Tsemppiä!

Olen 2,5 kk laihduttanut. Sinä aikana on lähtenyt 6kg. Vielä olis 9-10kg matkaa tavoitteeseen. Alku meni tosi hyvin, paino tippui 1kg viikossa. Jouluna ei tippunut yhtään, mutta eipä tullut lisääkään -olin tosi tyytyväinen joulun tulokseen ja koko jouluun ylipäätään syömisten suhteen. Nyt kuitenkin tuntuu, ettei lahdutus ole palautunut millekään tasolle. Vaikka olen palannut normaaliin elämään ja aiempaan "laihdutus"ruokavaliooni, ei pano tipu millään. Se on nyt 24.12 asti junnannut ihan samalla kohdalla.

Keinona minulla on siis ihan uusien elämäntapojen opettelu. En käytä mitään vippaskonsteja, vaan olen vähentänyt syömäni ruuan määrää ja järkevöittänyt ruuan laatua. Päivittäisen kaloreidensaannin olen yrittänyt pitää noin 200-500 kacl normaalia pienempänä.

Nyt siis tarvitsenkin tsemppiä, ohjeita ja muiden kokemuksia, jotta selviän tastä junnausvaiheesta. Eikö tämä ole normaalia, vai?
2405
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Minulla on ollut noita jumittumiskohtia ehkä 5-8 kg välein, ja pahimmillaan junnasi vissiin 4 viikkoa samassa vaikken edes käsittääkseni muuttanut tapojani mitenkään (laskin pisteitä koko ajan). Kuitenkin kokonaisuudessa vauhti on ollut siellä suositusten rajoissa, 0,75kg/vko, joten turha niitä jumeja on jäädä murehtimaan!

Äänestä
  • Mulle sanoi yks pv-ryhmänohjaaja kerran kun mulla jumitti kans tosi pitkään paino samassa,että syö yksi pitsa tai joku rasvainen ruoka.Sit palaat heti normaaliin päivärytmiisi syömisten osalta...paino alkaakin pudota ihmeen kaupalla!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


elämäntapa kirjoitti:

Olen 2,5 kk laihduttanut. Sinä aikana on lähtenyt 6kg. Vielä olis 9-10kg matkaa tavoitteeseen. Alku meni tosi hyvin, paino tippui 1kg viikossa. Jouluna ei tippunut yhtään, mutta eipä tullut lisääkään -olin tosi tyytyväinen joulun tulokseen ja koko jouluun ylipäätään syömisten suhteen. Nyt kuitenkin tuntuu, ettei lahdutus ole palautunut millekään tasolle. Vaikka olen palannut normaaliin elämään ja aiempaan "laihdutus"ruokavaliooni, ei pano tipu millään. Se on nyt 24.12 asti junnannut ihan samalla kohdalla.

Keinona minulla on siis ihan uusien elämäntapojen opettelu. En käytä mitään vippaskonsteja, vaan olen vähentänyt syömäni ruuan määrää ja järkevöittänyt ruuan laatua. Päivittäisen kaloreidensaannin olen yrittänyt pitää noin 200-500 kacl normaalia pienempänä.

Nyt siis tarvitsenkin tsemppiä, ohjeita ja muiden kokemuksia, jotta selviän tastä junnausvaiheesta. Eikö tämä ole normaalia, vai?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu