Hei, nyt täytyy avautua...kauheeta soopaa täällä kirjoitetaan...
Olen viime kesänä ajautunut vapaille vesille suhteesta joka kesti yli 10 vuotta, ja nyt, hitaasti mutta varmasti, alkanut taas katselemaan ympärilleni sillä silmällä.
Olen kolmevitonen mies, eli edelliseen suhteeseen mennessäni oltiin reilu parikymppisiä, silloin se oli sitä kun nuoret, lapsettomat etsi niitä ikuisia rakkaussuhteita ja kesähäitä.
Sen olen tässä nyt huomannut että tällä iällä kun ihmiset on 30-40 vuotiaita, parinetsintä meininki on pikkasen toinen. Kesähäät on useammilla jo kertaalleen pidetty ja erot läpikäyty ja lapsiakin useimmilla on. No, nämä kaikki asiat kuuluvat elämään.
Tässä kun olen näitä palstoja lueskellut, olen huomannut parhaimmillaan ihmisten jakavan vastakkaisen sukupuolen edustajia jopa luokkiin aastä ööhön. Tuntuu hurjalta, mutta kyllä minullakin yksi luokitus mieleen tulee.
Selkeä ero kun naisia treffailee ja tutustuu on katkeroituneisuudessa (sama toki koskee miehiä aivan varmasti).
Jotkut ovat säilyttäneet säteilynsä vaikka ovat kokeneet ties mitä ja joissain ihmisistä huokuu vahva katkeruus, se "kaikki miehet on pas..ja" ja sitä rataa.
Se täytyy kyllä todeta että nämä henkilöt jotka vastakkaista sukupuolta niin käsittämättömän raakasti arvostelevat...heikkous siinä huutaa.
Ei ne naiset ja miehet sentään niin kauheita ole, eihän?
Olen viime kesänä ajautunut vapaille vesille suhteesta joka kesti yli 10 vuotta, ja nyt, hitaasti mutta varmasti, alkanut taas katselemaan ympärilleni sillä silmällä.
Olen kolmevitonen mies, eli edelliseen suhteeseen mennessäni oltiin reilu parikymppisiä, silloin se oli sitä kun nuoret, lapsettomat etsi niitä ikuisia rakkaussuhteita ja kesähäitä.
Sen olen tässä nyt huomannut että tällä iällä kun ihmiset on 30-40 vuotiaita, parinetsintä meininki on pikkasen toinen. Kesähäät on useammilla jo kertaalleen pidetty ja erot läpikäyty ja lapsiakin useimmilla on. No, nämä kaikki asiat kuuluvat elämään.
Tässä kun olen näitä palstoja lueskellut, olen huomannut parhaimmillaan ihmisten jakavan vastakkaisen sukupuolen edustajia jopa luokkiin aastä ööhön. Tuntuu hurjalta, mutta kyllä minullakin yksi luokitus mieleen tulee.
Selkeä ero kun naisia treffailee ja tutustuu on katkeroituneisuudessa (sama toki koskee miehiä aivan varmasti).
Jotkut ovat säilyttäneet säteilynsä vaikka ovat kokeneet ties mitä ja joissain ihmisistä huokuu vahva katkeruus, se "kaikki miehet on pas..ja" ja sitä rataa.
Se täytyy kyllä todeta että nämä henkilöt jotka vastakkaista sukupuolta niin käsittämättömän raakasti arvostelevat...heikkous siinä huutaa.
Ei ne naiset ja miehet sentään niin kauheita ole, eihän?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Melkein sama kohtalo takana. Tosin toinen sukupuoli ja ikää hieman vähemmän. N kymmenen vuoden paussin jälkeen takaisin markkinoilla. Systeemi herättää paljon ajatuksia. Pitäisi olla valmis olemaan kaikkien kanssa heti ensi tapaamisesta. Sekstailemaan ja hurvittelemaan, olemaan miettimättä seuraavaa päivää. Lapsia ja suhteita on joka sormelle. Ja sitten tosipelissä pupu menee pöksyyn.
Katkeruus. Liian usein pettymyksiä. Kun ajatellaan lähtöruudussa ettei ole mahdollisuuksia mihinkään. Tottakai silloin yritelmä epäonnistuu. Kun kumpikaan ei panosta mihinkään. Kynsilleen saa ajoittain, takapakkia tulee. Silti jaksaa hymyillä. Ei miehiä tarvitse alimpaan helvettiin toimittaa. Jos ei ko sukupuoli kiinnosta, silloin pitää paussia tapailusta.
tekstistä paistaa juuri lävitse tuo sinun mainitsemasi katkeruus. Silloin kun ihminen alkaa puheissaan arvosteleen muita ja kertoo omasta eletystä elämästään niin se on katkeran ihmisen puhetta. Seuraavana kun tuosta tilanteesta on selvinnyt niin silloin ihmisellä alkaa lisääntyyn kyynisyys kaikkiin ihmissuhteisiin. Osa ihmisistä eivät edes siihen pisteeseen pääse vaan rypevät lopun elämää katkeruuden vallassa.
Täällä nyt kirjoitellaan ihan mistä asioista vaan mut mitä sitten ? Kun ihmisellä on joitain asioita sydämmellään niin parempi niitä on jollain keinoilla purkaa ku pitää sisällään. Monelle tämä keino saattaa olla se ainoa mahdollisuus. Juurikin katkeroitunut ihminen ei pysty asiallisesti käsitteleen muitten juttuja vaan kritisoi niitä jatkuvasti. Kukaan ei ole parempi kuin toinen ja kenelläkään ei mene sen huonommin tai paremmin. Jokainen elää sitä omaa elämäänsä.
Oikeassa olet et kaikki miehet ja naiset ovat omalla tavallaan ihmisiä ja erehtyväisiä eivätkä suinkaan kauheita :)
Tai sitten et osaa erottaa todellista katkeruutta avautumisesta ja p**kan jauhannasta.
Paljon olen tätä katkeruutta miettinyt ja tuntenyt myötäsääliä heitä kohtaan jotka siihen jämähtävät. Olen saanut sellaisen käsityksen että ihminen joka siihen jämähtää, parisuhteen tai avioliiton purkautumisen jälkeen, on henkilö joka ei koskaan ole avoimmesti tutkinut itseään ja omaa osuuttaan siihen miksi asiat menivät niinkuin menivät.
Mä kävin läpi helvetin omassa liitossani jossa jokainen väkivallan muoto oli arkipäivää. Mieheni oli alkoholisti, väkivaltainen ja selviä viitteitä narsistisesta persoonallisuushäiriöstä minun mielestäni oli havaittavissa.Kun taistelu oli käyty ja avioeropaperit postitettua ehdinkin käydä katkeruuden puolella. Olinhan minä "uhri" kun niin kamalasti paskaa käteeni sain, sellaista jota en ansainnut.
Katkeran "uhrin" roolini jäi lyhyeksi kun heräsi kysymys että miksi olin uhri? Olin uhri koska annoin sen itselleni tapahtua. Rakkautta en tuntenut miestäni kohtaan vaan se oli riippuvuutta.Olin jo hyväksynyt sen että mieheni oli mieleltään sairas mutta niin olin hittovie itsekkin kun tuollaiseen jäin.
Eli en tunne katkeruutta siitä että liittomme hajosi enkä koe että mieheni yksin olisi syyllinen eroomme. En koe että kaikki miehet olisivat naisia hyväksikäyttäviä sikoja.Omalle kohdalle nyt saittui vain sellainen tapaus.
Mutta tämä olikin minun mielipiteeni joka perustuu ehkä ihan ääripäähän kun kyseessä on ns.mieleltään hieman pimeiden kesken solmittu liitto. Luulen että sellaisessa terveiden ihmisten kesken solmitussa liitossa, joka sittemmin hajoaa, niin sellaisessa tapauksessa on helpompi katkeroitua kun niitä konkreettisia syitä on vaikeampi löytää. Mutta siitä huolimatta ero on hyväksyttävä ja jatkettava elämää.
Katkeruuden kun kaveriksi ottaa elämäänsä niin se onkin sitten se ainoa kaveri jonka kanssa seurustelee.Kun sille kaverille antaa kenkää niin voi jo jonkun kivemman löytää.
Eli ei ne miehet eikä naiset niin hirveitä ole, vaikka kovia olisi kokenutkin. Ne katkerat onkin sitten asia erikseen ja niitä kannattaakin vältää kuin ruttoa jos oman onnensa haluaa löytää.
Katkeruus romukoppaan. Välillä olet pulu ja välillä patsas. Elämän tosiasia, joten eikun eteenpäin vaan katsomaan mitä huominen tuo tullessaan...
En voi muuta sanoa, kuin että kylmät väreet tuli tekstiäsi lukiessa.. Olen kokenut vastaavantyyppisen avioliiton ja eron, ja pitkään mietin juuri tuota uhrina olemista. Totesin loppujen lopuksi saman kuin sinä, että niin meitä kohdellaaan kuin annamme itseämme kohdella. Se on oma valinta jääkö huonoon suhteeseen. Ja sekin omaa valintaa, ottaako huonoista kokemuksista opikseen -vai jääkö rypemään itsesääliin ja lopulta katkeroituu.