Vanha suola

Tämä on kai aika klassista, mutta olen ihastunut erääseen itseäni vähän vanhempaan mieheen, josta tiedän hän on nyt varattu. Tämä on syy siihen, miksi en ole antanut asioiden edetä vaikka kiinnostusta kuitenkin oli jo ensi tapaamisestä lähtien. Tauon jälkeen sitä näyttää kovasti olevan edelleen, joskin ehkä miehen tilanteesta johtuen hillitymmin. Hän käy työpaikallani silloin tällöin, ja on siinä selviä heteron elkeitä. Katse viipyy pidempään ja muuta aistittavaa sähköä. Fakta on se että hän saa minulta jalat alta, muuten en täällä kirjoittelisikaan. En osaa päättää unohtaako vaiko ei, sillä olen todella kiintynytkin häneen. Kunpa vain ei olisi varattu. Ja ainahan voisi kysyä, mitä se miehestä kertoo, että varattunakin vilkuilee... Ehkä pitäisi upottaa pää jääveteen, jotta vähän viilentyisin.
4511
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

riittää. Pitäisi ehkä muuttaa Grönlantiin ja rakentaa iglu, tai kaivautua jäävuoreen. Kunpa hän ei olisi varattu. Väärin on toivoa tilanteen muuttuvan, ja kukapa sitä haluaisi olla perheen rikkoja. Silti tulee sekoiltua. Vastoin kaikki aiempia periaatteitaan. Ampukaa aamunkoitteessa...

Äänestä

Sitä se on. Hektinen hetkinen. Ja sitten se on ohi ja myöhemmin muistelet koko asiaa ja sen sinussa herättämiä voimakkaita tunnereaktioita suuresti huvittuneena.

Miten voi ylipäänsä _kiintyä_ ihmiseen, jota ei edes tunne hyvin? Eikö silloin kiinny pikemminkin unelmaan toisesta ihmisestä?

Äänestä
  • Riippuu tietysti siitä, miten paljon tuota vanhaa suolaa on tullut käyttäneeksi. Toisaalta jos ei ollut henkilöön aiemmin kiintynyt ja nyt yhtäkkiä on aivan erityisen kiintynyt himojensa sokaisemana, niin eihän se tosiaan mitään todellista kiintymystä ole. Haihattelua.

    Se on tuomioni tässä asiassa. Haihattelua.

    Äänestä

Viesti ei kuulu tälle palstalle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jne.. kirjoitti:

Tämä on kai aika klassista, mutta olen ihastunut erääseen itseäni vähän vanhempaan mieheen, josta tiedän hän on nyt varattu. Tämä on syy siihen, miksi en ole antanut asioiden edetä vaikka kiinnostusta kuitenkin oli jo ensi tapaamisestä lähtien. Tauon jälkeen sitä näyttää kovasti olevan edelleen, joskin ehkä miehen tilanteesta johtuen hillitymmin. Hän käy työpaikallani silloin tällöin, ja on siinä selviä heteron elkeitä. Katse viipyy pidempään ja muuta aistittavaa sähköä. Fakta on se että hän saa minulta jalat alta, muuten en täällä kirjoittelisikaan. En osaa päättää unohtaako vaiko ei, sillä olen todella kiintynytkin häneen. Kunpa vain ei olisi varattu. Ja ainahan voisi kysyä, mitä se miehestä kertoo, että varattunakin vilkuilee... Ehkä pitäisi upottaa pää jääveteen, jotta vähän viilentyisin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu