Minulla oli hiljattain lomaromanssi yhden turistin kanssa ja luulin sinisilmäisesti, että siitä jäisi vain kiva muisto, mutta romanssi loppuikin ikävästi. Olimme todella tiiviisti yhdessä, koska mies ehdotteli tapaamisia jokaiselle päivälle. Tapasimme lauantaina uuden vuoden aattona ja näimme toisiamme joka päivä keskiviikkoon asti. Silloin tuli molemmin puolinen kyllästyminen, sen huomasi esim. hänen olemuksestaan ja siitä ettemme enää puhuneet paljoakaan. Vaikeuksia aiheutti myös kielivaikeudet, koska en pystynyt keskustelemaan yhtä vaivattomasti kuin äidinkieltäni. Mies tarjosi minulle kaikki ruoat ja juomat, suutelimme ja hän jopa nukkui luonani, mutta emme harrastaneet seksiä. Kuitenkin perjantaina kun tavattiin hän ei vaikuttanut enää yhtään kiinnostuneelta, ei kysellyt juuri mitään, ei vaikuttanut ilahtuneelta minut nähdessään, halusi istua hetken yksin (olimme 4 henkeä), halusi tanssia ensin kaverinsa eikä minun kanssani ja rupesi tanssilattialla tanssimaan toisen naisen kanssa. Olin todella pettynyt häneen ja laitoin suhteen poikki seuraavana päivänä jolloin hän myös lähti takaisin omaan maahansa. Oliko tämä vain kyllästymistä vai mistä tällainen yhtäkkinen mielenmuutos? Hän oli kuin eri ihminen alkuviikosta ja loppuviikosta. Olisin halunnut hänen vievän tämä jutun loppuun asti niin että jäisi kiva muisto molemmille, mutta sain tästä vain sydänsuruja. Olemme molemmat nuoria, minä 25 ja hän 24. Hän oli 4 kk sitten eronnut tyttöystävästään, joka jätti hänet 5 v seurustelun jälkeen.
Kyllästyminen?
Tyttö
111340
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Sä et antanut sille pimppaa. Se kyllästyi odottaan.
en menettänyt neitsyyttäni hänelle, hän ei olisi sitä ansainnut.
olisi ollut syynä.. kaveri halusi saada sulta ja näki vaivaa asian eteen.. ja kun et lämmennyt niin toisen valloittaminen alkoi.. tämmöisiä ne ulkomaan ihanat miehet.
mitä se kertoo sit muille takas kotimaassaan? sen et ei saanut vaikka näki vaivaa.. taisi tulla oike kiire löytää joku helpompi..
mieti jos se ois saanut kertoo kaikille et vei neitsyyden.. varmaan se kertoo sen kuitenkin. miehet on samanlaisia kansallaisuudesta riippumatta...
sinisilmäinen hyvinkin..
Tässä huomaa, että ei ne miehet ulkomailla ole sen kummempia ja erilaisempia kuin täällä Suomessakaan.
Olipa syynä mikä tahansa niin hän haluaa edelleen pitää yhteyttä minuun, vaikka on jo palannut kotimaahansa. Tanssi kuulemma toisen naisen kanssa koska halusi pitää hauskaa. Eli syy hänen käytökseensä ei ole vielä selvinnyt, mutta olemme selvittäneet välimme ja se on pääasia. Enpä tiedä tuosta "seksiteoriasta", ei hän käynyt mitenkään kuumana tms. Vähän vihjaili kyllä, mutta ei vongannut. Eli uskon kyllä että hän oli kiinnostunut minusta ihan oikeasti. Ei kai hän muuten haluaisi pitää yhteyttä.
No tottahan toki hän on varmaan tykännyt sinusta ja kaikkea, mutta taitaa kuitenkin olla niin, että kun sinulta ei seksiä herunut, niin päätti yrittää hakea sitä muualta.
Jos hän kerran tiesi olevansa lähdössä pois, ja teidän välille ei suhdetta kuitenkaan syntyisi, niin miksi olla sinulle mieliksi, jos hän ei itse siitä mietenkään hyötyisi?
Noin lyhyen tuttavuuden jälkeen ja varsinkaan kun ei mahdollisuutta suhteelle, kukaan ei ajattele toista ennemmin kuin itseään. Se kuuluu vasta todelliseen ihastumiseen/rakastumiseen.
Anna olla ja kato toinen.Ei kannata lähteä merta edemmäs kalaan. Sydänsuruja saa paljon helpommin lähempääkin.
Oletpa sinä sinisilmäinen. No joo, ehkä hän tykkäsi susta. Mutta nyt palasi taas kotimaahansa. Siellä uudet kuviot ja uudet naiset. Sen kun haikailet peräänsä.
kuitenkaan lähtenyt sen naisen matkaan. Se nainen muuten yritti tanssia hänen kanssaan eikä päinvastoin.
En usko että mies ehti vielä kyllästyä sinuun mutta takuulla huomasi jonkun esteen suhteellenne joka ei tietenkään välttämättä johtunut edes sinusta. Asioiden tai asian vaikeuden vuoksi ei välttämättä edes halunuut ottaa asiaa esille.
Itse tiedän kokemuksesta tuollaisen katumapäälle tulemisen joka sitten on tuhonnut kaikki kiinnostukset naiseen. "Tietää" tai tuntee vain ettei asiasta tule mitään. Omassa tapauksessani on käynyt niin, että en vain ole saanut suutani auki ja olen ikäänkuin hieman samaantyyliin antanut suhteen kuivua kokoon.