ovat joutumassa ahdinkoon siksi kun tuotanto on siirretty ulkomaille liian kalliin työn hinnan takia Suomessa.Monelle näin syntynyt pitkäaikaistyöttömyys on tuhon tie josta ei ole paluuta.
Työn hintaan merkittävästi vaikuttavia seikkoja ovat tupotouhuilla "saavutetut" järjettömät edut:
Täyttä palkkaa sosiaalikuluineen pitää maksaa silloin kun ollaan lomalla.
Valtiolle oikeasti kuuluvat eläkekustannukset pitää pääasiassa työnantajien maksaa vaikka työntekijä ei enää ole eläkeaikoinaan töissä.
Jos palkkaa maksettaisiin vain työnteosta niin silloin työnhinta laskisi niin että investoinnit kääntyisivät Suomeen päin ja työttömillekin löytyisi töitä.
Suomessa työn tuottavuus ja työtahti on tunnetusti huippu luokkaa koska tuotoksella pystytään maksamaan maailman suurimmat yhteiskuntamaksut ja työsuhde-edut.
Pienellä työporukalla pystytään elättämään suuri joukko työelämän ulkopuolella olevia.
Työn hintaan merkittävästi vaikuttavia seikkoja ovat tupotouhuilla "saavutetut" järjettömät edut:
Täyttä palkkaa sosiaalikuluineen pitää maksaa silloin kun ollaan lomalla.
Valtiolle oikeasti kuuluvat eläkekustannukset pitää pääasiassa työnantajien maksaa vaikka työntekijä ei enää ole eläkeaikoinaan töissä.
Jos palkkaa maksettaisiin vain työnteosta niin silloin työnhinta laskisi niin että investoinnit kääntyisivät Suomeen päin ja työttömillekin löytyisi töitä.
Suomessa työn tuottavuus ja työtahti on tunnetusti huippu luokkaa koska tuotoksella pystytään maksamaan maailman suurimmat yhteiskuntamaksut ja työsuhde-edut.
Pienellä työporukalla pystytään elättämään suuri joukko työelämän ulkopuolella olevia.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Kenelle sinä yrität suunnata viestisi? Kerropa tämä vaikka ikänsä maltillista palkkapolitiikkaa noudattaneelle kokeneelle metallimiehelle, niin saat tietää, että hänen työnsä hedelmät ovat jemma-nimisessä piilossa. Nyttemmin se on paljastunut ainakin osittain ulkomaisiksi investoinneiksi.
Kuinka paljosta pitäisi luopua, että voitaisiin sanoa että työvoimakustannukset olisivat samalla tasolla kuin maissa jonne tuotantoa on siirretty?
Ongelmahan on pääasiassa juuri halpatyömaat joissa elintaso on aivan toista luokkaa. Onko siis mitään mahdollisuusksia kilpailla työvoimakustannuksilla näitä vastaa?
Järjettömät edut? Onko sillä mitä edut ovat mitään väliä, jos palkkasumma on se mikä kiinnostaa, kuten esim. Saksassakin on vieläkin suuremmat kustannukset (v.2000)...
Investoinnit ei todellakaan käänny takaisin Suomeen kun palkasta on kyse. Myös EK:lta on "lipsahtanut" tuollainen lausunto. Tarvitaan enemmän vielä jotain muutakin...
Tänne kirjoittelee kaikki ihme hyypiöt jotka ei ole ikinä työelämässä olleetkaan, ovat joko ammattityöttömiä tai jotakin saatanan koronkiskojia,kuten myös aloittaja.
Suomen työläisten ei tule joustaa enää milliäkään ilman taistelua! Periksi on jo annettu liikaa. Niin kauan porvari kyykyttää kuin sen annetaan peliään pitää. Seuraavan joukkoirtisanomisen tai muun räikeän rikkomuksen jälkeen perseet penkkiin kaikilla aloilla. Meissä on oikeasti valtavan suuri voima mutta mihin tämä on unohtunut? 60-70-luvuilla nykyisenlainen työnanatajapuolen härskiys ei olisi ikinä tullut kyseeseen. Nykyisin kaikki vaan nysväävät niissä omissa töissään eikä tule mieleenkään olla solidaarinen vaikeuksissa olevalle työtoverille. Yksin me työläiset emme ole mitään mutta yhdessä meille ei pärjää mikään mahti.
kovin paljosta pitäisi luopua koska meillä työn laatu vielä toistaiseksi joissain tuotteissa on hieman parempi.Pitkäaikaistyötön joutuu luopumaan paljon enemmästä.
Ongelma on nimenomaan ne halpatyömaat mutta ei Suomi tai suomalaiset voi niiden kustannustasoon vaikuttaa.Ainoastaan omaansa.
Jos ei laadulla ja hinnalla pystytä kilpailemaan niin milläs sitten? Luuletko tosiaan että Amerikassa maksavat suomalaisista tuotteista enemmän kuin japanilaisista kun perustelemme sen sillä että suomalaisen tuotteen tekijällä on pekkaspäivät?
Yhdysvalloissa lomien määrä on alle puolet suomalaisten lomista.
Saksa on niitä harvoja maita missä työn hinta on suomalaisella tasolla ja seurauksethan näkyvät: Saksan talous on huonommassa kunnossa, suorastaan kuralla kuin kertaakaan sodan jälkeen.Muutoksia sinne on jo tullut ja lisää tulee varmasti.
Investoijat investoivat sinne minne se on kannattavaa. Myös Suomeen jos se muuttuisi kannattavaksi.
Kuulostaa ihan arvonnalta tuo päätelmäsi investointien palauttamiseksi.
Nimenomaan laadulla ja hinnalla kilpaillaan. Tuotteen hintaan kun vaikuttaa kovin moni muukin asia kuin palkkakustannukset sisältäen työntekijöiden edut. Halpatyömaissa ovat myös ne muut asiat aivan toisella tolalla, sille ei työntekijä luopuessaan eduistaan voi yhtään mitään.
Jos luovumme pekkaspäivistä täällä, mutta energiaa saa Kiinassa puoleen hintaan, mitä se auttaa?
Jos Saksa on niitä harvoja maita, onko myös Iso-Britannia, koska sekin on työvoimakustannuksiltaan kalliimpi kuin Suomi (v2000)?
Asia on vain nyt niin että tiettyjä asioita ei tehdä tulevaisuudessa hyvinvointivaltioissa, mutta ne tietyt asiat eivät tarkoita että kaikki tekeminen loppuisi. Toivottavasti elintaso nousisi nopeasti näissä halpatyömaissa, mutta halutaanko sitä kaikkialla?
Lähdetään vaikka siitä, että heitetään koko Kioton sopimus romukoppaan. Tuokin sopimus on kaikkea muuta kuin tasapuolinen, kun näin asiaa tarkastelee.
Katsokaa miten siellä on käynyt.
Jouduttiin rajuihin leikkauksiin mm. työttömyysturvassa ja monissa myuissa asioissa.
Yritysten työllistämiskynnystä alennettiin..
Nyt työllisyys ja tuotanto on kunnossa ja työvoimapula melkoinen. Eikä kysymys ole halpatyövoimasta. Puolasta ja muualta on tuotu n. 300.000 ammattityöläistä läääkäreistä alkaen.
Tarve on 600.000 !
Aikaisempi suurtyöttömyys on kääntynyt työvoimapulaksi.
Täällä vai jaetaan verorahoja eikä saada mitään muutosta aikaiseksi.
Ainoastaa kannattavat yritykset lisäävät työntekijöitä. Valtio ja kunnat vähentävät.
Eikö voitaisi meilläkin tehdä muualla hyväksi koettuja toimia?
Myös Tanskassa on erinomaiset tulokset.
Meillä vain ei voida tehdä asioita siten, että tulisi työvoimapula. Vasemmistolta kun äänestäjät kaikkoaisivat.
voit laittaa penkkiin vaikka maanantaina.
Siitä huolimatta porvari tekee voittojaan ympäri maailmaa olevissa tehtaissaan.Tuskin edes huomaa olemassaoloasi.
60...70-luvuilla elimme sosialismissa. Nyt on Venäjälläkin kovempi kapitalismi kuin Amerikassa.
Eivätkä varmasti huoli enää kommunismia takaisin.
Voitte kokeilla suomalaisten työläisten mahtia sak:n johdolla ja matkustaa Kiinaan laittamaan yli tuhat miljoonaa kiinalaista ojennukseen haluamallanne tavalla.Sieltä sitten vaikka intialaisia valistamaan.Toden näköisesti myös kiinalaiset ovat saaneet kommunistisista ajoistaan tarpeeksi eivätkä usko propakandaanne.
Suurimmat ay-uhoajat ja työpaikkojen politrukit ovat jo pitkäaikaistyöttömien soppajonoissa mistä paluuta ei ole.
Toden näköisesti kohta jo sinäkin..
Iso-Britanniassa kun työllistyminen kasvoi.
Sosiaalietuisuuksien karsiminen, työllistämismenetelmät/toimet...muuta?
Työllisyys nousi 90-luvulta lähtien.
Vielä jatkoa edellisiin työvoimakustannuksiin joissa naapurimme Ruotsi pitää kärkisijaa EU:ssa (v.2000).
Perse penkkiin. Melkeen uskallan luvata, että kohta ei ole enään sitä penkkiä mille istua. Olen varma, että sillä tuolilla huokasee jonkun vuoden päästä kiinalainen. Ei tosin siinä paikassa missä sinä olet ruuvia kääntänyt...
Ja sitten saavat kaltaise ajattelijat miettiä miten tässä näin kävi. Koittakaa jo herätä, ei ole menneisyyteen paluuta. Maailma on jo aikoja ajanut ohi tuollaisesta vaikuttamisesta. Tuo ei ole kuin tuhon tie.
Olisi paljonkin ajatuksia siitä, että miten tässä näin kävi. Mutta ketä se auttaa? Paluu menneisyyteen voi joiltain osin olla mahdollista - enkä nyt enää puhu metallista. Puhun paremminkin prosessiteollisuudesta, jossa haasteena on mm. työssäviihtyvyys ja -jaksaminen työaikajärjestelyiden muodossa. Palkkaus alkaa olla edes siedettävällä mallilla. Siitähän ei esim. taannoisessa paperikiistassa suuremmin puhuttu.
Luin joululomalla Lapin Kansasta Paperiliiton entisen puheenjohtajan Jarmo Lähteenmäen ajatuksia. Ehkä minulla oli mahdollisuus laajentuneeseen tajuntaan siinä vaiheessa, kun elämässä korostuivat muutkin arvot työn lisäksi. Juttu oli ajatuksia herättävä, mutta viesti tuli minulle päivänselväksi: on valittava joko sopeutumisen tai vastaan taistelemisen tie.
Miten esim. sinä yksilönä aiot taistella vastaan? Minä ainakin lähetän joka päivä pari duunaripoikaa töihinsä. En pahemmin kysele AY-liikkeeltä, että millä ehdoilla heidät sinne tulisi saattaa. Myöskään ei ole siltä taholta esitetty mitään rajoituksia tahi esteitä kilpailukykymme säilyttämisen suhteen. Pääasia on, että he päättävät itse tehdä työtänsä tai vaikkapa vaihtaa työpaikkaa.
Vastaantaisteleminen on siis enemmänkin työnantajan murhe. Meidän työläisten on sopeuduttava ajatukseen, että kaikki ei kenties pysy ennallaan. Elämä ei lopu työpaikan loppumiseen. Muuta en osaa sanoa edes omille lapsilleni.
Lisäksi yritän uskoni ja oman esimerkkini kautta auttaa lapsiani iänkaikkiseen elämään. Siemen on jo itänyt: emme tuomitse heikkoja, yritämme auttaa ja tukea avun tarpeessa olevia. Tämä vaatii sen, että emme liian kirjaimellisesti ota AY-liikkeen suosituksia.
normiduunarin kannalta kattoen ei kovin hyvin. rahaa kyllä tulee, mutta elinkustannukset on karanneet hanskasta. enää ei keskituloinen työläinen osta asuntoa lontoosta tai edes kovin läheltä, ei massi riitä edes niiden vuokraamiseen. mutta siitä ei pahemmin ääntä pidetä, jossain pikkuotsikoissa niitä näkee. ja halpatyövoimahan sen homman siellä sotki ja sotkee vieläkin. kun puolasta lähtee 5000 rakentajaa sinne tekemään hommia alle neljänneksellä paikallisista palkoista, silloin on todellakin halpatyövoimasta kyse. niille puolalaisille iso palkka, mutta polkee paikelliset palkat ihan päin vittua.
jos joku tahvo haluaa samaa tänne, kannattaa alkaa miettimään sitä, että sieltä puolasta tulee omallekin paikalle 1000 duunaria 500 euron kuukauspalkalla kirkuen tekemään ne työt. mieti miten sitten elätät perheesi, kun palkat poljetaan "sopivan" alas.
Englannin palkoilla tekevät
Siinä on tärkein lause.
Tottakai loma- ym edut pitää olla kohtuulliset, mutta meillä on menty monissa "etuisuuksissa" hakoteille.
Työtunnin hintaa nostaa aivan liikaa se, että tehokasta työaikaa on vain n. 60 - 80 % maksetusta työajasta ja lisäksi erilaiset palkan luontoiset erät jotka eivät edellytä työpanosta.
Näillä ns. eduilla on aiheutettu paljon vahinkoa. Ennemmin korkeampi palkka tuottavasta työstä kuin maksetaan tekemättömästä.
60 - 80%??!!
Missähän näkisi.
henkilöluettelon mukaisesta tuntimäärästä kun vähennetään maksulliset poissaolot, työpaikalta poissaolo, häiriöt, kaikki tauot ja odotukset ja työn ohessa 'huiliminen' niin missä jää jäljelle edes 60%?
Olen ammatikseni tähyillyt näitä asioita!
Huom. En väitä ihmisiä laiskoiksi. Huomattava osa tyhjäkäynnistä johtuu päällekkäisyyksistä tai erilaisista häiriöistä joista osa on toiminnan huonoa suunnittelua ja valmistelua.
Todellinen tehollinen työaika on monella alalla yleensä alle 60 h.
En vain uskaltanut sitä laittaa tänne, kun nuo tosiasiat täällä ei oikein mene läpi.
ajattelin että tuokin luku jo herättää.
ay-linja on edelleen se, että entistä enemmän pitäisi maksaa tekemättömästä työstä.
Ei tarvitse olla selvänäkijä tietääkseen mihjin se johtaa.
Reilusta tuottavasta työstä voisi maksaa paljonkin paremmin, jos ei olisi niin paljon tuota tyhjästä maksettavaa.
Tätä asiaa on tutkittu ja todettu, että asiat saadaan näyttämään miltä ne halutaan.
Siis minä haluan sen näyttävän tältä: Jos firma ei ole kerran esittänyt mitään faktaa, mihin vedota esim. poissaolojen suhteen, niin kaikkihan on hyvin.
Poissaoloista ei luultavasti kärsi kukaan, koska on olemassa varamiesjärjestelmä. Varamiesjärjestelmä takaa varamiehenä työskentelevälle monenlaisia etuja verrattuna tavalliseen pätkätyöläiseen. Tästä kuuluu kiitos myös AY-liikkeelle.
Lisätkää tekin, jos pystytte peilaamalla esim. omaan tilanteeseenne: meillä joku tulee ja tekee vaikka minkälaisilla ehdoilla kaikki vakituisen työntekijän kannalta edulliseksi muutettavat sijaisuudet. Tämä mahdollistaa kahden kerroksen väen. Lääkärin moraalista en nyt puhu mitään, koska se liittyy kilpailukykyymme.
En todellakaan tarkoita itseäni, joka toki olen tehnyt ansiokkaan pätkätyöuran PISA-vertailussa korkealle rankatussa koululaitoksessamme. Minun oloni on ollut sopeutumista viimeiset vuodet.
Sanon sen alkuperäisen tarkoituksen täyttäneen peruskoulun hedelmän, oman lapseni sanoin: "Jos kerran kykenee, niin miksi ei tekisi työtä suurempia kokonaisuuksia huomioiden?"
Totta kai yhtiöt ulkoistavat työvoimaansa/työpaikkansa, koska suomen verotus ei toimi kunnolla,eli työvoimakustannukset ovat liian kovat kansainväliseen vertaukseen.
eli mitä nyt, kaikki työ siirtyy ulkomaille halutaan sitä tai ei, koska ulkomainen palkka/verotustaso on edullisin vaihtoehto.
Sääli mutta niin se vaan on, suomalaiset ammattilitot ovat sen tehneet, jatkuvilla palkkapyynnöillään.
Terveisiä ei suomen vero/palkkaympyröistä.....
Miten ammattiliitot ovat Suomessa saaneet aikaan nykyisen verotustason joka ei toimi kunnolla?
Mikä on se euroopan ihannevaltio missä palkkakustannuset ovat halpoja?
Eikö euroopan muissa maissa ole palkankorotuksia?
ovat aina vastustaneet yhdessä vasemmiston kanssa kaikkien työnantajamaksujen tai -verojen alentamista ja vaatineet niiden säännöllistä korottamista.
Mikä logiikka on siinä että eläkkeelle jäävän työntekijän on maksettava omasta eläkkeestään vain 4% ja hänen työnantajansa 22% (bruttopalkasta %)?
Miten työnantaja sitten hyötyy tästä eläkkeestä?
Mikä logiikka on ns. pekkaspäivissä kun ollaan pois töistä ja saadaan silti täyttä palkkaa tekemättä mitään?
Vähän sama juttu kuin että jos menee kauppaan eikä osta mitään niin joutuisi kuitenkin kassalla maksamaan 40% siitä mitä suunnitteli ostavansa..
Palkka on suorite jota maksetaan työn teosta.
Miksi pitäisi maksaa siitä että ei tehdä töitä?
Tässä muutamia perusteita minkä takia ei kannata Suomessa ottaa ketään töihin.
on juuri tuo tekemättömästä työstä maksaminen.
Mieluummin korkeampi palkka tekemisestä. Silloin tuotetaan jotain, muuten vain rasitetaan lisäkustannuksilla.
ay-liike valitettavasti haluaa mahdollisimman paljon mahdollisimman vähällä työllä. Yhtälö ei toimi.
nyt on tullut narunpää jo vetävän SAK:n käteen.
Palkkaa voisi todellakin korottaa jos sitä maksettaisiin vain työnteosta eikä siitä että ei tehdä töitä.
Esimerkiksi eräällä paperitehtaalla on aina ollut kova AY-uho päällä.
Nyt kun omistaja ilmoitti että tehkää tulosta tai tehdas suljetaan, on AY-öykkärit olleet kuin kusi sukassa.
Hiukan oudoksuttaa tuollainen että vain tehokkaasta työajasta maksetaan palkkaa. Sama pitäisi tietysi yleistää ylempään johtoportaaseen asti!
Kuitenkin asia on niin että palkkaa maksetaan määrätystä työajasta. Työnantajan tehtävä on järjestää ja suunnitella työ niin että siitä tulee myös tehokasta. Jos työn luonne on sellainen, että siitä ei saa aikasuhteellisesti mitenkään jatkuvaa tehokasta suoritusta, sitten se on niin. Työstä maksetaan se mitä ollaan yhteisesti sovittu.
Ekö asia olekkaan niin että sopimuksessa on kaksi osapuolta?
Tuo paperitehtaan ay-uhoilu on taas hyvä vetää esiin, että syypäitä ovat. Oletko tosiaan sitä mieltä että jos ay-öykkärisedät olisivat olleet kilttejä ei tehtaan tuottamalla tuloksella ole väliä? Ja luuletko tosiaan että tuloksesta tulee kannattavaa jos etuja/palkkoja hiukan viilataan?
"Ajatusta" kyseli, mikä on logiikka pekkaspäivissä joissa maksetaan tekemättömästä työstä. Työajan lyhennykset otettiin teollisuuteen, koska työn tuottavuus on noussut huomattavasti viimeisten vuosikymmenien aikana. Ts. pienemmällä tuntimäärällä suurempi tulos. Ilman työajan lyhennyksiä kaikki tästä lisäarvosta menisi tehtaanpösön perseeseen, ja pekkasilla pyrittiin ohjaamaan osa tästä myös työn tekijöille, kansakunnan suurimmalle voimavaralle. Kehitys on jatkunut edelleen viime vuosien aikana, ja tarvittaisiin uusia työajan lyhennyksiä ansiotasoa alentamatta.
voisi tulkita peruskoulun oppimäärällä.