Helvetti kun ei ole munaa mennä juttelemaan mukavan näköisille naisille selvinpäin. Humalassa siitä ei tule yhtään mitään.
Ei ole munaa
Munaton_
123848
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
ei se nyt niin vaikeeta oo..
Eihän se itse juttelu niin vaikeaa ole, mutta juttelun aloittaminen on hyvinkin vaikeaa. Tarkoitan esim. linja- autoasemalla, kioskissa jne... En välttämättä baarissa. Sekin vielä, että minkätakia aina miehen on tehtävä aloite ? Kyllä jos nainenkin näkee mielenkiintoisen ihmisen, niin miksi hän ei voi tehdä aloitetta ?
alotteita, olen siis nainen. Mua ei ujous vaivaa. Mikä siinä jos alkaa läppää heittää? Just joku linkkupysäkki, kassajono ym on oikein hyvä jutuniskupaikka;) Aiheita vaan ympäriltä tyyliin "onpas pitkä jono, onks toi hyvää(jos olette vaik samal leipähyllyl)" jne jne. Me ollaan täällä ehkä kerran vaan, ei kannata missata yhtään tilaisuutta. Suut auki;)
Onhan se vaikeaa, ainakin minulle. Suuri kynnys on saada juttu alkuun. Täytyykö tässä nyt itseään pakottamalla saada jotain konkreettista aikaan ? Ehdottomasti pitää ainakin yrittää.
ei laiteta:) Ja tiedätkö, tässäkin asiassa harjoitus tekee mestarin. Ei ne "vastapeluritkaa" aina mitään sana-akrobaatteja ole:) Rohkeasti alat itseäsi vaan pakottamaan, seuraavalla kerralla on jo hitusen helpompaa. Usko pois!
ei oo mitään menetettävää! Ei muutaku menoks;) Voit kuule yllättyä positiivisesti. Ennen mä kuuntelen selväpäisen vaikka "tikusta asiaa" ku humalaisen jorinaa, ne jutut jää omaan arvoonsa...
koita tehdä edes jollain pienellä lauseella tai eleellä selväksi iskuyrityksesi/kiinnostuksesi. Ilmoista on turha mennä juttelemaan. Olen jutellut monien miesten kanssa "ilmoista" ja herännyt vasta liian myöhään ymmärtämään että mies taisikin olla kiinnostunut minusta eikä ilmoista. AAARRK.... Silloin tulee tosi tyhmä olo,,.. varsinkin kun itsekin tarvitsisi vakituista seuraa.
oli juuri eilen treffeillä. Tiesimme toisemme, kun ollaan rinnakkaisluokilla... Silmäpeliä oli jo ollut noin puoli vuotta. Eiku sovittiin tapaaminen kauppakeskuksessa... Ei mitään erikoista: puhuttiin niitä näitä, tutustuttiin. Treffien loppuksi lyyli sanoi että voitais uudestaankin sopia tapaaminen. Kumpikaan meistä ei oo mitään seurapiiri-ihmisii. Kaksi melko ujoa ihmistä, mutta juttua riitti ja tuli luontevasti... Eiku rohkeesti puhumaan ja muista HYMYILLÄ!
Tähän huomautan että nämä olivat kolmannet treffit elämässäni (15w). Ekat treffit lopahti siihen, että seuralainen otti serkkunsa mukaan elokuviin. Toka oli netin kautta vuotta nuorempi tytsy jonka kanssa sitten tapasimme, mutta en itse ainakaan tuntenut vetoa häneen vaikka kaunis olikin... Hänen kanssaan menimme discoon, mutt sielä se oli kavereittensa kanssa ja oli niinku ei olis tuntenu mua. Kolmannet olivat onnistuneet (aikaisempi viesti) ja en pysty olemaan ajattelematta Häntä.
Neuvo:
1. Ekoilla treffeillä ei kantsi mennä elokuviin. Tutustukaa kahvikupin äärellä. Tai vaikka kiertelette kaupunkia (jos kesä.)
2. Ei kannata olla liian toiveikas netti-seuralaisen kanssa, sillä hän on yleensä paljon muutakin, kuin mitä on antanut ymmärtää.
Yleensä sitä miettii, et mitä jos sitä ei yhtään kiinostakaan? Ja sit ei tuu mentyä. Perseestä. Tuossa juuri eilenkin oli koko illan helkkarinmoista silmäpeliä yhden todella nätin tytön kanssa. Enkä tietenkään uskaltanut mennä puhumaan/pyytämään tanssiin. Ja nyt vituttaa, varmaan enemmän kuin jos ois tullu avarista :) Outo juttu tuo vetäytyneisyys.
Tuo on muuten jännä juttu ja vaatii todellakin itsepohdintaa. Pystyn menemään spontaanisti keskustelemaan kenen tahansa tuntemattoman naisen kanssa, mutta sitten kun kiinnostun oikeasti jostakin henkilöstä, niin tekeekin jo tiukkaa mennä keskustelemaan. Ehkäpä sitä tosiaankin vähän pelkää, että kiinnostus onkin yksipuolista ja saa tylyt pakit.
Tälläkin hetkellä mielessäni pyörii eräs todella ihana nainen, jonka olen lähiaikoina tavannut pari kertaa yhteisten ystävien luona iltaa istuessani. Kyseinen nainen on todella kaunis, mukava ja myöskin ns. kunnollinen. Kaiken lisäksi olemme molemmat vapaita ja meillä on vieläpä yhteisiä ystäviä. Ei hitsi uskalla edes kunnolla silmiin katsoa, kun tuntuu että sydämen rytmit sekoavat. Olen laatimassa "sotasuunnitelmaa" kyseisen tapauksen kohdalle, mutta eikun vaan pelottaa miten käy. Toisaalta olisi helppoa vaan antaa olla, mutta toisaalta olen sitä mieltä, että omien tunteiden ilmaisemisessa ei ole mitään pahaa ja myöskin katuisin varmasti koko loppuelämäni pohtien että mitä jos sittenkin toinenkin olisi ollut kiinnostunut.
Olen ollut täsmälleen samanlaisessa tilanteessa, enkä sitten tehnyt mitään asialle... Ja kyllä se välillä vähän kalvaa vieläkin.