Olemme 30v pari olleet 5v yhdessä, meillä on kolme vuotias lapsi. Suhteemme ei ole ollut lapsen syntymän jälkeen kunnossa, tai ulkoisesti kaikki on hyvin ja arki sujuu, mutta vaimoni tunteet minua kohtaan ovat haalistuneet ja nyt sanookin ettei tunne mitään. Hänen isänsä kuolema sattui juuri ennen lapsemme syntymää joka oli aika suuri shokki kaikille ja mielestäni hän on juuri tuon jälkeen ollut masentunut, tai ainakin olen uskonut niin synnytysmasennustakin olen epäillyt, nyt en tiedä onko se vaan ollut rakkaudettomuutta minua kohtaan. Olemme molemmat töissä ja lapsi päivät päiväkodissa. Hoidan lastamme niin paljon kun pystyn, ja tohdin jopa sanoa että talousasiat ovat jopa enemmän minun harteillani. Avovaimoni tuntuu olevan aina väsynyt ja haluton, sanoo ettei mikään tunnu miltään. Seksiä meillä on ollut viime vuoden aikana 3 kertaa, eli ei juuri mitään. Itse olen jaksanut tätä olettaen, että kaikki muuttuisi jonakin päivänä ja kannustanut avovaimoa menemään edes puhumaan ja hakemaan apua kun minulle hän ei pysty, tai kyllä puhumme paljonkin mutten tiedä hänen ajatuksistaan juurikaan mitään. Rakastan häntä valtavasti ja tahtoisin pitää perheen koossa, mutta en jaksa kun en ole vuosiin saanut mitään häneltä takaisin vaikka kuinka uurastaisin meidän hyväksi. En saa edes halia jos olen kuurannu kotimme katosta lattiaan, ihan vaan avovaimon yllätykseksi.En edes pusua kun olen buukannyt hänen yllätykseksi hotelli vkonlopun meille kahdelle tai risteilyn ja järjestäny lapsen hoidon siksi aikaa. Meillä on yhdessä ihan hauskaaa, mutta se on aivan platonista, ihan kuin olisimme kämppiksiä tai jotai...Eli eilen sain siis tarpeekseni ja keräsin vaatteeni kassiin ja muutin ainakin joksikin aikaa pois. Lapsen otin mukaani ja hän saa hakea lapsen päiväkodista tänään. Mutta mitä edessä? Onkohan hänen rakkautensa tosiaan loppu vai onko hän vain niin pahasti masentunut ettei itsekkään tiedä mitä tuntee? Tuntuu että hänen yleisin käyttämä sana on "ihan sama", onko kenelläkään kokemusta tällaisesta?
Mitä edessä?
Johansson
9785
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
kun olet yrittänyt noin paljon ja teet asioita että ne tulisivat paremmaksi, mitäs jos luovuttaisit ettet vedä itseäsikin piippuun.
anna olla. ehkä teet liikaa. vaimosikin voi siitä havahtua kun huomaa ettet ole niin itsestään selvyys.
mene itse puhumaan psykologille. näytä esimerkkiä. ehdota pariterapiaa mutta lakkaa unohtamasta itsesi myös. pidä lapsesta huolta silti.
en osaa sanoa muuta. joskus luovutus on paras keino uuteen alkuun.
Olen tosiaan ajatellut asiaa noinkin. No, nyt kun päätin toistaiseksi olla erossa pystyn ehkä näkemään asoioita paremmin. Se on totta että jouduin oravanpyörään missä ajattelin kunhan vaan teen kaikkeni ja niin hän huomaa kuinka tärkenä piden perhettämme ja häntä. Mutta loppuuhan se vero minultakin, ehkäpä tässä tulee joku ahaa elämys vielä joko avovaimolle tai minulle. Hän joutuu nyt itse panostamaan arkeen enemmän kun en ole tekemässä kaikkea, tosin kyllä han lapsen taas parin päivänn päästä luokseni. Tuntuu todella vaikeelta olla pois kotoa..
Tulipa edelliseen viestiin virheitä, toivottavasti siitä saa kumminkin selvää.
Eli ei "vero" vaan veto..
Minusta vaikuttaa siltä että avovaimosi on kokenut lähiaikoina niin paljon ettei jaksa panostaa suhteeseenne yhtään. Isän kuolema ja lapsen syntymä 3 vuoteen on aika paljon kun ottaa huomioon vielä miten paljon arki muuttuu lapsen syntymän jälkeen ja miten paljon siihen lapseen ilmeisesti jokainen äiti panostaa.
Ehkä hän pitää suhdettanne itsestäänselvyytenä. Ei ehkä tajua miten paljon hänellä kuitenkin on kun teitä on kolme ja sinä vielä olet kaikessa mukana. Tai sitten tajuaa muttei vaan pysty nauttimaan siitä. Esimerkiksi masentuneena ei vaan pysty iloitsemaan vaikka haluaisikin.
Ehkä ainakin avovaimosi olisi hyvä mennä terapiaan jos hän vain suostuu ja varmasti ihan hyvä mennä yhdessäkin. Ellei suostu niin mene sinä sitten yksin jos tunnet sitä tarvitsevasi.
Älä syytä itseäsi äläkä taivu mahdottomuuksiin. Mitä enemmän taivut sitä enemmän avovaimosi olettaa että pystyt taipumaan. Hänen on varmasti vaikea nähdä sisältäpäin tilanteenne mutta toivottavasti sinun lähtösi herätti hänet miettimään. Ja hakemaan apua.
Lohdutukseksi vielä, ette varmastikaan ole ainut lapsiperhe joilla parisuhde kärsii kun on pieni lapsi.
Avoliiton arki on saapunut talouteenne. Seurustelulle 1 vuosi, vaimosi raskaus 1 vuosi ja sitten 2 vuotta lapsen kasvattamiseen. Nyt kun lapsi on jo 3 vuotta, jää aikaa myös itsensä miettimiseen. Ja sano mitä sanot, mutta noin 30 vuotiaana hyvin usea ihminen alkaa miettimään elämäänsä, tässäkö tämä oli, onko jotain jäänyt kokematta? Epäilen, että vaimollasi on menossa juuri tällainen "mikään ei tunnu miltään" vaihe ja jotain tarttis tehdä kun vain tietäisi mitä.
Sanoit, että arki sujuu, joten mitään ei ole vielä menetetty. Sinä olet selvästi sinut itsesi kanssa ja elämänasenteesi on positiivinen. Koet, että olet tehnyt kaiken voitavan tasoittaaksesi avovaimosi turhautumista. En epäile, ettetkö olisi tehnyt kaikkea. Mutta oletko kenties tehnyt liikaa? Tarkoitan täällä sitä, että yhteisestä kodista pois lähteminen on aika radikaali teko. Jos vaimosi on tosissaan masentunut, tekosi vain vahvistaa hän huonoa itsetuntoa tällä hetkellä ja tulos voi olla hyvinkin huono. Myös lapsesi kannalta tilanne on äärimmäisen kiusallinen, vaikka pieni ihminen ei tajua tilannetta, niin hän kyllä vaistoaa aikuisten olotilan.
Joten neuvoni näin ensialkuun on se, että vahvempana ihmisenä, palaa takaisin kotiisi ja ota tilanne oikeasti haltuun. Masentunut ihminen ei tarvitse syytöksiä ja syrjääntymistä, vaan jämäkkää tukihenkilöä ja opastusta sekä pientä vastuuta. Selkeytä tilanne, eli kerro suoraan vaimollesi, että sinun mielestä hänen olotilansa ei ole pitkään aikaan ollut normaali. Kerro, että olet hänen kanssaan, koska rakastat häntä ja hän tarvitsee sinun kaltaisesi miehen nyt rinnalle. Anna hänelle tukea, mutta vaadi häntä pikkuhiljaa myös ottamaan vastuuta asioista ja ennenkaikkea huomaamaan mikä on tilanne ja mihin se saattaa johtaa jos mitään järkevää ette yhdessä tee. Kerro tuntemuksesi vaimollesi syyllistämättä häntä. Miettikää yhdessä mitä vaihtoehtoja teillä on ja mitä niistä seuraa. Miettikää millä asialla vaimosi saisi motivoitua itsensä taas kiinnostumaan asioista ja ennen kaikkea teidän suhteesta. Yritä saada vaimosi kertomaan tunteistaan, esimerkiksi kuinka hänen isänsä poismeno todella vaikutti häneen. Koita myös saada hänet kertomaan tunteensa lapsestanne, mitä hän odottaa hänen tulevaisuudelta.
Eli jostain on saatava solmu aukeamaan, ja se ei tapahdu sillä, että ensin olet ylihuomaavainen ja sitten jätä vaimosi oman onnen nojaan. Tässä näin ensialkuun neuvoja, mieheltä kylläkin.
Olen päättänyt yrittää lähestyä ongelmia vähän eri kantilta. Sain avovaimon tekemään Beckin masennustestin ja hän sai 34pistettä eli testin mukaan lääkäriin ja HETI. Nyt on ongelmana se kun hän ei suostu lähtemään, suuttuu vimmatusti ainakun otan asian puheeksi. Eli nyt sitten otin ja varasin ajan psykiatrille ja menen itse kertomaan asioista ja hakemaan apua.
Onko kenelläkään kokemuksia miten saada masentunut ihminen hoitoon kun hän ei itse tahdo mennä?
Ei ole kokemusta vapaaehtoisesta hoitoonmenemisestä. Ainoastaan siitä kun viedään väkisin ja se ei ole lasten katseltavaa. En suosittele sitä tapaa, muuten kuin aivan pakon edessä.
Mutta olet mielestäni oikealla jäljillä siinä, että sinä itse haet neuvoja oikealta ammattilaisilta. Tämä esimerkki saattaa johtaa siihen, että vaimosi saattaisi seuraavalla kerralla lähteä yhdessä sinun kanssa keskustelutilaisuuteen ammttilaisen kanssa. Suosittelisin tällaista yhteistä istuntoa, jossa sinä voisit toimia henkisenä tukena. Sitä kautta masennuksen harmaa pilvi poistuisi vähitellen vaimosi päältä. Jaksamista matkaan ja älä unohda huomioida lastasi, hän tarvitsee turvallisuutta ja siihen voit vaikuttaa sinä. Voimia ja tsemppiä.
Vai et ole edes pusua halia saanut, vaikka olet kuurannut koko talon. Mitä jos yrittäisit tehdä jotain ihan pyytettömästi välillä, niin vaimosi ei tarvitsisi koko ajan ahdistua siitä, että mitä sinä nyt olet taas keksinyt tehdä vastapalveluksen himossa.
Toi oli minusta mauton kommentti. Kuvailin vain tunteitani ja toivon että vaimoni edes huomaisi minut. Miten sait käännettyä tämän himoksi?? Jos oikeasti haluasin vain seksiä niin tuskin yrittäisin edes pelastaa nykyistä suhdettani. Ehkäpä minun ei olisi pitänyt kirjoittaa ensimmäisessä viestissä koko seksistä, koska se nyt on pienin ongelma..
Ei se niin ole et jos mies tekee kotitöitä, niin se tekee niit vain seksin toivossa! HUHHUH!