Olen kovasti ihmetellyt, miksi roomalaiskatoliset

haluavat olla oikeita ja ainoita katolisia, vaikka periaatteessa kaikki kristityt kuuluvat katoliseen/yleiseen, Jeesuksen perustamaan kirkkoon, kuten esim. ortodoksit, luterilaiset roomalaiskatoliset jne.

"Katolinen tarkoittaa maailmanlaajaa kristillistä uskoa, joka on ilmaistu ekumeenisissa uskontunnustuksissa sekä sitä tunnustavaa universaalia Kristuksen kirkkoa. Nikean-Konstantinopolin uskontunnustuksen mukaan kirkko on ”yksi, pyhä, katolinen ja apostolinen”. Katolisuus tarkoittaa, että kirkolla on uskossaan koko pelastus, että se on kaikkialle maailmaan levinnyt ja että sen tehtävä kohdistuu koko ihmiskuntaan. Kristus perusti yhden kirkon koko ihmiskuntaa varten. ( ev.lut.fi)"
261673
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

...uskoa katolinen-sanan määritelmässä ihmisinstituutiota, joka on syntynyt opillisesti alle 500 ja itsenäisenä järjestönä alle 200 vuotta sitten? Mieluummin uskon sitä, joka piti mm. uskontunnustuksen muotoilleet kirkolliskokoukset yli tuhat vuotta aiemmin.

Äänestä
  • kuka on lausunut maailmalle,sen suurimman totuuden, mitä kukaan ei voi kieltää.

    "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten, kuin minun kauttani." Johanneksen evankeliumi 14:6

    Äänestä

  • kuin 1600-luvun alussa paavi kielsi Galileo Galileita kirjoittamasta uusista tiedoista, mitkä mullistivat tietoja maailmankaikkeudessa liikkuvien plaanettojen kiertoradoista. Vatikaani seisoi vielä oman totuutensa takana, minkä mukaisesti aurinko kiersi maata jne. ja näitä dinosauriksia sinä uskot. Joskus tuntuu, että roomalaiskatolisessa kirkossa uskotaan enemmän vanhoja traditioita, kuin todistettuja totuuksia.

    http://www.suol.fi/raamattunet/tietseur.html

    Äänestä

Koska Room.Katolinen on ainoa Kirkko, joka täyttää nuo kriteerit :"yksi, pyhä, katolinen ja apostolinen".

Miten esim. protestantit voisivat olla "yksi", jos heillä ei ole yhtäläisyyttä perusasioissakaan kuten pelastuminen, Jumala, kaste, ehtoollinen, pappeus jne. Jeesus rukoili:

21. että he kaikki olisivat YHTÄ, niinkuin sinä, ISÄ, olet MINUSSA ja MINÄ SINUSSA, että hekin meissä olisivat, niin että maailma USKOISI, että sinä olet minut lähettänyt.
22. Ja sen kirkkauden, jonka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille, että HE olisivat YHTÄ, niinkuin ME olemme YHTÄ-
23. minä heissä, ja sinä minussa - että he olisivat TÄYDELLISESTI YHTÄ, niin että maailma ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt ja rakastanut heitä, niinkuin sinä olet minua rakastanut. (joh 17:21-23)

Kirkko on Pyhä, koska se on Kristuksen Kirkko ja Hänen perustama. Jumalan perustama Kirkko ei voi erehtyä Totuudessa. Kuitenkin esim. protestattisen käsityksen mukaan kirkko erehtyi ja eli erehdyksessä 1500 vuotta ja vielä nimenomaan perusasioissa kuten pelastuminen ja Jumalan Sana.

Apostolisuutta ei voi olla ilman apostolista suksessiota ja yhdenmukaista usko- ja moraalioppia läpi historian apostoleista lähtien.

Siunausta.

Äänestä
  • mutta Kristus ei perustanut erikseen roomalaiskatolista, kreikkalaiskatolista, tai luterilaista kirkkoa. Itse olen ymmärtänyt niin, että M.Luther ei sinänsä halunut perustaa uutta kirkkoa, vaan hän tahtoi ainoastaan uudistaan roomalaiskatolista kirkkoa, kirkon oikeaan tehtävään, sillä olihan roomalaiskatolinen kirkko jo silloin osallisena monien valtioiden sisäisiin valtapyrkimyksiin, verisiinkin, unohtaen sen tärkeimmän tehtävän, levittää kansalle Raamatun rakkaudensanomaa, jokaisen maan omalla kielellä:" Silla niin paljon on Jumala maailmaa rakastanut, että antoi oman poikansa, ettei yksikään, kuka häneen uskoisi, hukkuisi, vaan hänellä olisi iänkaikkinen elämä:"
    Uskonto ja usko eivät ole synonyymejä keskenään, itse kunnioitan syvässä uskossa elävää ihmistä, kirkosta riippumatta, sillä yksikään meistä syntisäkeistä ei tiedä, eikä ole oikeutettu päättämään lähimmäisensä taivaspaikasta.

    "Minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne
    eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra.
    Sillä niin korkealla kuin taivas kaartuu maan yllä, niin korkealla ovat minun tieni teidän teittenne yläpuolella ja minun ajatukseni teidän ajatustenne yläpuolella. ( Raamattu )"

    Äänestä

  • Pelastumisoppi ja kaste ovat yhtenäiset luterilaisilla ja katolilaisilla. Luojaamme ei nyt pidä alkaa kenenkään kristikunnan eikä ihmisen omistamaan. Katolinen kirkko ei tee sitä.

    Äänestä

  • K 750 cc kirjoitti:

    mutta Kristus ei perustanut erikseen roomalaiskatolista, kreikkalaiskatolista, tai luterilaista kirkkoa. Itse olen ymmärtänyt niin, että M.Luther ei sinänsä halunut perustaa uutta kirkkoa, vaan hän tahtoi ainoastaan uudistaan roomalaiskatolista kirkkoa, kirkon oikeaan tehtävään, sillä olihan roomalaiskatolinen kirkko jo silloin osallisena monien valtioiden sisäisiin valtapyrkimyksiin, verisiinkin, unohtaen sen tärkeimmän tehtävän, levittää kansalle Raamatun rakkaudensanomaa, jokaisen maan omalla kielellä:" Silla niin paljon on Jumala maailmaa rakastanut, että antoi oman poikansa, ettei yksikään, kuka häneen uskoisi, hukkuisi, vaan hänellä olisi iänkaikkinen elämä:"
    Uskonto ja usko eivät ole synonyymejä keskenään, itse kunnioitan syvässä uskossa elävää ihmistä, kirkosta riippumatta, sillä yksikään meistä syntisäkeistä ei tiedä, eikä ole oikeutettu päättämään lähimmäisensä taivaspaikasta.

    "Minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne
    eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra.
    Sillä niin korkealla kuin taivas kaartuu maan yllä, niin korkealla ovat minun tieni teidän teittenne yläpuolella ja minun ajatukseni teidän ajatustenne yläpuolella. ( Raamattu )"

    "Itse olen ymmärtänyt niin, että M.Luther ei sinänsä halunut perustaa uutta kirkkoa, vaan hän tahtoi ainoastaan uudistaan roomalaiskatolista kirkkoa, kirkon oikeaan tehtävään, sillä olihan roomalaiskatolinen kirkko jo silloin osallisena monien valtioiden sisäisiin valtapyrkimyksiin, verisiinkin, unohtaen sen tärkeimmän tehtävän, levittää kansalle Raamatun rakkaudensanomaa, jokaisen maan omalla kielellä"

    Miksi hän sitten puuttui oppikysymyksiin esim. kehittämällä sola fiden ja sola scripturan? Totuutta ei voi muuttaa.
    Kauan ennen Lutheria oli olemassa useita kansankielisiä raamattuja ja ne kaikki olivat Katolisen Kirkon kääntämiä. Saksan alueella oli ainakin 16 erilaista kansankielistä käännöstä ennen Lutheria.

    Äänestä

  • huivi kirjoitti:

    Pelastumisoppi ja kaste ovat yhtenäiset luterilaisilla ja katolilaisilla. Luojaamme ei nyt pidä alkaa kenenkään kristikunnan eikä ihmisen omistamaan. Katolinen kirkko ei tee sitä.

    Niin nykyään meillä on yhteinen vanhurskauttamisoppi. Silti Luther kehitti sola fiden. Tämä taas on kehittynyt eri suuntiin protestanttien keskuudessa.

    Katolisen Kirkon mukaan todellakin jokainen kastettu on Kirkon eli Kristuksen Ruumiin jäsen.
    Toiset eivät vain ole täydessä yhteydessä siihen.

    Äänestä

  • LLL kirjoitti:

    "Itse olen ymmärtänyt niin, että M.Luther ei sinänsä halunut perustaa uutta kirkkoa, vaan hän tahtoi ainoastaan uudistaan roomalaiskatolista kirkkoa, kirkon oikeaan tehtävään, sillä olihan roomalaiskatolinen kirkko jo silloin osallisena monien valtioiden sisäisiin valtapyrkimyksiin, verisiinkin, unohtaen sen tärkeimmän tehtävän, levittää kansalle Raamatun rakkaudensanomaa, jokaisen maan omalla kielellä"

    Miksi hän sitten puuttui oppikysymyksiin esim. kehittämällä sola fiden ja sola scripturan? Totuutta ei voi muuttaa.
    Kauan ennen Lutheria oli olemassa useita kansankielisiä raamattuja ja ne kaikki olivat Katolisen Kirkon kääntämiä. Saksan alueella oli ainakin 16 erilaista kansankielistä käännöstä ennen Lutheria.

    Ainoastaan uskosta ja armosta ihminen pelastuu, sillä tämänhän kertoo jo nk. pienoisevankeliumi, ei asioiden tarvitse olla niin vaikeita.

    Ainoastaan Raamattu on oikea ohje uskontiellä, sillä Raamattu kertoo meille kaiken, minkä meidän ihmisten tarvitsee tietää Jumalasta.

    Äänestä

  • katollista kirkkoa vaan ihmiset. Raamatun kertoma alku seurakunta oli melkein vastakohta katoliselle kirkolle.

    Raamattu on täysin oikeassa ja erehtymätön kirkko ei sitä ole.

    Mutta teidän kirkkonne on kehdannut jopa kirjoittaa raamattua uusiksi. Esim 1500 luvun alussa lisäsitte apokryfikirjat raamattuun.

    Äänestä

  • usk1s kirjoitti:

    katollista kirkkoa vaan ihmiset. Raamatun kertoma alku seurakunta oli melkein vastakohta katoliselle kirkolle.

    Raamattu on täysin oikeassa ja erehtymätön kirkko ei sitä ole.

    Mutta teidän kirkkonne on kehdannut jopa kirjoittaa raamattua uusiksi. Esim 1500 luvun alussa lisäsitte apokryfikirjat raamattuun.

    kaikkiin kirkkoihin tarvitaan katto. Se on hyödyllinen myös muiden uskontokuntien temppeleissä.
    Muista kirkkoomme liittyvistä asioista odottaisin täsmällisempää teologista panosta.
    Itse en ole teologi. Katolilainen vain. Mutta ihmettelen ilmaisua "Raamattu on täysin oikeassa ja erehtymätön kirkko ei sitä ole".

    Äänestä

  • usk1s kirjoitti:

    katollista kirkkoa vaan ihmiset. Raamatun kertoma alku seurakunta oli melkein vastakohta katoliselle kirkolle.

    Raamattu on täysin oikeassa ja erehtymätön kirkko ei sitä ole.

    Mutta teidän kirkkonne on kehdannut jopa kirjoittaa raamattua uusiksi. Esim 1500 luvun alussa lisäsitte apokryfikirjat raamattuun.

    "Jumala ei perustanut katollista kirkkoa vaan ihmiset."

    Milloin?

    "Raamatun kertoma alku seurakunta oli melkein vastakohta katoliselle kirkolle."

    Mihin se hävisi?

    "Raamattu on täysin oikeassa ja erehtymätön kirkko ei sitä ole."

    Ja silti luotat kirkkoon, joka sinulle on kertonut mitkä kirjat Uuteen testamenttiin kuuluvat.

    "Mutta teidän kirkkonne on kehdannut jopa kirjoittaa raamattua uusiksi. Esim 1500 luvun alussa lisäsitte apokryfikirjat raamattuun."

    Höpö höpö. Apokryfejä (oikeastaan ns. deuterokanonisia kirjoja) on pidetty osana Vanhaa testamenttia kirkon alusta asti; esimerkiksi kun Uusi testamentti lainaa Vanhaa, lainaukset ovat Septuaginta-nimisestä VT:n kreikannoksesta, johon nämä kirjat sisältyvät. 1500-luvulla ei tapahtunut muuta kuin että Raamatun kaanon (kirjakokoelma) dogmatisoitiin eli julistettiin se osaksi ilmoitettua totuutta.

    Sen sijaan Martin Luther poisti nämä kirjat Raamattunsa kaanonista ja siksi sinun Raamatussasi ei niitä ole. Samoin hän luki kaanonin ulkopuolelle neljä UT:n kirjaa (Heprealaiskirje, Jaakobin kirje, Juudaksen kirje, Ilmestyskirja), mutta myöhempien sukupolvien luterilaiset palauttivat ne kaanoniin.

    Äänestä

  • rousku kirjoitti:

    ...ihan näinkään:
    "Samoin hän (Luther)luki kaanonin ulkopuolelle neljä UT:n kirjaa (Heprealaiskirje, Jaakobin kirje, Juudaksen kirje, Ilmestyskirja), mutta myöhempien sukupolvien luterilaiset palauttivat ne kaanoniin"?

    Minulla on ollut se käsitys, että hän kyllä jossakin vaiheessa suhtautui niiden apostolisuuteen tietyin varauksin (eikä ollut ensimmäinen!) muttei kuitenkaan ruvennut radikaaliksi. Itse hän käänsi käsittääkseni koko UT:n, nuo kirjat mukaan lukien.

    Joihinkin Rouskun mainitsemiin kirjoihin UT:ssa Luther tosiaan suhtautui hieman nurjasti, mutta ei heittänyt niitä sentään yli laidan. Heprealaiskirjeellä ja Ilmestyskirjalla oli vaikeuksia päästä UT:n kaanoniin 300-luvulla. Luther itse väitteli Erasmuksen kanssa vapaan tahdon ongelmasta ja Siirakin kirja oli tässä keskeisessä asemassa. Johannes Eck joka väitteli Lutherin kanssa 1517 viittasi mm. 2 Makk 15:14 kiistassa pyhien avuksihuutamisesta.

    Mutta Suomessa lut. kirkko on kirkkoraamattuihinsa yleensä sisällyttänyt myös apokryfikirjat. Erik Sorolaisen postillassa apokryfikirjoja on runsaasti viljelty. Kirjailijoista ainakin Aleksis Kivi ja Pentti Haanpää ovat niitä hyödyntäneet.

    Britannian ja Ulkomaiden Raamattuseura teki 1827 reformoitua kirkkoa myötäilevän päätöksen, ettei sen painamissa ja avustamissa raamatuissa enää ole apokryfikirjoja. Näin raamatut saatiin keveämmiksi ja huokeammiksi.

    Äänestä

  • Sameli36 kirjoitti:

    ...ihan näinkään:
    "Samoin hän (Luther)luki kaanonin ulkopuolelle neljä UT:n kirjaa (Heprealaiskirje, Jaakobin kirje, Juudaksen kirje, Ilmestyskirja), mutta myöhempien sukupolvien luterilaiset palauttivat ne kaanoniin"?

    Minulla on ollut se käsitys, että hän kyllä jossakin vaiheessa suhtautui niiden apostolisuuteen tietyin varauksin (eikä ollut ensimmäinen!) muttei kuitenkaan ruvennut radikaaliksi. Itse hän käänsi käsittääkseni koko UT:n, nuo kirjat mukaan lukien.

    Luther kyllä käänsi nuo kirjat, mutta myös koko VT:n deuterokanonisen aineiston ja sisällytti ne samoihin kansiin kuin Raamattunsa.

    Äänestä

Saanko antaa lyhyen vastauksen? Se yksi kirkko, jonka Kristus perusti, on katolisessa kirkossa.

Äänestä

Kyllä sen huomaa jo tämän palstan sefusta ettei Kristuksella ja room.katolisella uskontokunnalla ole mitään tekemistä keskenään, eikä ole mitään tekemsistä milloinkaan ollutkaan.

Äänestä
  • Tarkoitat varmasti sitä poistoa, jonka tein tästä viestiketjusta tänä aamuna. Sen poistetun viestin kirjoittaja yksikantaan ilmoitti roomalaiskatolisen kirkon edustavan antikristusta.
    Sellainen "ilmoitus" tällä palstalla on loukkaava niin katolilaisia kohtaan kuin niitä ei-katolisia kirjoittajia kohtaan, jotka haluavat käydä täällä asiallista keskustelua.

    Äänestä

  • Filbert kirjoitti:

    Tarkoitat varmasti sitä poistoa, jonka tein tästä viestiketjusta tänä aamuna. Sen poistetun viestin kirjoittaja yksikantaan ilmoitti roomalaiskatolisen kirkon edustavan antikristusta.
    Sellainen "ilmoitus" tällä palstalla on loukkaava niin katolilaisia kohtaan kuin niitä ei-katolisia kirjoittajia kohtaan, jotka haluavat käydä täällä asiallista keskustelua.

    ..seriffi joka aktiivisesti seuraa palstaansa ja ottaa osaa ja poistaa myös asiattomia viestejä.
    Tuolla muualla on ihan mahdoton meno päällä toisten mustamaalaamisessa. Onnittelen sinua että hoidat työsi hyvin. Terv. protestanttinen

    Äänestä

  • olet ainoa kirjoitti:

    Kiitos ystävällisistä sanoista! Ilahdutti.

    Äänestä

Yritetään yhdistää kirkkomme. Kaste meillä sentään on yksi ja sama.

Äänestä
  • Kun menen luterilaisten ystävien kanssa jumalanpalvelukseen, niin osallistun ystävieni rinnalla ehtoollistilanteeseen sillä tapaa, että menen alttarille ja pyydän luterilaiselta papilta siunauksen. Hädän hetkellä pyydän luterilaisilta ystäviltäni rukousapua siinä missä katolilaisilta. Kai paljon muutakin voi tavallisena kristittynä tehdä, että olisimme enemmän yhtä.

    Äänestä

  • huivi kirjoitti:

    Kun menen luterilaisten ystävien kanssa jumalanpalvelukseen, niin osallistun ystävieni rinnalla ehtoollistilanteeseen sillä tapaa, että menen alttarille ja pyydän luterilaiselta papilta siunauksen. Hädän hetkellä pyydän luterilaisilta ystäviltäni rukousapua siinä missä katolilaisilta. Kai paljon muutakin voi tavallisena kristittynä tehdä, että olisimme enemmän yhtä.

    "Kai paljon muutakin voi tavallisena kristittynä tehdä, että olisimme enemmän yhtä."

    Itse olen sitä mieltä, että kirkot ja seurakunnat koostuvat ihmisistä ja näin ollen niitten toiminta pitäisi olla ihmiskeskeistä, myös hädän hetkellä, mutta näin valitettavasti ei useimmiten ole, vaan tärkeintä on muotomenojen ja sääntöjen noudattaminen.

    muotomenot ja säännöt ovat tavallaan vapautus. Voin osallistua sakramentteihin ja olla osallinen niistä, vaikka en kaikkea niiden sisällöstä täysin ymmärtäisi. Riittää, että tunnustaa syntinsä ja uskoo ne anteeksi, ottaa Jumalan armon vastaan.

    Meillä on jokaisessa messussa ehtoollinen. Jos vaikka katolisessa kirkossa alettaisiin pitää messua ja ehtoollista vapaasti monella eri tavalla, niin juuri silloin olisi vaara, että niistä muodoista ja säännöistä tulee itsetarkoitus. Nyt kun kirkko kontrolloi messun muotoa, niin minä uskovana voin vain osallistua ja uskoa. Siksi kirkon yhteiset tavat ja säännöt ovat vapautus minulle. Voin itse keskittyä tärkeimpään.

    Minusta on hyvä, että meidän, niin katolisen kuin luterilaisen kirkkojen johto neuvottelee ja neuvottelee. He käyvät keskustelua tärkeistä asioista.

    Äänestä

ei voi yhdistää. Mutta ihmiset eri kirkoissa voisivat olla samaa Kristuksen perhettä. Rakastaa toisiaan ja lopettaa riidat eri muotoseikoista. Meitä yhdistää Kristus ei jotkut sakramentit.

Kirkkoja taasen on vaarallista yrittää yhdistää. Jopa esi-isiäni tappoivat katolliset heidän protestanttisuuden tähden.

Kirkko ei pelasta vaan Kristus.

Äänestä
  • olemme kaikki kastetut Kristukseen.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

K 750 cc kirjoitti:

haluavat olla oikeita ja ainoita katolisia, vaikka periaatteessa kaikki kristityt kuuluvat katoliseen/yleiseen, Jeesuksen perustamaan kirkkoon, kuten esim. ortodoksit, luterilaiset roomalaiskatoliset jne.

"Katolinen tarkoittaa maailmanlaajaa kristillistä uskoa, joka on ilmaistu ekumeenisissa uskontunnustuksissa sekä sitä tunnustavaa universaalia Kristuksen kirkkoa. Nikean-Konstantinopolin uskontunnustuksen mukaan kirkko on ”yksi, pyhä, katolinen ja apostolinen”. Katolisuus tarkoittaa, että kirkolla on uskossaan koko pelastus, että se on kaikkialle maailmaan levinnyt ja että sen tehtävä kohdistuu koko ihmiskuntaan. Kristus perusti yhden kirkon koko ihmiskuntaa varten. ( ev.lut.fi)"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu