Painan 68kg ja olen 180cm pitkä 20v mies. Olen täysin normaalipainoinen näin ajatellen. Silti omistan pienen pömppömahan ja pieniä muita ongelmaalueita. Suunnitelmana on saada vatsalihakset näkymään kesään mennessä. Olen saanut muutaman kilon pudotettua, mutta minulla on suuri huoli siitä, että paino lähtee lihaksistani.
Urheilen aika paljon:
- Krav maga treenit kolme kertaa viikossa
- Melkein joka toinen päivä aamulenkki (7km)
- Kuntosalia noin 5-6 kertaa viikossa
Ruokavalioni:
Aamupala:
Mysliä noin 100g (vähäsokerista)= noin 400cal
Lounas:
Maitorahkaa 200g(120cal) tai raejuustoa 200g (180cal). Lisäksi hieman salaattia jos on suurempi nälkä.
Päivällinen:
Tonnikalaa vedessä 150g (noin 200cal) ja siihen lisäksi myös runsas annos salaattia
Illalla syön raejuustoa, maitorahkaa tai tonnikalaa, mutta lisään ruokaan ruokalusikallisen rypsiöljyä.
Syön aina salaattia tai hieman raejuustoa, jos nälkä yllättää. (Kurkkua, tomaattia, jäävuorisalaattia, paprikaa). Herkkuja en syö ollenkaan ja juomaksi aina maitoa tai vettä. Lisäksi syön vitamiineja ja juon paljon vihreää teetä.
Haluaisin tietää toimiiko tämä "dieetti". Syön mahdollisimman vähän hiilihydraatteja, kuten näette. Niitä tulee vain salaatista, ja hieman maitorahkasta ja raejuustosta. Rasvan kanssa melkein sama juttu, sitäkään ei tule muuta kuin maitorahkasta, raejuustosta ja rypsiöljystä. Pitäisikö rasvan määrää lisätä ja kuinka paljon on tarpeellinen määrä? Tarvitsenko hiilihydraatteja? Oletin että niistä tulee vain turhaa hidastusta, joten olen korvannut perunan, riisin jne. syömällä paljon salaattia.
Ps. Minulla on kova itsekuri, eli jaksan kyllä tehdä tätä, mutta haluan tehdä sen mahdollisimman tehokkasti, joten antakaa hyviä neuvoja.
Urheilen aika paljon:
- Krav maga treenit kolme kertaa viikossa
- Melkein joka toinen päivä aamulenkki (7km)
- Kuntosalia noin 5-6 kertaa viikossa
Ruokavalioni:
Aamupala:
Mysliä noin 100g (vähäsokerista)= noin 400cal
Lounas:
Maitorahkaa 200g(120cal) tai raejuustoa 200g (180cal). Lisäksi hieman salaattia jos on suurempi nälkä.
Päivällinen:
Tonnikalaa vedessä 150g (noin 200cal) ja siihen lisäksi myös runsas annos salaattia
Illalla syön raejuustoa, maitorahkaa tai tonnikalaa, mutta lisään ruokaan ruokalusikallisen rypsiöljyä.
Syön aina salaattia tai hieman raejuustoa, jos nälkä yllättää. (Kurkkua, tomaattia, jäävuorisalaattia, paprikaa). Herkkuja en syö ollenkaan ja juomaksi aina maitoa tai vettä. Lisäksi syön vitamiineja ja juon paljon vihreää teetä.
Haluaisin tietää toimiiko tämä "dieetti". Syön mahdollisimman vähän hiilihydraatteja, kuten näette. Niitä tulee vain salaatista, ja hieman maitorahkasta ja raejuustosta. Rasvan kanssa melkein sama juttu, sitäkään ei tule muuta kuin maitorahkasta, raejuustosta ja rypsiöljystä. Pitäisikö rasvan määrää lisätä ja kuinka paljon on tarpeellinen määrä? Tarvitsenko hiilihydraatteja? Oletin että niistä tulee vain turhaa hidastusta, joten olen korvannut perunan, riisin jne. syömällä paljon salaattia.
Ps. Minulla on kova itsekuri, eli jaksan kyllä tehdä tätä, mutta haluan tehdä sen mahdollisimman tehokkasti, joten antakaa hyviä neuvoja.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Lähtökohtasi ovat kyllä mainiot! Onnittelut tuosta liikunnan määrästä! Ja maltista!!!
Sulla näyttää hyvältä tuo juttu mitä olet noudattanut.
Oletko tutustunut pakkotoistoon? Siellä oli muutama "atkinssi" punttaaja.
Guru Halonen on jotain väsännyt tommoseen osoitteesseen
http://ufsweb.myvisio.com/showpage.asp?id=4986.
Ittellä silmiin pisti tuo suuri myslin määrä aamulla! Melkein kokonaan hiilaria! Okei puntilla, kun käyt hiilaria voi olla enemmän kuin sohvaperunalla, mutta kuitenkin PELKKÄÄ hiilaria heti kärkeen(nostaa insuliinitasoja kamalasti ja tiputtaa ne alas myös rytinällä, ainakin niillä jotka on jo paljon kroppaansa näin rääkänneet, näin ei ehkä sulla)! Mukaan vaikka rahkaa ja jogurttia. Minkä jugurtin valitset, niin on toinen kysymys. En kyllä söisi pelkkää hiilaria missään nimessä, aina mukaan rasvaa ja protskua. Itellä salia ennen vedetyt pelkät hiilarit saa puolen tunnin päästä aikaan heikotuksen. Oma aamupala on pari munaa ja 3 pekoni siivua. Siihen vielä voisi lisätä hiilaria marjoista tai vihanneksista, mutta ainakaan vihannekset ei aamulla maistu. Toisilla jos on rasvaa/protskua paljon mutta jättää hiilarit pois aiheuttaa nälän nopeammin kuin kaikkia sopivasti.
Rasvasta sen verran, että ensinnäkin ostaisin öljyssä rypeviä kaloja. Vesifisut maistuu ihan pas***le. Pähkinöitä suosittelen sullekkin, manteleissa ja saksanpähkinöissä on aikavähän hiilaria, mutta hyviä rasvoja paljon. Avokaado ja hyvät öljyt on poikaa. Kermaa ja voita maltilla. Margariinia en ole syönyt kahteen vuoteen. Joskus jos syön leivän panen voita päälle ja maistuu hyvälle. Jos kerta rajoitat hiilarit minimiin, niin lisää ihmeessä rasvaa reilusti.
Karppaus.info auttaa monissa kysymyksissä. Siellä on punttikarppeja esim. cockton(liekö se nyt noin kirjoitettiin) ja misukisu.
Se erään naiskarpin sanonta puolikiloa kasviksia ja protskua plus surutta öljyä on naiselle hyvä ohjenuora. Mies voi kyllä syödä enemmän.
Miltä sinusta itestä tuntuu?? Riittääkö salilla voimat? Väsytääkö? Entäs suolen toiminta? Oletko vetämätön "vapalla"? Onko iho kuiva?
Minkä merkkistä vitamiiniä käytät? Mivitotalilla on hyvä litku jossa on kaikkea ja riittävästi. Monissa tuotteissa ei ole paljoa mitään ja huono laatusta eikä imeydy kunnolla. Solgar on hyvä, mutta kallis! Ei ole turhia mömmöjä mukana. Käytätkö jotain palautusjuomaa??
******Rasvasta sen verran, että ensinnäkin ostaisin öljyssä rypeviä kaloja. Vesifisut maistuu ihan pas***le.******
Itse en suosittele tuota öljyssä olevaa tonnikalaa.
Syy: tuskin kellään on varmaa tietoo sen öljyn laadusta...tuskin mitään kylmäpuristettua.
ja nyt siis tarkotan RAINBOW tasoista tonnikalaa.
No en ole rainbowia maistanut ja muutenkin koko tonnika purkin sisus on arvoitus...mitä lie jätettä. Syön kuitenkin joskus, huonomminkin mielestäni voisi valita. Toki veden/öljyn voi valuttaa ja laittaa omat soosit/öljyt mukaan.
Kuvittelin aina että tuo mysliaamiainen on terveellinen. Voisi kai vaihtaa jotain se tilalle, tai syödä vähemmän mysliä. Kiitos neuvosta.
En syö leipää, enkä käytä voita. Rasvaa syön aika maltilla, kuten olen kertonut. Pitäisi kai lisätä sitä, mutta kun en ole varma paljon sitä kannattaa syödä.. Neuvosi pähkinöistä kuulostaa hyvältä, ja voisin koittaa syödä niitä jatkossa
Salilla ei väsytä, mutta joskus olo tuntuu nälkäiseltä, mutta kun saa jotain syötyä niin saa ajatukset takaisin kasaan. Iho on kieltämättä aika kuiva, mutta minulla on kevyt akne, johon käytän pesuainetta jne, joten kuivuus voi johtua myös siitä. Suoli on myös ihan toimiva myslin ansiosta (Kiitos kysymästä:)).´Multitabsia taidan käyttää vitamiinina, en ole vitamiineistä kovin tietoinen, mutta tuota olen käyttänyt. Minulla on palautusjuomaa, mutta en ole käyttänyt sitä, koska yritän välttää ylimääräisiä kaloreita.
Se tuo suolentoimintakin vaan on olennainen asia elämässä. Ensinnäkin ite aknepoppina(siis ex aknena)jättäsin tuon aknemömmön pois. Kokeile ainakin, meinaan että kun itse olen vaihtanut oikeisiin ruokiin ja rasvaan naamassa ei enää ole kuivuutta ja finnejä tuskin koskaan. Kun se iho on kuiva päältä, niin alemmat kerrokset ihosta innokkaammin työntää "rasvaa" ulospäin. En sitä nyt osaa ilmeisesti järkevästi selittää, mutta oma kokemus (kosmetologin huomio asiasta)on se nyt mistä puhun. Toki itse en asiaa keksinyt vaan viisaampien suusta kuultua. Kokeile edes! Kun lisäät sitä rasvaa(ehkä ostat miedon kosteusgeelin )myös ruokaan niin iho rauhottuu kauttaaltaan. Toki meneehän siihen tietenkin jokunen viikko ennenkuin huomaa käytännössä. Ite naisihmisenä kärsin 30 vuotiaana kuin naama oli murkuilla, mutta näillä muutoksilla se vaan helpottui todettakoon että pidin humpuukina koko vhh:ta ensin ja sille tuli vähän "naureskeltua" mutta tuumasta toimeen ja etin tietoa ja avot! Monet salillakävijät syö lesitiini rasva rakeita. En tiedä mitä vhh niistä sanoo, mutta käytän toisinaan.
Periaatteessa ite syön nykyään neljä krtaa pvä, entisen viiden sijaan kun ei ole nälkä, niin miksi söisin useammin. Jos vedän liikaa hiilaria niin karkkien himotus ja nälkä kyllä tulee, ja naama kukkii. "mysliksi" esim aamiaisen joukkoon eri pähkinöitä??? Siis rahkan/jugurin sekaan..
Nyt on pakko mennä, mutta jos tänne vielä jotain kirjoittelet ja muuta niin voin vastailla paremmalla ajalla.
Haluaisin alkaa lisätä lihasmassaa, mutta jos olen oikein käsittänyt niin se on dieetin vastakkainen tapahtuma. Siis syödään enemmän kuin kulutetaan (tietty terveellisesti ja paljon proteiinia). Siispä haluaisin mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti saada turhat rasvat pois kehostani. Noin kuukauden ajanjaksolla, jos se mitenkään onnistuisi.
Jos lopetan hiilihydraattien syönnin täysin, paitsi salaatin, raejuuston ja maitorahkan muodossa niin hiilihydraatti saannin pitäisi olla hyvin alhainen? Proteiinia pitäisi syödä enemmän, mutta monta grammaa/painokilo päivässä? Rasvaa olen yrittänyt vältellä, koska siitähän juuri yritän päästä eroon, mutta kuulemma rasva ei pala, jos en myös syö tarpeeksi rasvaa? Hyvin sekavaa tämä laihdutus..
Yritän pitää ruokavalioni hyvin yksinkertaisena, jotta osaan laskea monta kaloria olen syönyt, ja jotta ymmärrän helposti aterian ruoka-aineet ja niiden määrä. Urheiluakin harrastan aika paljon ja painoni on laskenut, mutta kehossani ei näy suurempia eroja. Teenkö nyt kaiken oikein?
Ps. Kiitos tuosta neuvosta koskien aknea. Toivottavasti toimii kun lisäilen rasvaa
Ja olen ajatellut heittää tuon myslin kokonaan mäkeen dietistä. Syön vaikka jotain proteiinipitoista sen tilalle, ja vaikka kasviksia lisäksi..
niin kulutuksesikin on silloin suurempaa. Silloin voit myös syödä proteiinia enemmän esim 1,5g/painokilo näin alkuun, jos olet kovin vähän aikaisemmin syönyt. Samoin rasvaa mahtuu ruokavalioon enemmän. Kasviksilla pidät kalorit kurissa, kun syöt niitä huonojen hiilarien sijasta ja ne täyttää.
Laske jollain laskurilla päivän kulutuksesi ja vähennä siitä 500-1000kcal päivässä. Nuo vastaa n.0,5kg-1kg painonpudotusta viikossa. Jos meinaat urheilla paljon, niin tuo -500kcal voisi olla sopiva.
Rasvaa ei välttämättä tarvitse lisätä ruokaaan, mutta valitsee kevyt tuotteiden sijasta normaaleja, niin homma hoituu mahdollisesti sillä.
Jos haluat nopeasti hvyiä tuloksia, niin silloin kannattaa kääntyä jonkin ammattilaisen puoleen, mutta jos hieman hitaampi tahti riittää, niin nuo ylläolevat ohjeet on silloin OK.
Moni on kehunut energy netin laskureita, kokeile niitä. Itse en tiedä osoitetta, kun en ole niitä kokeillut.
Proteiinia tulisi syödä joka aterialla. Suositeltava määrä olisi 1,2grammaa ja jos harrastaa vähänkin liikuntaa niin 1,8-2grammaa painokiloa kohden. Liha ei ole sataprosenttista proteiinia, joten jos luvut muuttaa pihveiksi, niin ne on kerrottava kahdella.
Lisää vaan rasvaa, mutta vain luonnollisia rasvoja, kuten voita ja oliivi- tai kookosöljyäöljyä. Ei mitään teollisia margariineja ja kovetettuja kasvirasvoja.
No jotenkin painostasi päätellen et ole YLIPAINOINEN...Protskua varmasti sais tulla sen 2 g/kg. Nyt kyllä tämä on semmosta hifistelyä kun on laihdutukset ja lihasmassan hankkimiset että suosittelisin OIKEASTI ton sun savotan onnistumiseksi sitä pakkotoistoa ja tota http://personal.inet.fi/koti/pehkonen/penkki/paino.htm#hiili.Laajat sivut ja Ari on kertomansa mukaan ollut suomenmestari "punttien vääntelyssä" joten ettei mene mettään ja tulosta tulee kannattaa lukasta. Karppaus.info ja siellä Ari auttelee varmasti kun lähetät kysymyksiä.
Ilman hiilareita ei todellakaan tartte olla. On myös niitä pähkinöitä mitkä sisältää enemmän hiilaria. Se on tuo, kun on vuositolkulla toitotettu rasvasta ja sen haitallisuudesta ja "laiteista", että on mennyt jauhot ja vellit seksisin! Niin ja yksi tärkeä seikka on myös se, että jos joskus mieli tekee makeaa, niin on niitä "suklaita" missä on yli 70% kaakaota. Ne on yleensä tyyriimpiä, mutta lidlissä on 70% suklaata ja on hyvää. Siinä on samankaltaisia hyviä ainesosia kuin punkussa. Jotkut kuulemma syö palan joka päivä. Toki stokkalta saa jotain 99%, mutta en ole vielä uskaltanut maistaa. Oli 70%:kin tottumista.
Lue nuo Arin sivut ja se pakkis, niin saat varmasti hyvät vastaukset. Vi**umaista jos kuukausi tolkulla veivaa turhaa!
Kattelen vielä myöhemmin ootko jotain kirjoitellut! Tosi paljon onnea ja toivotaan, että saavutat tavoteet!
Kiitos paljon, noista sivuista on apua. Suklaata ei tee mieli, ja muutenkin herkkuja ei juurikaan tule syötyä. Kunhan nyt saisin tämän dieetin raivotettua läpi niin voisin alkaa keräämään lihasmassaa..
No siis itse tuleekin luettua nuita sivuja. Täällä pari tietämätöntä tolloa pilaa kaiken keskustelun tyngänkin. Onnea projektiisi!