Tälläistäkin

Yhdessä paikassa pomon nuoleskelulla ja pimpan antamisella yksin muija nosti palkkaansa 340 egel kuukaudessa. Eronnut akka toi kaverinsa töihin ja sille kaverille maksetaan 2-3 tunnista saman minkä puol osa-aikatyöläin saa viikossa ja tämä on valtiolla.
Lostava asia tuo upj. Pärstäkerroin lipitys ja ja kaikenlainen hymistely palkitaan. Senlisäksi kaikki nrmaali asioita parantavat asiat jäädytetään. Ja tämän saa aikaan eronneet katkeroituneet akat. ja tämä on totta
1597
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Esimerkiksi sukulaissuhteet aiheuttavat eriarvoiseen asemaan joutumista. Monessa työpaikassa töihin päästään sukulaissuhteilla ja palkkakin määräytyy niiden mukaan kun on UPJ!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


4234567890 kirjoitti:

Yhdessä paikassa pomon nuoleskelulla ja pimpan antamisella yksin muija nosti palkkaansa 340 egel kuukaudessa. Eronnut akka toi kaverinsa töihin ja sille kaverille maksetaan 2-3 tunnista saman minkä puol osa-aikatyöläin saa viikossa ja tämä on valtiolla.
Lostava asia tuo upj. Pärstäkerroin lipitys ja ja kaikenlainen hymistely palkitaan. Senlisäksi kaikki nrmaali asioita parantavat asiat jäädytetään. Ja tämän saa aikaan eronneet katkeroituneet akat. ja tämä on totta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu