omistushalu

Olen 25-vuotias nainen ja huomannut uudessa suhteessa (noin 4kk) ahdistuvani, mitä enemmän kumppanistani välitän - huomaan olevani myös todella omistushaluinen. Pääasia kuitenkin on, että mitä enemmän tunteita, sitä enemmän pelkään että itseeni sattuu... Luultavatsi tämä johtuu aikaisemmasta, vaikeasta suhteessa, jossa oli pettämistä molemmin puolin. Välitän kuitenkin nykyisestä kumppanistani, mutta pelkään että en yksinkertaisesti pysty olemaan hänen kanssaan - omistushalu ja mustasukkaisuus kun helposti pilaa koko suhteen. Mitä tässä pitäisi tehdä......???
3659
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

puhua kumppanin kanssa. Jos tilanne on koko ajan mennyt pahempaan suuntaan niin tuskin se siitä itsellään lähtee paranemaankaan.

Meillä on myös vähän vastaava tilanne kun tyttöystäväni suutahtaa hyvin herkasti minun mielestäni ihan olemattomista asioista, joko olen katsonut jotakin kuvaa liian kauan, keskustellut liian kiinnostuneesti jonkun kanssa (oli sitten mies tai nainen), sanonut jotain ajattelematonta (omasta mielestäni ihan viatonta jonka hän tulkitsee itseään vähätteleväksi tai muita kehuvaksi) jne.

Tyttöystäväni olettaa aina että pidän muita kauniimpina kuin häntä eikä usko kun vakuuttelen hänen kauneuttaan ja ihanuuttaan. Minusta tämä on aivan surkuhupaisaa koska tyttöystäväni on nuori ja kaunis ja minä taas vanha ja ruma, mutta eipä näissä tunneasioissa taida aina järki pysyä mukana. :D

Olemme puhuneet asiasta paljon ja tilanne on onneksi meillä viime aikoina mennyt parempaan suuntaan.

Tsemppiä myös teille mutta tuskin asia puhumatta selviää joten rohkeasti vaan härkää sarvista! :)

Äänestä
  • asioista vähäsen??

    Äänestä

  • joitakin noista kirjoitti:

    asioista vähäsen??

    normaalisti en kirjoittaisi noin suoraan. Ajattelin vain kun sinunkin tapasi on kommentoida muille että "noin meilläkin" vaikka tilanne ei muistuta vähääkään alkuperäisen kirjoittajan tilannetta niin voisit kerran miettiä siltäkin kannalta miten kivaa tuollaista on lukea.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja mustasukkaisuus kirjoitti:

Olen 25-vuotias nainen ja huomannut uudessa suhteessa (noin 4kk) ahdistuvani, mitä enemmän kumppanistani välitän - huomaan olevani myös todella omistushaluinen. Pääasia kuitenkin on, että mitä enemmän tunteita, sitä enemmän pelkään että itseeni sattuu... Luultavatsi tämä johtuu aikaisemmasta, vaikeasta suhteessa, jossa oli pettämistä molemmin puolin. Välitän kuitenkin nykyisestä kumppanistani, mutta pelkään että en yksinkertaisesti pysty olemaan hänen kanssaan - omistushalu ja mustasukkaisuus kun helposti pilaa koko suhteen. Mitä tässä pitäisi tehdä......???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu