Ihme, ettei kukaan ole vielä kommentoinut Lappeenrannan laulukilpailua. Pääsikö finaaliin parhaat laulajat?
Laulukilpailut
Yökyöpeli
202574
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Ketkä sinne finaaliin pääsivät? Unohdin nimittäin eilen kuunnella sen välierän tms. uusinnan.
On tainnut jo tulla finalistien nimet selviksi. Tässäpä kertauksen vuoksi: Suninen ( ), Söderlund, Wallén, Hirvilammi( ). Luttinen ( ), Lättilä, Melnik, Nieminen ja Ranta.
:-)
Tämän vuotisen kilpailun taso oli huono!
Voittajat eivät pystyneet laulamaan edes puhtaasti.
Essi luttinen lauloi edes sinneppäin mitä klassisen laulun kuuluisi olla...Muiiia iaulajilla oli isoja ongelmia selvitä kunnialla aarioistaan.
monen ammattilaisen mielestä tämänvuodne kisa oli tasokkain aikoihin:) että sillee.Olin itse aikalla ja vielä välierissä taso vaihteli aika paljon, finaalissa jo kaikki erit hyviä muutamaa pientä epäionnistumista lukuunottamatta.NIeminen suvereeni.naiset olisin laittanut järj luttinen, melnik ranta.Melnikillä ihana välierä.kypsää kauniisti fraseerattua musiikkia, luttisen finaali taas loistokas.Nieminen koko ajan varma, musikaalinen, vapautunut.
Tiedäthän sadun kun kukaan ei uskalla sanoa totuutta koska pelkää menettävänsä asemansa.
Minun tuttavalta joka asuu wienissä ja on kuullut markusta 5v lähes päivittain pääsi nauru kun kuuli voitosta...Kyseessä on ammatti muusikko ja ollut tuomarina monissa laulukilpailuissa...
Markus oli hyvä, erittäin hyvä - ei hän aikanaan olisi töihin muuten oopperaan edes päässyt. Hän on muusikkona läsnä oleva ja erittäin intensiivinen - meillä on tärkeitä asioita häneltä opittavana , uni laulajia ei enää jaksa kuunnella.
toki moneksi ja hyvä niin.Lienevät ne kaikki tuomarit sitten väärässä jotka olleen arvoimassa niitä monia kisoja joissa mn palkintosijoilla.Ainakin ks kisassa suoritus erittäin hyvä, erimieltä olevilla ei voi olla musiikilliset intressit takana..
mulla myös laulajakavereita maailmalla, mielipiteet ks.kaverista toisenlaiset kun sun "ammatimuusikollasi".ja sitä paitsi, eniten mä uskon kyllä ihan omia korviani:)
kokonaisuutena tasoa ei voi kehua (paikalla ollut). Tässä kai pitäisi olla lähes ammattitaso kyseessä eikä lauleskelu, niinkuin valitettavan monella oli. Ensimmäinen edellytys ammattitasolle on, että instrumentti toimii tasapainoisesti, jos sitten on musikaalinen, kyllä sitä ilmaisupuolta löytyy. Ilmaisukin jää pinnalliseksi, jollei perusta ole kunnossa ja kuulija ei voi nauttia ilmaisusta, jos koko ajan tuntuu negatiivisia heijastuksia. Laulajan toiminnan epätasapainohan heijastuu kuulijan kehoon ja tietysti riippuu siitä, mikä on kuulijan herkkyysaste tasapainon suhteen. Esim. Melnik on lahjakas muusikko, mutta ääni kuulostaa jo vanhalta ja väpättävältä, koska tekniikka ei ole hallussa.
Kuulee ettei nyky laulajilla ole asiat kunnossa. Hienoja äänimateriääleja kyllä on mutta tekniikka on hukassa. Valitettavasti sitä ei aina kuule edes ammattilainen. Pitää myös muistaa että makuja on monia joku voi oikeasti tykätä kireästa laulusta...
Eikös ne ole kaikki alle kolmekymppisiä?
Eihän siinä iässä vielä mitään kovan luokan ammattilaisia olla, sen ikäisillä kehitysvaiheessa olevilla on juuri noita lastentauteja äänenkäytössä.
Jos on opiskellut laulua ammattiin tähtäävästi, tekniikassa pitäisi kuulua, että perusteita on rakennettu ja pohjat ovat olemassa. Tuohon asti päässeillä on jo aika monta laulutuntia takana ;-).
Harrastelijalta voi odottaa puolinaista sointi, mutta ei ammattiin opiskelevalta tai ammattilaiselta - ei ainakaan pitäisi.
Ammattiin opiskelevalta ei siis voi odottaa "puolinaista sointia?"
Mitähän tämä "puolinainen sointi" sitten on?
Jos puhutaan ISOISTA äänen soinnin ongelmista, niin niitä löytyy ainakin seuraavilta:
Luciano Pavarotti
Barbara Hendricks
Kathleen Battle
Laulamisesta jotain tietävä kyllä tietää myös ettei ongelmatonta ääntä olekaan.
Paitsi joillakin tenoreilla/sopraanoilla - heilläkin vain omasta ja äidin mielestä.
kanssasi mainitsemistasi laulajista. Juuri nämä ladyt edustavat puolinaista sointia. Kun toiminnasta puuttuu syvyys, äänestä puuttuu myös luonnollinen tumma sointi, joka pitäisi kuulua kaikilla laulajilla riippumatta ääniluokasta. Tavoite ei kai saisi olla epätasapainoisten esimerkkien mukainen, vaan hyvien. :-)
Ois kiva tietää esimerkki oikein laulavasta? Ja kertokaa mistä tuntee hyvän laulajan?
Ketkä ovat tämän hetken parhaat laulajat? On aika vaikea löytää...Kertokaa minulle?
Ei maailmassa ole oikeasti yhtään laulajaa joka pystyisi suvereenisti siirtymään esim. tyylistä toiseen.
Jotkut ovat hienoja Mozartsopraanoita, toisille istuu Wagner jne. jne.
Instrumentit ovat erilaisia - juttu onkin siinä että jokaisen laulajan pitäisi löytää se oman instrumenttinsa ideaali sointi.
Ihmisen kroppa toimii tietyllä tavalla, lauloit sitten mozarttia, wagneria,verdiä ym.
Jos laulajalla ei ole kroppa eli"tuki" mukana,niin laulusta tulee kireää ja vibraato on liian tiheää,huojuvaa eikä sanoista saa selvää.
Ääni ei myöskään kanna ison orkesterin yli koska kirkas ydin puuttuu. Ilman "tukea" myös äänihuulet joutuvat liian suurelle rasitukselle ja pahimmassa tapauksessa tulee kyhmyjä.
Tavallaan laulun paine pitää ottaa kroppaan että pystyy laulamaan pitkiä oopperoita ilman ongelmia.
Kun ääni toimii oikein se soi vapaasti ilman puristeisuutta. Ylääänet soivat kauniisti ilman kireyttä ja voimakasta vibraatoa. Legaatolinja pysyy tasaisena ja tulkinta on kokonaisvaltaista,ei vain pinnalta tehtyä.
Laulu kuulostaa myös täyteläiseltä ja soi koko kropassa.
Valitettavasti nykyään ei tälläisiä laulajia löydy tämän hetken ns. huippunimistä.
Helmut Lotti ja Jääskeläisen Ilkka vastaavat kuvaustasi täydellisesti! Samaa kaliiberia oli myös Jääskeläisen Raimo vielä eläessään.
Kylla kaikkien laulajien pitäisi osata samat asiat teknisesti, oli sitten Mozart,Wagner ym.laulaja.Kroppa toimii kaikilla samoin ja tietyt fysiologiset asiat eivät muutu.
Sinä sitten varmaan osaat laulaa hyvin, kun täällä niin kärkevästi kommentoit?