Kuin kuolema...

Sain taloni vuokratuksi ja käytännön järjestelyt valmiiksi. Edessä on pari kymmentä tuhatta kilometriä maantietä ja hiekkapolkuja, teltan kosteaa kuumuutta sekä erilaisia ihmisiä, hajuja ja makuja. Tämä reissu on monien sattumien tulos.

Menin naimisiin 19-vuotiaana. Opiskelimme vaimoni kanssa ripeästi, saimme kolme lastamme nuorina ja vaimoni kinuamisen jälkeen otimme suuren lainan, jonka turvin rakensin omin voimin omakotitalon sukulaisten vähän avittaessa. Urakka oli kova, koska olen enemmän toistaitoinen humanisti kuin rakennusinsinööri tai kirvesmies, mutta kovan yrittämisen, lukemisen ja opettelun jälkeen talo nousi kuin nousikin pystyyn ja on ainakin näihin päiviin saakka myös tukevasti pystyssä seissyt.

Seuraava vaimoni toive oli purjevene, mutta en suostunut uuteen lainaan, koska entisenkin paino oli raskas. Sen sijaan menin kurssille ja rakensin pienen päiväpurren. Vedimme sitä auton perässä ja teimme telttaretkiä eri puolilla Suomea niin merellä kuin järvilläkin. Lapset kulkivat välillä mukana ja nukkuivat välillä öitään isovanhempien vällyissä.

Lainan maksun ohessa tein pieniä sivuhommia (mm. senttailin lehtiin) ja säästin tulevaisuutta varten. 20 vuoden yhteiselon kunniaksi paljastin säästöni ja kysyin vaimoltani, mitä hän haluaisi tehdä. Harkitsimme tulevaa hyvän tovin ja päätimme sitten luksusloman sijaan sijoittaa rahat pitkään pyöräretkeen Oseaniassa.

Vuoden mitan elämä oli kovaa, tylsää ja toistuvaa, mutta samalla hyvin antoisaa. Näimme tropiikkia, lunta, vuonoja, vuoria, aboriginaaleja, maoreja ja kilometrin toisensa jälkeen punaista hiekkaa ja mustaa asfalttia. Kaksi yötä viikossa nukuimme hostelleissa, loput teltassa. Lopulliset ajokilometrit eivät koskaan selvinneet, mutta niitä oli paljon. Vähintään 17 000.

Lasten aikuistumisen kynnyksellä vaimoni ihastui italialaiseen mieheen. Hän opetteli uuden kielen, pohti liittoamme, vieraili tihenevään tahtiin Italiassa ja lopulta päätti erota.

En yrittänyt estää vaimoani, koska tiedän ettei ihmisen kasvu- ja kehitysprosessia kannata tai voi ohjailla, vaan odotin kärsivällisesti. Kun vaimoni teki eropäätöksen, se oli kuin pieni kuolema, mutta samalla suuri helpotus.

Pahin isku jysähti kuitenkin vasta eron jälkeen. Vaimoni luetteli sujuvasti huonoja puoliani, joista paljastan seuraavat:

1. rikkinäiset villasukat
2. pitkissä kalsareissa oleskelu sisällä ja ajamaton parta
3. vaatimattomuus, liiallinen realismi ja unelmien puute
4. sisäänpäin kääntyneisyys ja sosiaalisen kanssakäymisen vaikeus
5. tunteiden ilmaisun laimeus
6. vaatimaton materiaalinen elämä

Kaksi ensimmäistä syytöstä ovat totta, mutta en edes osannut aavistaa, että hän käyttäisi niitä aseena erossamme.

Kolmaskin väite on totta, joskaan en ymmärrä, mitä vaimoni tarkoittaa vaatimattomuudella. Olen yrittänyt toteuttaa sekä omiani että vaimoni unelmia niissä mitoissa kuin se on ollut mahdollista. Esimerkkeinä talo, vene ja pitkä matka. Ehkä minulla ei ole taivaanrantaa hipovia unelmia, mutta toisaalta olen toteuttanut paljon sellaista, mistä muut vain unelmoivat. Minusta on parempi täyttää monta pientä unelmaa kuin haaveilla ikuisesti yhdestä suuresta.

Neljäs väite on totta. Olen sisäänpäin kääntynyt, enemmän filosofi kuin seuraihminen.

Viideskin väite on ehkä totta, mutta olen kyllä yrittänyt ottaa vaimoni huomioon, kertonut hänelle rakkaudestani ja osoittanut sen pienin teoin. Osallistuin kotitöihin, vein joskus aamiaisen sänkyyn ja hellin, hyväilin ja hieroin. Korujakin ostin, vein oopperaan ja teatteriin ja syömään.

Kuudes on totta. Elämä on ollut velkataakan alla elämistä ja pennin nipistämistä sieltä ja toisen täältä. Meidän molempien palkat ovat olleet koulutukseen nähden suorastaan surkeat.

Olen tavannut vaimoni italialaisen miehen. Hän on fiksu, hyväkäytöksinen, varakas ja komeakin. Luonteeltaan hän on kuin vastakohtani. Puhelias, iloinen, sujuva ja ulospäin suuntautunut. Ymmärrän hyvin, että vaimoni ihastui häneen ja halusi muuttaa tyystin elämänsä suunnan.

Sitä en kuitenkaan ymmärrä, miksi hän antoi minun elää valheessa yli kaksi vuosikymmentä. Sitouduin lujasti ja yritin rakentaa yhteistä elämäämme niistä aineksista, mitä elämä eteen tarjosi. Nyt, kun lapsemme ovat muuttaneet tai muuttamassa pois kotoa ja rahatilanne on paljon väljempi kuin ennen, hän lähti. Kuvittelin että matkustelisimme, vuokraisimme saaristosta kesäisin mökin ja tekisimme sellaisia pieniä hyvän olon asioita, mitä uudessa elämäntilanteessa voisi tehdä.

Vuoden ajan elämäni on ollut kuin unta. Olen nukkunut nukahtamislääkkeiden avulla, piehtaroinut itsetuhoisissa ajatuksissa ja saanut mielenterveysapua. Nyt, psykologini tukemana, tein päätöksen vuokrata taloni ja lähteä taas pyörän selkään. Itseään ei pääse pakoon, mutta irtautuminen tutusta ympäristöstä auttanee.

En ole erityisen katkera, mutta uupunut olen, luhistunut ja tyhjä. Meillä on vain yksi elämä, mutta minusta se ei oikeuta tekemään mitä tahansa valintoja. Joskus on tyydyttävä ja sitouduttava kohtuuteen. En tiedä, oliko vaimoni päätös oikeutettu tai oikea ja mennyttä mikä mennyttä, mutta miettikää hyvät ihmiset mitä teette. Miettikää ajoissa ja kantaa vastuu valinnoistanne. Niitä ei minun mielestäni voi tehdä loputtomiin toisten kustannuksella.
81439
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Olipas mielenkiintoinen kertomus, ainakin sanallinen ulosanti sinulla kukoistaa hienosti : ).. toivottavasti elämä hymyilee sinulle tulevaisuudessa!

Äänestä
  • köyhä ja työtön, sitten hän sanoit että hän ei tunne samalla enää mutta, haluisi silti. jäädä kuin ystävä. Nyt hän etsii joku vanha turkkin matkan romanssi joka hän sanoit mulle että se tuntuit kuin se olisi voinut tulla jotain pysyvä, että hän on niin varma sitä. Me elään pinnallisuuden aikakausi, ja se ei oo ainoastaan yks sukupuoli joilla on pinnallisia. Me kaikki on pinnallisia nykypäivässä. Miehet kuin Naiset.
    Riittää käydä katsomaan mies etsii nainen, nainen etsii mies, mies etsii mies, nainen etsii nainen ilmoitus palstoja niin näkee että pinnallisuus valtaa.

    Äänestä

Sinulla ikään kuin "pieniKuolema" ja tunnet olevasi täysin takki tyhjänä. Mitäpä jos nyt olisit itsekäs ja ajattelisit vain itseäsi ja tekisit, niin kuin itseäsi huvittaa.

Mieti hetki, mikä olisi toteutumaton unelmasi ja lähde toteuttamaan sitä. Omassa elämässäni aikoinaan "isoKuolema" vei pohjan pois elämästä, sen mukana meni työpaikka ja asunto.

Mutta kumma kyllä, elämä on jatkunut, joskin paljon on joutunut ponnistelemaan, että kaikesta on selvinnyt. "Se mikä ei tapa, niin se vahvistaa".

Äänestä

koskaan tietää kuinka upea kirjallinen lahjakkuus olet... ;))

Aivan varmasti italialaisen miehen rinnalla oletkin hiljaisempi. Vielä jonain päivänä vaimosi tulee luoksesi ja on kyllästynyt "suupalttiin" ja kaipaa sitä omaa rauhaa. Toinen asia onkin, minkälaista upeaa elämää itse siinä vaiheessa elät.

Kyllä sinä selviät aivan varmasti. Keskity toteuttamaan unelmaasi, joka on nyt vain sinun...elä ja nauti. Se suru helpottaa vielä.

Äänestä

Eikö olekin helppo ja hieno otsikko tuo "Hmm.."

Ei vain kaveri, sun tekstistä paistaa viisaus läpi kuin aurinko katiskasta. Toivon että tuhoviettisi helppaa ja huomaat kuinka hieno sälli oletkaan. Olennaista on että jotenkin pääset katkeruudesta entistä eukkoa kohtaan, ohjeita siihen en kuitenkaan osaa antaa, ne on sulla. Anteeksiantosi lienee puolitiessä, hoida se loppuun ja ala ajattelemaan itseäsi, tasa-arvon ja kohtuuden mukaan sulla on oikeus itseesi nyt.

Kuten mainitsit, meillä on vain yksi elämä, ehkäpä rohkenet etsiä siihen loppuosaan jonkun rakkaan ihmisen? Koskaan ei ole liian myöhäistä..

Äänestä

Kova sälli olet ja niinkuin yksi nainen minua aikoinaan lohdutti ;"nyt häntä pystyyn poika" (ei tarkoittanut *sitä* häntää)
Ymmärrän hyvin ajatuksesi, älä anna "vitutukselle valtaa" sanoi taas toinen aforisminikkari.
Noissa sanonnoissa on usein totuuden siemen.
Haluaisin olla tuollaisen miehen kaveri mutta aivan noin kova poika en ole pyörällä menemään.

Miehillä ei ylipäätään ole minkäänlaista tukea missään vaan kun vaikeaksi menee on ainoa vaihtoehto kallonkutistaja tai kuula kalloon :(
(sitäkin olen läheltä seurannut)

Naisillahan on vaikka mitä naisverkostoja mutta miehet ovat liian harvoin puhuneet vaikeista asioista toiselle miehelle joka ehkä parhaiten sen ymmärtäisi.
Tarvittaisiin kai joku miesten pelastusjärjestö pian... :)


Kuitenkin hyiä hiihtokelejä niin miehille kuin naisillekin.

Äänestä

Luettuani tarinasi jotenkin tuntuu siltä, että ex-vaimosi on niitä naisia, jotka haluavat todella paljon, mutta eivät kuitenkaan koskaan ole tyytyväisiä. Näyttäisi siltä, että täytit hänen toiveitaan ja elitte ainakin välillä yhteistä unelmaanne, mutta se ei vaimollesi riittänyt.

Se, mitä minulle tuli heti mieleen noista kuudesta piirteestä, miten vaimosi sinua eron jälkeen arvosteli on - suomalainen mies!
Mikä on kodikkaampi oloasu kuin rikkinäiset villasukat ja pitkät kalsarit, ajamaton parta taas voi olla hyvinkin miehekästä jonkun mielestä. Vaatimattomuus, liiallinen realismi ja unelmien puute voi olla myös hyve ainakin verrattuna pää pilvissä lentelevään haihattelijaan. Sisäänpäin kääntyneisyys ja tunteiden ilmaisun laimeus on ainakin minun mielestäni positiivista, en jaksaisi kauaa elää saman katon alla turhia turisevan jatkuvasti pälpättävän papupadan kanssa. Vaatimaton materiaalinen elämä - hmm, tarkoittikohan hän sitä, että olisi itse halunnut elämäänsä enemmän luksusta? Kenessäköhän vika silloin olisikaan...

Vaikutat mieheltä, joka arvostaa enemmän henkisiä kuin materialistisia asioita, joten kaikki nuo syytökset voit kääntää kehuiksi moitteiden sijaan, vaikka se ehkä turhalta tuntuukin, sillä se loukkaa kaikkein pahimmin, kun arvostelua saa ihmiseltä, jota rakastaa.

Saat varmasti uutta ajattelemisen aihetta matkallasi ja pääset ainakin hetkeksi irti nykyisestä ympäristöstäsi ja ajatuksista. Toivon sinulle hyvää ja virkistävää matkaa sekä uutta iloista ja antoisaa elämää. Voimia!

Äänestä
  • hyvin sanottu:) suomalaiselta naiselta. itsekkin lukiessani tuota juttu mietin että miten joku toisinaan voi tuollaisen ihmisen kuin *mies* jättää..

    mutta täytyy myöntää että samoja piirteitä olen nähnyt isässäni eli nuo 6kohtaa. mutta silti äitini on häntä jaksanut katsoa jo 30vuotta niin ala kun ylä mäissä.

    joten vaimosi täytyy olla kyllä aika.. no jätän sanomatta..

    mutta äitinikin toki välillä valittaa noista piirteistä isässäni.

    joskus mietin miksi ei naiset voi tyytyä siihen (jos ovat hyvän miehen löytäneet). (minusta pettäminen on pahin asia suhteessa).

    mutta itsekkin olen löytänyt uskollisen perusuomalaisen miehen:) ja vähän toisin päinkin.. hänhän se ehdotti (mailailua/tapaamista)

    joten zemppiä sinulle *mies* kyllä se elämän tarkoitus sieltä löytyy ja paljastuu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


*-mies-* kirjoitti:

Sain taloni vuokratuksi ja käytännön järjestelyt valmiiksi. Edessä on pari kymmentä tuhatta kilometriä maantietä ja hiekkapolkuja, teltan kosteaa kuumuutta sekä erilaisia ihmisiä, hajuja ja makuja. Tämä reissu on monien sattumien tulos.

Menin naimisiin 19-vuotiaana. Opiskelimme vaimoni kanssa ripeästi, saimme kolme lastamme nuorina ja vaimoni kinuamisen jälkeen otimme suuren lainan, jonka turvin rakensin omin voimin omakotitalon sukulaisten vähän avittaessa. Urakka oli kova, koska olen enemmän toistaitoinen humanisti kuin rakennusinsinööri tai kirvesmies, mutta kovan yrittämisen, lukemisen ja opettelun jälkeen talo nousi kuin nousikin pystyyn ja on ainakin näihin päiviin saakka myös tukevasti pystyssä seissyt.

Seuraava vaimoni toive oli purjevene, mutta en suostunut uuteen lainaan, koska entisenkin paino oli raskas. Sen sijaan menin kurssille ja rakensin pienen päiväpurren. Vedimme sitä auton perässä ja teimme telttaretkiä eri puolilla Suomea niin merellä kuin järvilläkin. Lapset kulkivat välillä mukana ja nukkuivat välillä öitään isovanhempien vällyissä.

Lainan maksun ohessa tein pieniä sivuhommia (mm. senttailin lehtiin) ja säästin tulevaisuutta varten. 20 vuoden yhteiselon kunniaksi paljastin säästöni ja kysyin vaimoltani, mitä hän haluaisi tehdä. Harkitsimme tulevaa hyvän tovin ja päätimme sitten luksusloman sijaan sijoittaa rahat pitkään pyöräretkeen Oseaniassa.

Vuoden mitan elämä oli kovaa, tylsää ja toistuvaa, mutta samalla hyvin antoisaa. Näimme tropiikkia, lunta, vuonoja, vuoria, aboriginaaleja, maoreja ja kilometrin toisensa jälkeen punaista hiekkaa ja mustaa asfalttia. Kaksi yötä viikossa nukuimme hostelleissa, loput teltassa. Lopulliset ajokilometrit eivät koskaan selvinneet, mutta niitä oli paljon. Vähintään 17 000.

Lasten aikuistumisen kynnyksellä vaimoni ihastui italialaiseen mieheen. Hän opetteli uuden kielen, pohti liittoamme, vieraili tihenevään tahtiin Italiassa ja lopulta päätti erota.

En yrittänyt estää vaimoani, koska tiedän ettei ihmisen kasvu- ja kehitysprosessia kannata tai voi ohjailla, vaan odotin kärsivällisesti. Kun vaimoni teki eropäätöksen, se oli kuin pieni kuolema, mutta samalla suuri helpotus.

Pahin isku jysähti kuitenkin vasta eron jälkeen. Vaimoni luetteli sujuvasti huonoja puoliani, joista paljastan seuraavat:

1. rikkinäiset villasukat
2. pitkissä kalsareissa oleskelu sisällä ja ajamaton parta
3. vaatimattomuus, liiallinen realismi ja unelmien puute
4. sisäänpäin kääntyneisyys ja sosiaalisen kanssakäymisen vaikeus
5. tunteiden ilmaisun laimeus
6. vaatimaton materiaalinen elämä

Kaksi ensimmäistä syytöstä ovat totta, mutta en edes osannut aavistaa, että hän käyttäisi niitä aseena erossamme.

Kolmaskin väite on totta, joskaan en ymmärrä, mitä vaimoni tarkoittaa vaatimattomuudella. Olen yrittänyt toteuttaa sekä omiani että vaimoni unelmia niissä mitoissa kuin se on ollut mahdollista. Esimerkkeinä talo, vene ja pitkä matka. Ehkä minulla ei ole taivaanrantaa hipovia unelmia, mutta toisaalta olen toteuttanut paljon sellaista, mistä muut vain unelmoivat. Minusta on parempi täyttää monta pientä unelmaa kuin haaveilla ikuisesti yhdestä suuresta.

Neljäs väite on totta. Olen sisäänpäin kääntynyt, enemmän filosofi kuin seuraihminen.

Viideskin väite on ehkä totta, mutta olen kyllä yrittänyt ottaa vaimoni huomioon, kertonut hänelle rakkaudestani ja osoittanut sen pienin teoin. Osallistuin kotitöihin, vein joskus aamiaisen sänkyyn ja hellin, hyväilin ja hieroin. Korujakin ostin, vein oopperaan ja teatteriin ja syömään.

Kuudes on totta. Elämä on ollut velkataakan alla elämistä ja pennin nipistämistä sieltä ja toisen täältä. Meidän molempien palkat ovat olleet koulutukseen nähden suorastaan surkeat.

Olen tavannut vaimoni italialaisen miehen. Hän on fiksu, hyväkäytöksinen, varakas ja komeakin. Luonteeltaan hän on kuin vastakohtani. Puhelias, iloinen, sujuva ja ulospäin suuntautunut. Ymmärrän hyvin, että vaimoni ihastui häneen ja halusi muuttaa tyystin elämänsä suunnan.

Sitä en kuitenkaan ymmärrä, miksi hän antoi minun elää valheessa yli kaksi vuosikymmentä. Sitouduin lujasti ja yritin rakentaa yhteistä elämäämme niistä aineksista, mitä elämä eteen tarjosi. Nyt, kun lapsemme ovat muuttaneet tai muuttamassa pois kotoa ja rahatilanne on paljon väljempi kuin ennen, hän lähti. Kuvittelin että matkustelisimme, vuokraisimme saaristosta kesäisin mökin ja tekisimme sellaisia pieniä hyvän olon asioita, mitä uudessa elämäntilanteessa voisi tehdä.

Vuoden ajan elämäni on ollut kuin unta. Olen nukkunut nukahtamislääkkeiden avulla, piehtaroinut itsetuhoisissa ajatuksissa ja saanut mielenterveysapua. Nyt, psykologini tukemana, tein päätöksen vuokrata taloni ja lähteä taas pyörän selkään. Itseään ei pääse pakoon, mutta irtautuminen tutusta ympäristöstä auttanee.

En ole erityisen katkera, mutta uupunut olen, luhistunut ja tyhjä. Meillä on vain yksi elämä, mutta minusta se ei oikeuta tekemään mitä tahansa valintoja. Joskus on tyydyttävä ja sitouduttava kohtuuteen. En tiedä, oliko vaimoni päätös oikeutettu tai oikea ja mennyttä mikä mennyttä, mutta miettikää hyvät ihmiset mitä teette. Miettikää ajoissa ja kantaa vastuu valinnoistanne. Niitä ei minun mielestäni voi tehdä loputtomiin toisten kustannuksella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu