Minun on todella vaikea luottaa poikaystävääni vaikka hän ei ole tietääkseni mitään sellaista tehnytkään, ettei luottamustani ansaitsisi. Miksi pelkään miltei jatkuvasti hylkäämistä ja petetyksi tulemista? Edellisissä suhteissa on ollut uskottomuutta puolin ja toisin, tosin suhteen loppuvaiheilla, jolloin oli jo ero selvästi tulossa.
Kun olemme yhdessä, en pelkää enkä epäile. Sitten kun olemme taas erillään enkä esim. kuule hänestä koko päivänä mitään, ajattelen hänellä olevan joku toinen. Mies ei aina vastaa viesteihin tai puheluihin heti vaan saattaa vierähtää iltaan asti ennen kuin saan vastauksen (ei käy töissä). Juuri tämä vastaamattomuus minua mietityttääkin. Miksi jotkut miehet eivät vastaa puheluihin? Mikä silloin on "vikana"? Huonolla tuulella kenties? En todellakaan ole mikään ahdistelija että soittaisin kymmeniä kertoja.
Neuvoja kiitos.
Kun olemme yhdessä, en pelkää enkä epäile. Sitten kun olemme taas erillään enkä esim. kuule hänestä koko päivänä mitään, ajattelen hänellä olevan joku toinen. Mies ei aina vastaa viesteihin tai puheluihin heti vaan saattaa vierähtää iltaan asti ennen kuin saan vastauksen (ei käy töissä). Juuri tämä vastaamattomuus minua mietityttääkin. Miksi jotkut miehet eivät vastaa puheluihin? Mikä silloin on "vikana"? Huonolla tuulella kenties? En todellakaan ole mikään ahdistelija että soittaisin kymmeniä kertoja.
Neuvoja kiitos.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Luottamuspulasi ei vaikuta luulotaudilta koska poika ruokkii sitä ja on vastaamatta puhelimeen. Koska epäilet luottamusta ehkä sinun kannattaisi ottaa selvää; mene yllättäen käymään kun se ei vastaakaan puhelimeen. Vastaamattomuuteen on kyllä syynsä: se syy voi olla tunne että seuraat pojan liikkeitä, mutta yhtä hyvin syy voi olla että toisen naisen asunnossa ei viitsi vaivautua vastaamaan.
Pettäminenhän on muotia nykyään. Ei siis ihme että mustasukkaisuus nostaa päätään. Mustasukkaisuushan on tiettyyn rajaan asti terve ilmiö.
hei vaan, tutustu kumppaniisi paremmin, niin kyllä se luottamus sieltä tulee, jos hän sen ansaitsee. itse epäilin poikakaveriani ties mistä tuon samaisen syyn takia, ettei hän vastaillut puheluihin tai lähetellyt tekstiviestejä. syy selvisi kun epäluuloisena aloin tarkistella asioita. hän on yksinkertaisesti sellainen lutuinen höppänä, joka unohtelee puhelimensa milloin mihinkin (viimeisen kerran kun epäilin häntä - hänen puhelimensa löytyikin meidän eteisestä, mihin hän oli sen unohtanut lähtiessään!). Höppänänä hän todellakin unohtaa välillä omistavansa puhelimen tai jättää sen mihin hyvänsä: autoon, takintaskuun tms. Hän on myöskin sellainen ihana pelle peloton, että kun hän alkaa rassailla autoaan tms. niin hän ei yksinkertaisesti muista mitään muuta maailmassa, kun keskittyy siihen niin kovasti. pitäisikö olla loukkaantunut? ei, en minä ole. voi sitä onnea, kun hän keskittyy välillä MINUUN.
mulla on vähä sama juttu kun sulla: en luota mun kultaan.. meillä tuli just 7 kuukautta täytee ja mitä kauemmin ollaan yhessä sitä enemmän musta tuntuu että se alkaa katella muita jo tosi tarkotuksella, ehkä jossain vaiheessa pettää tai muuta. tyhmäähän se on niin ajatella, kun menee muuten tosin hyvin, ainut mikä mättää on oma epäluulo suhteeseen :( ja siitä epäluulosta saamme ihan syyttää nykyajan menoa, jossa juuri pettäminen on muodissa (kuten joku jo taisi mainita) ja jota yhä useemmat harrastaa..
minäkin mietin aikoinaan samaa kuin sinä nyt,
miten oppia luottamaan. se tuntui mahdottomalta.
"..miksi pelkään miltei jatkuvasti hylkäämistä ja petetyksi tulemista? Edellisissä suhteissa on ollut uskottomuutta puolin ja toisin.."
luulenpa että sen takia, kun edellisissä suhteissasi on ollut uskottomuutta, olet pettynyt ja särkynyt.
ehkä ajattelet että kaikki miehet ovat samanlaisia, kaikki pettää. petetyksi ja jätetyksi tuleminen on asia, joka jää alitajuntaan jylläämään, joka jättää jälkensä väkisinkin.
minäkin kuvittelin, että kaikki miehet jättää, kun olin tullut jätetyksi pari kertaa.
miten oppia luottamaan? itselläni aika auttoi, niin kliseiseltä kuin se kuulostaa.
opin unohtamaan sopivasti, pystyin antamaan anteeksi. myös se, kun pystyin puhumaan ystäville.
loppujen lopuksi eniten auttoi se, kun tapasin nykyisen mieheni joka oli kärsivällinen minun suhteen. hiljalleen opin luottamaan häneen, kun olimme tutustuneet kunnolla. hän osoitti teoillaan, että hyviäkin miehiä on olemassa.
"Miksi jotkut miehet eivät vastaa puheluihin?"
tuon jokainen meistä naisista varmaan tahtoisi tietää. itse kysyin ihan suoraan, miksi.
tietysti sinunkin miehelläsi on varmasti kavereita, joitten kanssa hän viettää aikaa mutta eihän se ole mikään syy jättää vastaamatta.
sinun kannattaa kertoa miehellesi tunteistasi ja peloistasi. kyllä sinäkin vielä opit luottamaan ja uskallat luottaa, siitä olen ihan varma.
anna itsellesi ja suhteellenne aikaa.
aurinkoista syksyä! =)
Itse olen jopa niin epäluuloinen, että urkin usein mieheni kännykkää, viimeksi soitettuja numeroita yms. Ja kyllä minua vaivaa, että hänen kännykässään on paljon naisten numeroita, kuulemma opiskelija-kavereita, mutta mistäs sen tiedän? Ei hän ikinä minun kuullen juttele heidän kanssaan. Samalla tunnen kuitenkin valtavaa syyllisyyttä että epäilen häntä suotta. Olemmehan kaiken vapaa-aikamme yhdessä, eikä hänellä ole edes kavereita, muita kuin minä. Urkitteko te miestenne tavaroita ja kännykkää?
Ei toisen asioita saa kaivella, vaan puhua rehellisesti ja tarvittavan yksitysikohatisesti kaikista asioista.
Yksityisyyden suoja on oltava. En voisi kuvitella koskaan katsovani toisten tavaroita. Perheessä ja suhteessa on luotettava toisiin, kunnes on syytä johonkin muuhun. Kamalaa on toisen asioiden penkominen. En voisi olla suhteessa, jossa en voi jättää tavaroitani ja kännykääni ihan rauhassa, ajattelematta että joku penkoisi niitä. Suhde on aina luottamista, uskomista ja välittämistä.
Etkö yhtään tunne syyllisyyttä siitä, että tutkit miehesi kännykkää? Oletko miehesi luottamuksen arvoinen itsekään tutkiessasi sitä?? Ei luottamus sieltä kännykästä tai miehen tavaroista ainakaan löydy. Se löytyy sinusta itsestäsi!
En ikinä tutki mieheni kännykkää enkä muitakaan henkilökohtaisia tavaroita. En haluaisi hänenkään tutkivan minun.
Luottamuspulassa ei pitäisi kiinnittää kaikkea huomiotaan siihen mitä TOINEN tekee vaan siihen mitä puuhastelee itse. Jos kohtelee toista hyvin ja oikein, on todennäköisempää, että puoliso käyttäytyy samoin sinua kohtaan. Siitä taas oma luottamuksesi puolisoon kasvaa.
Luottamus on siitä inhottava juttu, että se on helppo menettää ja tosi vaikea saada takaisin. Itselläni on ihana mies, joka tuskin minua pettää. Yhteinen aikamme, jota on paljon, on hyvää ja rakastan häntä. Kuitenkin liian usein saan epävarmuuskohtauksia ja pienessä päässäni mietin kaikenlaista "mitä jos"- juttua. Järki kyllä kehottaa luottamaan, mutta tunteet kun tulevat peliin niin luottaminen ei olekaan enää niin helppoa. Olen kuitenkin päättänyt, että pääsen tästä yli ja luotan täysillä vielä joskus. Pieni mustasukkaisuus on mielestäni tervettä ja saattaa jopa parantaa suhdetta. Se on kuitenkin varma, että en ala urkkimaan mieheni puhelinta tms. Ja sen olen huomannut, että avoimuudella pääsee jo pitkälle. Ei saa antaa asioiden painaa mieltä vaan niistä on keskusteltava. Kyllä näin on!
moikka!
minun poika ystäväni tekee samaa ollaan oltu 4 v yhessä...... ja mä en luota sen takia koska kun se juo niin se muuttuu ihan toiseksi ihmiseksi ja on pettäny minua kerran ja annoin anteeksi mutta toisten en anna vinkki kysy mieheltäsi suoraan niin ei tarvitse epäillä niin mä tein ja se auttoi meitä molempia.. onnea jatkolle tiv jätkäsi muuttuu...... t tania........ja jos kaipaat yst kirjottele