Vanha valkopartainen mies valtaistuimella

Nykyään jotkut uskovaisetkin sanovat ettei Jumala ole mikään ukko pilvenreunalla. Aikuiset uskovat eri tavalla, sanotaan.

Kun synnyin, se oli minulle suuri yllätys. Muistan kun juuri puhumaan ja tiedostamaan tultuani pari vuotiaana istuin maalla erään talon pihalla, nurmella, kukkien keskellä, kysyin serkultani, leikkitoveriltani että mistä tämä on tullut?

Minua kaksi vuotta vanhempi serkkutyttö sanoi että se on Jumala luonut. Kysyin että missä Jumala on? Serkkutyttö näytti sormella ylös sinitaivasta, minä taivutin niskaani ja katsoin korkeaa sinitaivasta ja kuvittelin vanhan ukon valtaistuimella jossain kirkkaudessa. Ajatus huimasi minua ja asian suuruus hieman säikäytti, joten päätin olla ajattelematta koko Jumalaa.

Istuin piha-nurmella kesän auringonpaisteessa ja katselin kauniita kukkia, voikukkia, päivänkakkaroita ja kissankelloja. Pidin erityisesti kissankelloista, tykkäsin että Jumala on tehnyt kivoja kukkasia.

Vanhemmaksi tultuani unohdin lapsen ajatukseni ja uskoin apinaihmisiin.

Tulin uskoon neljä vuotta sitten ja viime aikoina olen alkanut ajatella enempi samaan tapaan kuin kaksivuotiaana ollessani.

Mielestäni Jumala voidaan aivan hyvin kuvitella valkopartaiseksi vanhaksi mieheksi valtaistuimella koska käytännössä Jumala kuitenkin istuu valtaistuimella.

Olen syvällinen pohdiskelija mutta siitä huolimatta lapsuuden maailmankuva ja Jumalakuva ei ole mielestäni mitenkään väärä.

Niinsanottu "aikuinen" ajattelutapa saattaa vain olla hieman "homehtunut" siinä kaikki.

Jumalan siunausta kaikille!
11596
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

"Kun synnyin, se oli minulle suuri yllätys."

Hehhee. Mikä?

Äänestä
  • Yllätys oli se, että jotakin on olemassa. En arvannut että jotakin on yleensä olemassa.

    Äänestä

  • uskov. kirjoitti:

    Yllätys oli se, että jotakin on olemassa. En arvannut että jotakin on yleensä olemassa.

    Selkis. Lopputeksti samaa huuhaata.

    Äänestä

  • uskov. kirjoitti:

    Yllätys oli se, että jotakin on olemassa. En arvannut että jotakin on yleensä olemassa.

    melko harva meistä arvaa jotain olevan olemassa ennen syntymäänsä.

    Äänestä

  • itsekään kirjoitti:

    Selkis. Lopputeksti samaa huuhaata.

    Kirjoitit:

    "Et sii ymmärtänyt"

    Mitä en ymmärtänyt?

    Äänestä

  • että... kirjoitti:

    melko harva meistä arvaa jotain olevan olemassa ennen syntymäänsä.

    että... kirjoitti:

    "melko harva meistä arvaa jotain olevan olemassa ennen syntymäänsä."

    Nyt ajattelet tietysti ihmisenä, joka on jo tottunut elämään, ja pitää kaikkea itsestään selvyytenä, eikä osaa enää kyseenalaistaa olemassaoloa. Mitä jos mitään ei olisi ollutkaan?

    Äänestä

  • itsekään kirjoitti:

    Selkis. Lopputeksti samaa huuhaata.

    Avauskirjoitukseni ei ollut mitään huuhaata, vaan tosi tapaus elävästä elämästä. Jotkut asiat jäävät muistiin.

    Äänestä

/////   
Minun sitä katsellessani valtaistuimet asetettiin, ja Vanhaikäinen istuutui. Hänen vaatteensa olivat valkeat kuin lumi ja hänen päänsä hiukset kuin puhdas villa. Hänen valtaistuimensa oli tulen liekkejä, ja sen pyörät olivat palavaa tulta. ////
lapsuutesi ajatukset Jumalan muodosta ja naosta ei ehka ollutkaan kaukana totuudesta...
blessings..l-h..

Äänestä
  • Jämähtänyt funttari kelaa taas kerran fantasioitaan..
    Eikö tosiaan ole koskaan tullut mieleen että uskomuksesi ovat totta vain sinulle?
    Mitään tosiasioihin perustuvaa näyttöä niistä ei ole koskaan löytynyt.

    Äänestä

  • minnesota kirjoitti:

    Jämähtänyt funttari kelaa taas kerran fantasioitaan..
    Eikö tosiaan ole koskaan tullut mieleen että uskomuksesi ovat totta vain sinulle?
    Mitään tosiasioihin perustuvaa näyttöä niistä ei ole koskaan löytynyt.

    tasmalleen samanlailla'Lapsen asteelle..' omassa asenteessasi?samalla 'levulilla' ollaan,sina toisessa,ja mina toisessa paassa.

    Mitään tosiasioihin perustuvaa näyttöä niistä ei ole koskaan löytynyt/////Jeesus sanoi...he kysyvat merkkia..joonaan merkki on ainoa mika heille annettiin...kelpaako se sinulle?
    muut 'merkit ' naet kuoltuasi..

    Äänestä

  • Eli nautintoa saadaan sittenkin kuvan palvonnasta, superihmisen ajattelusta.

    Mielestäni on jopa jumaluuden halventamista ja latistamista kuvata se yhdeksi hahmoksi. Jumaluuden tulisi olla jotain kaiken läpäisevää, niin paljon olemassa että sitä ei tarvitsisi havaita.

    Mutta tuohan on vain ymmärtämättömän ateistin hypoteesi.

    Sympaattinen kyllä tuo primitiivisen tarun kuvaus "Vanhaikäisestä". Tuollainen teki silloin vaikutuksen. Jos sama tarina kirjoitettaisiin nyt, jumalalla olisi kallis puku ja kravatti, design-istuin ja ympärillä pajon langatonta teknologiaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


uskov. kirjoitti:

Nykyään jotkut uskovaisetkin sanovat ettei Jumala ole mikään ukko pilvenreunalla. Aikuiset uskovat eri tavalla, sanotaan.

Kun synnyin, se oli minulle suuri yllätys. Muistan kun juuri puhumaan ja tiedostamaan tultuani pari vuotiaana istuin maalla erään talon pihalla, nurmella, kukkien keskellä, kysyin serkultani, leikkitoveriltani että mistä tämä on tullut?

Minua kaksi vuotta vanhempi serkkutyttö sanoi että se on Jumala luonut. Kysyin että missä Jumala on? Serkkutyttö näytti sormella ylös sinitaivasta, minä taivutin niskaani ja katsoin korkeaa sinitaivasta ja kuvittelin vanhan ukon valtaistuimella jossain kirkkaudessa. Ajatus huimasi minua ja asian suuruus hieman säikäytti, joten päätin olla ajattelematta koko Jumalaa.

Istuin piha-nurmella kesän auringonpaisteessa ja katselin kauniita kukkia, voikukkia, päivänkakkaroita ja kissankelloja. Pidin erityisesti kissankelloista, tykkäsin että Jumala on tehnyt kivoja kukkasia.

Vanhemmaksi tultuani unohdin lapsen ajatukseni ja uskoin apinaihmisiin.

Tulin uskoon neljä vuotta sitten ja viime aikoina olen alkanut ajatella enempi samaan tapaan kuin kaksivuotiaana ollessani.

Mielestäni Jumala voidaan aivan hyvin kuvitella valkopartaiseksi vanhaksi mieheksi valtaistuimella koska käytännössä Jumala kuitenkin istuu valtaistuimella.

Olen syvällinen pohdiskelija mutta siitä huolimatta lapsuuden maailmankuva ja Jumalakuva ei ole mielestäni mitenkään väärä.

Niinsanottu "aikuinen" ajattelutapa saattaa vain olla hieman "homehtunut" siinä kaikki.

Jumalan siunausta kaikille!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu