Nelisen kuukautta mennyt erosta ja olen selviytynyt!!! Minut jätti nainen jota rakastin jopa liikaakin. Riideltiin paljon milloin mistäkin ja nainen jo usein uhkaili minua erolla ja lopulta toteutti uhkauksensa. Minä hain jotain aitoa ja kaunista miehen ja naisen välisestä parisuhteesta mutta hän ei sitä voinut tarjota. Hän ei ollut valmis antamaan suhteelle sen vaatimia asioita vaan halusi elää jo parisuhteessa sinkkuelämää. Mulle se ei sopinut ja niin minut jätettiin. Nyt kun aikaa on mennyt olen tajunnut, että eihän me sovittu ollenkaan toisillemme. Hän piti rauhasta ja omisssa oloissa olemisesta ja minä juuri päin vastaisesta. Hän varmaan sen näki koska ei ollut niin rakastunut kuin minä. Nyt on kevyt ja helpottunut olo. On helppo jatkaa elämää eteenpäin ja unohtaa menneet ja hänet. Tosin tämä jonkun vuoden kestänyt suhde opetti minulle mitä minä haluan naiselta eli en lähde enää suinpäin suhteeseen naisen kanssa vaan tutustun ehdokkaaseen kunnolla ja tutkin onko hän sopiva.
Pelkäsin menettäneeni rakastamisen taidon vaan olen tapaillut naisia ja siellä se on tallella eli ei huolta sen suhteen. Miehinen itsetuntonikin on kasvanut, enää en ole vietävissä vaan minä vien eli liikaa en koskaan tule enää antamaan naiselle periksi niinkuin menneessä suhteessa tein. Sori vaan naiset musta on tullut vaativa.;) Miltä tarinani kuulostaa? Onko samanlaisia kokemuksia? Miten jatkossa, en kai ala etsiä kuuta taivaalta vaan?
Pelkäsin menettäneeni rakastamisen taidon vaan olen tapaillut naisia ja siellä se on tallella eli ei huolta sen suhteen. Miehinen itsetuntonikin on kasvanut, enää en ole vietävissä vaan minä vien eli liikaa en koskaan tule enää antamaan naiselle periksi niinkuin menneessä suhteessa tein. Sori vaan naiset musta on tullut vaativa.;) Miltä tarinani kuulostaa? Onko samanlaisia kokemuksia? Miten jatkossa, en kai ala etsiä kuuta taivaalta vaan?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Minäkin olen selvinnyt, ja aivan samoin kun ilmeisesti sinäkin, rakastin liikaa, enkä näin ollen pystynyt ajattelemaan selkeästi/järkevästi. Jälkeenpäin on mukava huomata, että toinen ei todellakaan pystynyt tarjoamaan sitä, mitä olen hakenut parisuhteelta.
Täytyy myöntää, että rakastan exääni edelleen syvästi ja mietin usein mitä hänelle kuuluu, onko hän löytänyt uuden miehen, onko hän onnellinen, onnellisempi kuin kanssani, ajatteleeko hänkin joskus minua jne. Tiedän että se on turhaa ja ehkä tyhmääkin, mutta itse uskon, että kun on oikeasti rakastanut toista syvästi ja täysillä, niin se rakkaus ei tule koskaan kokonaan katoamaan.
Minäkin pelkäsin, että en pysty enää koskaan rakastamaan ketään toista, mutta ehkäpä pelkoni olikin turhaa. Tällä hetkellä kriteerini naisia kohtaan ovat huipussaan, olen päättänyt että huonompaan on turha tyytyä. Tästä syystä en ole hakemassa vähään aikaan vakituista parisuhdetta, vaan pyrin tutustumaan mahdollisimman monipuolisesti uusiin ihmisiin. Jospa se siitä sitten joskus taas kolahtaisi ihan kunnolla.
Kiitos rohkaisusta :) Olen itse eronnut 2,5kk sitten yli 4v suhteesta (josta puolet avoliitossa), mieheni jatti suht yllattaen. Onhan tama olo hieman parantunut, koska alussa tuntui etten pysty enaa jatkamaan elamaa. Olemme edelleen hyvissa valeissa, sanoisin etta jopa kavereita, ja mies pyysi etta katsoisimme suhdetta uudelleen muutaman kuukauden paasta. Mutta paiva paivalta tulen enemman siihen tulokseen etta ero olikin hyva asia (vaikka se alussa tuntui maailmanlopulta) ja eipa han kai sitten ollut sita mita hain. Vaikka vielakin tietylla tasolla rakastaa toista ja toivoo tottakai etta olisi ollut unelmieni arvoinen. Mutta elama jatkuu, nuoriahan tassa ollaan, enka usko etta suhteemme enaa uudelleen jatkuisi. Jonain paivana loydan jonkun joka ei hetkeakaan eparoi, haluaako olla kanssani :)
Tuota olen itsekin pelannyt etta uskallanko ja osaanko enaa rakastaa ketaan. Mutta taitaa olla vain sarkyneen sydamen aatoksia. Meneehan tassa aikaa, mutta ihan heti en toisen kelkkaan hyppaisikaan. Kuten sanoitte, nyt etsitaan laatua! ;)