Elän avosuhteessa miehen kanssa, jolle odotan lasta ja jonka koen olevani itselleni oikeampi, kuin kukaan muu ikinä. Olemme niin kovin samanlaisia niin monessa suhteessa ja arvomme ja ajatuksemme käyvät lähes täysin yksiin. Meillä on hyvä olla yhdessä.
Olemme puhuneet ja tutustuneet toisiimme perusteellisesti ja oppiakseni hänestä enemmän, olen halunnut kuulla myös hänen edellisistä suhteistaan, niiden ongelmista ja miehen tavoista ratkaista edellisissä suhteissaan ilmenneitä ongelmia. Ja ymmärrettyään miksi niitä vanhoja kaivelen, hän on avoimesti kertonut paljon. Oikeastaan kyse on nyt vain siitä, mitä osaan kysyä, osaanko kysyä niin, että löydän olennaiset pointit. Hän ei ole ihan yhtä analysoiva ja käy asioita mielessään läpi niin perusteellisesti kuin minä, joten hän ei aina ole hajulla siitä, mikä on olennaista.
Hän oli jo aiemmin kertonut vuosia sitten exäänsä pettäneensä, mutta nyt vasta lähdin tarkemmin selvittämään, mitä kaikkea siihen liittyi.
Ja en ole ihan täysin luottavainen, että vaikka hän sanoo ja aidosti tarkoittaa, ettei ikinä enää petä, niin onko hän kuitenkaan läksyään oppinut.
Hänen edellinen suhteensa ei ollut ollut kovin toimiva, vaikka kaksi ihmistä olikin sopuisasti tullut toimeen keskenään. Suhde ei ollut tuntunut täysin tyydyttävältä ja hän oli jo puolen vuoden seurustelun jälkeen pettänyt.
Hän oli ollut jossakin opiskelijabiletapahtumassa ja sattunut siellä törmäämään naiseen, jonka kanssa hänellä oli aiemmin ollut seksisuhde. Jotain jutelleet ja hän sitten ilmeisesti puolileikillään ehdottanut naiselle seksiä. Nainen oli muistuttanut miestä siitä, että hän seurustelee, mutta mies oli ehdottanut toistamiseen. Ja he olivat käyneet naisen kämpillä panemassa.
Mies ei kuitenkaan kokenut tuot pettämisen auttaneen mihinkään. Ettei siitä ollut tullut edes sellaista väliaikaista hyvää oloa. Hän ei kertonut koskaan seurustelukumppanilleen pettämisestä ja perusteli asiaa itselleen lähinnä sillä, ettei se ollut keneltäkään pois. Hän oli myös työntänyt koko asian hyvin pian niiden asioiden lokeroon, joita ei juuri kaivella ja pohdita.
Mutta hän ei toistanut tekoa ja sanoo ettei enää toistakaan, koskei koe sen olevan ratkaisu mihinkään.
Ja minä olen nyt kyseenalaistanut ajatteluaan ja puhunut hänelle kaikista pettämiseen liittyvistä näkökulmista, laittanut miettimään toisen kannalta ja myös sen kannalta, mitä tuollainen salaisuus tekee suhteelle. Ja olen puhunut siitä, ettei tuo ole ainoa tapa pettää, että olisi ihan pelkän seksin perässä, vaan pettäminen voi lähteä siitäkin, että rakastuu johonkuhun toiseen.
Minua huolestuttaa se, ettei hän ole omakohtaisesti nähnyt ja kokenut sitä, miten tuhoisaa pettäminen on petetylle, miten paljon tuskaa se aiheuttaa.
Sillä minä olen sen kokenut. Itse ajauduin pettämään, ajauduin siksi, koska en ollut aktiivisesti hakemassa seksiä muualta, vaan hyvä dominoivaluonteinen kaverini ei malttanut olla irti minusta ja minä en ymmärtänyt ja osannut sanoa ajoissa ei. Hukkasin hetken, jolloin se olisi pitänyt tehdä, enkä enää osannut. Tämä ei ole puolustuspuhe, enkä itsekään sen perusteella ajattele olevani vähemmän syyllinen tekooni, mutta toisaalta en usko ikimaailmassa pystyväni tai pystyneeni toimimaan, kuten mieheni ja aktiivisesti hakemaan seksiä, kysymään sitä joltakulta, edes vanhalta panolta.
Mutta minä koin itse valtavat tunnontuskat pettämiseni takia, voin pahoin ja olin suunnattoman pettynyt itseeni. Ja kerroin tapahtuneesta silloiselle seurustelukumppanilleni, jonka tuskan seuraaminen ja kuuleminen raastoi minua, vaikken enää häntä rakastanut, enkä itsekään halunnut suhdettamme jatkaa. Ja vielä puolen vuoden päästä erostamme sain kuulla, ettei hän vielä ole yli siitä, mitä hänelle tein ja se tuntui pahalta.
Vielä usean vuoden jälkeenkin, kun kerroin asiasta miehelleni, itkin katumuksesta ja syyllisyydestä. Pettymyksestä itseeni. Ja toden totta olen sen kantapään kautta oppinut, ettei pettämisestä seuraa mitään hyvää. Enkä ikinä haluakaan sitä tuskaa unohtaa, sillä se muistissani en mene toista kertaa ajautumaan samaan helvettiin, tapahtui mitä tahansa.
Mutta siis en tiedä onko mieheni sitä oppinut. Haluaisin tietää, että hän ymmärtää sen tuskan, näkisi kaiken pahan, pienimmästä alkaen suurimpaan pahaan oloon asti, mitä salaisuudet ja pettäminen suhteelle ja toiselle ihmiselle tekevät.
Meidän suhteemme on tuore ja voi hyvin ja olemme onnellisia, mutta miten voi tietää miten asiat ovat viiden-kymmenen-viidentoista vuoden päästä. Mies ei nyt näe edes mahdolliseksi, että voisi koskaan suhteessa ollessaan rakastua toiseen, mutta entä kun suhde on täysin arjistunut, kun olemme väsyneitä lapsiperheen vanhempia, kun oman suhteen hoitamiseen ei tunnu olevan aikaa eikä energiaa... Entä sitten?
Haluaisin tietää yhtä varmaksi hänestä sen, ettei hän tule pettämään, kuin tiedän itsestäni. Voinko saada hänet ymmärtämään pettämisen monia puolia ja tuskaa yhtä vahvasti kuin itse, vaikkei hän ole sitä itse kokenut? Voinko luottaa, ettei hän noine perusteluineen ikinä enää ajaudu tilanteeseen, jossa pettäminen tuntuisikin varteenotettavalta vaihtoehdolta?
Tiedän, että mietin kaukaisia asioita ja että monen mielestä on turhaa pohtia asioita niin pitkälle. Olen vielä vähän järkyttynyt hänen kertomastaan ja yritän päästä selville, mitä se mahdollisesti vaikuttaa meidän suhteeseemme. Hän ei ole minua pettänyt, mutta koen vähän tuskaa hänen exänsä puolesta, vaikkei tuo nainen edes tiedä tulleensa petetyksi. Ja vaikken häntä tunne ollenkaan. Mutta tiesi hän tai ei, niin koen surua siitä, että hänelle tehtiin niin. Ja pahimmalta tuntuu se, että tekijänä oli mieheni, rakkaani. Kylmästi ja laskelmoidustikin. Eikä potenut omantunnontuskia, vaikka seurusteli vielä vuosia pettämisen jälkeenkin exänsä kanssa.
En tiedä, mitä täältä tällä haen. Suurin tarpeeni on purkaa sanoiksi asiaa ja ehkä hiukan toivon, että täällä sattuisi jollakulla fiksulla ihmisellä olevan jotain annettavaa, jotain uutta ajatusta. Ehkä omakohtaista kokemusta, jotain.
Olemme puhuneet ja tutustuneet toisiimme perusteellisesti ja oppiakseni hänestä enemmän, olen halunnut kuulla myös hänen edellisistä suhteistaan, niiden ongelmista ja miehen tavoista ratkaista edellisissä suhteissaan ilmenneitä ongelmia. Ja ymmärrettyään miksi niitä vanhoja kaivelen, hän on avoimesti kertonut paljon. Oikeastaan kyse on nyt vain siitä, mitä osaan kysyä, osaanko kysyä niin, että löydän olennaiset pointit. Hän ei ole ihan yhtä analysoiva ja käy asioita mielessään läpi niin perusteellisesti kuin minä, joten hän ei aina ole hajulla siitä, mikä on olennaista.
Hän oli jo aiemmin kertonut vuosia sitten exäänsä pettäneensä, mutta nyt vasta lähdin tarkemmin selvittämään, mitä kaikkea siihen liittyi.
Ja en ole ihan täysin luottavainen, että vaikka hän sanoo ja aidosti tarkoittaa, ettei ikinä enää petä, niin onko hän kuitenkaan läksyään oppinut.
Hänen edellinen suhteensa ei ollut ollut kovin toimiva, vaikka kaksi ihmistä olikin sopuisasti tullut toimeen keskenään. Suhde ei ollut tuntunut täysin tyydyttävältä ja hän oli jo puolen vuoden seurustelun jälkeen pettänyt.
Hän oli ollut jossakin opiskelijabiletapahtumassa ja sattunut siellä törmäämään naiseen, jonka kanssa hänellä oli aiemmin ollut seksisuhde. Jotain jutelleet ja hän sitten ilmeisesti puolileikillään ehdottanut naiselle seksiä. Nainen oli muistuttanut miestä siitä, että hän seurustelee, mutta mies oli ehdottanut toistamiseen. Ja he olivat käyneet naisen kämpillä panemassa.
Mies ei kuitenkaan kokenut tuot pettämisen auttaneen mihinkään. Ettei siitä ollut tullut edes sellaista väliaikaista hyvää oloa. Hän ei kertonut koskaan seurustelukumppanilleen pettämisestä ja perusteli asiaa itselleen lähinnä sillä, ettei se ollut keneltäkään pois. Hän oli myös työntänyt koko asian hyvin pian niiden asioiden lokeroon, joita ei juuri kaivella ja pohdita.
Mutta hän ei toistanut tekoa ja sanoo ettei enää toistakaan, koskei koe sen olevan ratkaisu mihinkään.
Ja minä olen nyt kyseenalaistanut ajatteluaan ja puhunut hänelle kaikista pettämiseen liittyvistä näkökulmista, laittanut miettimään toisen kannalta ja myös sen kannalta, mitä tuollainen salaisuus tekee suhteelle. Ja olen puhunut siitä, ettei tuo ole ainoa tapa pettää, että olisi ihan pelkän seksin perässä, vaan pettäminen voi lähteä siitäkin, että rakastuu johonkuhun toiseen.
Minua huolestuttaa se, ettei hän ole omakohtaisesti nähnyt ja kokenut sitä, miten tuhoisaa pettäminen on petetylle, miten paljon tuskaa se aiheuttaa.
Sillä minä olen sen kokenut. Itse ajauduin pettämään, ajauduin siksi, koska en ollut aktiivisesti hakemassa seksiä muualta, vaan hyvä dominoivaluonteinen kaverini ei malttanut olla irti minusta ja minä en ymmärtänyt ja osannut sanoa ajoissa ei. Hukkasin hetken, jolloin se olisi pitänyt tehdä, enkä enää osannut. Tämä ei ole puolustuspuhe, enkä itsekään sen perusteella ajattele olevani vähemmän syyllinen tekooni, mutta toisaalta en usko ikimaailmassa pystyväni tai pystyneeni toimimaan, kuten mieheni ja aktiivisesti hakemaan seksiä, kysymään sitä joltakulta, edes vanhalta panolta.
Mutta minä koin itse valtavat tunnontuskat pettämiseni takia, voin pahoin ja olin suunnattoman pettynyt itseeni. Ja kerroin tapahtuneesta silloiselle seurustelukumppanilleni, jonka tuskan seuraaminen ja kuuleminen raastoi minua, vaikken enää häntä rakastanut, enkä itsekään halunnut suhdettamme jatkaa. Ja vielä puolen vuoden päästä erostamme sain kuulla, ettei hän vielä ole yli siitä, mitä hänelle tein ja se tuntui pahalta.
Vielä usean vuoden jälkeenkin, kun kerroin asiasta miehelleni, itkin katumuksesta ja syyllisyydestä. Pettymyksestä itseeni. Ja toden totta olen sen kantapään kautta oppinut, ettei pettämisestä seuraa mitään hyvää. Enkä ikinä haluakaan sitä tuskaa unohtaa, sillä se muistissani en mene toista kertaa ajautumaan samaan helvettiin, tapahtui mitä tahansa.
Mutta siis en tiedä onko mieheni sitä oppinut. Haluaisin tietää, että hän ymmärtää sen tuskan, näkisi kaiken pahan, pienimmästä alkaen suurimpaan pahaan oloon asti, mitä salaisuudet ja pettäminen suhteelle ja toiselle ihmiselle tekevät.
Meidän suhteemme on tuore ja voi hyvin ja olemme onnellisia, mutta miten voi tietää miten asiat ovat viiden-kymmenen-viidentoista vuoden päästä. Mies ei nyt näe edes mahdolliseksi, että voisi koskaan suhteessa ollessaan rakastua toiseen, mutta entä kun suhde on täysin arjistunut, kun olemme väsyneitä lapsiperheen vanhempia, kun oman suhteen hoitamiseen ei tunnu olevan aikaa eikä energiaa... Entä sitten?
Haluaisin tietää yhtä varmaksi hänestä sen, ettei hän tule pettämään, kuin tiedän itsestäni. Voinko saada hänet ymmärtämään pettämisen monia puolia ja tuskaa yhtä vahvasti kuin itse, vaikkei hän ole sitä itse kokenut? Voinko luottaa, ettei hän noine perusteluineen ikinä enää ajaudu tilanteeseen, jossa pettäminen tuntuisikin varteenotettavalta vaihtoehdolta?
Tiedän, että mietin kaukaisia asioita ja että monen mielestä on turhaa pohtia asioita niin pitkälle. Olen vielä vähän järkyttynyt hänen kertomastaan ja yritän päästä selville, mitä se mahdollisesti vaikuttaa meidän suhteeseemme. Hän ei ole minua pettänyt, mutta koen vähän tuskaa hänen exänsä puolesta, vaikkei tuo nainen edes tiedä tulleensa petetyksi. Ja vaikken häntä tunne ollenkaan. Mutta tiesi hän tai ei, niin koen surua siitä, että hänelle tehtiin niin. Ja pahimmalta tuntuu se, että tekijänä oli mieheni, rakkaani. Kylmästi ja laskelmoidustikin. Eikä potenut omantunnontuskia, vaikka seurusteli vielä vuosia pettämisen jälkeenkin exänsä kanssa.
En tiedä, mitä täältä tällä haen. Suurin tarpeeni on purkaa sanoiksi asiaa ja ehkä hiukan toivon, että täällä sattuisi jollakulla fiksulla ihmisellä olevan jotain annettavaa, jotain uutta ajatusta. Ehkä omakohtaista kokemusta, jotain.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Taidat olla ulkopuoleta ohjailtavissa oleva ihminen, koska ajauduit sillälailla dominoivan "kaverin" kanssa seksiin. Et ehkä näe mitä ihmiset ovat sinusta vailla, ja siten helposti kusetettavissa.
Muistapa että nuo miehesi jutut, ovat hänen sinulle kertoaa tekstiä. Eli se miten hän haluaa asian sinulle ilmaista, jos kuulisit nämä hänen ex-puolisoltaan, versio voisi poiketa huomattavastikin. Näiden välitä löytyy sitten keskimääräisesti se totuus.
Puheellahan ei pysty toista pettämästä estämään, eikä se ymmärrys sillä ole tässä maailmassa kenellekään oikein auennut.
Jos tuota alat pähkimään, niin syöt maata vain jalkojesi alta.
Eipä tuo minun puoleltani silloin ihan pelkkää ajautumista ollut, kuin olisin ollut jokin tahdoton nukke tai vastaavaa. Ainoa ero nykyiseen minääni on se, että silloin olin nuori ja kokematon, paitsi suhteiden, myös seksin suhteen, estoinen ja arka tuomaan julki ajatuksiani, sillä pelkäsin ihmisiä ja mahdollisia pahoja sanojaan. Nykyään tuollainen ajautuminen ei enää olisi mahdollista ja olen tullut paljon vahvemmmaksi ja itsenäisemmäksi. Ja silloin vuosia sitten en tiennyt vielä, miten paljon pahaa voi seurata siitä, että antaa vatsan kihelmöinnin ja ihanan huuman takia asioidan luisua eteenpäin.
Tosin se ihminen oli minulle harvinaisen vaikeasti käsitettävissä. Niin hienovaraisen ailahtelevainen, etten osannut ymmärtää, lokeroida, muodostaa kokonaiskuvaa ja se epämääräisyys kiehtoi ja halusin hänet selvittää. Todellakin harvinaisen hankala tapaus. En koskaan ole kohdannut toista, jonka ajatuksista olisi ollut niin vaikea päästä perille ja joka kuitenkin vetäisi puoleensa. Nyt tiedän, tunnen riittävästi, eikä hän kiehdo.
En ole enää niin naiivi, kuin viimeisten teinivuosieni liepeillä. Enkä mielestäni ole ollenkaan helposti kusetettavissa enää. Pikemminkin päinvastoin. Tiedät kai kun sanotaan, että Siperia opettaa?
Vaan uskotko, jos sanon, ettemme olekaan mieheni kanssa aivan tavallisia peruspekkoja ja -tiinoja? Ettei meillä ole toisiltamme salailtavaa. Että emme juonittele tahi kaunistele asioita toisillemme sen pelossa, ettei toinen tykkäisikään. Juu, valitettavan harvinaista. Harvat aidosti kykenevät tähän, vaikka toivoisin, että kaikki kykenisivät ja uskaltaisivat.
Ja hänen ex-puolisoltaan en voi näitä asioita kuulla, koska, kuten tiedät lukemasi perusteella, hänelle ei koskaan kerrottu.
Mieheni rehellisyyteen ja avoimuuteen taas luotan täysin. Miksipä hän muutoin edes koskaan olisi koko asiasta minulle maininnut, koska mitään muutakaan kautta en olisi voinut menneisyyden pettämistään saada selville?
Kaiken näkemäni, kokemani perusteella luotan siihen, että mieheni osaa kertoa asian hyvin läheltä totuutta, kaunistelematta, siloittelematta jne. Kertoa oman käsityksensä asiaan. Enkä usko, että kukaan, edes tuo petoskumppani voisi kiistää tai sanoa asioiden menneen toisin. Eikä minulla ole mitään syytä olettaa hänen olevan epärehellinen puhuessaan tuon tapahtuman nostattamista ajatuksistaan ja tunteistaan. Tietenkään en kaikkeen luota. Hän sanoo palanneensa omaan suhteeseensa ja että suhde jatkui aivan kuten ennenkin. Onhan se mahdollista, mutta itse ennemmin uskon, ettei suhdekaan ole ollut aivan entisensä, eikä hän enää tapahtuneen jälkeen aivan täysin entisenlainen. Mutta ehkei hän näe niin hienovaraisia eroja.
Tiedän, etten pysty häntä estämään, mikäli hän joskus päätyy pettämään, mutta haluan tietää tarkalleen, mikä hänen suhteensa koko pettämisasiaan on ja mihin se perustuu. Itsekin omakohtaisesti tiedän, että on äärettömän vaikeaa käsittää jotain niin kokonaisvaltaista, kuin petetyksi tulemisen tuska ilman omakohtaista kokemusta. Enhän itsekään ole koskaan tullut petetyksi. Vaan voin kuvitella elävästi perustuen kokemuksiini sivustaseuraajana ja tiedän kertoa millaista on kokea syyllisyyttä siitä, että on loukannut toista niin syvästi.
Tiedän myös, että riskinä asian liiallisessa pohdinnassa on tulla vainoharhaiseksi. Tiedän, tiedostan, niinpä en aio ottaa sellaista sävyä edes mukaan.
Kokemusteni perusteella asioita ymmärtää yleensä sitä paremmin, mitä perusteellisemmin ja useammalta kantilta niitä pohtii. Ja vielä en ihan ymmärrä kaikkea. Jatkan.
Että peilaat omia pelkojasi sekä käyttäytymistäsi sitten kun suhteessa arki koittaa ja ensihuuma menee ohi?
Jos voit olla varma että et tule itse pettämään enää niin täytyy sinun luottaa nykyisen kumppanisi sanaan tästä asiasta.
Liika kyseleminen ja analysointi miehesi entisistä suhteista ennen sinua ei kyllä näköjään millään tavalla edistä eikä auta suhteesi kehittymistä.
Lakkaa siis liikaa murehtimasta ja miettimästä entistä elämää. Keskity nykyisyyteen sekä tulevaisuuteen. Rakentakaa YHDESSÄ tekemällä, nauttimalla sekä luottamalla se loistava tulevaisuus, eiks niin?!
No se on totta, että vaikka itsekin olen aika immuuni parisuhteessa ollessani uusille ihastuksille, niin en kuitenkaan pidä toiseen ihastumista aivan mahdottomanakaan asiana. En itseni kohdalta ja kaiken kuulemani perusteella en muidenkaan. Joillekin se voi olla hyvin epätodennäköistä, mutta mahdottomaksi en sanoisi. Mies taas tuntuu näin ajattelevan, että itselleen se on täysin mahdotonta ja minun on vielä vähän vaikea uskoa tätä täydellistä mahdottomuutta.
Jos hän vaikka olisi valitettavasti väärässä ja sattuisi ihastumaan (ja ehkä rakastumaankin) toiseen, pettäisikö hän silloin? Etenkin kun jos suhteessa menee heikosti, niin ihastuminen luo taas aivan erilaisia jännitteitä ja tarpeita ja kaipauksia, kuin jos ei olisi ihastunut. Ja hän on kokeillut toistaiseksi vain suhteen ulkopuolista seksiä ilman tunteita helpottaakseen oloaan, eikä se sellaisenaan toiminut.
Tottahan minä luotan mieheeni ja uskon ja tiedän, että hän vakaasti tarkoittaa mitä sanoo. Ja uskon myös, että erittäin isolla prosentilla kaikki myös menee kuten hän sanoo. Eli hän ei petä. Minun tekisi vain mieli tukkia ne pari pientä porsaanreikää siellä jossain välissä ja nyt mietin onko se mahdollista.
Sanoit, mikäli oikein luin, ettei tällainen menneiden kaivelu ja niiden analysointi NÄKÖJÄÄN auta tahi edistä suhdettani. Mitenkä niin näköjään? Mikä saa sinut ajattelemaan näin?
Tottakai keskityn nykyisyyteen sekä tulevaisuuteen. Mitä muutakaan tämä mietintäni on, vaikka aihe ja tarve sille kumpuaakin menneisyydestä. Ja miehestäni opin paljon kuulemalla myös siitä, miten hän on ennen elänyt, mitä ajatellut, mitä oivaltanut. Se auttaa elämään nyt ja eteenpäin ymmärtäen toista paremmin, tuntemalla toisen paremmin. Ja hän on samoilla linjoilla, ei ole juuri mitään, mitä hän ei haluaisi minusta ja elämästäni tietää.
Ja kyllä, rakennamme suhdettamme nimenomaan yhdessä, mutta minusta on hienoa, ettei meidän tarvitse keskenämme olla aivan omillamme, vaan voimme tarvittaessa hakea uusia näkökulmia muualta (tai ainakin yrittää).
Enkä minä mielestäni murehdi tai mieti mennyttä elämää liikaa. Vaikka tällainen nettikirjoitus saattaakin luoda sen mielikuvan, että tämä on nyt aivan vaaaaaaltava kriisi ja ainoa asia elämässäni nyt, niin oikeasti se on minulle vain pieni osa. Ja minulla on nyt aika paljon aikaa, kun voin näin tarkkaan alkaa hioa asioita. Mutta ettäkö se olisi paha juttu ja pitäisi siksi lopettaa? Tätä en ihan perusteluitta niele.
Sinuna en noin kovasti huolehtisi. Käsitin että pettämistapaus oli jo monen vuoden takainen. Itsekin olen monet bileet kolunnut opiskelijana ja kyllä silloin tuollaisen tapahtuminen oli paljon herkemmässä kuin olisi nyt yli kolmekymppisenä. En oikein usko, että miehesi on ns. tapapettäjä vaikka onkin tuon yhden kerran astunut sivuun polulta. Ei se aina niin ole, että "kerran pettäjä, aina pettäjä", vaikka täällä sellaisen käsityksen voi saadakin. Ei kannata liikaa jauhaa aiheesta miehelle, se voi tuntua turhalta syyttelyltä ja kaivelulta, kun kerran teillä menee hyvin. Ja sehän kai on pääasia, että TEILLÄ kahdella menee hyvin eikä nuo vanhat koukerot.
Ymmärrän, mitä sanot ja tiedän, että on aivan tavattoman typerää leimata kaikki pettäneet, kerran tai useasti hairahtuneet fraasilla "Kerran pettäjä, aina pettäjä" ja olen vähän surullinen, kun niin moni tuntuu uskovan näin olevan.
Ja tiedän, että olen pohtinut tätä pettämisasiaa niin omakotaisesti, kuin yleisemmälläkin tasolla paljon enemmän ja perusteellisemmin kuin keskivertoeeva tai -elmeri.
Ja siksi minulle ei riitäkään se, kun sanotaan vain, että kyl mää sillo, mut emmää enää. Haluan tietää myös miksi ja miksei. Eikä tämä koske vain tätä pettämisasiaa. Minua kiinnostaa ihmisten ajattelu ja toiminta, syyt ja seuraukset, motiivit ja selitykset. Haluan oppia muilta heidän virheistään ja onnistumisistaan, miten kannattaa tehdä, miten ei ja erityisesti miksi. Ja minua kiehtoo myös muiden ajattelutapojen ravistelu. Oletko ajatellut, että... Entäs jos... Miten sitten tekisit, jos olisikin tällainen tilanne jne... Haluan rohkaista ihmisiä miettimään laajemmin, muodostamaan käsityksiä, jotta jos joskus tulee paha tilanne, on jotain mihin tarttua.
Jos miehestäni tuntuu, että pyörin aiheen ympärillä enemmän kuin on tarpeellista, eli jos alan toistaa itseäni tai jankuttaa tai inttää tms. niin hän osaa sanoa siitä minulle itse. Enkä minä niin tyhmä ole, että tällä pohdinnalla ahdistaisin hänet nurkkaan ja hän tietää, että nämä tällaiset pohdinnat ja keskustelut ovat minun puoleltani hänen parhaakseen. Hänen ensin ja toiseksi suhteemme.
Ja tottakai on pääasia, että meillä menee hyvin. Sehän se nimenomaan on. Mutta haluan valmistautua myös tulevaan, mikäli näen riskejä.
Eli jospa näen jossakin parisuhteemme taivaalla kaukana pienen mustan pilven ja näyttää mahdolliselta, että se joskus saattaisi tulla niskaan satamaan ja lyömään salamaa, niin tottakai haluan ennalta miettiä ja suunnitella, että mites sitten tehdään jos se sitten tuleekin päälle.
On paljon pilviä, jotka eivät tule päälle ja on paljon tällaista pohdintaa, joka ei välttämättä ikinä pääse käytäntöön, mutta toisaalta on niitäkin pilviä, jotka tulevat niskaan ja riepovat meitä erilleen ja silloin kyllä kaduttaisi jos en varomerkeistä huolimatta olisi mitenkään valmistautunut.
Noin kovasti huolehtisi... Pitäisikö sitten olla välittämättä niistä pilvistä? Enhän minä tässä ole hälyttämässä armeijaa suojakseni sen mahdollisen pilven takia vaan pikkuhiljaa rakentelen itsekseni suojaa pään päälle.
Kuulostaa tutulta, miten voi luottaa toiseen jos hänellä on historiassa pettämistä ja salaamista. Se ero omaan tapaukseeni teillä on että käsittääkseni mitään ei ole vielä tapahtunut (ja toivottavasti ei tapahdukaan).
Käsitin että miehesi edellisestä suhteesta ja pettämistapauksesta on vuosia. Miehesi on varmasti kypsynyt noista ajoista ja koska hän sinulle pystyy siitä puhumaan kertoo se mielestäni siitä ettei hän ehkä kuitenkaan halua sitä uudelleen kokea, ehkä hän haluaa myös näyttää että pelaa avoimin kortein? Vaikea sanoa, yksilöllistä kuitenkin. Mutta kuten itsekin minulle sanoit on vähän hölmöä pelätä sellaista minkä tapahtuminen nyt ei välttämättä ole kovinkaan todennäköistä.
Epäilyksen varjon alla eläminen ei kuitenkaan ole herkkua, osaan sanoa omasta kokemuksesta. Teillä on kuitenkin toistaiseksi puhdas pöytä ja siltä pohjalta on vielä hyvä rakentaa parisuhdetta ja luottamusta.
Tämä ketju pian katoaa pois etusivulta, mutta menkööt.
Keskustelimme pari päivää sitten pitkään tästä hänen pettämishistoriastaan. Keskustelu kulki niin, että minä tein latauksettomia kysymyksiä eli neutraaliin sävyyn, ei mukana odotusta vastauksesta tai kiihtynyttä ainesta, joka saattaisi toisesta tuntua painostavalta. Tarkoitus oli vain johdattaa häntä käsittelemään tuota asiaa, jonka käsittelyn hän oli aika pitkälti jättänyt tekemättä, tyytynyt pintapuoliseen päätelmään, jolla sai jonkinlaisen rauhan itselleen ja ollut sitten pahemmin pohtimatta.
Eli minä kyselin häneltä kaikista niistä näkökulmista, joita mielestäni pettämiseen liittyy. Hän mietti, vastasi, perusteli, koki tuntemuksia kuten pettymystä, katumusta, omantunnontuskiakin siinä lähelläni. Ja mielestäni hänen käsityksensä pettämisestä, sen vaikutuksista ja seurauksista syveni. Kerroin hänelle, mitä itse olin oppinut, miksi siis se, miten hän oli asiaa käsitellyt tai oikeammin jättänyt käsittelemättä, vaivasi minua. Eikä hän tehnyt vähäisintäkään elettä, joka olisi kertonut hänen haluavan pois tilanteesta, paeta, vaikka asian pohdinta hänestä tuntuikin pahalta.
Ja hän vihdoin ymmärsi, että vaikka halusin miettiä sitäkin tilannetta, että joskus jompikumpi meistä tulee pettämään, ei se tarkoita sitä, että oletan tai luulen niin käyvän. Vaikka se kuinka äärettömän epätodennäköiseltä nyt tuntuukin ja kaiken valossa vaikuttaakin, se ei ole 100% mahdotonta ja kuitenkin hyvin vakava paikka, jos toteutuu, että en näe turhaksi käyttää vähän aikaa elostamme sen tilanteen mietintään. Ja vaikkei hän voinut millään uskoa, että niin tapahtuisi, hän kuitenkin myönsi, ettei siitä voi olla 100% varma. Ja niin hänkin ymmärsi miksi koen tärkeäksi hiukan jossitella tulevaisuutta varmuuden vuoksi. Ja sitten me mietimme miten siinä tilanteessa toimittaisiin.
Nyt on paljon parempi ja huolettomampi olo. Ehkä vielä puhumme asiasta, mutta uskon jo hänen vahvemmin käsittävän. Keskustelun lopulla hän sanoi, että tunnen hänet jo niin hyvin, että voisin satuttaa. Harva meistä oikeasti uskaltaa kertoa toiselle kaikkein kipeimmistä asioistaan. Antaa toiselle tehokkaimpia aseita. Ja yhtä lailla hän voisi halutessaan repiä mut hajalle. Vaatii vahvaa luottamusta uskaltaa antautua niin haavoittuvaksi. Ja minä luotan häneen, ettei hän noita aseita käytä, kuten en ikinä itse niin halpamaisesti käyttäytyisi, että häntä niillä haavoittaisin.
Rakastan.