Minua on

Tapasin miehen ja alusta asti synkkasi hyvin.Seksiä oli suhteellisen usein,ei mielestäni kuitenkaan riittävästi.
Mies halusi nopeasti yhteen asumaan ja kihloihin ja naimisiin.
Halusin edetä hitaasti mutta suht nopeasti mies muutti kanssani asumaan.Naimisissa emme ole emmekä myöskään mene.
Keskustelimme paljon asioista mm. siitä että lapsia ei meille tule koska molemmilla niitä on ennestään.
Puhuimme paljon myös seksistä ja kerroin alusta asti että seksi on minulle tärkeä osa parisuhdetta.Mies sanoi että pitää seksistä mutta se ei ole hänelle se suhteen tärkein asia.
Ei kertonut sitä ettei seksi merkitse hänelle kuitenkaan yhtään mitään.
Puolen vuoden yhdessäolon jälkeen seksi loppui melkein vallan,harveni ensin kertaan kuukaudessa,sen jälkeen seksiä sai vain hirveän vonkaamisen jälkeen kerran 3kk.
Nyt on mennyt yli vuosi,mies keksii tekosyitä miksi ei seksi juuri sillä hetkellä kiinnosta.
Asiasta on yritetty puhua mutta mies kääntää asian niin että minä olen sairas kun minua pitäisi jatkuvasti panna.
Olen sanonut että haluan erota koska tästä ei tule mitään.Seksi on minulle tärkeää ja olen joutunut luopumaan siitä kokonaan koska miestä ei kiinnosta.
Kun aloin keskustelemaan siitä että kumpi jää asumaan tähän ja kumpi etsii uuden asunnon mies sanoi että hän ei halua erota ja hakee lääkäriltä apua haluttomuuteensa kun minusta se ei kuulemma johdu eikä hänellä ole ketään toista.
Kuitenkaan sitä soittoa lääkäriin ei ole tehnyt,kuvitteli kai että unohdan asian saman tien kun hän on luvannut tehdä asialle jotakin.
Miksi mies ylipäätään halusi parisuhteen minun kanssani koska varmasti tiesi että ongelmia tulee seksin suhteen?Kerroin varsin selväsanaisesti että seksi on minulle tärkeää.Kuvitteliko mies että unohdan seksin kun yhdessä olemme?
Kertokaa nyt haluttomat miehet mielipiteenne.
Saako lääkäriltä edes apua haluttomuuteen,voiko sitä asiaa korjata?Minusta tuntuu että turhaan pitkitämme asiaa joka on vääjäämättä edessä.
Miehen kyvyissä ei ole mitään vikaa,alapää toimii kyllä hyvin,tuntuu että vika on siellä yläpäässä.
5801
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

sanoa, nainen kun olen, mutta vastata osaan sen verran, että apua kyllä saa, kun sitä vaan uskaltaa pyytää. Ensin lääkäriltä, ja sitten muualta. Yleensä terapia auttaa tilanteissa...

Äänestä

kohta et itse enää halua miestäsi...jos siitä on tullut niin iso ongelma. Koet ehkä että hän yrittää sinun takiasi, mutta ei oikeesti halua..

Terapia voi auttaa, mutta jos kyse jostain esim. masennuksesta tms. se vie vuosia...

Äänestä
  • että en kykene nauttimaan seksistä enää.Syksyllä kun oli yksi pikainen mies kaljoissapana niin en nauttinut siitä mitään.Yksinkertaisesti sen vuoksi että tiedän miehen suorittavan sen velvollisuudesta,ei halusta.
    Mies itse on joskus laittanut asian leikiksi sanomalla velvollisuudesta ja silloin pääsi itku.Loukkaannuin siitä tosi paljon ja sanoin että unohda koko juttu jos se on sulle pelkkä pakko ja ikävä velvollisuus.Sitten hän sanoi että se oli vitsi.
    Ei se mikään vitsi ollut,olen tajunnut sen myöhemmin.Kuitenkin mies on luvannut hakea siihen apua joten kai se on kokeiltava vielä sekin ennenkuin joutuu myöntämään että elämäni ensimmäisen kaerran olen nähnyt ihmeen: seksihaluttoman miehen.

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    että en kykene nauttimaan seksistä enää.Syksyllä kun oli yksi pikainen mies kaljoissapana niin en nauttinut siitä mitään.Yksinkertaisesti sen vuoksi että tiedän miehen suorittavan sen velvollisuudesta,ei halusta.
    Mies itse on joskus laittanut asian leikiksi sanomalla velvollisuudesta ja silloin pääsi itku.Loukkaannuin siitä tosi paljon ja sanoin että unohda koko juttu jos se on sulle pelkkä pakko ja ikävä velvollisuus.Sitten hän sanoi että se oli vitsi.
    Ei se mikään vitsi ollut,olen tajunnut sen myöhemmin.Kuitenkin mies on luvannut hakea siihen apua joten kai se on kokeiltava vielä sekin ennenkuin joutuu myöntämään että elämäni ensimmäisen kaerran olen nähnyt ihmeen: seksihaluttoman miehen.

    täytyy olla sairasta pilaa koko juttu. ei voi löytyä suomen maasta naista joka haluaa enemmän kuin mies. tai sitten kyseessä on vika naisen puolella esim: elopaino 100 kg, hygieenia periferiasta, liian löysät paikat tai muutoin vastenmielinen nainen.
    Hemmetti kun nämä täällä kirjoittavat naiset tajuaisivat, että naimisissa on monta todella hyvää miestä joiden seksielämä on siperiasta. eikä todellakaan ole kyse näiden miesten ulkonäöstä, taloudellisesta asemasta tms. vaan he ovat antaneet vaimolleen liikaa valtaa ja huomaavat sen liian myöhään.
    annan mielelläni apua päivittäiseen hätääsi, kirjoittele suoraan [email protected] aika monen naisen tuntema osoite;)

    Äänestä

Meillä myös synkkasi alusta lähtien hyvin ja synkkaa edelleen, paitsi tällä seksin saralla. Mielestäni meilläkin oli alussa seksiä suhteellisin usein muttei riittävästi. Puhuimme myös alussa seksistä ja molemmat olivat sitä mieltä, että se on tärkeää ja sitä pitää olla. Mies oli siis alussa sitä mieltä, että seksi on tärkeää, mutta myös sitä mieltä ettei se ole suhteen tärkein asia. Voiko oikeesti olla olemassa miestä jota seksi ei kiinnosta. Olen näköjään onnistunut sellaisen löytämään eikä vastaavaa ole kyllä aiemmin vastaan tullut. Meilläkin seksi harveni ja nyt se on loppunut kokonaan, vuoteen ei ole tapahtunut mitään. Mies keksii myös meillä tekosyitä miksi ei kiinnosta ja asiasta on puhuttu ja olen ehdottanut pariterapiaa ja lääkäriä, mutta mitään ei tapahdu.
Ihmettelen kans, että miksi miestä ei seksi kiinnosta kun nimenomaan siitä aluksi puhuttiin ja molemmat olivat sitä mieltä, että se on tärkeää. Olen kans tullut siihen tulokseen, että vika on yläpäässä, mutta miten sen saisi korjattua?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


petetty kirjoitti:

Tapasin miehen ja alusta asti synkkasi hyvin.Seksiä oli suhteellisen usein,ei mielestäni kuitenkaan riittävästi.
Mies halusi nopeasti yhteen asumaan ja kihloihin ja naimisiin.
Halusin edetä hitaasti mutta suht nopeasti mies muutti kanssani asumaan.Naimisissa emme ole emmekä myöskään mene.
Keskustelimme paljon asioista mm. siitä että lapsia ei meille tule koska molemmilla niitä on ennestään.
Puhuimme paljon myös seksistä ja kerroin alusta asti että seksi on minulle tärkeä osa parisuhdetta.Mies sanoi että pitää seksistä mutta se ei ole hänelle se suhteen tärkein asia.
Ei kertonut sitä ettei seksi merkitse hänelle kuitenkaan yhtään mitään.
Puolen vuoden yhdessäolon jälkeen seksi loppui melkein vallan,harveni ensin kertaan kuukaudessa,sen jälkeen seksiä sai vain hirveän vonkaamisen jälkeen kerran 3kk.
Nyt on mennyt yli vuosi,mies keksii tekosyitä miksi ei seksi juuri sillä hetkellä kiinnosta.
Asiasta on yritetty puhua mutta mies kääntää asian niin että minä olen sairas kun minua pitäisi jatkuvasti panna.
Olen sanonut että haluan erota koska tästä ei tule mitään.Seksi on minulle tärkeää ja olen joutunut luopumaan siitä kokonaan koska miestä ei kiinnosta.
Kun aloin keskustelemaan siitä että kumpi jää asumaan tähän ja kumpi etsii uuden asunnon mies sanoi että hän ei halua erota ja hakee lääkäriltä apua haluttomuuteensa kun minusta se ei kuulemma johdu eikä hänellä ole ketään toista.
Kuitenkaan sitä soittoa lääkäriin ei ole tehnyt,kuvitteli kai että unohdan asian saman tien kun hän on luvannut tehdä asialle jotakin.
Miksi mies ylipäätään halusi parisuhteen minun kanssani koska varmasti tiesi että ongelmia tulee seksin suhteen?Kerroin varsin selväsanaisesti että seksi on minulle tärkeää.Kuvitteliko mies että unohdan seksin kun yhdessä olemme?
Kertokaa nyt haluttomat miehet mielipiteenne.
Saako lääkäriltä edes apua haluttomuuteen,voiko sitä asiaa korjata?Minusta tuntuu että turhaan pitkitämme asiaa joka on vääjäämättä edessä.
Miehen kyvyissä ei ole mitään vikaa,alapää toimii kyllä hyvin,tuntuu että vika on siellä yläpäässä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu