muutin lapseni kanssa pari vuotta sitten miehen taloon.Meillä on 3 lasta yhteensä.Olemme uusioperhe.Olemme miettineet muuttaa muualle,mutt nyt päätimme remontoida hieman lisätilaa ja odottaa kaksi vuotta ,jotta yhden lapsen koulunkäynti ei kärsi.
Ongelma josta on keskusteltu on,että en tunne olevani "kotona".Talo on miehen ja vaikka osallistun perheen menoihin,ei tämä talo ole yhdessä hankittu.Kaikkialla muualla olen oma itseni,mutta täällä käyttäydyn eri lailla,aivan totaalisesti.En tunne olevani kotona.Tämä on miehen vanhempien kotitalo,joten hänen entinen vaimonsa ei ole asunut täällä.Joten se voi olla syynä.
Onko jollain muulla saman kaltaista tilannetta? tai vastaava?Miten olette ratkaisseet asia?
Asuin yksinhuoltajana monta vuotta ja olen tosi itsenäinen,mutta silti sitoutunut tähän perheeseen.
Ongelma josta on keskusteltu on,että en tunne olevani "kotona".Talo on miehen ja vaikka osallistun perheen menoihin,ei tämä talo ole yhdessä hankittu.Kaikkialla muualla olen oma itseni,mutta täällä käyttäydyn eri lailla,aivan totaalisesti.En tunne olevani kotona.Tämä on miehen vanhempien kotitalo,joten hänen entinen vaimonsa ei ole asunut täällä.Joten se voi olla syynä.
Onko jollain muulla saman kaltaista tilannetta? tai vastaava?Miten olette ratkaisseet asia?
Asuin yksinhuoltajana monta vuotta ja olen tosi itsenäinen,mutta silti sitoutunut tähän perheeseen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
hmm.. kuulostaa ihan tutulta. mulla oli sama tunne että jotenkin en kuulunut meidän "perheeseen" vaikka toinkin muassani yhden lapsen ja toimeentulon.. tunsin itseni jotenkin ulkopuoliseksi koska avokilla oli useampi lapsi siinä. Molemmat olimme asuneet pitkään yksinhuoltajina joten molemmilla oli eri säännöt ja eri käytännöt. Musta tuntui että se oli sen koti mutta ei mun.. kunnes yhtenä päivänä tajusin että syy on mun omassa päässäni. mä olen ratkaissut asian siten että olen tajunnut että tää hima on meidän yhteinen, oikeastaan enemmän mun koska tällä hetkellä maksan kaiken, mutta siis yhteinen kuitenkin. Että toinen tuntee myös välillä epävarmuutta ja kuvittelee että yritän "anastaa vallan" perheessä, huhhuh. Eikun saatana nyt hokasin että olen samassa jamassa yhä, kiitti vaan heh..
Itsekin muutin mieheni taloon lapsineni aikoinaan enkä tuntenut olevani "kotona". Uskoisin että syynä oli se että mieheni oli aikoinaan yhdessä exänsä kanssa ostanut talon. Exä oli siis vuosia häärinyt talossa ja ollut emäntänä jo ennen minua, ja samassa talossa sekstaillut mieheni kanssa. Jotenkin ajattelin että "meidän" talo ja koti ei alunperinkään ollut hankittu minua ja miestäni varten vaan miestäni ja hänen exäänsä, tuntui pahalta. Yritin asiasta puhua miehellenikin mutta hän ei sitä ymmärtänyt. En ole exästä mustasukkainen mutta saattaahan tuo jotain piilotajuntaista mustasukkaisuutta olla, tiedä sitten. Sen olen kyllä päättänyt että koko ikää ei tässä talossa asuta vaan hankitaan tilaisuuden tullen tulevaisuudessa "oma koti".
tunne minullakin.. mutta mutta sinun pitää asennoitua niin että miehesi on halunnut sinut kanssaan asumaan. ja sinä olet osa perhettä ja taloa.
toki itsekkin ujostelen viellä vähän mutta tuo yksin asuminen on varmaan suurin syy ettei osaa olla kuin kotonaan.
mutta minulla on auttanut se että minulla on oma tila (eli oma huone) ja omat tutut tavarat lähekkäin:) kyllä sinä viellä sopeudut.