Se vapauden tunne on huumaava, sitä ei tajua miten ihana se on. Kun on vapautunut ahdistavasta, paikalleen jämähtäneestä, satuttaneesta suhteesta/ihmisestä. Yhtäkkiä tuntuu että näkee maailman taas väreissä, pystyy hengittämään, kun se ihminen ei ole enää elämäsi keskipiste vaan sinä itse olet. Että hän ei enää määrää elämäsi kulusta. Kuin olisit viimein itsenäistynyt, kukaan ei määrää, saat tehdä mitä haluat.
Viimein elää aikuisen ihmisen elämää.
Ihana tunne, suosittelen!
Viimein elää aikuisen ihmisen elämää.
Ihana tunne, suosittelen!
Vastaukset 10
Vanhimmat
ikääsi? Itselläni on samoja aatoksia tulevaisuudesta.
Ikä on 24.
myös yksi! Ens lauantaina muutan pois ja odotan sitä jo innolla!
Minä kun olen vanha mummo jo, 39v. Koskaan en ole täysin yksin asunut ja nyt tuntuu, että haluaisin "aikuistua". Haluaisin mennä minne milloinkin huvittaa, syödä mitä haluan. Kyllästyttää katsoa sohvaperunaa kotona, kun itse harrastaa yhtä sun toista.
Tosin rahallisesti olisi heikompaa ja yksinäistä varmaankin.
Niinpä niin. Itselläni on pian muutto edessä. Pitkällisen harkinnan tuloksena päätimme tuossa taannoin, että laittaisimme ns. pillit pussiin. Sulassa sovussa toki, eikä tapahtuneeseen liity sen suurempaa dramatiikkaa.
Nyt on vihdoin aikaa itselle ja oman elämän elämiselle ja alkaa pikkuhiljaa elämä voittaa. Pitkiin aikoihin koen vihdoinkin olevani onnellinen, vaikka parisuhteessa elämisessä hyvät puolensa olikin.
tuntuu, että olin paljon vapaampi kun elin parisuhteessa, tuntuu että silloin elin juuri sitä omaa elämääni ja nyt tuntuu etten elä ollenkaan...
miksi näin. Kaikki ovat erilaisia ja omista elämäntilanteista kun ei voi kukaan muu tietää paremmin kuin henkilö itse.
Minulla se homma meni välillä niinkin, ettei esim. omia ystäviään voinut tavata, niin se on osasyy miksi itse koen olevani vapaampi nyt. Nyt on mahdollista viettää aikaa myös muualla kuin neljän seinän sisällä. Joillekin sekin toimii, mutta sosiaalisena ihmisenä kaipaan myös muiden ihmisten kanssakäymistä.
Sittenhän tilanne on aivan eri. Minulla kyllä sitä "omaa aikaa" oli välillä vähän liikaakin, olisin joskus kaivannut enemmän juuri yhteistä aikaa.
Toivoisin vain että minäkin voisin tuntea jotain tuollaista, siis että olisin saanut elämääni jotain lisää, enkä vain menettänyt.
Klisehän tämä on, mutta kuten sanotaan, aika kultaa muistot ja aika parantaa haavat.
Kyllähän se helpottaa aika myöten, mutta siihen pitää vain itselle antaa mahdollisuus. Menneessä on turha rypeä, kun harvoin niitä asioita pystyy enää siitä muuttamaan. Porskuta vain eteen päin niin kyllä se aurinko paistaa risukasaankin.
rohkaisevista sanoistasi! Pitää yrittää pitää mielessä juuri tuo tosiasia, että aika kultaa muistot. Ei se loppujen lopuksi kuitenkaan niin hienoa ollut.