Mieheni asuu samassa talossa vanhempiensa kanssa, tosin omat erilliset asunnot, ns paritalo-ratkaisu. Kyseessä ei ole mikään maalaistalo tms, vaan ihan taajama-alueella normaalia isompi omakotitalo. Mikäli yksissä pysymme, olisi tarkoitus jossain vaiheessa muuttaa minunkin siihen. Minkähänlaista elämää mahtaa olla luvassa..? Olen tähän asti erittäin hyvissä väleissä "appivanhempieni" kanssa, he ovat oikein mukavia ihmisiä. Kuitenkin hieman jännittää ajatus siitä, että niin lähekkäin asuttaisiin. Onhan siitä tietysti hyviäkin puolia; jos lapsia siunaantuu, ovat isovanhemmat lähellä auttamassa tarvittaessa.
Mieheni ei mielestäni ole lainkaan heistä riippuvainen ja aina vakuuttelee, ettei heistä pitäisi mitään "häiriötä" olla. Joskus sitä vaan miettii, että kun elämän ääniäkin kuuluu seinien läpi... Rajoittaako se vapautta omassa kodissa?
Mieheni ei mielestäni ole lainkaan heistä riippuvainen ja aina vakuuttelee, ettei heistä pitäisi mitään "häiriötä" olla. Joskus sitä vaan miettii, että kun elämän ääniäkin kuuluu seinien läpi... Rajoittaako se vapautta omassa kodissa?
Vastaukset 17
Vanhimmat
Uskoisin, että nyt tarvitset ison peilin.
Riippuen toiveistasi ja odotuksistasi; varmasti petyt "appivanhempiisi".
Paljonko uskot taloudesta ja elämästä tietäväsi, ehdottomana ainoana oikeana tietona.
Minkä verran kykenet ja osaat kuunnella, mielipiteitä, niiden tuntumatta muutoksen pakosta omassa elämässäsi.
Itse olen joutunut "unohtamaan" omat vanhempani, ensin mennessäni naimisiin, sitten erotessani, molemmat, saman miehen kanssa. (siis naima ja ero) Vanhempieni mielestä; kohdallaan, täysin väärä toiminta.
Vanhat sotajermut kertoilevat sodasta: siinä oli kaksi nuorta, tähdäten toisiaan kiväärillä, molemmat pelkäsivät paska housuissa ja yhteinen kieli asian ratkaisemiksi puuttui. Ei sotia sodita kuin ihmisten välillä käskyt ja asenteet tulee muualta.
Molemmilla rintamilla rukoillaan Jumalaa, suojelemaan ja auttamaan voittoon taistossa.
uskon, että kirjoituksestasi päätellen, voitte hyvinkin tulla toimeen appivanhempien kanssa ja asua samassa talossa, eikö siitä voi ihan keskustella rakentavassa mielessä pelisäännöt sitten kun aika koittaa ja sinä olet muuttamassa sinne. Niinkuin mainitsit,kun lapsia joskus siunaantuu, olishan se kaikin puolin hyvä ratkaisu, että mummo ja pappa asuvat siinä lähellä, voivat tarpeen tullen aina helpata,ja luonnollistihan sen pitäisi olla myös toisinpäin..siitä vaan ennakkoluulot nurkkaan, asenne se on mikä ratkaisee.
Miksi ehdoin tahdoin tunkea itsensä puun ja kuoren väliin, jos jokin muu ratkaisu olisi tarjolla?
Eli: en muuttaisi samaan taloon ellei ole aivan täysin ehdottomasti väkisin pakko. Ja silloinkin mieluummin väliaikaisesti.
Ei voi olla vaikuttamatta, koska ittellä sama tilanne,mut toisin päin.HELVETINiso talo mut eukko ja mutsi ei silti tuu toimeen.Asiat kärjistyy,ja taitaa kaikilta mennä hermot???
Jokaisella on oma tapansa elää. Naapuriin on turha ottaa vanhempiaan taisisaruksiaan. Parhaimmatkin välit tulehtuvat siinä.
Luulen, että saat paljon tämän suuntaisia neuvoja.
Usko niitä.
ei ole toimiva ratkaisu ettö asutte paritalossa jossa miehesi vanhemmat asuvat myös. vaikka on eri sisäänkäynnit ja eri asunnut, niin se on rasittavaa kun tapaatte aina pihamaalla, ja miehesi vanhemmat saattavat käydä teillä kylässä liian usein.
on parempi että muutatte muutaman kilomerin kauemmas, näni säilyy hyvät vaälit.
minulta,ei onnistuisi omienkaan vanhempien kanssa.Ei edes samassa pihapiirissä.
Ei sillä ettenkö tulisi toimeen appivanhempieni kanssa.Ja omia vanhempiani rakastan syvästi.
Mutta kun vanhemmilla on usein tapana olla kokeneempia ja viisaampia kuin lapsensa,ja aika harva pystyy sen viisauden sisällään pitämään,joten kyllästyisin neuvomiseen aika nopeasti.
Kyllähän minä nyt yli 30 vuotiaana tiedän,että äiti oli oikeassa silloin kun olin teini.Mutta en halua,että mummi tietää asiat paremmin kuin minä,äiti.Koska nyt MINUN pitää tietää kaikki paremmin kuin tyttäreni..
Mieheni vanhemmat häiritsevät meitä, vaikkemme asukaan saman katon alla. Hänen sisaruksensa asuvat anopin omistamassa talossa, jossa miehenikin ennen asui. Iljettävä pikku kolhoosi minun mielestäni. Heittivät kerran, että mekin muuttaisimme yhteen vapaaseen asuntoon samassa taloyhtiössä. Miten mieheni sisarukset ja heidän kaverinsa voivat asua samassa talossa, jossa appivanhemmat voivat piipahtaa hetkenä minä hyvänsä, asua nyt talossa, jonne anopilla ja apella on avain? Eli eivät ole koskaan muuttaneet pois kotoa. Iljettävää symbioosia, onneksi en asua tässä osoitteessa, ja sain miehenikin pois vanhempiensa vaikutuspiiristä.
Sinä voit ehkä tulla hyvinkin toimeen miehesi vanhempien kanssa, mutta minua ei tähän minun appivanhempien hallinnoimaan taloon saisi, vaikka maksaisivat.
Viimeinen kysymyksesi on suorastaan naiivi ja osoittaa, ettet kyllä ymmärrä, mihin olet päätäsi pistämässä. Tuollainen kuvio voi onnistua, mutta sinun pitäisi nyt miettiä, mihin laitat oman yksityisyytesi rajat. Jos olette ns. hyvissä väleissä, lähekkäin asumisen pelisääntöjen luominen voi olla tosi vaikeaa. Appivanhempasi voivat todeta, että hyvinhän tässä on tähänkin asti mennyt eivätkä edes suostu miettimään mahdollisia ongelmia tulevaisuudessa.
Tässäpä muutama esimerkki appivanhempien lähellä asumisesta. Appivanhemmat tulevat kylään joka kerta jollain verukkeella, kun tuntematon auto tulee nuoren parin pihaan. Syitä piipahtamiseen on helppo keksiä. Anoppi tulee omilla avaimillaan sisään ja tonkii vaatehuoneen ja kerää rikkinäiset tai pienet lasten vaatteet ja korjailee niitä. Siis luvatta. Appivanhemmat elävät eri elämänrytmissä eli aamulla aikaisin ylös ja illalla aikaisin nukkumaan. Miten viikonloppujen aamusekstailut...
Toisaalta lastenlasten kanssa on varmaan helpompaa, jos jomman kumman vanhemmat asuvat lähellä. Myös lapsille on antoisaa, että isovanhemmat ovat osa elämää. Tosin auttamisesta seuraa usein vastapalvelus eli appivanhemmat odottavat ehkä apua, kun heidän kuntonsa huononee jne.
Tiedän muutamia pariskuntia, jotka ovat asuneet erittäin lähellä appivanhempiaan. Muutamat ovat eronneet ja yksi mies sanoi pääsyyksi sen, että hän ei kestänyt appivanhempiensa kyttäämistä ja se heijastui sitten muuhun elämään. Yhden systeemin tiedän toimineen erittäin hyvin. Asuivat vierekkäisissä omakotitaloissa ja on toiminu hyvin parikymmentä vuotta. Varmaan yksi onnustumisen syy on ollut, että appivanhemmat eivät ole tuputtaneet itseään nuoren parin elämään vaan suhde on perustunut molemmin puoliseen kunnioitukseen.
itse en ikinä muuttaisi saman katon alle anopin kanssa, vaikka tulemme toimeen. olen varma, että sen jälkeen emme enää tulisi toimeen. Ei mahdu kaksi naista samaa pihaa emännöimään, ikävä kyllä. Anoppini asuu itse samassa pihapiirissä oman anoppinsa kanssa - ja inhoaa anoppiaan! =( Samaan tilanteeseen en halua, eli en myöskään tule muuttamaan tuohon samaan pihapiiriin, vaikka sitä vaihtoehtoa meillekin tarjotaan usein...
ei täältä nuo mustanpuhuvat neuvot ole välttämättä oikeita. Voi olla, että Sinä olet positiivisempi, voi olla että appivanhempasi ovat positiivisempia kuin mitä täällä kiukkupalstalla näkee... Muista,ettei mikään ole täällä se viimeinen totuus. Tärkeintä on kuitenkin Sinun ja miehesi yhteisymmärrys asioista...
Kun on perustanut perheen, muotoutuvat elämisen tavat olosuhteiden mukaan. Kahden perheen elämät eivät ikinä ole identtiset. Jo työajat ja -matkat tekevät sen, että elämän rytmi on toisenlainen kuin naapurissa.
Vaikka joutuisit elämään anoppisi kanssa samassa rakennuksessa, niin alusta asti olisi ehdottoman välttämätöntä, että avaimien käytöstä olisi selvät säännöt. Yhteiset avaimet kiven alla, ei avainrenkaassa.
Tavallinen naapuruussuhde kunniaan. Vieraita ei käydä utelemassa. Jouluja ja muita juhlia ei tarvitse viettää aina yhdessä.
Raha-asiat pidetään omana tietona.
Jne.
Ja tämä myös oman äidin kanssa asumisessa. Anoppi on puolison äiti. Oma äiti on puolison anoppi.
Se pitää muistaa.
Kaksi naista ei koskaan selviä ilman riitaa samassa taloudessa, jollei toinen alistu piian asemaan.
Näin!
Pitäähän näitäkin ihmisiä olla, jotka muuttavat anoppilaan, jotta saadaan taas seuraavalle sukupolvelle tietoa miten ei tule käyttäytyä. Itse antaisin puolisolleni ennemmin kenkää, jos ehdottaisi sinisilmin haluavansa äipän neuvoja kuuntelemaan saman katon alle. Täytyy varmaan hankkia oma elämä jossain vaiheessa.
"jos lapsia siunaantuu, ovat isovanhemmat lähellä auttamassa tarvittaessa."
Oletteko te nykypäivän nuoret tosissanne vakuuttuneita siitä, että isovanhemmat haluavat katsoa lastenlasten perään??? Minulla on voimakas käsitys siitä, että vuosituhannen vaihtumisesta huolimatta tietyillä elämänalueilla yhä eletään jossain ihme agraariyhteiskunnan idyllissä.
Itse asiasta - en suosittele, yleensä harvoin onnistuu, ja jos on pakko, niin ei ainakaan avaimia appivanhemmille.
Tämä onkin itsestään selvää, ettei avaimia jatkuvasti toisten käyttöön. Tarvittaessa vain. Ja kyllä meillä on molemmat "mahdollisesti tulevat isovanhemmat" enemmän kuin innoissaan tulevasta sukupolvesta ja ihan varmasti mielellään joskus katsovat lastenlasten perään. Varsinainen päivähoitopaikka on kyllä sitten erikseen, sillä isovanhemmat ovat jo päivätyönsä tehneet ja eläkevapaansa ansainneet. Ja itsestään selvää on se, että joustoa ja avunantoa tarvitaan puolin ja toisin. En missään nimessä odota, että appivanhemmat ovat aina valmiita auttamaan, ja toisaalta ilmanmuuta autetaan myös heitä tarvittaessa.
Kovin tuntuu ihmisillä olevan kyynisiä ajatuksia tästä "kommuunielämästä", ja etenkin yksipuolisia näkemyksiä yhdessäelosta ja auttamistarpeesta/-halusta. Mielestäni homman tulee toimia molemminpuolisesti. Luotan myös siihen, ettei mieheni pyöri äidin helmoissa, sillä hän on asunut eri paikkakunnalla melkein kymmenen vuotta, ja lähiaikoina päätyneet yhteisen katon alle jälleen. Hän on jo tehnyt selväksi pelisääntöjä vanhemmilleen lähelläasumisen ehdoiksi. Ja onneksi tällainen asumisjärjestys ei ole pakollista, vaan siitä pääsee myös pois mikäli alkaa tuntua ahdistavalta.
Näitä palstan kirjoituksia lukiessani nousee kahdessa vaiheessa punaista - on näitä vanhempia, jotka ravaavat lapsensa kotona kuin omassaan ja jopa omivat lapset, sitten taas nuori polvi, joka pitää itsestään selvänä sitä, että mikä on vanhempien on heidän ja vanhemmat ovat aina valmiita lapsenpiikoja.
Pitäisi vain muistaa, että kirjoituskynnys monella ylittyy vihaisena, jolloin teksti on sen mukaista. Ehkä nukutun yön jälkeen kirjoittaisi toisin. Ja muutenkin luulen mainitsemieni ääritapausten olevan vähemmistöä.
Niin, alkuperäseen ongelmaasi - saattaa mennä hienosti YYA:n merkeissä kuten sanoitkin - tai sitten ei. Ikävä kyllä tähän en voi enempää auttaa, enhän tunne teitä. Ainakin maaseutuyhteiskunnassa pieni tieto sanoo, että ota jalat allesi ja juokse... Mutta kaupungissa paritalo saattaa hyvinkin toimia.
Aina elämän päätöksiin liittyy riski - yhtä hyvin voitte saada paritaloon aivan kamalan seinänaapurin!
1. appivanhempien kanssa saman katon alle
2. appivanhempien omistamaan kämppään
3. appivanhempien naapuriin
4. mielellään ei edes samalle puolelle kylää/kaupunkia
En ole kyllä edes naimisissa, mutta jos joskus olen, niin kyllä tietty etäisyys on hyvästä. Vaikka tämänhetkisen pitkäaikaisen kumppanini (ja mahdollisen aviomiesehdokkaan) vanhemmat ovat aivan ihania, too good to be true, niin siltikään en halua heitä liian lähelle.