Uuden vuoden lupaukseni on seuraava:
Tästä eteenpäin en ole kenenkään kynnysmatto, kaatopaikka enkä hätävara. En kanna yksin vastuuta ystävyyden säilymisestä. Lopetan yksipuolisen yhteydenpidon jokaiseen, joka ei ole oma-aloitteisesti ottanut yhteyttä viime vuoden aikana. En järjestä "yhteistä kivaa tekemistä" "vanhalle kaveripiirille", koska ei perkele huvita. Vietän laatuaikaa ITSENI kanssa ja käytän vapaa-aikani niiden TODELLISTEN ystävien kanssa seurusteluun, jotka osaavat minua arvostaa. Uusi vuosi, uudet kujeet. Vanhat, kehnot ystävät saavat jäädä. Hyvästi.
Tästä eteenpäin en ole kenenkään kynnysmatto, kaatopaikka enkä hätävara. En kanna yksin vastuuta ystävyyden säilymisestä. Lopetan yksipuolisen yhteydenpidon jokaiseen, joka ei ole oma-aloitteisesti ottanut yhteyttä viime vuoden aikana. En järjestä "yhteistä kivaa tekemistä" "vanhalle kaveripiirille", koska ei perkele huvita. Vietän laatuaikaa ITSENI kanssa ja käytän vapaa-aikani niiden TODELLISTEN ystävien kanssa seurusteluun, jotka osaavat minua arvostaa. Uusi vuosi, uudet kujeet. Vanhat, kehnot ystävät saavat jäädä. Hyvästi.
Vastaukset 6
Vanhimmat
vanhasta kynnysmatosta tuli jo vuosi sitten lentävä matto. Vanhoista ei jäänyt kuin saavillinen paskaa ja ikävyyksiä niskaan. Ja sitä on turha enää kaivella, kaivurikaan ei auttaisi.
noin just pitääkin tehdä.. toi kuulosti aika tutulta ja mä oon kans ajatellu samaa. mitä sitä turhaan pitää yhteyttä ihmisiin joita ei yksinkertaisesti näytä kiinnostavan.. ne ei oo vaivan arvoisia.
kaikista inhottavinta on kuulla kavereiden juttuja kyliltä että voikin itse lähteä lätkimään kaikenlaista muuta seläntakana puhumista. edessäpäin esitetään muka hyvääkin ystävää, eikä olla tietääkseenkään. Vihamiehetkin on reilumpia kuin vanhat kaverit, koska ne sentään sanoo suoraan jos on asiaa.
Tein saman päätöksen viime keväänä. Käytin jopa just noita sanoja: "En ole sun enkä kenenkään kynnysmatto".
Tähän listaan olisin voinut vielä lisätä sellaiset ystävät, jotka ottavat vain silloin yhteyttä, kun tarvitsevat jotain.
Tai teettävät ilmaisia hommia ystävyyden varjolla, mutta heiltä ei koskaan saa minkäänlaisia vastapalveluja.
Sanovat, että hyväntekeväisyys alkaa kotona. Herää kysymys: kenen kotonta? Tuntuu välillä, aina, siltä, että meiltä voidaan pyytää mitä vain, mutta meitä ei muisteta millään tavoin.
Mieheni kaveri soittelee puheluitaan ja pyytää miestäni kahville kahville. Ei tekstaa, sillä sehän maksaisi, ja miehenihän on aina melkein töissä, joten vastasoiton joutuu hän tekemään, aina. Soitto tältä henkilöltä tarkoittaa usein, aina: hae minut ja hoidetaan asiani ilmaiseksi, en jaksa kävellä 100 metriä bussipysäkille. Mieheni kaveri huikkaat usein ovella, kenkiä sitoessaan, että ai niin, voitaisko käydä tuolla ensin, kun...
Usein on mieheni sopinut tapaamisesta tämän kaverin kanssa, mutta tyyppi ei olekaan ollut paikalla. On odottanut noutoa toisessa paikassa, kun ehti muka lähteä, eikä muistanut mainita menosta miehelleni. Soittaa sitten, että tulisitko hakemaan? Uutenavuotena soittivat, että hakisitteko kaupasta sitä ja sitä, kun tulimme heille syömään. Kumma kyllä, pöydässä oli suurimmaksi osaksi niitä meidän ostamia tarvikkeita sitten.
Eli tyhmiä olemme, kun hyvää tarkoitamme muille. Ei toisten ihmisten suhteellinen huonotuloisuus oikeuta heitä hyödyntämään muiden resursseja, kun palkkaero on muutama sata €. Mutta ei ne suuret tulot, vaan ne suuret menot. Tällä toisella ystäväpariskunnalla on suuria menoeriä, kun on tullut tehtyä velkaa ja kaikkia lainojakaan ei aina muista lyhentää.
Mäyräkoira on ihmisen paras ystävä.