Olemme aviopari, jolla takana 10 yhteistä vuotta, joista naimisissa 5v. Minä 29v ja vaimo 26v, kolme lasta joista vanhin jo 9v eli saimme hänet tosi nuorena. Elämä on hymyillyt meille kaikin puolin kunnes...
Rupesimme talonrakennuspuuhiin. Työnjako oli selvä, minä häärään raksalla vaimon hoitaessa lapsia ja kotia. Aika oli rankkaa molemmille mutta luulin että kaikesta huolimatta selvisimme siitä hyvin. Olemme nyt asuneet 1½v rakentamisen jälkeen uudessa kodissamme 4 kk.
Vaimo otti koko projektin paljon raskaammin kuin minä. Hän kävi terapeutilla masennuksen vuoksi ja söi masennuslääkkeitä jotta jaksaisi paremmin. Yritin olla tukena minkä kerkesin, mutta omat työt ja raksaprojekti veivät omaa aikaani liiaksi.
Nyt muutama viikko sitten sain puolivahingossa kuulla vaimon pettäneen minua viime kesänä ainakin kahdesti. Ensimmäinen kerta meni humalan "piikkiin" kun oli tyttöjen kanssa ulkona. Noh, seuraava kerta seuraavalla viikolla olikin jo ihan selvin päin, vaimon vielä tehdessä aloitteen ko. jullille. Itse olin ensimmäisellä kerralla kotona lapsia vahtimassa, jotta vaimo pääsisi välillä tuulettumaan, toisella kerralla hän vei lapset äitilleen syrjähypyn ajaksi (olin itse raksalla).
Noh, nyt on aika pettynyt olo ja tuntuu että romahti maailmalta pohja. Kundi, jonka kanssa vaimo teki temput on 17v eli alaikäinen. Ei yhtään siis helpota tunnetta tai omaa miehisyyttä kun poikasesta haetaan potkua omaan seksielämään. Olen tylyttänyt vaimoa nyt viikkotolkulla ja alkaa sekin väsyttämään. En oikein jaksaisi edes yrittää jatkaa vaikka vaimo vannoo ettei koskaan enää, ja tekisi mitä vain etten rikkoisi perhettä. Itse taas tunnen että tulinpas oikein kunnolla hyväksikäytetyksi että huhhuh. Vaimo lisäksi vetoaa masennukseensa ja humalaan (vaikka teki toisen kerran selvinpäin). Lisäksi ei tunnustanut mitään vaikka kuinka tenttasin. Lopulta vasta siinä vaiheessa kun sanoin että olen jutellut sen toisen kaverin kanssa niin myönsi tippa linssissä. Ei siis mikään rehellisyyden perikuva vielä tässäkään vaiheessa. Nyt vannoo ettei koskaan tekisi mitään sellaista kun tietää kuinka kauheaa se on. No tuntuu ettei se kovin kauheaa voi olla jos sen pystyy tekemään ja vielä kahdesti, kun samalla käytetään omaa sinisilmäisyyttä hyväkseni.
Kysyisin nyt teidän muiden mielipidettä asiasta, miltä kuulostaa? Vieläkö kannattais yrittää? Rakastan vaimoani edelleen enkä haluaisi rikkoa perhettämme kovin helpolla, mietityttää vain sen että rikkoikohan vaimo sen jo viime kesänä? Yhteiselämämme on muuten toiminut mielestämme loistavasti, tosin luottamuksesta ei ole enää tietoakaan. Kaiken lisäksi tuo mukava eukko kadotti jossain vaiheessa vihkisormuksensa, mutta vannoo ettei liittynyt kyseisiin tapauksiin. En jaksa enää usko mihinkään mitä hän sanoo....
Arvostan kaikkia kommentteja, kiitos jos jaksoit lukea.
Rupesimme talonrakennuspuuhiin. Työnjako oli selvä, minä häärään raksalla vaimon hoitaessa lapsia ja kotia. Aika oli rankkaa molemmille mutta luulin että kaikesta huolimatta selvisimme siitä hyvin. Olemme nyt asuneet 1½v rakentamisen jälkeen uudessa kodissamme 4 kk.
Vaimo otti koko projektin paljon raskaammin kuin minä. Hän kävi terapeutilla masennuksen vuoksi ja söi masennuslääkkeitä jotta jaksaisi paremmin. Yritin olla tukena minkä kerkesin, mutta omat työt ja raksaprojekti veivät omaa aikaani liiaksi.
Nyt muutama viikko sitten sain puolivahingossa kuulla vaimon pettäneen minua viime kesänä ainakin kahdesti. Ensimmäinen kerta meni humalan "piikkiin" kun oli tyttöjen kanssa ulkona. Noh, seuraava kerta seuraavalla viikolla olikin jo ihan selvin päin, vaimon vielä tehdessä aloitteen ko. jullille. Itse olin ensimmäisellä kerralla kotona lapsia vahtimassa, jotta vaimo pääsisi välillä tuulettumaan, toisella kerralla hän vei lapset äitilleen syrjähypyn ajaksi (olin itse raksalla).
Noh, nyt on aika pettynyt olo ja tuntuu että romahti maailmalta pohja. Kundi, jonka kanssa vaimo teki temput on 17v eli alaikäinen. Ei yhtään siis helpota tunnetta tai omaa miehisyyttä kun poikasesta haetaan potkua omaan seksielämään. Olen tylyttänyt vaimoa nyt viikkotolkulla ja alkaa sekin väsyttämään. En oikein jaksaisi edes yrittää jatkaa vaikka vaimo vannoo ettei koskaan enää, ja tekisi mitä vain etten rikkoisi perhettä. Itse taas tunnen että tulinpas oikein kunnolla hyväksikäytetyksi että huhhuh. Vaimo lisäksi vetoaa masennukseensa ja humalaan (vaikka teki toisen kerran selvinpäin). Lisäksi ei tunnustanut mitään vaikka kuinka tenttasin. Lopulta vasta siinä vaiheessa kun sanoin että olen jutellut sen toisen kaverin kanssa niin myönsi tippa linssissä. Ei siis mikään rehellisyyden perikuva vielä tässäkään vaiheessa. Nyt vannoo ettei koskaan tekisi mitään sellaista kun tietää kuinka kauheaa se on. No tuntuu ettei se kovin kauheaa voi olla jos sen pystyy tekemään ja vielä kahdesti, kun samalla käytetään omaa sinisilmäisyyttä hyväkseni.
Kysyisin nyt teidän muiden mielipidettä asiasta, miltä kuulostaa? Vieläkö kannattais yrittää? Rakastan vaimoani edelleen enkä haluaisi rikkoa perhettämme kovin helpolla, mietityttää vain sen että rikkoikohan vaimo sen jo viime kesänä? Yhteiselämämme on muuten toiminut mielestämme loistavasti, tosin luottamuksesta ei ole enää tietoakaan. Kaiken lisäksi tuo mukava eukko kadotti jossain vaiheessa vihkisormuksensa, mutta vannoo ettei liittynyt kyseisiin tapauksiin. En jaksa enää usko mihinkään mitä hän sanoo....
Arvostan kaikkia kommentteja, kiitos jos jaksoit lukea.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Kun vaimosi toisti pettämisensä, hän ei vielä tiennyt ja ollut kokenut sitä, millaiset seuraukset pettämisellä olisi sinuun ja perheeseensä.
Sinä itse tiedät nyt parhaiten sen, miten paljon vaimosi katuu, kokee syyllisyyttä teostaan ja kuinka paljon häneen on sattunut nähdä tuskasi. Vai tiedätkö?
Nyt kun hän tietää, on itse kantapään kautta kokenut, Siperian opettama nainen, niin uskon hänelle olevan erittäin iso kynnys pettää uudelleen. Tai ainakin näen tämän olevan todennäköistä.
Olet tekstisi perusteella todella jo antanut vaimosi tuta pitkään tehneensä väärin ja mikäli hän sitä aidon rehellisesti katuu, hän tuskin enää haluaa samaa uudelleen. Miten paljon arvelet vaimosi katuvan? Onko hän ottanut vastuuta teoistaan vai syyttääkö yhä masennustaan? Varmasti masennus ja alkoholikin ovat asiaan vaikuttaneet, mutta vastuuta ne eivät voi kantaa asiasta.
Jos hän kantaa vastuunsa ja myöntää syyllisyytensä, sekä katuu ja suree ja katuisi ja surisi vaikket häntä enää kohtelisikaan pahoin ja tylyttäisi, voisinpa sanoa, että hän on aika paljon oppinut uskollisuudesta ja uskottomuudesta.
Lastenne takia, mieti haluatko tai pystytkö jatkamaan yhteiseloa vaimosi kanssa ja antamaan hänelle anteeksi niin, ettei tätä pettämisasiaa nosteta esille joka ikisen tulevaisuuden riidan aikana? Pystytkö alkamaan rakentaa luottamusta häneen uudelleen? Uskomaan ja luottamaan siihen, että hän on läksynsä oppinut? Pystytkö olemaan sortumatta katkeruuteen tämän asian takia tai jos olet jo katkera, niin ajamaan sen pois itsestäsi?
Jos et koe, että edelläolevat onnistuvat, tee lapsillesi palvelus ja anna heille mahdollisuus kotiin, jossa on hyvä ilmapiiri. He maksavat tässä kaikkein eniten.
Mieti asiaa kaikkien kannalta. Mikä olisi sellainen ratkaisu, joka olisi aidosti paras kaikille. Käytä aikaa pohdintaan ja mitä päätätkin, toivon sinulle voimaa päästä asian yli.
Todennäköisesti on sen tehnytkin koska se tunnustaminen ei oikein ottanut tullakseen.
Lisäksi se että teki sen pikkupojan kanssa kertoo kyllä tosi paljon henkisestä tasosta.
Ihan turha vedota humalatilaan,pitää olla taju pois että naisi vierasta miestä niin etteikö moraali pelaisi.Puolustuspuheita vaan ja siitä kertoo sekin että selvinpäin teki saman tempun.
Ei hyvältä näytä ja se että luottamus on kerran mennyt,sitä ei saa takaisin koskaan.Aina jää takaraivoon ikuinen epäilys,entäs jos taas.
Varmasti nytkin naiskentelee selkäsi takana.
Jätä se luuserieukko,ansaitset paremman.
Kertoo kyllä tosiaan eukostas tuo että ala-ikäiseen sekaannutaan.
Otan osaa.
Ansaitset paremman. Tai sitten alat pettämään itsekin ja pidätte yllä kulissiavioliittoa. Elämä on. Sääliksi kyllä käy sinua kun taloa olet rakentamassa, raskasta työtä.
taidat olla se 17v., tai ainakin samaistut häneen
Kannattaa selvittää mistä on kysymys. Voi naisen itsetuntoja juttuja ja vaikka mitä. masennus tekee välinpitämättömäksi, laittaa ottamaan riksejä(=itsetuhoisuus). Voimia selvittelyyn
Te vaikutatte sen verran täyspäisiltä ja hyvin toimeentulevilta tyypeiltä, että yrittäisin itse vielä painaa villasella. Sä voit tasottaa tilejä käymällä itte pari kertaa vieraissa tai jotain. Talon rakennus on rankkaa puuhaa, ja sekoaa se nuppi välillä itse kullakin.
Varuilta kyllä alkaisin järjestelemään talousasioita, jos sit kuitenkin tulee ero niin et jää puille paljaille...
Kiitokset kaikille asiallisista viesteistä, helpottaa puhua asiasta vaikkakin näin anonyymisti.
Ellimelli: Hän todellakin tuntuu katuvan tekojaan, ja tuntuu itsestänikin pahalta katsoa kuinka pahoillaan ja rikki hän on. Tässä käsityksessä itse elän. En tosin tiedä että riittääkö se. Ei hän itsekään tosissaan yritä sitä puolustella millään, vaikka masennus on varmasti ollut suurena osatekijänä. Tuntuu vaan niin pahalta miten asia ja koko jälkipyykki hoidettiin. Vaimo olisi voinut tulla vastaan monella tavalla. Ainakin näin jälkikäteen ajattelen että se olisi helpottanut:
*Jos kyseessä olisi ollut vain se yksi kerta
*ja vain humalassa
*ja hän olisi heti seuraavana päivänä itse kertonut asiasta
*kyseessä olisi ollut joku muu (tiedän ettei sillä pitäisi olla merkitystä) muttta 17v? Minun on todella vaikeaa asettaa tuota poikaa itseni kanssa samalle viivalle, koska tuollainen ei tiedä vielä mistään mitään ja silti hän saa minun vaimoni sänkyynsä. Olisi ehkä ollut kivempi jos se olisi ollut joku johon voisin "samaistua", voi kuulostaa vähän hölmöltä...
Nyt sain itse tehdä kaiken likaisen salapoliisityön, ja itse saan kantaa haavat koko tapauksesta. Ois niin kiva jos ei aina vit..tais koko asia, en jaksa aina olla tatti otsassakaan. Voinko olla katkeroitumatta? Voi kun tietäsin, valitettavasti koko tulevaisuus on pelkkää usvaa tällä hetkellä...
Sen verran on selvää etten tee mitään hätiköityjä johtopäätöksiä, jo pelkästään lasten takiakaan. Emme koskaan riitele lasten nähden ja toivon etteivät he aisti mitään negativista. Sekin tosin hankalaa kun vaimo käytännössä jatkuvasti kyyneleissä kun otan asian edes hieman esille.
Tiedän hyvin että vaimon on varmasti helpompaa tehdä sama uudestaan nyt kun on saanut "kuparisen" rikki. Olenkin kysynyt häneltä onko hän todella valmis sellaiseen elämään jossa hänellä ei ole minkäänlaista luottoa ja joudun vahtimaan kaikkia hänen tekemisiä? Hän on kuulemma siihenkin valmis. Itse en jaksa. Jos ei voi luottaa niin ei se vahtaamalla parane...
Masennuksesta vielä, laittaisin niin mielellään paljon sen piikkiin, mutta tuntuu että petän sillä itseäni. Voiko ihminen todellakin tehdä jotain tuollaista jos rakastaa toista? Miten paljon pitää nupissa viirata että voi tuolla tavalla iskeä puukon toisen selkään? Jo tieto siitä että elin puoli vuotta täysin tietämättä kaikesta loukkaa pahasti.
Laitan lisää asioita kun tulee mieleen...
koska en tiedä kuinka paha masennus on kyseessä, en voi kommentoida kuinka paljon mielestäni sillä on vaikutusta asiaan.
omasta kokemuksesta voin sanoa että kun "tilanne" on päällä, niin silloin ei jaksa/pysty välittämään yhtään mistään ei ainakaan paljoakaan. fiilis on "tyhjä", eikä millään ole mitään väliä. sitä saattaa tehdä jotain hölmöä, jota sit myöhemmin katuuu tosi paljon.
sun vaimo on nuorena joutunut aika kovaan "rääkkiin". ekaks raskaudet, synnytykset ja pienet lapset. ja seuraavaks tää taloprojekti.
pääkopan juttuihin ei vaikuta, vaikka kuinka paljon haluais sitä taloa tai jotain muuta.
siinä vaan voi tuntua tosi yksinäiseltä, kun toinen on paljon poissa ja ite saa kolmen kersan kanssa hoitaa koko kotikaaoksen yksin. ehkä vaimo koki jotain "ihanaa" siihen arjen tylsyyden vastapainoks?
oli syy mikä tahansa, niin ei se oikeuta pettämään. viinan syyks paneminen on kaiken huippu. jos ei oo ihan "kajahtanut", niin kyllä sitä pitää osata ottaa vastuu tekemisistään. aina ei vaan sillä hetkellä kun sössii, pysähdy ajattelemaan, mitä tuleman pitää, kun juttu paljastuu.
tässä ei oo todellakaan tarkoitus mitenkään syyttää tai morkata sinua, vaan yritän tässä kertoa, miltä vaimosta ehkä tuntuu??
mä tiedän, et tällä hetkellä on vaikeeta, mut toivottavasti saat asiat järjestymään.
Tosi perusteellisesti näyt pohtivan ja pohtineen koko asiaa. Se on hyvä, ettet halua tehdä mitään hätiköityjä päätöksiä ja mietit asiaa syvemmältikin.
Mietin vaan, että lieventääkö se asiaa yhtään, että kyseessä ainakin lukemani perusteella oli vaimollesi vain pari panoa, eikä mikään suhde, rakkaussuhde, joita tällä palstalla aika paljon ilmenee. Siis hän erehtyi pari kertaa tekemään virheen ja sen jälkeen ei enää toistanut sitä. Puoli vuotta on pitkä aika. Sinä aikana olisi kerennyt panna vaikka ketä, jos se olisi tuntunut sen arvoiselta.
Ja todennäköisesti hän salasi koko asian pelosta. Pelkäsi sitä, mitä asian paljastuminen tekee suhteellenne ja sinulle. Pelkäsi itse menettävänsä kaiken. Mikäli itse olisit pettänyt ja vasta myöhemmin älynnyt taas perheesi arvon, sen jälkeen kun tyhmyydet olisi olleet jo tehty, olisi aivan varmasti sinuakin pelottanut ihan h****tisti tunnustaa vaimollesi. Ja jos mietit nyt asioiden selviämisen jälkeistä aikaa, niin eikö hänellä ollut syynsäkin olla peloissaan. En sano, että salaaminen olisi ok tai edes suositeltava tapa toimia, mutta tässä tilanteessa näen sen ymmärrettävänä.
Itse lievän masennuksen läpikäyneenä voin vain kuvitella, miten paha olo vaimollasi on ollut. Masennus ei ole pikkujuttu, eikä sen merkitystä tulisi väheksyä tai kokonaan unohtaa. Itse olen pettänyt kerran ja itsellänikin meni päiviä aikaa tajuta, että mitä oikein olin tehnyt. Meni päiviä, ennen kuin perhoset hellittivät vatsastani ja huumaava hyvä olo katosi sekoittamasta päätä ennen kuin aloin tajuta. Mutta se seurannut aika ja kaikki se tuska sai aikaan sen, että ikinä en kenellekään samaa enää tee. Se hetken huuma ei ole läheskään sen arvoista. Ja toivon kovasti, että vaimosi on tullut samaan tulokseen kokemansa perusteella.
17-v? Ei sillä ole mielestäni juuri merkitystä. Itse sinkkuillessani huomasin jossain vaiheessa, että oli tullut kokeiltua niin nelikymppistä, kolmekymppistä kuin parikymppistä. Ainoa puuttuva kokemus oli alle parikymppisistä. Olisi ollut tilaisuuskin, mutta se jäi käyttämättä, koska ko. poika vaikutti alttiilta satuttamaan itsensä henkisesti sellaisessa. Muttei se ollut mahdoton ajatus, enkä ymmärrä miksi pidät ikää niin isona asiana? Vituttaako sinua se, että pidät 17-vuotiasta ikänsä takia luonnostaankin vastuuttomalta tapahtuneeseen, joten et voi käydä hänen kimppuunsa asiasta, syyttää häntä?
Tosin mikäli aiotte jatkaa suhdettanne, teidän on tehtävä sopimus siitä, että olette toisillenne luottamuksen arvoisia, sillä ellei hän pysty olemaan uskollinen ja auttamaan sinua rakentamaan luottamusta uudelleen, loputon epäluulosi ja alituinen epäilysi saanevat suhteenne myrkyttymään. Ei ole niinkään harvinaista ajatella, että tuo epäilee minua kuitenkin, joten on ihan sama olenko syytön vai syyllinen ja ymmärräthän, tätä et haluaisi vaimosi alkavan ajatella.
Jos päätätte jatkaa, teidän on mietittävä tarkkaan se, miten saatte suhteenne toimimaan. On siis sitouduttava suhteeseenne lujasti, lujemmin kuin koskaan.
- Pettäminen ei saa koskaan olla ase, jolla loukata, tai nöyryyttää toista
- Lupaatte olla toisillenne luottamuksen arvoisia, joten teillä ei ole enää salaisuuksia toisiltanne.
- Eli jos jotain tapahtuu, se kerrotaan heti. Tiedostatte molemmat, että toista kertaa ei anneta anteeksi, joten toinen kerta on eropäätös.
- Sinä hillitset parhaasi mukaan epäilyjäsi, eli annat hänelle tilaisuuden olla luottamuksen arvoinen.
- Pettämisestä saa puhua, jos siihen ei sisälly syyttelyä tms. On hyväkin, jos pystytte puhumaan tapahtumasta ja sen aiheuttamista kivuistanne esittämättä mitään, kuin puhuisitte jollekin täysin ulkopuoliselle. Muttei se ole välttämätöntä.
- Anna anteeksi. Ja annettuasi anteeksi älä enää rankaise häntä teostaan. Luota siihen, että hän on jo oppinut.
Vaimosi on varmasti hyvin epätoivoinen nyt ja lupautuisi vaikka nielemään elefantin kokonaan, jos hän sillä saisi sinut jäämään. Siispä keskustele rauhallisesti hänen kanssaan ja pyydä, että hän miettii asiaa ja lupaa sitten ainoastaan ne asiat, jotka todella epäilyksettä uskoo voivansa pitää.
Hän sanoo nyt olevansa valmis elämään suhteessa, jossa sinä epäilet häntä aina. Se voi tällä hetkellä tuntua pieneltä ja helpolta, mutta syö häntä ajan mittaan. Hän ei itse tätä ehkä vielä näe. Äläkä sinä vaadi sitä häneltä, etenkään jos haluat jatkaa suhdettanne ja rakentaa siitä sellaista, jossa teillä molemmilla olisi hyvä olla.
Mieti, mikä saisi epäilysi tyyntymään. Miten haluaisit vaimosi toimivan, jotta pystyisit aidosti luottamaan taas? Ei ehkä heti, mutta myöhemmin.
Ja muista, ettei vaimosi välttämättä voinut edes tietää ennen kuin nyt, että kuinka pahasti sinulle teki. Jos hän ei ole koskaan ennen pettänyt, jos häntä ei ole koskaan petetty, miten hän olisi voinut käsittää sen tuskan, joka tällaisesta seuraa? Itse kokemalla se jää parhaiten mieleen.
Eikä hänelle varmastikaan ollut helppoa elää sitä puolta vuotta salaten asiaa. Asia saattoi elämän kiireissä hetkeksi unohtua, mutta kokonaan sitä ei saa muististaan. Etenkin jos sitä katuu ja jos pelkää seurauksia kiinnijäämisestä. Käsittääkseni ainoastaan tapapettäjät, jotka eivät muutu ja tietävät sen ja tietoisesti jatkavat muiden panojen hakemista, saattavat pitää puolisoaan naurettavan sinisilmäisenä ja narrinaan. Mutta siitä ei onneksi ollut kyse, sillä vaimosi tuskin kykenee tuollaiseen.
Tarinasi on jotenkin liikuttanut minua niin, että toivoisin kuulevani miten jatkossa etenette ja mitä pohdit sanoistani.
Totta turiset. Olen kuullut vanhan sanonnan "jos liitto kestää talon rakennuksen se kestää mitä vain". Näin itsekin ylpeänä ajattelin vielä muutama kk sitten...
Tuo mitä puhut vaimon mahdollisista tunteista kuulostaa kovin tutulta, juuri samalla tavalla hän sen itsekin kuvailee. Ja totta puhuen olen monasti itsekin häntä "säälinyt" kun on nuorena joutunut kestämään sen mikä muilla tulee vastaan vasta kolmikymppisenä. Ei ole ollut helppoa hänellä kyllä missään vaiheessa. Surullista vain, että se kaikki purkautuu tällä tavalla ja tässä vaiheessa...
Kiitoksia pitkästä syväluotaavasta viestistäsi. Hauska huomata ihmisten uhraavan omaa aikaansa muiden murheiden auttamiseen.
Olen kyllä asiaa penkoessa ja vaimoa jututtaessa tullut samaan johtopäätökseen ettei kyseisen kaverin kanssa ole ollut muuta kuin nämä pari selkkausta, rakkaussuhteesta tuskin voi puhua. Mutta koko juttu on kuitenkin hänen ja tämän kundin välinen juttu, jossa minä kaikesta huolimatta olen "sivullinen" niin mistään en voi olla varma.
Pidän itseäni suht empaattisena ihmisenä ja olen koittanut asettautua tässä vaimon asemaan. Masennuksesta ei ole kokemuksia, mutta mietin tosiaan että mitä itse olisin tehnyt kaiken tuon jälkeen. Olisiko minussakaan ollut miestä kertoa puolisolle tempuista, kun toinen painaa hommia kellon ympäri, alkaa osoittaa pienimuotoisia stressin merkkejä eikä varmasti itse halua hankaloittaa toisen elämää entisestään kertomalla jotain, joka varmasti vie pohjan kaikelta siltä minkä vuoksi on tehty niin kovasti töitä? Vaikea sanoa, jälkiviisaus on helppoa.
Uskon tuntevani hänet kuitenkin aika hyvin ja tiedän ettei hän ole mikään paha ihminen. Voisiko kyseessä siis kuitenkin olla vain yksittäinen erhe? Olemme eläneet yhdessä käytännössä koko aikuisikämme ja tämä on ainut kerta kun olen voinut sanoa hänelle että nyt muuten mokasit. Voiko yhden virheen antaa anteeksi kymmenen vuoden jälkeen vaikkakin se oli näin raadollinen tapa ilmaista oma pahoinvointi? Voinko olla varma että tämä jää vain tähän yhteen kertaan? Tässä asioita jotka pyörivät päässäni jatkuvasti..
Olemme puhuneet tulevaisuudestamme ja olen kertonut useasti etten voi enää luottaa hänen sanomisiin ja menemisiin. Hän sanoo olevansa valmis jättämään menemiset ja saan vahtia hänen tekemisiään niin paljon kuin haluan. Mutta kuten aikaisemmassa viestissäni sanoinkin niin itse en halua vahdata toista. Haluan elää suhteessa jossa voin luottaa puolisooni ja tietää ettei hän tee mitään mikä antaisi syytä vahtaamiseen tai olla mustasukkainen. Voinko koskaan elää vielä sellaista elämää vaimoni kanssa? Sen haluaisin tietää..
Kerron mielelläni miten suhteemme etenee, mutta kyseessä tulee olemaan hidas prosessi, joten koko ketju varmasti hautautuu muiden viestien alle hyvin pian. Olen kuitenkin hyvin kiitollinen kaikesta saamastani palautteesta, enkä olisi uskonut kuinka paljon se herättikään keskustelua ja kuinka asiallisella linjoilla on pysytty. Kiitos varsinkin sinulle ElliMelli, olen lukenut viestisi moneen kertaan ja tulen lukemaan sanojasi vastaisuudessakin kun ahdistaa. Tämä on ollut hyvää terapiaa, kaikesta huolimatta :)
Mietin, että mikä mahtaisi juuri nyt olla kaikkein ratkaiseva juttu suhteenne tulevaisuuden suhteen. Ehkäpä se on se, miten päätät asennoitua häneen.
Oikeastaan on kaksi ääripäätä:
Päätät luottaa häneen, olla vahtimatta menojaan ja luottaa siihen, että mikäli hän töpeksii uudestaan, hän ei sitä salaile vaan kertoo sen sinulle. Ja luotat siihen, että jos hän sanoo, ettei aio ikinä enää sinua pettää, että hän sitä vilpittömästi ja tosissaan tarkoittaa. Päätät luottaa, päätät tukahduttaa kalvavat epäilyksesi, jos ne kumpuavat pelkästään menneestä.
Ja toinen ääripää on, että et luota häneen ja uskot siihen, ettei hän pysty olemaan toistamatta erhettään, mikäli saa siihen tilaisuuden. Loukkaantuneena ja satutettuna tämä on helpompi asenne omaksua, mutta onko se kuitenkaan paras.
Entä jos valitset pessimistisen asenteen ja vaimosi olisikin luottamuksen arvoinen? Entä toisaalta kestäisitkö, jos hän pettäisi luottamuksesi uudelleen? Itse, ainakin vielä uskon, että jos kyse oli yksittäisestä virheestä, jota toinen osaa ja ymmärtää katua ja ymmärtää kaikki, mitä pettäminen vaikuttaa mihinkin, hän ansaitsee kerran uuden mahdollisuuden. Mutta ei kahdesti.
Sinänsä ymmärrän vaimoasi, että masentuneena elämä saattaa tuntua ahdistavalta umpikujalta, joka musertaa alleen ja vie pienetkin ilot. Masentuneena ei pysty välttämättä ajattelemaan järkevästi ja vaikka pystyisikin, se järki ei uppoa tunnetasolle. Siinä myllerryksessä voi tulla koittaneeksi epätoivoisiakin ratkaisuja. Sinä vietit rakennuksella paljon aikaasi, koska pitihän sekin projekti saada etenemään. Vaimosi saattoi kokea sen hylkäämisenä, vaikkei ehkä uskaltanut sitä tunnustaa. Ja syrjähyppy saattoi tuoda hänen elämäänsä hetkellisen pilkahduksen hyvää oloa, niin katoavaisen ja lyhyen, mutta ehkä hänen mielensä janosi edes sitä lyhyttä pakoa arjesta. Oletko puhunut vaimosi kanssa näistä hänen masennusajan tuntemuksistaan? Avautuuko hän sinulle niistä? Jos ette ole kovinkaan syvästi niistä puhuneet, yritä lempeästi saada vaimosi kertomaan tuntemuksistaan. Ole tyyni alusta loppuun asti, anna hänelle tukesi ja lupa hänen tunteilleen, älä vähättele niitä. Se, mikä terveen silmissä voi olla pientä, voi masentuneelle olla valtavan suurta, painavaa, ahdistavaa ja hänelle tuo asian suuruus totisinta totta. Ja vähättely satuttaa silloin paljon. Yritä saada vaimosi kertomaan, sano, että haluat ymmärtää mitä hän koki ja kävi läpi, kaikki puolet, hyvät ja pahat. Ja yritä parhaasi mukaan eläytyä tuntemaan.
Tietyllä tavalla olet jo yrittänyt miettiä itseäsi vastaavaan tilanteeseen ja se on hienoa. Moni keskittyisi pelkkään omaan loukattuun itseensä, eikä pystyisi ajattelemaan asiaa toisen kannalta.
Ikinä ei voi olla 100% varma, ettei tule petetyksi (paitsi ehkä jos on naimisissa koomapotilaan kanssa). Et voi olla siitäkään varma, ettet ikinä joudu vakavaan onnettomuuteen, muttei senkään pelossa eläminen ole järkevää.
Minusta on hienoa, että teillä on takana kymmenen vuotta, jotka olette onnistuneet elämään ilman isoja virheitä. Teillä on lapsia ja koti, ja suhde, joka toki kaipaa aina huoltoa ja huolenpitoa, mutta jossa teidän on suurimmaksi osaksi ollut hyvä olla. Nykyään ihmiset heittävät heti roskiin sen, mikä on mennyt rikki. Ennen tutkittiin tarkkaan voiko rikkoutuneen korjata ja pelastettiin se, mikä oli mahdollista. Jos haluat vielä jatkaa nykyisessä elämässäsi, tee kaikkesi korjataksesi rikkimennyt, käytä mielikuvitustasi, kysy muilta apua ja mielipiteitä, tutki vaihtoehtoja ja kokeile. Testaa toimiiko, jos ei, mieti mikä kohta vielä on huonosti, yritä korjata, kunnes et jaksa tai kunnes alkaa tuntua paremmalta. Vaan jos se rikkoutuu uudestaan, se tuskin on enää korjattavissa.
Mutta ensin siis pitää päättää haluaako korjata vai heittää roskiin.
Sanoit, että haluaisit elää suhteessa jossa voit luottaa puolisoosi ja tietää ettei hän tee mitään mikä antaisi syytä vahtaamiseen tai olla mustasukkainen. Mikäli vaimosi on läksynsä oppinut, hän tuskin antaa enää aihetta mustasukkaisuuteen. Tehän elitte vuosia suhteessa, jossa ei ilmennyt juurikaan syitä epäillä mitään. Miksi se olisi mahdotonta? Paitsi jos epäilyksesi ovat liian perustavaa laatua ja terve järki unohtuu. Siis alat epäilemään ilman mitään järkevää syytäkään.
Ehkä jopa on hyvä, mikäli elät tämän ajan vaimosi kanssa ja vakuutut siitä, ettei hän enää erehdy toistamaan uskottomuutta. Voit olla jopa varmempi siitä,ettei hän petä enää. Muut naiset taas, mitä voit tietää heistä? He eivät ehkä ole koskaan pettäneet, mutta saattaa tulla päivä, jolloin heidänkin pitää kantapään kautta ottaa oppituntia uskottomuudesta. Sinun vaimosi käy sitä koulua nyt. Sinä pystyt arvioimaan häntä kuunnellen, että paljonko hän on oppinut.
Ja ehkäpä jos vaimosi on asiasta uskoutunut jollekulle yhteiselle ystävällenne, voisit häneltä kyselemällä ehkä kuulla miten vaimosi on asiasta hänelle jutellut. Tai voit pyytää tuolta tuttavapariskunnalta heidän mielipidettään siitä, katuuko vaimosi heidän mielestään aidosti ja uskovatko he siihen, ettei vaimosi enää petä. Riippuu millaisia ystäviä nämä teille ovat, uskaltavatko he puhua ajatuksistaan rehellisesti vai eivät. Tai onko heillä edes riittävästi tietoa pystyä vastaamaankaan.
Sinä tunnet vaimosi pitkältä ajalta. Tiedät varmasti jo vanhastaan hänen rehellisyydestään, rohkeudestaan jne.
Ja lapsista. En voi uskoa, etteivätkö lapsenne aistisi jonkin olevan vialla. Se voi tarttua heihin epämääräisenä pahana olona, jota he itsekään eivät ymmärrä. Siksi siis toivon, että et turhaan viivyttelisi päätöksesi kanssa. Mieti ahkerasti, pyri tekemään ratkaisusi mahdollisimman pian, mutta vältä silti hätiköintiä. Ehkäpä voisit lähteä jonnekin hetkeksi reissuun, ottamaan etäisyyttä? Jonkun kaverin luo viikonlopuksi tai jotain. Saisit miettiä vähän kauempaa.
Toivon, että löydät jotain uutta viesteistäni. En halua käskeä sinun tekemään mitään, haluan vain esittää ajatuksia. Joskus tuntuu vaivan arvoiselta nähdä vaivaa auttaakseen muita. Etenkin kun toivoo tarvitessaan saavansa sitä ehkä itsekin. Miten voisin toivoa asiallisia, pohtivia vastauksia omiin huoliini, jos itse en niitä antaisi?
Kuullostaa tutulta!
Ei siis tapahtuma, vaan se miten vaimosi välttelee totuutta. Tiedän kokemuksesta, ettei tilannetta voi parantaa, ellei pettäjä ota vastuuta teoistaan, ja sitä vaimosi ei tee. Humala on pelkkä tekosyy, samoin puhumattomuus. Jos hän ei pysty vastaamaan suoriin kysymyksiin totuudella, niin miten hemmetissä hän pystyisi pitämään jalkansa yhdessä? Ajatellaan asiaan näin päin: jalkansa hän on jo levittänyt, mutta kertaakaan hän ei ole puhunut totta. Kumman tekeminen vaikuttaa helpommalta?
Ok! Aika ilkeästi sanottu, mutta tuossa näyttäisi olevan useimman pettäjän logiikka. He eivät vain kykene ottamaan vastuuta siitä, että he ovat valehtelijoita ja hyväksikäyttäjiä. He ovat myös pelkureita, sillä he etsivät helppoja ratkaisuja.
Ehkä parisuhdeterapia voisi auttaa. Omin voimin voi yrittää, mutta silloin pitäisi olla kaksi vahvaa ihmistä. Vaimosi ei vaikuta niin vahvalta, että hän pystyisi puhumaan totta sinulle. Ehdota parisuhdeterapiaa, ja jos se ei sovi, niin anna olla. Sinulla on vielä paljon asioita kokematta ja näkemättä, ja ansaitset itsellesi rehellisen kumppanin.
Olen miettinyt asiaa mahdollisimman monelta kantilta ja tämäkin on kovin tuttu näkökulma.
Parisuhdeterapiaa olemme miettineet (vaimon tehdessä jopa aloitteen) mutta ainakin toistaiseksi se on kaatunut käytännön seikkoihin. Yksityiset liian kalliita ja kuntamme tarjoamissa palveluissa kuukausien jono. Hyvää terapiaa on ollut puhuminen yhden tuttavapariskunnan kanssa asiasta, jonka mies on hyvä ystäväni (nuoruusvuosilta asti) ja hänen vaimonsa on minun vaimoni ystäviä. Asia on kuitenkin sen verran arkaluontoinen ettei sitä kehtaa ihan puolitutuille mainostaa...
Heips!
Toivon ettei seuraava ehdotukseni tunnu töykeältä. Mutta minun on silti kysyttävä, että kumpi on tärkeämpää: materiaali vai oma terveys? Kummasta on enemmän iloa, televisiosta vai parisuhteesta? Onko mahdoton ajatus, että kävi miten kävi, on tärkeämpää pystyä jatkamaan elämää kuin antaa uskottomuuden vaikuttaa esim. mahdollisen eron jälkeen seuraavaan suhteeseen? Yritän sanoa, että rahasta ei voi tehdä ongelmaa. En tiedä tarkkaan, kuinka paljon yksityiset terapeutit ottavat palkkiota, mutta eiköhän sitä jotain tavaraa voi myydä pois, ellei sitten ole valmis jonottamaan kunnan palveluita. Mitä kauemmin lykkää avun hakemista, sitä pidempi se jono on.
On tietenkin helkkarin hyvä, että teillä on tuo tuttavapariskunta. On hyvä että voitte puhua. Mutta objektiivisuus saattaisi silti olla parempi vaihtoehto. Itse olen joskus ehdottanut pariskunnille sellaista juttua, että he aloittavat kommunikoinnin kirjeillä. Asioista ei tarvitse puhua arjen stressin keskellä, vaan ne voi laittaa kirjeeseen, jonka toinen sitten lukee kaikessa rauhassa. Tärkeintä on välttää ns. pehmentämistä, eli asioita ei kannata silottaa, vaan kun jokin asia tuntuu joltain, niin siitä kannattaa kirjoittaa: "musta tuntuu tältä, koska..."
Moni ei tietysti ymmärrä sitäkään, että joskus parisuhteen haluaa pelastaa. Mutta kuten me tiedämme, ei se laidun ole vihreämpi aidan toisella puolella - se vain näyttää siltä, koska sitä katsoo kauempaa. Kerroit, että se toinen mies oli sellainen 17-vuotias poikanen. Ymmärrän hyvin miksi ajatus tekee kipeää. Mutta muista, että sinä olet kuitenkin aikuinen. Otat aikuisen vastuun ja yrität selvittää ongelman. Vertailussa ei olisi mitään järkeä, sillä salasuhde ei pohjaudu samoille asioille, kuin pitkä parisuhde.
Minä siis ehdotan, että jos vain löydät jotain, minkä voi vaihtaa rahaksi, niin tee se. Tai sitten voit kysyä lainaa, luottolainaa esim. Visalta tai Mastercardilta. Oletko selvittänyt, että korvaako esim. koti- tai sairasvakuutus edes osan yksityisesta perheterapiasta? Jos tämä vaihtoehto on täysin mahdoton, niin kokeilkaa sitä kirjettä. Kommunikointi on kuitenkin niin tärkeä osa suhdetta ja "parantumista", että siihen kannattaa panostaa. Muista myös se, että ongelmat eivät ole häpeä. Suurin osa ihmisistä tekee aivan samanlaisia virheitä, joten heidän ajatuksillaan ei ole mitään virkaa.
Toipuminen on aina yksilöllistä, mutta se on kuitenkin mahdollista. En tiedä onko siitä mitään hyötyä, että kumpikin yrittäisi kirjoittaa asiasta toisen näkökulmasta. Selvittäisikö se muutaman kysymyksen?
Kirjoitin tuosta parisuhdeterapiasta ehkä hieman epäselvästi. Emme ole niin PA etteikö olisi tarvittaessa varaa myös siihen yksityiseen, mutta toistaiseksi on tuntunut että nuo kotikeinoiset terapiat ovat riittäneet. Eli puhumme siitä keskenään päivittäin, tuttavapariskunnan kanssa ja näin netissä anonyymisti. Tämä puoli tosin on kovin yksipuolista jos vaimokin ei ala ottamaan näihin kantaa.
Kun kerran on menettänyt luottamuksen niin sitä on vaikeaa saada enää takaisin!En tiedä miten voisin "neuvoa" sua,tai "auttaa"..oot vaikeassa tilanteessa =/
Mielestäni humala on tosi huono selitys pettämiselle, jotain järkeä pitäisi olla päässään kun ryyppy reissulle lähtee..mutta luulisin että ehkä vaimosi hakee takaisin menetettyä nuoruuttaan?sitäkään ei voi syyksi laittaa,mutta jos hän haluaisi kokea ne ajat uudelleen ja siksi 17w jätkä..?mikä psykologi mä oon mitään sanomaan..
Sun täytyy vaan miettiä tarkkaan ja huolellisesti..jos päätät jatkaa niin toivon puolestasi ettei sun tarvisi enää pettyä ja särkeä sydäntäsi uudelleen!lapset kuitenkin tarvitsevat rakastavat vanhemmat..=)