Olen ollut au pairina taala Englannissa jo reilu puol vuotta ja ikina ei oo sina aikana koti-ikava vaivannu.. Mutta joulu tuli ja piti menna kotona kaymaan niin kaikki muuttu.. Loma Suomessa oli aivan ihana ja muutama paiva sitten palasin takas tanne.
Nyt tuntuu silta etta mulla ei oo taala enaa mitaan vaan kaikki on kotona suomessa. Tiian kylla etta olin siella vaan lomalla, siks kaikki oli niin hienoo ja kylla se arki tulee siellakin vastaan. Taalakin kaikki menee hyvin, mitaan valittamista ei oo koskaan ollu mutta tuntuu vaan etten enaa oikeen kuulu tanne. En tia miks tallanen olo mut ajattelin vaan kysya onko kenellekaan kayny saman lailla? En viittis kuitenkaan kesken kaiken kotiin lahtee kun sinansa ei oo edes mitaan oikeeta syyta.. ja kyllahan se kesa sielta kohta tulee..
Mut jos jollain on kokemuksia samasta aiheesta niin laittakaa ihmeessa ja vinkkeja miten tasta olosta paasee yli..=)
Nyt tuntuu silta etta mulla ei oo taala enaa mitaan vaan kaikki on kotona suomessa. Tiian kylla etta olin siella vaan lomalla, siks kaikki oli niin hienoo ja kylla se arki tulee siellakin vastaan. Taalakin kaikki menee hyvin, mitaan valittamista ei oo koskaan ollu mutta tuntuu vaan etten enaa oikeen kuulu tanne. En tia miks tallanen olo mut ajattelin vaan kysya onko kenellekaan kayny saman lailla? En viittis kuitenkaan kesken kaiken kotiin lahtee kun sinansa ei oo edes mitaan oikeeta syyta.. ja kyllahan se kesa sielta kohta tulee..
Mut jos jollain on kokemuksia samasta aiheesta niin laittakaa ihmeessa ja vinkkeja miten tasta olosta paasee yli..=)
Vastaukset 10
Vanhimmat
Hei!
Jotenkin tosi lohdullista lukea että joku toinenkin on samassa tilanteessa! Olin itsekkin lomailemassa suomessa ja nyt tuntuu että putosin tyhjän päälle!
Vaikka perhe on ihana ja tuntuu että melkein kotiin olisin palannut, silti suomeen jääneet ystävät ja perhe vaivaavat. Seuraavan kerran kun olisi tarkoitus vasta kesällä Suomen kamaralle astua!
Toivottavasti jaksat siellä eteenpäin! Mä toivon tämän koti-ikävän helpottavan arjen rutiinien keskellä ja eihän se kuusikuukautta loppujen lopuksi niin pitkä aika olekkaan, varsinkin kun kesä tässä alkaa vielä lähestymään!
Voimia ja halauksia!!
Ma oon ollu Lontoossa nyt noin kuukauden ja ikava on iso vaikka helpottanu jo paljonki. Taa on oikeesti iha kauheeta, tuntuu et taalla kaikki ihmiset on iha aalioita ja suomi on the best!!!Vaha niinku kaikilla muillaki, onneks taalla on suomalaisia ystavia paljon mut harmi ku ei naa niita joka paiva. Niiden kans saa sit manata naita britteja.
Ja sit ku on viela kauheen nipottaja tuo mun perheen aiti vaikka kyl se kehuuki mua.
mutta tuntuu et taytyy olla niin taydellinen ja siltikaan ei kelpaa :(
Mutta kylla se tasta..
Oon kylla menossa suomeen joululomalla et on varmaan tosi kauheeta palata tanne, mut ma kestan!!
Pakko kayda suomessa suutelemassa maata ja se ihana suomalainen joulu, voi etta rakastan sita
heippa!
oli ihan pakko vastata tahan sun viestiin, kun itellakin on tasmalleen samanlaiset tuntemukset. todella tuntuu, etta taalla ei ole enaa mitaan. suomessa kaikki oli niin helppoa. itsekin kavin jouluna kotona. odotin sita lahtoa kauan ja hartaasti. lomani oli taydellinen! kun vihdoin palasin tanne, tipuin myos tyhjan paalle. tai no en ihan tyhjan paalle. mulla on taalla paljon hyvia ystavia ympari maailmaa ja isantaperhekin on ihan ok. mulla on taalla myos viela puoli vuotta ennen kuin palaan rakkaaseen suomeen. yritan tassa pinnistella, ettenko jattaisi kesken ja tiedan etten jata.
ongelma ikavasta rauhoittuu parin viikon jalkeen ja sitten kun on paassyt taas takaisin siihen normaaliin paivarytmiin jos sellaista on, ni ei ajattele enaa niin paljon suomea. on se aina siella taka-alalla, mut kylla sa kestat :)
tsemppia!!
Itse koin ihan saman tunteen,palatessani viime jouluna au pair-perheeseeni kahden viikon Suomi-loman jälkeen.Alunperin en ollut edes kovin kiinnostunut kotiin menosta jouluksi,mutta innostus voitti matkan lähestyessä ja olisin hyvin voinutkin jäädä sille tielleni.Ensimmäinen päivä oli raskain.Itselläni tunne alkoi sitten itsestään helpottaa tavattuani jälleen kaikki uudet kaverit ja vietettyäni aikaa perheen kanssa.Elämä palautui normaaliksi,niin sanotusti.
Jos joskus kaipasinkin kotiin,niin yleensä vaan aloin ajatella,että kerran sitä vaan täällä ollaan ja siitä elämästä on nautittava.Muistelin myös,että aikoinani halusin Suomesta pois juuri siksi kun oli tylsää ja halusin kokeilla jotain uutta ja ihmeellistä.Todella nopeasti se kevät sitten menikin.Nyt on jäljellä muistot vaan:)
Eli kliseistä,mutta nauti viimeisestä periodista siellä!Varmasti saat ikimuistoisen kokemuksen!Koita jaksaa,et ole yksin:)
Palasin just ennen uutta vuotta takaisin britteihin ja olo on ollut erilainen. Jotenkin tuntuu, etta ei olisi mitaan "oikeaa tekemista" ja kaikki tuntuu, ei nyt harmaalta, mutta lattealta. Sinansa outoa, koska en edes odottanut suomeen menemista innoissani, lahdin melkeinpa pelkasta velvollisuudentunnosta.
Itse asiassa mahdollinen koti-ikava oli yksi syy, miksi en olisi halunnut lahtea ollenkaan. En ma nyt talla hetkella varsinaisesti tunne koti-ikavaa, mutta ihan erilaiselta tuntuu... Ei olisi pitanyt menna takaisin Suomeen ollenkaan.
Mutta eikohan taa tasta parane kun kielitunnit alkaa ja paasen takaisin jonkinlaiseen rutiiniin (taalla on lomat just loppu eli elaman pitaisi palata jonkun asteiseen jarjestykseen parin viikon sisalla). Onneksi taa jaljella oleva seitsenkuukautinen ei kuitenkaan tunnu niin pitkalta, koska ma kuitenkin viihdyn taalla ihan kivasti =)
Erityisen outoa taa on siksi, etta ma en ole tuntenut minkaanlaista koti-ikavaa koko ennen joulua taalla viettamani ajan aikana. Tan on kuitenkin pakko olla jonkun asteista koti-ikavaa, koska ainoa mika periaatteessa muuttui oli se, etta kavin Suomessa. Jannaa.
itse olen asunut englannissa kohta kolme vuotta ja aina kun kay suomessa lomalla kauhee ikava iskee, mut kyl se ohi menee!!nauti vaan elamasta ja unoha suomi kyl se siel viela on kuhan meet takasi ja mikaan ei oo muuttunu!!!
Tiedän viestejä lukiessa tunnen huonoa omatuntoa omasta ikävästäni, sillä oma au pair aikani Tukholmassa kestää vain kolme kuukautta ja nyt on jo puolitoista takana... Koko ajan kasvava ikävä kotiin on kamala taakka ja lasken vain, kuinka monta päivää on jäljellä...perheessä ei ole mitään vikaa ja tehtäviäkin on normaalia vähemmän, mutta silti en tunne kuuluvani joukkoon, mikä kasvattaa ikävää entisestään ja kaipausta minua rakastavien ihmisten joukkoon..
Itsekin tein sen virheen, että kävin kotona Suomessa jouluna. Tai virheen, sillä tiedän, että jos en olisi käynyt kotona jouluna, niin olisi tuntunut todella, todella pahalta! Olen nyt lähdössä uudestaan viikonlopuksi Suomeen pikavisiitille ja sitäkin olen odottanut kuin kuuta nousevaa!
Suurin syy kamalaan koti-ikävään on yksinäisyys, en osaa oikein etsiä kavereita, sillä esim. paikalliset au pair-tapaamiset sattuvat aina työajalleni. kielikurssikin alkaa vasta puolentoista viikon päästä. Puhelinlasku kotiin soitetuista puheluista kasvaa ymmärrettävästi koko ajan. On kamalaa, kun ei voi puhua kenellekään perheen ulkopuoliselle täällä, varsinkin normaalisti todella puheliaalle ja menevälle ihmiselle se tuntuu todella pahalta!
Tilannetta pahentaa ison ikävän lisäksi vielä huonot välit perheen äitiin, joka ei pidä minusta lainkaan viihtymättömyyteni ja erilaisten toimintatapojeni takia. Olemme lisäksi täysin eri luonteiset ja ajattelemme monista asioista aivan eri tavalla.. Lastenhoitotaidoistani en ole koskaan saanut moitteita vaan kehuja ja olenkin perheen lapselle kuin sisko.
Keksittekö mitään keinoa helpottaa tilannetta? Uutta harrastusta en ehdi aloittaa, sillä olen täällä enää niin lyhyen aikaa! tosin tuntuu turhalta käyttää päivät pitkät ikävöimiseen eikä se ole perheenkään kannalta hyvä, jos au pair ei viihdy vaikka odotukset sen suhteen ovat kovat.
mä oli au pairina länsi euroopassa, tarkotus oli olla puoli vuotta mutta olin sitten vain kaks kuukautta. oli kamala koti-ikävä enkä viihtynyt perheessä ollenkaan. työtä oli vähän ja lapset suht isoja joten eivät paljoa mua tarvinneet. tunsin jatkuvasti oloni turhaksi. koskaan en myöskään saanut tekemästäni työstä kehuja, en myöskään moitteita. mua ei huomioitu oikeastaan ollenkaan. olin sitten vain kaks kuukautta. kerroin perheelle että haluan lähteä ja sen jälkeen elämä oli vieläkin tuskaisempaa. sulla on niin vähän aikaa jäljellä siellä ettei ainakaan kotiin kannata lähteä kun et välttämättä paljoa aikasemmin kuitenkaan pääse lähtemään. tsemppiä! äkkiä se aika menee loppujen lopuksi. varmaan ihan mukavaa kuitenki päästä edes pikavisiitille kotiin, vaikka toisaalta takasin palaaminen on vaan entistä vaikeampaa.
Mäkin olen Tukholmassa, että jos haluat esim. shoppailu/baariseuraa, niin laita mailiosoittees tänne!
Tulin juuri tänään pois yhteisellä päätöksellä, ikävä kasvoi liian suureksi ja luottamuspula oli melkoinen pitkälti juuri sen takia. En ilmeisesti muutenkaan hoitanut tehtäviäni parhaalla mahdollisella tavalla?suruttaa aivan vietävästi,olo on petturimainen ja kenkku, mutta tuntuu silti, että oikea päätös tuli tehtyä. Sain lähtöä ennen kuulla, että ikävöintini oli perheen lapsen kehityksen kannalta negatiivista ja minun takiani lapsi valvoi yöllä, ei nukkunut kunnolla ja kiukutteli vanhemmilleen. Perheen äiti ei myöskään voinut nukkua/tehdä töitä kunnolla, kun murehti, että mitenkä paljon laiminlyön tehtäviäni (jota en todellakaan tehnyt, mutta yritäpä todistaa se!), kun hän ei ole kotona. Kiitos kuitenkin rohkaisusta! En vain ole au pair-ainesta... harmi, että huomasin sen vasta paikan päällä ja petin perheen luottamuksen ja odotukset.. :'(