Sain taloni vuokratuksi ja käytännön järjestelyt valmiiksi. Edessä on pari kymmentä tuhatta kilometriä maantietä ja hiekkapolkuja, teltan kosteaa kuumuutta sekä erilaisia ihmisiä, hajuja ja makuja. Tämä reissu on monien sattumien tulos.
Menin naimisiin 19-vuotiaana. Opiskelimme vaimoni kanssa ripeästi, saimme kolme lastamme nuorina ja vaimoni kinuamisen jälkeen otimme suuren lainan, jonka turvin rakensin omin voimin omakotitalon sukulaisten vähän avittaessa. Urakka oli kova, koska olen enemmän toistaitoinen humanisti kuin rakennusinsinööri tai kirvesmies, mutta kovan yrittämisen, lukemisen ja opettelun jälkeen talo nousi kuin nousikin pystyyn ja on ainakin näihin päiviin saakka myös tukevasti pystyssä seissyt.
Seuraava vaimoni toive oli purjevene, mutta en suostunut uuteen lainaan, koska entisenkin paino oli raskas. Sen sijaan menin kurssille ja rakensin pienen päiväpurren. Vedimme sitä auton perässä ja teimme telttaretkiä eri puolilla Suomea niin merellä kuin järvilläkin. Lapset kulkivat välillä mukana ja nukkuivat välillä öitään isovanhempien vällyissä.
Lainan maksun ohessa tein pieniä sivuhommia (mm. senttailin lehtiin) ja säästin tulevaisuutta varten. 20 vuoden yhteiselon kunniaksi paljastin säästöni ja kysyin vaimoltani, mitä hän haluaisi tehdä. Harkitsimme tulevaa hyvän tovin ja päätimme sitten luksusloman sijaan sijoittaa rahat pitkään pyöräretkeen Oseaniassa.
Vuoden mitan elämä oli kovaa, tylsää ja toistuvaa, mutta samalla hyvin antoisaa. Näimme tropiikkia, lunta, vuonoja, vuoria, aboriginaaleja, maoreja ja kilometrin toisensa jälkeen punaista hiekkaa ja mustaa asfalttia. Kaksi yötä viikossa nukuimme hostelleissa, loput teltassa. Lopulliset ajokilometrit eivät koskaan selvinneet, mutta niitä oli paljon. Vähintään 17 000.
Lasten aikuistumisen kynnyksellä vaimoni ihastui italialaiseen mieheen. Hän opetteli uuden kielen, pohti liittoamme, vieraili tihenevään tahtiin Italiassa ja lopulta päätti erota.
En yrittänyt estää vaimoani, koska tiedän ettei ihmisen kasvu- ja kehitysprosessia kannata tai voi ohjailla, vaan odotin kärsivällisesti. Kun vaimoni teki eropäätöksen, se oli kuin pieni kuolema, mutta samalla suuri helpotus.
Pahin isku jysähti kuitenkin vasta eron jälkeen. Vaimoni luetteli sujuvasti huonoja puoliani, joista paljastan seuraavat:
1. rikkinäiset villasukat
2. pitkissä kalsareissa oleskelu sisällä ja ajamaton parta
3. vaatimattomuus, liiallinen realismi ja unelmien puute
4. sisäänpäin kääntyneisyys ja sosiaalisen kanssakäymisen vaikeus
5. tunteiden ilmaisun laimeus
6. vaatimaton materiaalinen elämä
Kaksi ensimmäistä syytöstä ovat totta, mutta en edes osannut aavistaa, että hän käyttäisi niitä aseena erossamme.
Kolmaskin väite on totta, joskaan en ymmärrä, mitä vaimoni tarkoittaa vaatimattomuudella. Olen yrittänyt toteuttaa sekä omiani että vaimoni unelmia niissä mitoissa kuin se on ollut mahdollista. Esimerkkeinä talo, vene ja pitkä matka. Ehkä minulla ei ole taivaanrantaa hipovia unelmia, mutta toisaalta olen toteuttanut paljon sellaista, mistä muut vain unelmoivat. Minusta on parempi täyttää monta pientä unelmaa kuin haaveilla ikuisesti yhdestä suuresta.
Neljäs väite on totta. Olen sisäänpäin kääntynyt, enemmän filosofi kuin seuraihminen.
Viideskin väite on ehkä totta, mutta olen kyllä yrittänyt ottaa vaimoni huomioon, kertonut hänelle rakkaudestani ja osoittanut sen pienin teoin. Osallistuin kotitöihin, vein joskus aamiaisen sänkyyn ja hellin, hyväilin ja hieroin. Korujakin ostin, vein oopperaan ja teatteriin ja syömään.
Kuudes on totta. Elämä on ollut velkataakan alla elämistä ja pennin nipistämistä sieltä ja toisen täältä. Meidän molempien palkat ovat olleet koulutukseen nähden suorastaan surkeat.
Olen tavannut vaimoni italialaisen miehen. Hän on fiksu, hyväkäytöksinen, varakas ja komeakin. Luonteeltaan hän on kuin vastakohtani. Puhelias, iloinen, sujuva ja ulospäin suuntautunut. Ymmärrän hyvin, että vaimoni ihastui häneen ja halusi muuttaa tyystin elämänsä suunnan.
Sitä en kuitenkaan ymmärrä, miksi hän antoi minun elää valheessa yli kaksi vuosikymmentä. Sitouduin lujasti ja yritin rakentaa yhteistä elämäämme niistä aineksista, mitä elämä eteen tarjosi. Nyt, kun lapsemme ovat muuttaneet tai muuttamassa pois kotoa ja rahatilanne on paljon väljempi kuin ennen, hän lähti. Kuvittelin että matkustelisimme, vuokraisimme saaristosta kesäisin mökin ja tekisimme sellaisia pieniä hyvän olon asioita, mitä uudessa elämäntilanteessa voisi tehdä.
Vuoden ajan elämäni on ollut kuin unta. Olen nukkunut nukahtamislääkkeiden avulla, piehtaroinut itsetuhoisissa ajatuksissa ja saanut mielenterveysapua. Nyt, psykologini tukemana, tein päätöksen vuokrata taloni ja lähteä taas pyörän selkään. Itseään ei pääse pakoon, mutta irtautuminen tutusta ympäristöstä auttanee.
En ole erityisen katkera, mutta uupunut olen, luhistunut ja tyhjä. Meillä on vain yksi elämä, mutta minusta se ei oikeuta tekemään mitä tahansa valintoja. Joskus on tyydyttävä ja sitouduttava kohtuuteen. En tiedä, oliko vaimoni päätös oikeutettu tai oikea ja mennyttä mikä mennyttä, mutta miettikää hyvät ihmiset mitä teette. Miettikää ajoissa ja kantaa vastuu valinnoistanne. Niitä ei minun mielestäni voi tehdä loputtomiin toisten kustannuksella.
Menin naimisiin 19-vuotiaana. Opiskelimme vaimoni kanssa ripeästi, saimme kolme lastamme nuorina ja vaimoni kinuamisen jälkeen otimme suuren lainan, jonka turvin rakensin omin voimin omakotitalon sukulaisten vähän avittaessa. Urakka oli kova, koska olen enemmän toistaitoinen humanisti kuin rakennusinsinööri tai kirvesmies, mutta kovan yrittämisen, lukemisen ja opettelun jälkeen talo nousi kuin nousikin pystyyn ja on ainakin näihin päiviin saakka myös tukevasti pystyssä seissyt.
Seuraava vaimoni toive oli purjevene, mutta en suostunut uuteen lainaan, koska entisenkin paino oli raskas. Sen sijaan menin kurssille ja rakensin pienen päiväpurren. Vedimme sitä auton perässä ja teimme telttaretkiä eri puolilla Suomea niin merellä kuin järvilläkin. Lapset kulkivat välillä mukana ja nukkuivat välillä öitään isovanhempien vällyissä.
Lainan maksun ohessa tein pieniä sivuhommia (mm. senttailin lehtiin) ja säästin tulevaisuutta varten. 20 vuoden yhteiselon kunniaksi paljastin säästöni ja kysyin vaimoltani, mitä hän haluaisi tehdä. Harkitsimme tulevaa hyvän tovin ja päätimme sitten luksusloman sijaan sijoittaa rahat pitkään pyöräretkeen Oseaniassa.
Vuoden mitan elämä oli kovaa, tylsää ja toistuvaa, mutta samalla hyvin antoisaa. Näimme tropiikkia, lunta, vuonoja, vuoria, aboriginaaleja, maoreja ja kilometrin toisensa jälkeen punaista hiekkaa ja mustaa asfalttia. Kaksi yötä viikossa nukuimme hostelleissa, loput teltassa. Lopulliset ajokilometrit eivät koskaan selvinneet, mutta niitä oli paljon. Vähintään 17 000.
Lasten aikuistumisen kynnyksellä vaimoni ihastui italialaiseen mieheen. Hän opetteli uuden kielen, pohti liittoamme, vieraili tihenevään tahtiin Italiassa ja lopulta päätti erota.
En yrittänyt estää vaimoani, koska tiedän ettei ihmisen kasvu- ja kehitysprosessia kannata tai voi ohjailla, vaan odotin kärsivällisesti. Kun vaimoni teki eropäätöksen, se oli kuin pieni kuolema, mutta samalla suuri helpotus.
Pahin isku jysähti kuitenkin vasta eron jälkeen. Vaimoni luetteli sujuvasti huonoja puoliani, joista paljastan seuraavat:
1. rikkinäiset villasukat
2. pitkissä kalsareissa oleskelu sisällä ja ajamaton parta
3. vaatimattomuus, liiallinen realismi ja unelmien puute
4. sisäänpäin kääntyneisyys ja sosiaalisen kanssakäymisen vaikeus
5. tunteiden ilmaisun laimeus
6. vaatimaton materiaalinen elämä
Kaksi ensimmäistä syytöstä ovat totta, mutta en edes osannut aavistaa, että hän käyttäisi niitä aseena erossamme.
Kolmaskin väite on totta, joskaan en ymmärrä, mitä vaimoni tarkoittaa vaatimattomuudella. Olen yrittänyt toteuttaa sekä omiani että vaimoni unelmia niissä mitoissa kuin se on ollut mahdollista. Esimerkkeinä talo, vene ja pitkä matka. Ehkä minulla ei ole taivaanrantaa hipovia unelmia, mutta toisaalta olen toteuttanut paljon sellaista, mistä muut vain unelmoivat. Minusta on parempi täyttää monta pientä unelmaa kuin haaveilla ikuisesti yhdestä suuresta.
Neljäs väite on totta. Olen sisäänpäin kääntynyt, enemmän filosofi kuin seuraihminen.
Viideskin väite on ehkä totta, mutta olen kyllä yrittänyt ottaa vaimoni huomioon, kertonut hänelle rakkaudestani ja osoittanut sen pienin teoin. Osallistuin kotitöihin, vein joskus aamiaisen sänkyyn ja hellin, hyväilin ja hieroin. Korujakin ostin, vein oopperaan ja teatteriin ja syömään.
Kuudes on totta. Elämä on ollut velkataakan alla elämistä ja pennin nipistämistä sieltä ja toisen täältä. Meidän molempien palkat ovat olleet koulutukseen nähden suorastaan surkeat.
Olen tavannut vaimoni italialaisen miehen. Hän on fiksu, hyväkäytöksinen, varakas ja komeakin. Luonteeltaan hän on kuin vastakohtani. Puhelias, iloinen, sujuva ja ulospäin suuntautunut. Ymmärrän hyvin, että vaimoni ihastui häneen ja halusi muuttaa tyystin elämänsä suunnan.
Sitä en kuitenkaan ymmärrä, miksi hän antoi minun elää valheessa yli kaksi vuosikymmentä. Sitouduin lujasti ja yritin rakentaa yhteistä elämäämme niistä aineksista, mitä elämä eteen tarjosi. Nyt, kun lapsemme ovat muuttaneet tai muuttamassa pois kotoa ja rahatilanne on paljon väljempi kuin ennen, hän lähti. Kuvittelin että matkustelisimme, vuokraisimme saaristosta kesäisin mökin ja tekisimme sellaisia pieniä hyvän olon asioita, mitä uudessa elämäntilanteessa voisi tehdä.
Vuoden ajan elämäni on ollut kuin unta. Olen nukkunut nukahtamislääkkeiden avulla, piehtaroinut itsetuhoisissa ajatuksissa ja saanut mielenterveysapua. Nyt, psykologini tukemana, tein päätöksen vuokrata taloni ja lähteä taas pyörän selkään. Itseään ei pääse pakoon, mutta irtautuminen tutusta ympäristöstä auttanee.
En ole erityisen katkera, mutta uupunut olen, luhistunut ja tyhjä. Meillä on vain yksi elämä, mutta minusta se ei oikeuta tekemään mitä tahansa valintoja. Joskus on tyydyttävä ja sitouduttava kohtuuteen. En tiedä, oliko vaimoni päätös oikeutettu tai oikea ja mennyttä mikä mennyttä, mutta miettikää hyvät ihmiset mitä teette. Miettikää ajoissa ja kantaa vastuu valinnoistanne. Niitä ei minun mielestäni voi tehdä loputtomiin toisten kustannuksella.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Tämmösiä juttuja kun lueskelee niin menee loppukin usko avioliittoon...jaksamista...
uskoasi. liittoja on monenlaisia, meitä ihmisiä samoin. Jotkut onnistuu, toiset valitettavasti ei.
Avioliitto on parasta, mitä minulle on tapahtunut. Sen jälkeen lapset. Nyt on liitossamme kaikenmaailman ongelmia, jotka ovat nousseet pintaan tämän harmaan arjen myötä.
Mies etsii itseään, omaa tarkoitustaan täällä elämässä. Itse olen ollut tähän elämään tyytyväinen: on mies, terveet lapset, olen itse saanut olla terveenä, on työpaikka molemmilla. Velkaa on, mutta siitä selvitään, kun yhdessä yritämme.
En vaadi liikoja, minulle riittäisi vähempikin tavara. Mies taas ostaisi kaiken mahdollisen, innostuu kaikesta uudesta. Joudun joskus toppuuttelemaan, ettei sortuisi ihan jokaiseen mainokseen.
Rahaa on just sen verran, kun tarvitsemme, ei ylimääräistä. Silti olen onnellinen. Tämä riittäisi.
Mutta mies kaipaa jotain muuta. Olisiko se sitä rakkaudenkaipuuta, kun olemme jo olleet yhdessä vuosikausia.
Mutta uskon avioliittoon kaikesta huolimatta. Kannattaa sinunkin uskoa. Täällä on aika surullisia tarinoita. Toivon, että itsellemme käy lopulta hyvin, kunhan mies saa ajatuksensa järjestykseen. Luotan tulevaisuuteen!
No se vapmaan jokaisen suomalaisen aviovaimon unelma italialainen mies. Ajatelkaa te suomalaiset jörrikät. Minulla on yksi joka makaa sohvalla, ei tule mitään puhetta, korkeintaan harmittelee kun Janne Ahonen ei voita. Kaljaa kuluu, ei mitään puhettakaan että joskus sannottaisiin että sinhän olet ihan viehättävä nainen. Entäs kun tulee joku ulkomaan elävä joka ei makaakaan sohvalla, juo kaljaa ja piereskele, voisko olla että nainen ihastuu siihen, sehän voi vaikka sanoa että sä olet kaunis, ihana, naisellinen ja minun oma rakas! Sitähän te suomalaiset jörrikät ette voi sanoa, sehän pitää tietää sanomattakin! Että sellasta!!!Miksi ne ulkomaan miehtet viehättäää???
Voi herranjumala, vai rikkinäiset villasukat eron syynä!
Vaimosi ei näytä vielä tajuavan mitä on menettänyt. Olisitpa mieheni!
Ihan samaa ajattelin minäkin, olisipa tuo mies mieheni!
Pitäisin tiukasti kiinni ja olisin onnellinen.
pidä hänestä kiinni ja ole onnellinen.
Mutta, kieltämättä, tällä kertaa avauksen kirjoitti mies, jonka kaltaiseen haluaisin tutustua.
..juuri sitä minäkin tarkoitin ja pidän toki omastani kiinni!!
Kirjoituksesi oli kuin minun elämästäni, erona vain se että minä olen se nainen, joka jätettiin. Ilmeisen tyhmä olin ollut, asian ei pitänyt tietooni tulla. Yli kahden vuosikymmenen liitto, lapset ja lapsenlapsiakin meillä on. Hän vain meni työhön toiselle paikkakunnalle, tai niin minulle kerrottiin. Hääpäiväonnitteluksi sain tiedon toisesta naisesta. Hain eroa ja nyt olen kuulemma syypää eroon! Jos mieheni olisi pystynyt tarjoamaan minulle tuon kaiken mistä kerroit, olisin ehkä jaksanut tapellakin vastaan, mutta jatkuva varpaillaan olo ja sen pahimman odottamiseen uuvuin. Olon pitäisi nyt kuulemma helpottaa, mutta vielä ei niin ole käynyt. Toisaalta rakastan vieläkin miestäni ja ajattelen että on päästettävä hänet menemään, kun kerran minä en ole kyennyt häntä onnelliseksi tekemään. Olen samalla tavalla menettänyt uskon tulevaisuuteen, uuteen suhteeseen tässä iässä (46), mutta uskallan toivoa että vaikkapa sinä jaksaisit vastata, vaihdetaan ajatuksia edes.
on vasta elämänsä edessä. Kyllä se uusi rakkaus sinun eteesi putkahtaa, jos on tarkoitus. Älä menetä uskoasi, elämä ON ihanaa, kunhan jaksaa uskoa ja toivoa. Kaikkea hyvää sinulle ja alkuperäiselle. Elämä on joskus paskempaa kuin kuvittelisikaan, mutta jokaiselle se antaa jotakin.
löytyy kunnon miehiäkin. Kiitos kannustuksesta. Lämmittää kovasti mieltä.
et ole yksin. Olen suunnilleen samassa tilanteessa oleva 44 v. mies. Olen elänyt yli 20v. vain ja ainoastaan vaimolleni ja perheeleni (2 tyttöä). Nyt ei mikään tunnu enää riittävän, olen "paska" jne. kaikki mitä teen ja olen tehnyt on perseestä! Vaimoni haluaa erota, se on kuin maailman loppu.! En ole koskaan tehnyt mitään sillai väärää! Vaimoni on "kieltänyt" pikku hiljaa minulta "kaiken"! En jaksa enää "yksin" eloa! Mitä tässä pitäisi tehdä, ero näyttää olevan edessä
miltei samassa tilanteessa. Kovasti haluaisin jatkaa, mies haluaa olla yksin ja miettiä. On tyytymätön yhteiselämään. Olen se paska akka, joka pilaa hänen elämänsä. Vanhinta lastaan tuntuu "vihaavan". jatkuva sotatila päällä, ei yhtään normaalia keskustelua. Lasta syö kovasti isän suhtautuminen.
Teemme kaiken väärin, kotona ei ole hyvä olla. Omia menoja tulee koko ajan lisää. Minun menoistani pitää tarkkaa kirjaa: missä, kenen kanssa yms. Hittoako se sille enää kuuluu, kun erota haluaa.
Koko tilanne on ihan "sieltä". Laitan pian paperit vetämään, mutta mies saa kyllä maksaa eropaperin, kun eron haluaakin.
En kestä enempää.
Aivan mahtavaa, että kirjoittaja on mies, koska oikeesti luulin olevani, niitä harvoja jotka panostavat avioliittoon ja ajattelevat, että tekevät kaiken tulevaisuutta varten ja jaksavat, kun tietää et aika aikaa kutakin :) Nykyään vaan mennään, kaikki mulle ja heti, kuten ex -mieheni. Puoli vuotta eromme jälkeen tajusin, että mullahan on kaikki ! lapset ja tämä muuten hyvä elämä ja perusasiat kunnossa, ainoastaan se hyvä mies puuttuu viereltä, mutta uskon siihen, että kaikki järjestyy ja sitäpaitsi eihän mulla ole kiire minnekkään, koska tosiasiahan on, et olen yh ja kolmen pienen lapsen äiti, joten uskon, että elämä kantaa ja löydän onneni. Sorry menin vähän harhapoluille, mutta sinulla sekä minulla (alle 40 v.) on vielä aikaa onnelle ja sitäpaitsi lapsesi ovat jo varmaan paljon isompia ;) Tsemppiä ja nautitaan elämästä.
Olen pahoillani puolestasi ja tunnen empatiaa ja lämpöä. Olen varma siitä, että kun sinä pystyt noin realistisesti ja kiihkottomasti kirjoittamaan ja analysoimaan pienen kuolemasi, yhden elämän suurimmista katastrofeista, ei tämän maailman jutut sinua katkaise, vaikka haavoittavatkin.
Sure vaan ja itke vaan ja sen jälkeen elä! Älä pyöräile jossain maailman yksinäisillä hiekkateillä vain lihaksilla, pyöräile välillä aivoillasi, puhumisella ja kontakteilla toisiin ihmisiin aina kun mahdollista, viimeistään sitten, kun palaat takaisin.
Olet viisas ihminen, kun teit sen, minkä sydän sanoo, vaikka vaikertaen, että rakkautta ei voi käskeä, ei vangiksi ottaa. Toisen ihmisen tunteita ei voi määrätä, jokainen elää oman elämänsä. Ja muistathan, että siellä missä sinä olet, siellä on elämäsi, siellä on mahdollisuutesi, sinä olet itsesi arvokkain ja parhain ystävä, pidä sinusta huolta.
Kyllä sitä kaikkea on. Mulla, menin naimisiin reilu 10 vuotta sitten, lapsi tuli liiton puolivälissä. Tein paljon töitä, oli mahdollisuus tehdä rahakkailla keikkahommilla tiliä lyhyessä ajassa.
No sitten päästiin tilanteeseen että oltiin 35v, velat maksettu ja oli hyvä asunto, pari autoa ja tilillä sen verran että oltaisiin saatu vaimon aikoja kinuama omakotitalo lähes käteisellä.
Niinhän siinä käy...mitä enemmän saimme, sitä enemmän vaimoni ahdistui. Käytiin parisuhdeterapiat ja keskustelut, yritettiin mutta ei. Hän halusi eroa väkisin.
Että hommasta saatiin vielä räikeämpi niin hän otti itselleen toisen miehen "rinnalle". Kiinni jäivät ja ero tuli.
Nyt puoli vuotta myöhemmin, asun omassa rivarikämpässä, asiat on oikeastaan ihan kivasti ja silleen. Mitä mammonaan tulee, sitäkin vähän jäi mutta en vain tarvitse sitä, ainakaan juuri nyt mihinkään.
Vaimo asuu sen uuden rakkaansa kanssa jonka eteen tuli myös erosotkut toilailujensa myötä.
Riitojahan meillä on, tyhjänpäiväisistä asioista, edelleen mutta en ota paineita, olen nyt omillani eikä ex-vaimoni toilailut vaikuta minuun.
Nyt nukun paremmin kuin olen nukkunut vuosiin. En kaipaa alkoholia. Nautin lapseni seurasta ja hän minun. Huomaan että itseltäni on joku kireys pois. On jotenkin "lempeämpi" olo kuin ennen. Kukaan ei vaadi sitä ja tätä eikä arvostele negatiivisesti.
Ystävä, muista ne hyvät vuodet ja ne huonot, ne ei unohdu mutta koita hyväksyä tapahtunut. Joskus asiat vaan menee jollekin tolalle ja sille ei voi tuon taivaallista vaikka on yrittänyt parhaansa.
Rivien välistä on helppo todeta että se kaikki minkä teit olisi ollut enemmän kuin tarpeeksi hyvin monelle. Kyllä siitä omasta puskemisesta voi olla ylpeä vieläkin. Mitä seuraan saamiasi vastauksia, on helppo huomata että...on paljon mahdollista että naiset ovat sinusta kiinnostuneita.
Kepeitä kilometrejä sinulle. Matkustaminen on hyvää lääkettä moneen vaivaan. Itselleni rakkaita paikkoja ovat lentokentät. Kun katselee lähteviä koneita, tuntee kuinka maailma sykkii elämää. Vaikka itsestä tuntuisi miltä, maailma sykkii. Kaapaten meidätkin "rannalle jätetyt" mukaansa. Usko pois.
Miten paljon samankaltaisessa tilanteessa olevia MIEHIÄ on Suomessa!
Itse elän edelleen avioliitossa, 15. vuosi menossa, kaksi varhaisteini-ikäistä lasta. Talo on, useita autoja ja kesänviettopaikkoja samoin hyvät työpaikat molemmilla.
Vaimo ei ole tyytyväinen työhönsä, ei ole ollut 10 vuoteen, mutta ei osaa vaihtaa alaa, kun ei tiedä mitä haluaisi tehdä.
En muista, koska hän olisi viimeksi sanonut rakastavansa tai edes välittävänsä minusta, seksiä meillä ei ole ollut yli puoleentoista vuoteen. Seksologien mukaan avioliittomme on siis päättynyt.
Tilanne kismittää minua pirusti, olemme keskustelleet asiasta ja olen lupautunut tarvittaessa menemään myös parisuhdeneuvontaan. Olen myös useasti sanonut, että meidän pitää tehdä jotain, tilanne ei voi jatkua enää "päivä kerrallaan".
En kiellä, ettei minussakinei olisi vikaa. Olen aika vaatimaton materiaalisesti, (toisin kun hän..)konservatiivinenkin. En haikaile unelmalomille, ihan mökkiloma riittää minulle. Lisäksi olen ollut ulkomailla töissä, viimeksi puoli vuotta, jona aikana sentään neljä kertaa lomilla Suomessa. Vaimoni ei myönnä olevansa katkera komennuksistani, toki harmittelee arkitöiden paljoutta poissaollessani.
Nyt minusta tuntuu, että tämä tuleva kevät on ratkaisujen aikaa - niin paljon kun toivoisinkin, että hommat vaan etenis itsestään onnellisesti. Taitaa vaan olla paljon toivottu.
Tsemppiä alkuperäiselle kirjoittajalle ja uus mato koukkuun!
Minulle on kovin terapeuttista lukea näitä miesten kirjoituksia: Suomessa sentään on vielä miehiä, joille tavallinen, perusturvattu elämä riittää.
Exälleni kun ei riittänyt...
Entistä enemmän uskon siihen, että löydän vielä Oikean Rakkauden :)
"Lisäksi olen ollut ulkomailla töissä, viimeksi puoli vuotta, jona aikana sentään neljä kertaa lomilla Suomessa. Vaimoni ei myönnä olevansa katkera komennuksistani, toki harmittelee arkitöiden paljoutta poissaollessani."
Oletan, että naisen seksittömään elämään syy piilee tässä lauseessasi. Pitkät erot totuttavat seksittömään elämään. Asia tavallaan menettää merkityksensä.
Käsi sydämelle. Olitko täysin uskollinen komennuksilla, kun tuo seksitön elämä niin kovasti painaa mieltäsi. Jos sinäkin pärjäsit ilman, niin miksi asia on nyt päällimmäisenä mielessä?
Neljänkymmenen vuoden virstanpylväs on kriittinen ikä monessa avioliitossa.
Lapset ovat pahimmassa murkkuiässä, peilistä katsoo tyytymätön ihminen. Koti on täynnä tavaraa, mutta tyyli on jo melko aikansaelänyttä.
En suosittele samanlaista irto-ottoa kuin meidän perheessä tapahtui.
Ei kaikki toivu onnellisesti avioerosta. Minä olen sellaisesta varoittava esimerkki. Exäni saa ikänsä surra sitä, että minusta ei enää onnellista ihmistä tule. Elän omaa pientä elämääni ja en päästä yhtäkään uutta miestä lähelleni. Näin vain tunnen olevani tasapainossa ja täysissä järjissäni. En luota enää koskaan yhteenkään mieheen. Jopa piispat pettävät.
Ei seksi ole avioliiton koossapitävä voima. Ties kuinka moni iäkäs pariskunta elää mukavaa yhteiselämää ilman seksiä. Kun paikat eivät enää pelaa, niin mitä tuosta. Viagra ym. lääkkeet ovat melko uusia keksintöjä. Ennen tultiin ilman toimeen ja tavallaan niin oli parempi.
Asiat pitää vain hyväksyä. Jokaisesta elämänvaiheesta oppii jotain uutta.
Totta varmasti tuo poissaolon vaikutus - joskin ongelmia oli jo aiemmin. En tarkoita pelkästään seksin puutetta, senkin kanssa oppii elämään vaikka ei herkkua olekaan. Kaikenlainen muukin läheisyyden ja välittämisen osoittaminen loistaa poissaolollaan. Laskeva käyrä on vallinnut varmaankin viitisen vuotta. Se, että olin poissa, varmaankin avasi silmiäni siinä suhteessa, et elämä todellakin Suomessa etenee ilman minuakin.
Ensin toisen huomioiminen alkoi hiipumaan vaimon puolelta, nyt olen itsekin vastakaiun puuttuessa alkanut kylmenemään. Sehän se ongelma onkin, et jos mitenkään ei reagoida tilanteeseen viimeistään nyt, niin ennuste ei ole hyvä. En mä osaa elää vaan kavereina saman katon alla, vaikka puoliso siihen toistaiseksi näyttääkin pystyvän.
Eikä aina kannata lukea rivien välistä sellaista, mitä siellä ei lue - en ole käynyt vieraissa, vaikka tilaisuuksia olisi ollutkin.
Peilistä ei katso tyytymätön vaan epätietoisen toiveikas ihminen; josko vielä sais kurssin kääntymään.
Toivottavasti onnistuin selventämään ajatuksiani.
elämä on julmaa.
Ehkä vaimosi ei elänyt valheessa kanssasi niitä 20 vuotta.
eron syyt voi olla ihan keksittyjä tekosyitä, tyyliin "jotain pitää keksiä".
petollinen on sydän!
ja ihmisen halu vaihteluun!
ja kuvitelma, että uusi ja ennenkokematon on ihanampaa kuin jo koettu turvallinen....
Vaikka ei olisi mitään järkevää syytä,
vaikka suhde, avioliitto tms olisi hyvä ja Ok,
voi käydä niin että vaan hups ihastuu johonkuhun toiseen.
Varmasti menneisyydessä vaimosi rakasti sinua ja asiat joita teitte yhdessä olivat hänellekin merkityksellisiä.
vaikka olisi ollut kuinka hyvää, ja vaikka se puoliso olisi varmasti "parhaansa" tehnyt ja rakastanut ja "yrittänyt kaikkensa".
Elämä ei ole aina oikeudenmukaista.
hyvät miehet voi menettää naisensa, lurjukset voi saada hyviä naisia....
Joskus lähtijä voi katua jälkeenpäin ja nähdä
entisen suhteen hyvät asiat ja toisen rakkauden...
Olet varmasti hyvä mies ja hyvä tyyppi.
Onnea uuteen tulevaisuuteen!
Pidä itseäsi arvossa, sinä ansaitset hyvää! ja varmasti tulet vielä saamaan elämässä paljon hyviä asioita!
jotain hyvää voi tapahtua silloin kun maailma kaikkein mustimmalta näyttää...
Kulje avoimin silmin, älä menetä toivoasi!
arvosta itseäsi! nauti elämän pienistä iloista!