Kissatappelut...

Olen sitä mieltä etten missään nimessä haluaisi enää joutua kunnon riitaan naisen kanssa,koska naiset ovat suuttuessaan todella julmia ja väkivaltaisia,väitän että jopa enemmän kuin miehet.
91080
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kissatappeluissahan on kysymys kahdesta naisesta, johon kolmas osapuoli, eli mies ei liity millään tavalla. Monesti huomaa miesten olevan imarreltuja siitä, että kaksi naista tappelee heistä, mutta kysehän on naisten autoeroottisesta seksuaalisuudesta: kaikki pyörii naisen navan ympärillä, eli naiset tappelevat siitä, kumpi heistä on haluttavampi, eivät siitä, kumpi saa miehen itselleen. Kaikessa mielessä mies on aina täysin yhdentekevä olento naiselle, koska tärkeintä on ainan nainen, ei mies.

Äänestä
  • (ensin, terapiaa väkivallan uhreille on että ratsastaa hevosella.KAIKKI väistää!!)

    Olen nähnyt TV:ssä musavideon jossa kaksi bellissimaa belgialaisen näköistä, suht tummahipiäistä brunettea tappelee boxing ringissä.Lesbiaanius siinä tilanteessa on sitä, että loppuosassa voittajanainen dominoi häviäjää seksuaalisesti.Kumpikaan ei kohdista katsettakaan yhteenkään mieheen, vaan toisiinsa (alistunut tietty välttää katsekontaktia). Siinä on kyse lesboeroottisuudesta.Ai niin, niillä oli bikinit ja ne olivat öljyttyjä.Pidin voittajanaisesta.

    Äänestä

mutta eräältä emakolta olisin valmis repimään vaikka silmät päästä

Äänestä
  • paas tullen vaan...

    Äänestä

  • ku pelottaa kirjoitti:

    paas tullen vaan...

    sinua.Hän oli toisaalla kirjoitushetkelläsi. Tarkoitin erästä, joka (jos tiedät sanonnan: "lyödä vyön alle") siis suomeksi käytti hyväkseen heikkouttani sillä hetkellä, ja iski arkaan paikkaan.Tulen varmaan ikuisesti kantamaan kaunaa tätä luuskaa kohtaan.Että uuhuu vaan sinullekin.

    Äänestä

  • EN MÄKÄÄN HALUA KOSKAAN

    Äänestä

Totta.Pelkään liikkuessani pimeällä väkivaltaa, ryöstöjä, näpistyksiä, sekä myös tietenkin sitä että joku tulee aukomaan päätään epämiellyttävin halvennuksin.Kipitän kovaa mutta pelkoa on myös, että pihapiiriin ilmestyisi ns. "bilettäjiä". Jos nainen on niin naisenkokoinen että fyysiseen ylivoimaan ei kykene, neuvoisisin vain siirtämään hänen kehonsa asiallisesti ja jämäkästi sivulle.Kuten raisulle hevoselle, sanoisin myös tiukan 'EI':n..Ja karttaisin kaukaa siitä lähtien, toki myös etukäteen jos myrskypilviä on tiedossa.Noin 50 kilosta ylöspäin tulee sellaisia ongelmia, että lähinnä hiussuihke vaan suihkimaan.

Äänestä

uusin cosmopolitan,siinähän oli vinkkejä miten voitat cat-fightin :-) Mä olin vähän pettynyt kun siinä ei ollu esimerkkejä kunnon otteista tyyliin 'nänni-nipistys','helmuavat hiukset','rupeli-ranne' ja all-time joka tytön suosikki 'vitun lutka-huora kotkan kynsi' :-)

Äänestä

Se onkin julmaa ja kamalaa, siinä koetetaan saada toinen maihin millä keinolla tahansa. Itseni kimppuun näitä hulluja hyökkäili yhteen aikaa jatkuvaan kun olin milloin miehen vienyt ja milloin muuten vain vittumainen! Se on julmaa ja huomattavasti hlökohtaisempaa kun misten välinen kahakka.

Itse en lähde tukan repimiseen ja raavintaan mutta meitä on moneksi, ja itse olen tuohon kamalaan kissamaiseen taistelutyyliin joutunut uhriksi.
Toki takasinkin on annettu.
Naiset ovat myös herkempiä tekemään rikosilmoitusta asioista (mikä kyllä pitäis tehdä aina väkivallan uhriksi joutumisne jälkeen)
Mutta onneksi minutkin on jätetty rauhaan, ja käsittääkseni tämä kuuluukin enemmän nuorten (yläaste/ammattikoulu/lukiolaisten) torikulttuuriin. VAikka kyllä itsellenikin on tullut raapimisia ja tukan repimistä baarissakin:D
Mut ei enää pariin vuoteen onneks:)
Hyvät uudet vuoet kaikille :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anni kirjoitti:

Olen sitä mieltä etten missään nimessä haluaisi enää joutua kunnon riitaan naisen kanssa,koska naiset ovat suuttuessaan todella julmia ja väkivaltaisia,väitän että jopa enemmän kuin miehet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu