Olen seurustellut nykyisen tyttöystäväni kanssa vuoden verran ja emme asu yhdessä vaikka siitä on ollut puhetta. Ongelma on se että normaalisti jos on riitoja niin puhumalla pitäisi saada ne selviksi mutta tyttöystäväni ei halua puhua. Jos yritän niin suuttuu ja on entistä pahemalla tuulella. viimeisin riidan aihe oli kun hän oli ystävänsä kanssa ravintolassa viettämässä iltaa ja minä olin omieni kanssa mutta en jaksanut koko iltaa olla siellä vaan lähdin kotiin nukkumaan. Oli yrittänyt soittaa ja en ollut kuullut puhelinta. Soitin kun heräsin ja tilanne oli sellainen että haluaa erota.??? Laitteli viestejä että ei halua olla missään tekemisissä ja lähtee treffeille samana iltana. En kommentoinut mitenkään. viikon verran olimme omissa oloissamme ja soitin ja kysyin mikä tilanne ja edelleen vihainen ja haluaa erota. Treffi juttu oli yritys herätellä minua mutta en ymmärrä sitä. En ikinä ole antanut aihetta mustasukkaisuuteen ja kerron teoillani ja sanoillani rakastavani häntä ja todella tarkoitan sitä. Itsessäni on myös virheitä ja tiedän se mutta osaan pyytää myös anteeksi. Kumpikin on vahva luonteisia persoonia ja paljon olen saanut kuulla myös että yritän alistaa häntä. Itse en omasta mielestäni sitä tee. Olemme kumpikin jo aikuisia ihmisiä mutta minun pääni on sekaisia mitä pitäisi tehdä.
Neuvoton
RoccoTheBlue
7566
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
panemassa toista muijaa ku et luuriin vastannu. Mut ei saa suoraan asiaa kysytyksi/sanotuksi.
Sellasia me naiset ollaan.
Toivon vaan ettei sun tapauksessas oo mitään salakavalaa.
Ei kuule mitään salakavalaa ole ollut. Ihan ajattelin että saisi kaveriaan rauhassa nähdä. Eilen sain viestin häneltä että on pettynyt ja ei voi ikinä antaa anteeksi.Kiva oli se rakkaus tuon arvoinen. Viikkoa aikaisemmin puhuttiin naimisiinmenosta puolivakavissa ja yhteen muuttamisesta...Ajatuksia mitä tehdä? Olen antanut olla rauhassa kun niin haluaa ja etten saa nyt enemmän riitaa aikaan.
kiikutapa itsesi nyt muijasi luo, ota käsistä kiinni ja hymyile, paina seinää vasten ja suutele! sitten heität hänet olalle, kannat jonnekin rauhaisaan paikkaan ja sanot että kulta, mä näytän nyt sulle mitä mä sua kohtaan tunnen ja suutelet kiihkeästi...jokapaikaan ja sanot että mä en ole pettänyt sua enkä petä. jos haluat lähteä nyt niin lähde, rakastan sua silti.
mut tos on se vaara kyllä että sä loukkaat itses jos sun muijas on kova potkimaan, hakkaamaan, puremaan ja raapimaan.
tai sit voit pyytää jotain sen kaveria puhumaan sille järkeä päähän.
naises voi nimittäin testata sua että ootko valmis taisteleen sen puolesta.
tai sitten naises vaan on todellakin halukas lopettamaan suhteenne.
tsemppiä sulle! kyllä mä uskon saat naises takas ja leppymään :)
Että testaa tai sitten on tosissaan eroamassa. Vaikea sanoa. Ennenkin tehnyt samaa että uhkaa erolla ja laittaa välit poikki. Kun aikaa on mennyt hieman niin on rauhoittunut ja saadaan asiat sovittua. Aika epäreilu tapa riidellä että uhkaa erolla tai joka pienenkin riidan jälkeen lähtee ja vetää pään täyteen. On tapahtunut useamman kerran.
Tänään soitin parisuhdeneuvontaan ja kyselin mitenkä aikoja saisi jos ulkopuolisen mukana olo saisi asioita paremmaksi. Olen rakkaudella yrittänyt saada asiat selväksi mutta ihmetyttää että viikossa voi asiat muuttua niin päälaelleen.
Tekstiviesteissä laittaa että on todella pettynyt ja ei anna ikinä anteeksi! Vaikka en ole tehnyt mitään väärää saadakseni moista kohtelua ja itse myös epäsuorasti myöntää sen tai sitten vai käyttää sarkasmia aseena.
Ei suostu lähtemään minnekkään puhumaan asioista.On kuulema päätöksen jo tehnyt. Menen itse sinne jotta saan ajatuksia hieman purkaa. Ero taisi tulla.
Tollaset pahenee iän myötä. Hommaa normaali muija toi ei sitä oo. Ei toi oo sun arvonen.
Aikaa miettiä omia tuntemuksia. Parina yönä tullut klo. 04-06 viestejä ja puheluja ja niissä kysellyt minua luokseen. Samassa viestissä kuitenkin sanonut ettei tarvitse tulla ja ikinä en tarvitse soittaa? Enpä ikinä lähde säälistä mihinkään, olen paljon paremman arvoinen. En ole soittanut! Käynyt parisuhdeterapeutilla purkamassa tuntojani kun toinen ei halua sinne lähteä.Sai huomaamaan ettei kaikki olekkaan minun syytäni vaa suhteeseen tarvitaan aina kaksi.En alkanut vaikeuksia hukuttamaan viinaan(kerran kokeilut, ei toimi)vaan liikuntaan ja omaan hyvin vointiin Voimia kaikille:)