Miten saan omaisuudesta osan?

Kannattaa tosiaan yrittää sopia, aina se vaan ei onnistu...kokemusta on!

Entä jos takoisit järkeä vaimosi päähän ja tulostaisit netistä erilaisia sivuja, joissa puhutaan osituksesta ja sen jaosta. Tiedän kyllä, että voi olla vaikeaa saada toinen ymmärtämään, ettei Suomen lakia voi kiertää.
Muista myös, että ilman avioehtoa sinulla on oikeus periaatteessa kaikkeen omaisuuteen (tasinkoon) riippumatta siitä kumman nimissä se on.

Soita kaupunkisi oikeusaputoimistoon, sieltä saatat saada juristin edullisemmin.
Sitten normaalia halvempi vaihtoehto on Veronmaksajien keskusliitto. Jäsenmaksun saat heti ensimmäisen puolen tunnin palkkiossa takaisin.
Jos sovintoa ei juristinkaan avulla synny, viimeinen keino on pesänjakaja. Omasi saat joka tapauksessa.

ota pesänjakaja kirjoitti:

Kannattaa tosiaan yrittää sopia, aina se vaan ei onnistu...kokemusta on!

Entä jos takoisit järkeä vaimosi päähän ja tulostaisit netistä erilaisia sivuja, joissa puhutaan osituksesta ja sen jaosta. Tiedän kyllä, että voi olla vaikeaa saada toinen ymmärtämään, ettei Suomen lakia voi kiertää.
Muista myös, että ilman avioehtoa sinulla on oikeus periaatteessa kaikkeen omaisuuteen (tasinkoon) riippumatta siitä kumman nimissä se on.

Soita kaupunkisi oikeusaputoimistoon, sieltä saatat saada juristin edullisemmin.
Sitten normaalia halvempi vaihtoehto on Veronmaksajien keskusliitto. Jäsenmaksun saat heti ensimmäisen puolen tunnin palkkiossa takaisin.
Jos sovintoa ei juristinkaan avulla synny, viimeinen keino on pesänjakaja. Omasi saat joka tapauksessa.

"Muista myös, että ilman avioehtoa sinulla on oikeus periaatteessa kaikkeen omaisuuteen (tasinkoon) riippumatta siitä kumman nimissä se on."

Näinhän asia ei missään nimessä ole. Oikeus tasinkoon ei ole esinekohtainen vaan ainoastaan arvomääräinen oikeus. Lähtökohtana on, että kumpikin pitää oman omaisuutensa, ja tasingonmaksuvelvollinen itse päättää mitä hän omasta omaisuudestaan haluaa tasingoksia antaa.

Toinen Oikkari kirjoitti:

"Muista myös, että ilman avioehtoa sinulla on oikeus periaatteessa kaikkeen omaisuuteen (tasinkoon) riippumatta siitä kumman nimissä se on."

Näinhän asia ei missään nimessä ole. Oikeus tasinkoon ei ole esinekohtainen vaan ainoastaan arvomääräinen oikeus. Lähtökohtana on, että kumpikin pitää oman omaisuutensa, ja tasingonmaksuvelvollinen itse päättää mitä hän omasta omaisuudestaan haluaa tasingoksia antaa.

"tasingonmaksuvelvollinen itse päättää mitä hän omasta omaisuudestaan haluaa tasingoksia antaa"

Onko todellakin niin, että voisin maksaa tasinkoni lumilingolla, kenttäsahalla, oksasilppurilla, ja 50 kuutiometrillä seulottua multaa exälleni, joka muuttamassa kaksioon Töölössä ... vaikkei sellaisilla mitään tee ja realisointikin hieman työlästä?

Toinen Oikkari kirjoitti:

"Muista myös, että ilman avioehtoa sinulla on oikeus periaatteessa kaikkeen omaisuuteen (tasinkoon) riippumatta siitä kumman nimissä se on."

Näinhän asia ei missään nimessä ole. Oikeus tasinkoon ei ole esinekohtainen vaan ainoastaan arvomääräinen oikeus. Lähtökohtana on, että kumpikin pitää oman omaisuutensa, ja tasingonmaksuvelvollinen itse päättää mitä hän omasta omaisuudestaan haluaa tasingoksia antaa.

mutta esitin asiani epäselvästi. Tarkoitin nimenomaan arvomääräistä oikeutta, en oikeutta itse tavaraan.
Niinhän se kait on, ainakin meillä oli, että omaisuudet lasketaan kummankin osalta, katsotaan mikä on erotus ja sen mukaisesti tasataan puntit euroilla.

edellinen kirjoitti:

mutta esitin asiani epäselvästi. Tarkoitin nimenomaan arvomääräistä oikeutta, en oikeutta itse tavaraan.
Niinhän se kait on, ainakin meillä oli, että omaisuudet lasketaan kummankin osalta, katsotaan mikä on erotus ja sen mukaisesti tasataan puntit euroilla.

Niin ... osituksessa tosiaan lasketaan pelkästään euroja, ja määritetään tasingon arvo. Sitten aletaan erottelemaan (jakamaan).

Siitä olet oikeassa, ettei mies voi tasingoksi vaatia (tai voi vaatia, mutta ei saa) toista perheen autoista, jos molemmat vaikka vaimon nimissä, eikä hän tahdo luopua kummastakaan klassikostaan.

Ja väitänpä, ettei myöskään vaimo voisi tyrkätä tasingoksi "mitä vaan" omaisuuttaan (tai osaa siitä), mitä toinen ei tahdo ... etenkin jos vielä vaikeasti realisoitavaa sorttia.

Onneksi yleensä järki voittaa, ja jako sujuu. Ellei, viimekädessä tasinko suoritetaan rahana (ja sen maksaja raapii sitä mistä parhaiten saa ... myy omaisuuttaan tai lainaa pankista).

UPDATE_6389154 kirjoitti:

"tasingonmaksuvelvollinen itse päättää mitä hän omasta omaisuudestaan haluaa tasingoksia antaa"

Onko todellakin niin, että voisin maksaa tasinkoni lumilingolla, kenttäsahalla, oksasilppurilla, ja 50 kuutiometrillä seulottua multaa exälleni, joka muuttamassa kaksioon Töölössä ... vaikkei sellaisilla mitään tee ja realisointikin hieman työlästä?

Asia on juuri niin. Tietyissä tilanteissa. Näin asia olisi epäilemättä silloin, jos varallisuuteesi ei kuulu muuta kun mainitsemaasi vaikeasti realisoitavaa irtainta omaisuutta. Viime kädessä, jos ette pääse asiasta sopimukseen, asiasta päättää pesänjakaja. Hänen on pyrittävä arvioimaan mainitsemasi romun realisointiarvo, ja määrättävä po. omaisuus tasingoksi tasingoluovuttajan esityksestä.

Osituksessa tasingonmaksuvelvollisella on aina oikeus käteissuoritukseen myös pesän ulkopuolisilla varoilla. Tästä ei tietenkään voi päätellä että tasingonsaajalla olisi oikeus vaatia käteissuoritusta - tällaista oikeutta hänellä ei missään nimessä ole.

Ennenkuin tasingoksi määrättävien esineiden shikaaninomaisuutta voidaan arvioida, on tunnettava puolisoiden olosuhteet. Myös jos myös tasinkoa maksava osapuoli on muuttamassa kaupunkiasuntoon, niin en näkisi mitään estettä määrätä po. esineitä tasingoksi, vaikka tasingonluovuttajalla rahavaroja olisikin (eihän hänkään tarvitse todennäköisesti po. omaisuutta). Tällöin ei ole kysymys kiusanteosta.

Mainitsemiesi esineiden realisointi ei liene kohtuuttoman hankalaa eivätkä transaktiokustannukset niiden myynnissä ole merkittäviä (multaläjästä en tiedä). Ilmoitus ilmaisjakelulehteen ja se on siinä. Omaisuuden arvon määrittäminen on joskus vaikeata esim. yritysomaisuuden tai patenttioikeuden kohdalla, mutta tavalliset irtaimet esineet voidaan yleensä melko vaivatta arvostaa.

Toinen Oikkari kirjoitti:

Asia on juuri niin. Tietyissä tilanteissa. Näin asia olisi epäilemättä silloin, jos varallisuuteesi ei kuulu muuta kun mainitsemaasi vaikeasti realisoitavaa irtainta omaisuutta. Viime kädessä, jos ette pääse asiasta sopimukseen, asiasta päättää pesänjakaja. Hänen on pyrittävä arvioimaan mainitsemasi romun realisointiarvo, ja määrättävä po. omaisuus tasingoksi tasingoluovuttajan esityksestä.

Osituksessa tasingonmaksuvelvollisella on aina oikeus käteissuoritukseen myös pesän ulkopuolisilla varoilla. Tästä ei tietenkään voi päätellä että tasingonsaajalla olisi oikeus vaatia käteissuoritusta - tällaista oikeutta hänellä ei missään nimessä ole.

Ennenkuin tasingoksi määrättävien esineiden shikaaninomaisuutta voidaan arvioida, on tunnettava puolisoiden olosuhteet. Myös jos myös tasinkoa maksava osapuoli on muuttamassa kaupunkiasuntoon, niin en näkisi mitään estettä määrätä po. esineitä tasingoksi, vaikka tasingonluovuttajalla rahavaroja olisikin (eihän hänkään tarvitse todennäköisesti po. omaisuutta). Tällöin ei ole kysymys kiusanteosta.

Mainitsemiesi esineiden realisointi ei liene kohtuuttoman hankalaa eivätkä transaktiokustannukset niiden myynnissä ole merkittäviä (multaläjästä en tiedä). Ilmoitus ilmaisjakelulehteen ja se on siinä. Omaisuuden arvon määrittäminen on joskus vaikeata esim. yritysomaisuuden tai patenttioikeuden kohdalla, mutta tavalliset irtaimet esineet voidaan yleensä melko vaivatta arvostaa.

Vastauksesi lähti oletuksesta että osituslaskelman arvotukset toteutuvat (kivaahan se olisi)... joiden perusteella tasinko "määrätty" sitä saavalle ... mitäpä jos hilavitkuttimiet jotka tasinkona toiselle "tuupattu" eivät mene arvostaan kaupaksi? Tuisiko korjausta...

Entäpä jos toinen sanoo multalähjästä "ei kiitos", euroja mieluummin?

Olsiko parasta ottaa pesänjakaja heti....?

Olkoonkin hieman akateeminen aihe, niin silti....

UPDATE_6389154 kirjoitti:

Vastauksesi lähti oletuksesta että osituslaskelman arvotukset toteutuvat (kivaahan se olisi)... joiden perusteella tasinko "määrätty" sitä saavalle ... mitäpä jos hilavitkuttimiet jotka tasinkona toiselle "tuupattu" eivät mene arvostaan kaupaksi? Tuisiko korjausta...

Entäpä jos toinen sanoo multalähjästä "ei kiitos", euroja mieluummin?

Olsiko parasta ottaa pesänjakaja heti....?

Olkoonkin hieman akateeminen aihe, niin silti....

"Vastauksesi lähti oletuksesta että osituslaskelman arvotukset toteutuvat (kivaahan se olisi)... joiden perusteella tasinko "määrätty" sitä saavalle ... mitäpä jos hilavitkuttimiet jotka tasinkona toiselle "tuupattu" eivät mene arvostaan kaupaksi? Tuisiko korjausta..."

On toki aivan yhdentekevää että menevätkö PJ:n tekemät omaisuuden arvostusratkaisut päin prinkkalaa vai eivät, jos PJ:n ratkaisusta ei valiteta määräajassa käräjäoikeuteen. PJ:n ratkaisu tulee lainvoimaiseksi perintökaaren mukaan 6 kk:n kuluttua osituksen toimittamisesta. PJ:n ratkaisu voi tulla tätä aikaisemminkin lainvoimaiseksi jos molemmat puolisot sitoutuvat olemaan ositusta moittimatta (tapahtuu tyypillisesti allekirjoittamalla osituskirjassa oleva klausuuli moittimatta jättämisestä, pesänjakajan allekirjoituksen jälkeen). Tämän jälkee ei itkut auta, päätös on ja pysyy.

Ym. kappaleessa pidin silmällä vain toimitusositusta, ts. pesänjakajan suorittamaa ositusta. Sopimusosituksessa, jonka puolisot sovussa päättävät, on tilanne vielä tätäkin yksinkertaisempi: perintökaaren mukaan sopimusositusta ei voi moittia aineellisilla perusteilla. Tämä tarkoittaa mm. sitä, että omaisuuden arvostusta koskevien ratkaisujen suhteen ositusta on mahdotonta kumota (jos oikeustoimilan 3 luvun säännökset eivät _täysin_ poikkeksellisesti jutussa tule sovellettavaksi). Mitään automaattista, tai edes kanteeseen perustuvaa korjausta, ei ole osituksen lainvoimaiseksi tulemisen jälkeen mahdollista toteuttaa.

Yleensä omaisuuden arvostus ei aiheuta suuria ongelmia. Näin asia on tavallisten irtainten esineiden kohdalla. Toisin asia voi olla mm. yhtiö-omaisuuden arvostamisessa, ks. seuraavassa tapauksen KKO:1993:62 otsikko:

"Puoliso oli vajaat yhdeksän kuukautta pesänjakajan toimittaman osituksen jälkeen myynyt osuutensa kommandiittiyhtiössä hinnasta, joka oli monikymmenkertainen verrattuna pesänjakajan osituksessa käyttämään yhtiöosuuden arvoon. Puoliso ei ollut näyttänyt, että yhtiöosuuden kauppahinnan ja sen osituskirjaan merkityn arvon erotus olisi johtunut pelkästään osituksen jälkeisestä arvonnoususta taikka että kauppahintaan olisi ratkaisevasti vaikuttanut hänen henkilökohtainen työpanoksensa tai muu vastaava seikka, jota ei osituksessa olisi otettava huomioon. Kauppahinta otettiin osituksen moitekanteen yhteydessä huomioon yhtiöosuuden ositusarvoon vaikuttavana seikkana. Ään."



Eipä vaatine kummempaa tulkintaa. Olennaista kuitenkin on tätä keskustelua silmälläpitäen, koska näistä seikoista ei mitään otsikossa mainita, että:
1) Moitekanne oli nostettu
2) Perintökaaren asettamassa määräajassa, ja
3) Kantaja pystyi näyttämään toteen PJ:n tekemän omaisuuden arvo"stelun virheellisyyden.

"Entäpä jos toinen sanoo multalähjästä "ei kiitos", euroja mieluummin?"

Pesänjakajana vastaisin: "tässäpä sinulle kuitenkin, olkaa hyvä ja valittakaa päätöksestä toimivaltaisen käräjäoikeuteen määräajassa, jos ette ratkaisuuni tyydy". Toisena osituksen osapuolena vastaisin: "ole hyvä". Käsittääkseni kyllä vastasin kysymykseen jo aiemmassa viestissäni. Kertauksena: Tasingonsaajalla ei ole lähtökohtaisti oikeutta päättää tasingon laadusta. Selvästi shikaaninomaiset tasingo-omaisuuden valinnat olivat siis asia erikseen. Ratkaisuvalta on viime kädessä PJ:llä, hän harkitsee että onko olemassa erittäin vahvoja vastasyitä tasingonluovuttajan esittämän omaisuuden luovuttamiselle tasingoksi. Tästä ratkaisusta joko valitetaan määräajassa tai ei valiteta.

Selvyyden vuoksi sanottakoon että jos pesänjakaja määrää tasingomaksajan suorittamaan tasingon osituksen ulkopuolisin varoin kuten pankista lainaa hakemalla, ylittää PJ räikeästi toimivaltansa. Tällöin ositus on tullut suoritettua suoraan sanottuna aivan päin helvettiä. Näin groteskia kielenkäyttöä KKO ei ole lukuisissa ennakkotapauksissaan käyttänyt, mutta jutut on armotta palautettua takaisin pesänjakajalle (koska ratkaisu on ollu räikeästi lainvastainen).

Toinen Oikkari kirjoitti:

"Vastauksesi lähti oletuksesta että osituslaskelman arvotukset toteutuvat (kivaahan se olisi)... joiden perusteella tasinko "määrätty" sitä saavalle ... mitäpä jos hilavitkuttimiet jotka tasinkona toiselle "tuupattu" eivät mene arvostaan kaupaksi? Tuisiko korjausta..."

On toki aivan yhdentekevää että menevätkö PJ:n tekemät omaisuuden arvostusratkaisut päin prinkkalaa vai eivät, jos PJ:n ratkaisusta ei valiteta määräajassa käräjäoikeuteen. PJ:n ratkaisu tulee lainvoimaiseksi perintökaaren mukaan 6 kk:n kuluttua osituksen toimittamisesta. PJ:n ratkaisu voi tulla tätä aikaisemminkin lainvoimaiseksi jos molemmat puolisot sitoutuvat olemaan ositusta moittimatta (tapahtuu tyypillisesti allekirjoittamalla osituskirjassa oleva klausuuli moittimatta jättämisestä, pesänjakajan allekirjoituksen jälkeen). Tämän jälkee ei itkut auta, päätös on ja pysyy.

Ym. kappaleessa pidin silmällä vain toimitusositusta, ts. pesänjakajan suorittamaa ositusta. Sopimusosituksessa, jonka puolisot sovussa päättävät, on tilanne vielä tätäkin yksinkertaisempi: perintökaaren mukaan sopimusositusta ei voi moittia aineellisilla perusteilla. Tämä tarkoittaa mm. sitä, että omaisuuden arvostusta koskevien ratkaisujen suhteen ositusta on mahdotonta kumota (jos oikeustoimilan 3 luvun säännökset eivät _täysin_ poikkeksellisesti jutussa tule sovellettavaksi). Mitään automaattista, tai edes kanteeseen perustuvaa korjausta, ei ole osituksen lainvoimaiseksi tulemisen jälkeen mahdollista toteuttaa.

Yleensä omaisuuden arvostus ei aiheuta suuria ongelmia. Näin asia on tavallisten irtainten esineiden kohdalla. Toisin asia voi olla mm. yhtiö-omaisuuden arvostamisessa, ks. seuraavassa tapauksen KKO:1993:62 otsikko:

"Puoliso oli vajaat yhdeksän kuukautta pesänjakajan toimittaman osituksen jälkeen myynyt osuutensa kommandiittiyhtiössä hinnasta, joka oli monikymmenkertainen verrattuna pesänjakajan osituksessa käyttämään yhtiöosuuden arvoon. Puoliso ei ollut näyttänyt, että yhtiöosuuden kauppahinnan ja sen osituskirjaan merkityn arvon erotus olisi johtunut pelkästään osituksen jälkeisestä arvonnoususta taikka että kauppahintaan olisi ratkaisevasti vaikuttanut hänen henkilökohtainen työpanoksensa tai muu vastaava seikka, jota ei osituksessa olisi otettava huomioon. Kauppahinta otettiin osituksen moitekanteen yhteydessä huomioon yhtiöosuuden ositusarvoon vaikuttavana seikkana. Ään."



Eipä vaatine kummempaa tulkintaa. Olennaista kuitenkin on tätä keskustelua silmälläpitäen, koska näistä seikoista ei mitään otsikossa mainita, että:
1) Moitekanne oli nostettu
2) Perintökaaren asettamassa määräajassa, ja
3) Kantaja pystyi näyttämään toteen PJ:n tekemän omaisuuden arvo"stelun virheellisyyden.

"Entäpä jos toinen sanoo multalähjästä "ei kiitos", euroja mieluummin?"

Pesänjakajana vastaisin: "tässäpä sinulle kuitenkin, olkaa hyvä ja valittakaa päätöksestä toimivaltaisen käräjäoikeuteen määräajassa, jos ette ratkaisuuni tyydy". Toisena osituksen osapuolena vastaisin: "ole hyvä". Käsittääkseni kyllä vastasin kysymykseen jo aiemmassa viestissäni. Kertauksena: Tasingonsaajalla ei ole lähtökohtaisti oikeutta päättää tasingon laadusta. Selvästi shikaaninomaiset tasingo-omaisuuden valinnat olivat siis asia erikseen. Ratkaisuvalta on viime kädessä PJ:llä, hän harkitsee että onko olemassa erittäin vahvoja vastasyitä tasingonluovuttajan esittämän omaisuuden luovuttamiselle tasingoksi. Tästä ratkaisusta joko valitetaan määräajassa tai ei valiteta.

Selvyyden vuoksi sanottakoon että jos pesänjakaja määrää tasingomaksajan suorittamaan tasingon osituksen ulkopuolisin varoin kuten pankista lainaa hakemalla, ylittää PJ räikeästi toimivaltansa. Tällöin ositus on tullut suoritettua suoraan sanottuna aivan päin helvettiä. Näin groteskia kielenkäyttöä KKO ei ole lukuisissa ennakkotapauksissaan käyttänyt, mutta jutut on armotta palautettua takaisin pesänjakajalle (koska ratkaisu on ollu räikeästi lainvastainen).

Asia selkeni huomattavasti, kiitos valistuksesta.

Viisi vuotta sitten..ero maksoi 1000mk..eli euroja meni alta 200. (tutullamme maksoi 15tuhat markkaa..sen he hävisivät riitelemällä) Sovussa jaettiin kaikki. Eikä mikään ole kaduttanut..elettyä yhteiselämää oli 25v. joten jaettavaakin kertyi.
Yksin omistaessa ei tarvi pelätä puolison kuolemaa..eikä perikuntakaan voi ottaa-vaatia mitään elinaikanani. Elän tyytyväisenä :))