Päästöoikeuksia autojen kaasuille?

Eräissä yhteyksissä on väläytelty mielenkiintoista mahdollisuuttaa alkaa ostamaan (1.1.2007 alkaen) päästöoikeuksia ikääntyvälle autokannallemme, jottei tarvitsisi siirtyä verottamaan jo kertaalleen hankinnanyhteydessä verotettuja ajoneuvoja jotka keskimäärin 18 vuoden iässä ovat vielä varsin hyvä kuntoisia ja olisi haaskausta heittää niitä vielä pois käytöstä. Mitäs pidätte ajatuksista?
5468
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

on väläytelty ? Olet nähnyt unta ?

Äänestä

Koska Suomessa ei päästä yksimielisyyteen pää hallituspuoluetten kesken EU direktiivi esityksen mukaiseen autoverotuksen uudistamiseen johtavissa toimenpiteissä on mahdollisuus ostaa päästöoikeuksia myös henkilöautoille.

Päästökaupan tarkoitus on kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen ja maan ilmastojärjestelmän suojaaminen ihmisen toiminnan vaarallisilta vaikutuksilta. Kansallisen päästökauppalain tarkoituksena on edistää kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä kustannustehokkaasti ja taloudellisesti.

Suomessa kauppa- ja teollisuusministeriö valmistelee ja valtioneuvosto hyväksyy jokaiselle päästökauppakaudelle laadittavan erillisen kansallisen jakosuunnitelmaesityksen, jossa määritellään myönnettävien päästöoikeuksien kokonaismäärä ja jakotapa eri toimijoiden kesken. Ensimmäisenä päästökauppakautena on kausi 2005-2007, jonka päästöoikeuksien jakoperusteena on käytetty tuotantolaitosten aiempien vuosien toteutuneita päästöjä sekä harjoitetun tuotantotoiminnan toimiala. Päästöoikeudet myönnetään ensimmäiselle päästökauppakaudelle maksutta. Suomessa päästökauppaviranomaisena toimii Energiamarkkinavirasto.

Äänestä

tulisi yhdenvertaisuuden mukaan olla päästökaupassa määritellyn hinnan mukaan myös yksityisautoilijalle.

Olisiko se keskivertoautoilijalle muutaman euron vuodessa?

Äänestä

pierettää!!
Kaikki mukaan kun ei vielä tarvitse ostaa päästöoikeuksia!

Äänestä

Nykyautojen katalysaattorit ei todellisuudessa toimi ja turvavarusteet ovat vain markkinamiesten puhetta. Päästöoikeuksilla voitaisiin rauhoittaa tilannetta ja saada aikaa kaavaillulle EU:sta eroamiselle seuraavalla viisivuotisjaksolla, eroaminen EU:sta poistaisi loputkin paineet autoverotuksen uudistamiselta kun siitäkin asiasta saataisiin päättää Suomessa itsenäisesti!. Kioton sopimuksillekkin voitaisiin viitata kintaalla samalla kun rajat suljetaan!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vaselinmmmistoliitto kirjoitti:

Eräissä yhteyksissä on väläytelty mielenkiintoista mahdollisuuttaa alkaa ostamaan (1.1.2007 alkaen) päästöoikeuksia ikääntyvälle autokannallemme, jottei tarvitsisi siirtyä verottamaan jo kertaalleen hankinnanyhteydessä verotettuja ajoneuvoja jotka keskimäärin 18 vuoden iässä ovat vielä varsin hyvä kuntoisia ja olisi haaskausta heittää niitä vielä pois käytöstä. Mitäs pidätte ajatuksista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu