan hyvä perhe, vaikka parisuhde rakoileekin ja ukko välillä pettää. Kun kaikkea ei voi saada.
No niinpä. Joskus on tullut mokattua, puolin ja toisinkin, mutta mihin se vaihtamalla paranee? Mun vaimo on paras, vaikka joskus on ollut hetkiä jolloin se ei tuntunut todelta. Hänkään ei ole minua jättänyt, vaikkei ehkä aina täydellisenä ole pitänytkään. Olisiko se sitten parempi periaatteesta pistää liitto poikki pettämisen takia, jos näkee sen kuitenkin parhaana tapana elää? Miksi toista pitäisi syyllistää pitkämielisyydestä ja anteeksiannosta?
hyvissäkin parisuhteissa petetään, vaikka sitä on itsellänikin tosi vaikea uskoa. Minulla oli vuosia sitten suhde varatun miehen kanssa, ja tämä mies todellakin rakasti vaimoaan ja oli hyvin onnellinen hänen kanssaan silloin ja on vielä tänäänkin.. Hän kertoi minulle, että ei ikinä ollut edes kuvitellut pettävänsä vaimoaan, mutta nähdessään minut eka kerran oli heti tiennyt, että tulen olemaan hänelle hyvin tärkeä ihminen. Suhteemme kesti useamman vuoden ja päättyi kaikessa ystävyydessä, ja olemme edelleenkin ystäviä. Hän on myös sanonut, että olin ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun hän pettää ja hänet tuntien tiedän, että se on totta. Ehkä hän vain rakasti kahta naista tai autoin hänet jonkin sellaisen vaikean vaiheen ylitse, josta hän itsekään ei ollut tietoinen? Eikä kaikissa pettämisjutuissa ole kysymys pelkästä seksistä, useimmat kuitenkin saavat sitä myös kotona. Meidän tapauksessamme tämä mies on minua 10 vuotta nuorempi, ja hänen vaimonsa on monella tavalla "parempi" kuin minä (nuori, nätti ym.), mutta jostakin syystä meidän vaan oli määrä olla yhdessä muutama vuosi. Enkä minäkään muuten ole mikään kokematon, takana on 25 vuoden avioliitto ja muitakin suhteita sekä vapaiden että varattujen kanssa. Loppujen lopuksi jokainen päättää itse, mihin uskoo ja mihin ei.
Joka haluaa mennä, joka suhteesta löytää syitä, jos niitä ei ole, niitä kyllä keksii. On olemassa niin naisia kuin miehiäkin, joille yksi ei riitä, oli miten hyvä suhde tahansa. Vaikka vaimo olisi kuinka huoliteltu ja kaunis, aina löytyy parempia. Tahdosta se on kiinni. Vihkikaavassakin kysytään, tahdotko rakastaa?
Kyllä se on vuosien ja vuosikymmenien kuluessa tahdon asia, haluaako kehittää omaa suhdettaan ja periaatteessa rakastaa ja nähdä hyviä ja kauniita asioita. Näin minä uskon, joku uskoo toisin.
niin, kun olisivatkin niitä parempia, mutta arvaas kuinka pahalta tuntuis jos miehes pettäis jonku maalaistollukan kanssa jolla ei ole ulkonäköä, kroppaa, tyylitajua tai makua. Kostoksi käytettiin ja nurkkaan heitettiin. Ei järkeä miehellä mutta ei naisellakaan joka mukaan tollaseen lähtee. Missä omanarvontunto? Suhteellisuudentaju?
Otti mukaan
ON yhteiskunnassa kaiken laisia "kokouksia,pikkujouluja,palvereita,virkistäytymis päiviä",kaiken maailman kotkotuksia,siihen viellä lisänä yksin huoltaja yhdistys toiminta,kaupungin hallituksen kokoukset,työmarkkina hömpötykset ja niin edelleen.Usein nämä viellä pidetään madollisemman pitkällä kotoonta ja alko kuuluu moneenkin tapahtumaan niin soppa alkaa olla keitto kunnossa.Siihen viellä kännykät sekä tietokoneet niin yhdeyden pito on helppoa.NIIN EI SITÄ AIKAA PARI SUHTEELLE JÄÄKKÄÄN.