7 nelikymppistä

Aloitin aikuisten naisten viihdyttämisen ollessani päälle kaksikymmentä. Olen erittäin komea klassisella tavalla ja kypsät naiset hymyilevät minulle siellä täällä. Joskus vaatekaupassakin ohjataan kättäni kun sovitan tuolilla kenkää ja toinen käsi koskettaa olkapäätäni. Voisi sanoa, että naisetkin osaavat lääppimisen siinä missä miehet. :) Miehet koskettavat peppua ja tissejä, naiset käsivarsia, olkapäätä ja kämmeniä. :) Housukaupassa peppuni istuvuus tarkistetaan pilke silmäkulmassa ihan rauhassa. Tilaisuus tekee.... ...ei varkaan, vaan visuaalisen.

Seitsemästi olen ollut 40 naisen kanssa ja muutaman kanssa useamminkin. Yksi naisistani oli erittäin nuorekas 38v, jonka kanssa asuin vuoden. :) Ikäisteni kanssa olen ollut parisen kymmentä kertaa.

Seksi on oikeastaan ollut ainut yhdistävä tekijä ja samalla hyvin eri tavoilla toteutunut näissä suhteissani, koska ikäeroa on kuitenkin noinkin paljon. Kaikkia näitä naisia on yhdistänyt runsas seksuaalisuus. Itse voisin olla sängyssä koko päivänkin ja se onkin passannut lomapäivinä.

Nyt olen taas vapaalla jalalla ja kolmas jalka tarvitsisi taas piilopaikkaa. Taidanpa lähteä näin loppiaisiltana aikuisten tanssiravintolaan. :)

Pus ja moiks.
111680
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Jep. Se on vanhemmissa naisissa hienoa, että he viihtyvät pitkään sängyssä. Mun kokemuksen mukaan nuoremmat usein alkaa retuuttaa komeaa miestä edestakaisin kuin näyttelykoiraa.
Siinä tuntee usein olonsa vähän tyhmäksi, kun mieli palaisi jo omiin harrastuksiin ja seksiäkin joutuu odottaa ikuisuuksilta tuntuvan ajan.

Äänestä

"Hyvää tavaraa ei tarvitse kehua"

Äänestä
  • Tai sananlasku: nuorena vitsa väännettävä eli temput tehtävä. :)

    Äänestä

äitis hoivannu sua tarpeeksi pienenä...?

Äänestä
  • Kyllä hoivasi. En äitiäni ajattele kun seksiä harrastan, vaikka niin haluatkin uskoa. :) Näet ennakkoluuloinesi mitä haluat ja ummistat silmäsi vilpittömältä avarakatseisuudelta.

    Äänestä

Eikö itsellesi ole tullut mieleen, että olet pelkkä leikkikalu sille aikuiselle naiselle? Itse en ainakaan muuksi kuin leluksi ottaisi moista pikkukollia.

Äänestä

Jos kerran saa kakskymppisii, niin miks sitä yrittää nelikymppisii? No, okei onhan vanhemmissa naisissa puolensa, jutut on yleensä parempia ja flirtti suoraa, eikä kiemurtelua. Mut jos kakskymppiset tykkää, niin harvoin sitä vanhempia yrittää. Mut pitää taas kokeilla.

Äänestä

tutulta. Lumikki ja seitsemän kääpiötä. Ja myrkkyomena..

Äänestä

ja viimeksi seurustellut sun ikäsen kanssa..on ollu paljo nuoria miehiä jotka sanooe että vain meiän ikäsiltä naisilta saa sexissä sen tyydytyksen...just se koko päivän sängyssä makaaminen ja helliminen on best ja siihe vielä yhdistettynä hyvä henkinen yhteys jota ei kuulemma pikkutyttöjen kans synny...samaa sanoo myös vanhemmat miehet eli ny ihastunu 50kybäseen ja sanoo et just yhex yöksi voi ottaa parikymppisen mutta se siitä..

Äänestä
  • On kerrassaan naurettavaa olettaa, että joka ikinen nelikymppinen on täysi sexmachine ja täydellinen petikumppani, ja että joka ikinen parikymppinen nainen olisi surkea kaikessa mitä tekee. Se on mielen pienuutta ajatella noin.

    Äänestä

  • Säälin. kirjoitti:

    On kerrassaan naurettavaa olettaa, että joka ikinen nelikymppinen on täysi sexmachine ja täydellinen petikumppani, ja että joka ikinen parikymppinen nainen olisi surkea kaikessa mitä tekee. Se on mielen pienuutta ajatella noin.

    Ei voikaa yleistää mutta se nelikymppinen joka sen nuoren sonnin kanssa viettää koko viikonlopun punkasssa on sexmachine :-)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


komea26v kirjoitti:

Aloitin aikuisten naisten viihdyttämisen ollessani päälle kaksikymmentä. Olen erittäin komea klassisella tavalla ja kypsät naiset hymyilevät minulle siellä täällä. Joskus vaatekaupassakin ohjataan kättäni kun sovitan tuolilla kenkää ja toinen käsi koskettaa olkapäätäni. Voisi sanoa, että naisetkin osaavat lääppimisen siinä missä miehet. :) Miehet koskettavat peppua ja tissejä, naiset käsivarsia, olkapäätä ja kämmeniä. :) Housukaupassa peppuni istuvuus tarkistetaan pilke silmäkulmassa ihan rauhassa. Tilaisuus tekee.... ...ei varkaan, vaan visuaalisen.

Seitsemästi olen ollut 40 naisen kanssa ja muutaman kanssa useamminkin. Yksi naisistani oli erittäin nuorekas 38v, jonka kanssa asuin vuoden. :) Ikäisteni kanssa olen ollut parisen kymmentä kertaa.

Seksi on oikeastaan ollut ainut yhdistävä tekijä ja samalla hyvin eri tavoilla toteutunut näissä suhteissani, koska ikäeroa on kuitenkin noinkin paljon. Kaikkia näitä naisia on yhdistänyt runsas seksuaalisuus. Itse voisin olla sängyssä koko päivänkin ja se onkin passannut lomapäivinä.

Nyt olen taas vapaalla jalalla ja kolmas jalka tarvitsisi taas piilopaikkaa. Taidanpa lähteä näin loppiaisiltana aikuisten tanssiravintolaan. :)

Pus ja moiks.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu