Olin jo useampaan otteeseen poistanut profiilini ja todennut ettei täällä ole "oikeita" ihmisiä vaan kaikenlaisia kummajaisia.
Mutta aina laitoin uudestaan uskoen että jossain on se unelmieni nainen minuakin varten.
Sitten se tapahtui että kohtasin tämän ihanan ihmisen ja jotenkin tuntui että olimme heti samalla aaltopituudella:-) Itselläni oli jotain muita virityksiä jotka hieman häiritsivät suhteemme alkutaivalta, mutta vihdoin uskalsin olla rehellinen itselleni ja myöntää kohdanneeni sen suuren rakkauteni.
Olkaa rehellisiä itsellenne ja toisillenne.
Täällä olemme viettäneet ns. kuherrusviikkoa ja elämä on juuri niin ihanaa kuin hurjimmissa unelmissa vain voi toivoa.
"Loiro" ja "Tanjako" toivoo muillekin rohkeutta ja onnea sen oikean löytämiseksi
Mutta aina laitoin uudestaan uskoen että jossain on se unelmieni nainen minuakin varten.
Sitten se tapahtui että kohtasin tämän ihanan ihmisen ja jotenkin tuntui että olimme heti samalla aaltopituudella:-) Itselläni oli jotain muita virityksiä jotka hieman häiritsivät suhteemme alkutaivalta, mutta vihdoin uskalsin olla rehellinen itselleni ja myöntää kohdanneeni sen suuren rakkauteni.
Olkaa rehellisiä itsellenne ja toisillenne.
Täällä olemme viettäneet ns. kuherrusviikkoa ja elämä on juuri niin ihanaa kuin hurjimmissa unelmissa vain voi toivoa.
"Loiro" ja "Tanjako" toivoo muillekin rohkeutta ja onnea sen oikean löytämiseksi
Vastaukset 10
Vanhimmat
Vedä tumppuun luuseri.
Eilen unohdit ottaa lääkkees, muista ees tänään.
Hyvää päivänjatkoa sitten, kreteeni.
en usko että tarvitsee ;-)
epätoivoon kauan sitten ja ylösnousemusta siitä ei ole näköpiirissä. Ainoa järkevä teko oliskin lopettaa tää koko turha touhu. Noin kuin sulle käy vain promillelle kaikista deittailijoista. En puhu vain itseni suulla vaan tuttapiirissä ollaan myös yhtä epätoivoisilla linjoilla tän nettideittailun suhteen. Kokeiltu on ja huonoksi todettu :(
Ehkäpä avainsana on juuri tuo "epätoivo". Elämässä harvoin mitään löytää epätoivoissaan hakemalla. Itse tapasin poikaystäväni tätä kautta n. vuosi sitten, samoin hänen hyvä ystävänsä tyttöystävänsä. Olisin viihtynyt yksinkin toistaiseksi, mutta avoimin mielin ajattelin kokeilla treffejä. Ja melko paljon treffailinkin, koska uusiin ihmisiin tutustuminen on vain niin hauskaa. Ei ihan turha kanava mielestäni :).
sitä suomi24 treffejä kannata ottaa niin vakavasti, sehän on vain pelkäksi ajankuluksi tarkoitettu palvelu. En mä ainakaan odota löytäväni sieltä ketään, ja tuskimpa monikaan on sieltä ihan tosissaan seuraa hakemassa.
kukaan, profiileissa valehdellaan niin, että korvat heiluu tuon tositarkoituksen suhteen. Peliähän tää vaan on....mut ei tätä enää jaksa pelata...tekemistä riittää muutenkin...
"en mä ainakaan odota löytäväni sieltä ketään" Sattumaltahan yleensä ihmisiin törmää,jokin pieni asia alkaa kiinnostaa,mutta tietysti silloin,jos niin tekee,pitää itsekkin aktiivisesti alkaa mennä sitä kiinnostavaa asiaa kohti.Jos se toinen on kiinnostunut myös,hän alkaa taas vastaavasti hakeutua sinua kohti.
Deittisivuthan on yleensäkkin jonkinasteisia viihdepalveluja,en usko että kovinkaan suuri prosentti ihmisistä on sieltä sen kumppaninsa löytäneet,mutta lisänähän se on seuraa etsiville,kaikkia ovia pitää aukoa.
Kyllä moni sieltä varmaan jotain hakee,se pitää kyllä muistaa,että kaikki ei hae välttämättä tositarkoituksella sitä seuraa. Seuranhakijoita ja myös seuraa on moneen lähtöön.Se ihminen ,josta sinä esim. olet kiinnostunut tositarkoituksella,ei taas välttämättä olekkaan sinusta.Voi olla että hän ei hae ollenkaan liveseuraa.Joillekkin riittää pelkkä kirjoittelu ja uudet tuttavuudet netissä.
Ihmisiltä voi myös suoraan kysyä,mitä etsit,mikä laittoi sinut tekemään profiilin itsestäsi,mitä sillä haluat kertoa itsestäsi ja kenelle.Niin saa ainakin vähän selville,kannattaako siihen ihmiseen tuhlata sen enempää aikaa,riippuu tietysti mitä hän vastaa.
Ainakin kaikki eronneet yksinhuoltajat on ihan kaikki järjestään "tositarkoituksella verissäpäin" liikkeellä! Monet sanoo pitäaikaisen suhteen kariutuneen. Yhdelläkin 3 kk:n suhde oli "pitkäaikainen", se kertokoon mistä on kysymys !
Haetaan nimenomaan pysyvää suhdetta eli elättäjää - seksistä viis...
Tulot pitäis vaan olla vähintään yli 50.000 €/v ja oma talo olla keskellä kaupunkia järven rannalla ?
Olen "parjattu" yh-äiti. Haen itselleni seuraa täältäkin kautta, mutta sillä mielellä, että hyvä jos löytyy mies minullekin pidemmäksi tai lyhyemmäksi aikaa. En enää haaveilekaan, että kohdalleni sattuisi loppuiän kestävä suhde. Olisi mukava jos rinnalla kulkisi toinen, jonka kanssa vaihtaa esim. kokemuksia. Seksiäkin olla pitää kun sen aika tulee. En todellakaan etsi itselleni elättäjää, tulot yli 51 teur muut edut omaisuutta. Mutta en kyllä siitä huutelekaan mihinkään suuntaan. Se selviää jos tarvetta. Joten ei kannata tehdä yksipuolisia päätelmiä.