Vanhasen tilaisuuksissa yleisökato

Santeri_Alkio

Viikonloppuna Matti Vanhanen sai paasata tuttua läpäläpäänsä puolityhjille saleille.

Vanhasen kampanjasta alkaa olla puhti poissa ja ehdokas itsekin on toden ja epätoden rajamailla jopa vielä enemmän kuin tavallisesti.

Ehdokas Vanhanen itsekin myöntää, että koville ottaa ja yleisöä ei tahdo saada mukaan.

Toisaalta Vanhanen on koko ajan ollutkin vain puolitosissaan ehdokkaana. Häntä ei presidentin tehtävä edes kiinnosta ja hän tietää ettei hänellä ole mitään mahdollisuuksia voittoon vaalissa. Lisäksi pääministerin tehtävät kiinnostavat häntä paljon enemmän.

"Hiukan harmittaa, että kilpailijat saavat täysiä saleja etelän suurissa kaupungeissa." toteaa Vanhanen.

Vanhanen ei viitsi edes kunnolla kampajoida siellä missä äänestäjien enemmistö asuu. Hän pitää tilaisuuksia mieluiten vanhoilla Kepu-alueilla.

Rahaa sinänsä Vanhasen kampanjassa palaa ennätysmäärä. Eilenkin Vanhasella oli koko Helsingin Sanomien etusivu vaalimainoksena.

11

426

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • alkiolainen

      Nimimerkkisi huono uskottavuus
      ei parane siitä että pistät
      Vanhasen suuhun omia juttujasi.

    • Kyllä Vanhanen kampnajoi tosissaan. Hän tietää, ettei presidentiksi ole mahdollisuuksia. Mutta pahinta olisi sellainen nöyryytys, jossa tarjolla on vain vaalin pronssimitali. Kaikken karmeinta olisi se, että tulisi vielä toinen kierros, missä Kepua ei näkyisi laisinkaan. Kisasta tulisi SDP:n ja Kokoomuksen ehdokkaan välinen taisto. Tämä loisi ihan uudenlaista mielikuvaa sille, mitkä puolueet ovat tulevaisuudessa maamme pääpuolueita. Sen takia Matti tekee nyt kaikkensa, että saisi revittyä ääniä Niinistön taskuista.

      • Jokapaikan mies

        Että täällä sitten jaksetaan yrittää lietsoa perätöntä puppu: Vanhasen vaalitilaisuudet ovat päinvastoin olleet tupaten täynnä kuten esim. viime viikonlopun kaikki tilaisuudet taas osoittivat! Ja sekös näitä friikkejä harmittaa!

      • Paikalla ollut
        Jokapaikan mies kirjoitti:

        Että täällä sitten jaksetaan yrittää lietsoa perätöntä puppu: Vanhasen vaalitilaisuudet ovat päinvastoin olleet tupaten täynnä kuten esim. viime viikonlopun kaikki tilaisuudet taas osoittivat! Ja sekös näitä friikkejä harmittaa!

        Oulussakin eivät kaikki mahtuneet edes sisälle, itsekin mahduimme vaan skriiniltä katselemaan/kuuntelemaan. Kyllä Matilla on kova kannatus päällä ja sehän syystä etenkin Niinistön ja Halosen joukkoja kismittää!

      • Jokapaikan mies kirjoitti:

        Että täällä sitten jaksetaan yrittää lietsoa perätöntä puppu: Vanhasen vaalitilaisuudet ovat päinvastoin olleet tupaten täynnä kuten esim. viime viikonlopun kaikki tilaisuudet taas osoittivat! Ja sekös näitä friikkejä harmittaa!

        Kepulaiset ovat tottuneet käymään Kepulandiassa erilaisissa hartaustilaisuuksissa. Toisinaan nämä ovat Kepun järjestämiä, toisinaan muita uskonvahvistustilaisuuksia tai herätyskokouksia. Kyllähän niillä selkosilla vielä tukea riittää niin kauan kuin änkyröissä henki pihisee. Yli 15 %:n ääniosuuden tulevat äänet pitäisi kuitenkin repiä muualta kuin maaseutukunnista ja siinä se vaikea paikka onkin.

      • Vaalipäivän ilta
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Vaalipäivän iltana sinullekin koittaa totuus, mutta kyllähän pronssikin on saulille ihan hyvä saavutus vai mitä?

      • Vanhaselle
        Vaalipäivän ilta kirjoitti:

        Vaalipäivän iltana sinullekin koittaa totuus, mutta kyllähän pronssikin on saulille ihan hyvä saavutus vai mitä?

        Eikä Saulille.
        Kultaa toivoisin TIMO SOINILLE.

      • Tarja saakoon jatkaa...
        Vanhaselle kirjoitti:

        Eikä Saulille.
        Kultaa toivoisin TIMO SOINILLE.

        Onneksi NIINISTÖLLÄ EI OLE MITÄÄN MAHDOLLISUUKSIA!
        Mieluummin Vanhanenkin kuin Niinistö!

      • paniikki vain
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Kepulaiset ovat tottuneet käymään Kepulandiassa erilaisissa hartaustilaisuuksissa. Toisinaan nämä ovat Kepun järjestämiä, toisinaan muita uskonvahvistustilaisuuksia tai herätyskokouksia. Kyllähän niillä selkosilla vielä tukea riittää niin kauan kuin änkyröissä henki pihisee. Yli 15 %:n ääniosuuden tulevat äänet pitäisi kuitenkin repiä muualta kuin maaseutukunnista ja siinä se vaikea paikka onkin.

        senkun kovenee. Nämä ryyppyjuhlissa olevat kannattajat eivät uurnille vaivaudu. Lopputulos jää varmaan 10%:ttiin!

    • Jude

      Ilmeisesti käsityksesi puolityhjistä saleista eroaa siitä mitä sillä normaalisti tarkoitetaan. Rovaniemelläkin sali oli täyteen ahdettu.

      Puhtaasti logiikalla ajatellen käytät siis kirjoittaessasi totuuden negaatiota. Tällöin siis sinun sanomasi kilpailijoiden täydet salit etelässä tarkoittaisi normaalille ihmiselle tyhjyyttään kumisevaa siivouskomeroa, sikäli kuin ne nyt paljoakaan kumisevat.

      Lainaus henkilön sanomisista ja omien sanojen laittaminen henkilön suuhun ovat muuten kaksi eri asiaa. Koita välttää jatkossa sellaisten tehokeinojen käyttöä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      600
      2136
    2. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      108
      1078
    3. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      19
      1008
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      4
      887
    5. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      845
    6. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      79
      795
    7. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      749
    8. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      87
      727
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      715
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      563
    Aihe