Täällä on keskusteltu lähinnä fyysisestä pettämisestä, mutta minulle tapahtui jotain mitä en koskaan ajatellut tapahtuvan. Rakastuin toiseen mieheen.
Ei, emme ole edes olleet sängyssä. En ole kokenut tälläistä henkistä yhteenkuuluvaisuutta miheni kanssa koskaan, ja tämän toisen miehen kanssa voin keskustella ihan mistä vain, ja sitä ei kotona voi tehdä.
Olin 20 v kun tapasin mieheni, ja nyt olen 27 vuotta ja olen havahtunut että mieheni ei ole sellainen jonka kanssa haluan olla loppuikäni, vaikka häntä rakastankin vielä.
Mieheni kanssa kärsimme minusta johtuvasta lapsettomuudesta, ja tunnen hirvittävää syyllisyyttä siitä. Mieheni saisi itselleen naisen joka saisi lapsia tai jolla olisi lapsia.
Tällä toisella miehellä on pieni poika.
Kerroin miehelleni että harkitsen lähtemistä, mutta hän ei tiedä toisesta miehestä, enkä voi kertoa koska se loukkaisi. Syyksi olen sanonut tuon oman lapsettomuuteni, ja onhan se aika painava syy.
Kiitos jos joku jaksoi lukea.
Ei, emme ole edes olleet sängyssä. En ole kokenut tälläistä henkistä yhteenkuuluvaisuutta miheni kanssa koskaan, ja tämän toisen miehen kanssa voin keskustella ihan mistä vain, ja sitä ei kotona voi tehdä.
Olin 20 v kun tapasin mieheni, ja nyt olen 27 vuotta ja olen havahtunut että mieheni ei ole sellainen jonka kanssa haluan olla loppuikäni, vaikka häntä rakastankin vielä.
Mieheni kanssa kärsimme minusta johtuvasta lapsettomuudesta, ja tunnen hirvittävää syyllisyyttä siitä. Mieheni saisi itselleen naisen joka saisi lapsia tai jolla olisi lapsia.
Tällä toisella miehellä on pieni poika.
Kerroin miehelleni että harkitsen lähtemistä, mutta hän ei tiedä toisesta miehestä, enkä voi kertoa koska se loukkaisi. Syyksi olen sanonut tuon oman lapsettomuuteni, ja onhan se aika painava syy.
Kiitos jos joku jaksoi lukea.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Jokainen, niin mies kuin nainenkin luopuvat jostakin mennessään naimisiin tai muutoin sitoutuessaan toisiinsa. Yleensä he luopuvat ainakin syvällisistä ihmissuhteista muihin vastakkaisen sukupuolen edustajiin. On kuitenkin tosiasia, että mies ja nainen ovat luodut täydentämään toisiaan eikä ole mitään täydellisempää kuin keskenään henkisesti ja/tai fyysisesti synkkaavat mies ja nainen. Jos tämä yhteys ei toimi tai ole täydellistä omassa liitossa, onko sitten niin väärin etsiä sitä sen ulkopuolelta? Ei minusta ainakaan, mutta kysehän on viime kädessä puolisoiden välisestä luottamuksesta, mikä kyllä kärsii. Ei ihmisten pitäisi valehdella toisilleen, sen paljastuttua luottamus on mennyttä usein loppuelämäksi. Usein tällainen yhteys rinnastetaan juuri fyysiseen suhteeseen, mutta kumpi on loppujen lopuksi "pahempi", fyysinen vai henkinen pettäminen?
Tai onko syvä, henkinen suhde vastakkaiseen sukupuoleen, ellei nyt kuitenkaan puhuta suorasta rakastumisesta (mitä rakkaus sitten onkaan?) pettämistä ollenkaan. Jos myönnät rakastuneesi, silloin kai asia lienee selvä, mutta missä menee raja? Toisaalta tällaisen henkisenkin suhteen kertominen omalle puolisolle lienee hyvin vaikeata ja johtanee samantapaiseen valehtelukierteeseen kuin fyysisessäkin suhteessa. Voiko oma puoliso ymmärtää tällaista, tarvetta henkiseen yhteyteen toiseen naiseen/mieheen? Onko kellään kokemuksia?
:-D. Ei voi sanoa, että naimisiin mennessä on pakko luopua muista syvällisistä ihmisssuhteista tai naimisissa jo olleessa niitä ei saa solmia. Mielestäni on erittäin hyvä, että ihmisellä on muitakin kuin pinnallisia ihmissuhteita! Se auttaa jaksamaan myös parisuhteessa. On todella huojentavaa, kun yhdelle voi kertoa yhtä ja toiselle toista, itsestään.
Tietenkään kumppanille ei kannata hirveästi toitotella kuinka on henkisesti rakastunut johonkuhun. Ei sitä oikeastaan saa kertoa sille rakastumisen kohteellekaan, muuten koko homma menee mönkään. Riittää, kun tietää itse missään mennään ja miten.
ja sanoinkin, että yleensä näistä syvällisistä ystävyyssuhteista vastakkaiseen sukupuoleen joudutaan luopumaan. Ja ihan siitä syystä, ettei toisen puolison itsetunto niitä kestäisi. Olisikin ihanteellista, jos voisi pitää tällaista yhteyttä toiseen ihmiseen "pettämättä" samalla omaa puolisoaan. Siinä saattaisi olla ideaa olla kertomatta kenellekään, mutta mitenkähän se oikeasti onnistuu, jos ystävyys muuttuu todelliseksi rakkaudeksi, eikö sitä muka toinen huomaa tai aisti - minusta todellinen henkinen yhteys naisen ja miehen välillä usein sisältää jonkinlaisen "telepaattisen" yhteyden, missä voi melkein arvata toisen ajatukset.
Hyvin harvoinhan yksi ihminen pystyy olemaan se kaikkein suurin ymmärtäjä ja tukija kaikilla elämän alueilla, joita ovat vaikka perhe, erotiikka, työ, harrastukset, unelmat, keskustelu ja kommunikointi jne. Ja kaikkihan me tarvitsisimme ystäviä, jotka tukevat ja kannustavat meitä elämässämme ja valinnoissamme.
Mielestäni tilanteessasi ei ole mitään väärää, koska tunteillesi et mitään mahda. Eivätkä tunteesi muutenkaan ole mitenkään muista poikkeavia, ihastumiset muihin kuin omaan puolisoon ovat aivan normaalia pitkissä parisuhteissa joissa on meneillään "huonompi" vaihe. Itse olen ollut kanssasi samassa tilanteessa, mutten kerro mihin lopputulokseen itse päädyin. Mieti nyt vain rauhassa ja tarkkaan että pystyykö nykyinen miehesi koskaan tarjoamaan sinulle sitä mitä mieheltäsi haluat vai saattaako tuntemuksesi olla väliaikaista. Jos koet ettei suhteenne voi koskaan olla kaikinpuolin onnellinen ja tyydyttävä, ei sinun rakastumisellasi pitäisi olla edes tekemistä suhteenne mahdolliseen päättymiseen.
Jos taas koet että sinulla ja miehelläsi saattaisi olla onnellinen yhteinen tulevaisuus ja tämä "huonompi vaihe" on vain väliaikaista, mieti tarkkaan ennekuin lähdet suhteesta toisen miehen takia. Pohdi oletko todella rakastunut (ja onko se molemminpuolista) vai oletko ihastunut (joka saattaa mennä ohi). Kirjoituksestasi ei käynyt ilmi kuinka kauan olet tämän toisen miehen tuntenut ja kuinka kauan ollut häneen rakastunut...
Toisen miehen olen tuntenut vasta kolme kuukautta, mutta se oli heti molemminpuolista ihastumista ja nyt rakastumista. Yritimme vastustaa tunnetta, emme pitänet yhteyttä välillä ja tunnusteltiin tilannetta, mutta ikävä oli ja on ihan mahdoton.
Aviomieheni ei kykene puhumaan tärkeistä asioista (kuten lapsettomuudestani) vaan menee ihan mykäksi. Tunnen olevani henkisesti umpikujassa, en pääse toteuttamaan itsenäni enkä jakamaan ajatuksiani.
Kiitos vastauksista, ne antoi paljon mietittävää.
Toivoisin sinun kertovan miehellesi uudesta suhteestasi mahdollisimman nopeasti.Petetyksi tuleminen on karvas pala nieltäväksi ja mitä pitempiaikaisesta suhteesta on kyse , sen pahempi on loukkaus.
Sinun on helppo purkaa suhde ja lähteä.
Miehellesi asia on vaikea.
Toivon sinulle ja varsinkin miehellesi voimia.
Rakastuminen kestää parisen vuotta, sitten tulee oikea rakkaus tai tunteet hiipuvat. Vasta ajan kuluessa tiedät, onko tunteesi sitä oikeaa rakkautta.
Mikäli ihastuksesi on naimisissa, mieti tarkkaan. Sanotaan, ettei onnea pidä rakentaa toisten kärsimykselle, ei varsinkaan lasten.
Tämä toinen mies ei ole naimisissa, mutta hänellä on poika. Annoit kyllä mietittävää tuosta, että rakkaus kestää pari vuotta ja mitä sen jälkeen? Olenko taas samassa tilanteessa?
Vai jäänkö tähän liittoon jossa kutistun henkisesti, mutta on ainakin mies ja taloudellinen turvallisuus?
Olen aina elänyt sydämeni mukaan, mutta mikä ratkaisu nyt pitäisi tehdä? Järjellä vai sydämelllä?
Voi kun saisin josain vastauksia, miksi elämästä pitää tehdä aina niin hiton vaikeaa...
Havaihduitko jo ennen rakastumistasi toiseen, ettei miehesi olekaan "se ainoa oikea"? Meinaan vaan, että rakastumisen huumassa oma mies näyttää useinmiten nukkavierulta ja arkiselta.. Ja sellainen siitä rakastumisen kohteestakin luultavammin tulee ajan kanssa.